Joulukuun kuudes on Sinterklaas. Tai Pyhä Nikolaus, miten sen sitten kukakin eri maissa tai kielillä haluaa sanoa. Edellisenä iltana kengät laitetaan ovelle odottamaan ja aamulla sitten löytyy jotakin yllätystä... tai useampaa.
Tytön ollessa pieni ehdotin miehelle, että tämä pidettäisiin sellaisena suklaaherkkujuhlana, mutta mies oli silloin sitä mieltä, että ei sellainen ole mistään kotoisin. Hän muisteli itse saaneensa saksalaiselta Nikolaukselta aina kunnon yllätyksen. Niinpä tässä on vuosien aikaan ostettu joululahja jos toinenkin jo Sinterklaasin aikaan. Joudun tosin aina hiukan koordinoimaan lahjapuolta, kun joulu on kuitenkin jo niin lähellä. Parhaita lahjaideoita en tähän tuhlaa, mutta jotakin hauskaa on aina keksittävä. Olen huomannut, että perheissä on aika erilaisia "tasoja" sen suhteen, miten Sinterklaasia juhlitaan. Toisilla se joulunodotuspäivä 'stocking fillers'-tyyliin, toisille taas se on jopa itse joulua parempi päivä lahjojen määrän suhteen, ja joillakin lapset saavat aika suuriakin summia rahaa. Meillä Sint tuo yleensä muutaman lahjan, viime vuosina useimmiten jonkin hauskan 1000 palan palapelin ja jotakin päälle puettavaa, ja jotakin, millä voi jo hiukan alkaa tunnelmoida joulua. ITunes-kortit ja kauppojen lahjakortit ovat myös nykyään käteviä lisättäviä tähän. Ai niin, suklaaherkkuja Sint ei voi unohtaa myöskään.
Meidän ensimmäisinä vuosina Belgiassa Sinterklaasiin piti panostaa enemmällä ajatuksella, koska tarhalaiset ja alakoululaiset ainakin flaaminkielisissä kouluissa pitivät aina heti aamulla yhteisen katsauksen siitä, mitä Sint oli kenellekin tuonut. Tytölle oli aina hurjan tärkeää, että sai siinä kertoa oman juttunsa, kun opettaja antoi puheenvuoron. Silloin huomasin, että joitakin paikallisia juttuja kannattaa todellakin adoptoida omaankin kalenteriin, vaikka ei olisi itse kasvanutkaan saman perinteen kanssa. Ja vaikka hiukan vierastaisikin joitakin asiaan kuuluvia ideoita. Olen joinakin vuosina kirjoittanut täkäläisistä valkoisesta Sint-hahmosta ja mustista Zwarte Piet-apureista, joiden värierottelu kieltämättä pistää edelleen silmään pahasti. Puolustajat tosin sanovat, että apurit ovat mustia siksi, että tulivat taloon savupiipun kautta. Tätä näkemystä puoltaa myös mustat sormenjäljet, mitä apurit jättävät jälkeensä. Aika tieteellistä todistusaineistoa, eikö vaan... Nykyään meillä kuitenkin riittää, kun kenkiin ilmestyy jotakin, joten hahmot itsessään eivät enää ole meillä ainakaan juuri minkäänlaisessa roolissa. Ai niin, meidänkin kenkiin oli tullut suklaata. Jes!
Vielä yksi Suomi-kuva Ahvenanmaalta viime kesältä.
Hyvää Itsenäisyyspäivää, #Suomi100 !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti