Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kirjoja Islannista

Image result for islantilainen voittaa aina
(Source: Goodreads)

Lukaisin äskettäin Bookbeatissa Satu Rämön Islannista kertovat kirjat. Rämöllä on hauska tyyli kertoa elämästä. Tunnelma saarella välittyy todellisen tuntuisesti ja ihmiskuvaukset ovat hauskoja. Kirjoissa kuvataan monenlaisia kulttuurikuvioita ja uniikkeja, islantilaisia ajatusrakenteita. Nojatuolimatka on varmasti ihan hyvä sana kuvaamaan näitä kirjoja. Sääkuvausten myötä tekee mieli vetää villasukat jalkaan, vaikka ulkona olisikin helle. Mielenkiintoisin yksittäinen teema ehkä oli vuosien takaisen pankkikriisin kuvaus. Se oli itselleni silloin aikoinaan jäänyt mysteeriksi täältä kauempaa uutisia seuraten. 

Image result for islantilainen kodinonni
(Source: WSOY)

Kirjat ovat tunnelmaltaan aika samanlaisia, mitä tietysti voi odottaakin, kun näkökulma pohjautuu tiettyyn maahan, samaan kulttuuriin ja saman kirjoittajan havainnointiin. Sen enempää Islantia tuntematta on tietysti vaikea sanoa kuinka kattavia kuvaukset ovat, mutta minusta niistä välittyi asioihin perehtyminen. 

Suora toisto hieman ihmetytti. Minusta monet teemat olivat jo tulleet esille ensimmäisessä kirjassa ja toinen oli niistä hieman laajennettu versio, mutta ei varsinaisesti kovinkaan paljon uutta asiaa. Useassa kohdassa tuntui, että tämä lausehan oli jo jossakin muualla melkein samassa sanatarkassa muodossa. Siitä tulee tunnelma, että samaa materiaalia kierrätetään copy-paste-tyylillä uudestaan ja uudestaan. Odotin, että kirjat olisivat selvästi eri kirjat, mutta yhtäläisyyttä oli minun makuuni hiukan turhan paljon. Olin tyytyäinen, että luin nämä Bookbeatin kokeilukuukauden aikana ilmaiseksi. Varsinkin lauseiden tarkka toisto olisi ärsyttänyt huomattavasti enemmän, jos olisin maksanut näistä kirjoista normaalisti.

Kivoja kirjoja kuitenkin kesälukemiseksi. En yhtään ihmettele, että suomalaisten Islanti-innostus on näiden kirjojen välityksellä kasvanut. Rämön eläväinen ja todellisen tuntuinen kerronta on ehdottomasti parasta mahdollista matkailumainosta Islannille!   

perjantai 19. tammikuuta 2018

Suomalaisia painajaisia



Kävin ennen joulua Suomessa ja toin miehelle joululahjaksi Karoliina Korhosen Finnish Nightmares -kirjan. Kaikki varmaan tietävät nämä sarjakuvamaisesti piirretyt suomalaisvitsit jo, ne kun kiertävät epäsäännöllisen säännöllisesti facebookissa. Mies ei ollut kuitenkaan sattunut näkemään niitä aikaisemmin, mutta tykkäsi kirjasta kovasti. Hän naureskeli varsinkin sille, että sää on ihan kamala, mutta täytyy odottaa bussipysäkin ulkopuolella, koska pysäkki on ihan täynnä, kun siellä on yksi ihminen. Ilmeisestikin hän on huomannut suomalaisten tilan tarpeen vuosien aikana ja joutunut muutaman kerran hiukan epäselvään tilanteeseen sen vuoksi. 

Nämä vitsit on kyllä hauskoja minustakin. Muutamasta kohdasta ajattelin, että tuossa asiassa ei ole tullut ikinä mieleenkään nolostua. Joistakin taas ajattelin, että tuon tilanteen nolous ei ole tullut mieleen enää pitkään aikaan. Joistakin kohdista huomasin huvittuneena, että hei, tuolla tavallahan mä ajattelen vieläkin. Erityisesti mieleen jäi se, että ei viitsi mennä rappukäytävään jos kuulee, että siellä on joku. Olen ainakin miljoona kertaa odottanut kotona, että siivooja lähtisi tai naapurit menisivät ensin ennen kuin lähden rappukäytävään. Hassu juttu, koska oikeasti kuitenkin tervehdin ihmisiä mielelläni ja jään ihan iloisesti kenelle vaan juttelemaan, jos satun tulemaan kotiin jonkun kanssa yhtä aikaa tai kun siivooja vielä siivoaa... eikä se ole ikinä vähimmässäkään määrin noloa. No, ehkä se hiukan, jos joutuu kulkemaan vastapestyn lattian yli siivoojan katsoessa vieressä. Siitäkin kuitenkin yleensä selviää ihan kunnialla, kun vain pahoittelee asiaa. Kukaan ei ole ikinä ollut moksiskaan. Silti en mielellään lähde kotoa, jos joku on käytävässä. Ihan täysi paradoksi siis, mutta ehkä se on vain suomalaista minussa, hahah. Tässä on täysin vastakohtana mun mies. Hän ei ikinä siirtäisi omaa menoaan minuutillakaan tuollaisesta syystä. Muista syistä lähtö voi kyllä viivästyä, mutta ei todellakaan sen takia, että käytävässä olisi joku muu. Rappukäytävähän on nimenomaan kulkemista varten! Sen kun vain suomalaisuudeltaan muistaisi. 

Ehkä tämän sarjiskirjan aiheuttama havainto näin ulkosuomalaisen näkövinkkelistä on se, että monessa asiassa voi oppia toimimaan toisin ja jopa täysin päinvastaisesti, mutta jossakin sisällä säilyy kuitenkin se suomalainen, joka tulee esiin aina silloin tällöin mitä omituisemmissa tilanteissa. Silloin on hyvä nauraa itselleen. 

perjantai 12. tammikuuta 2018

Pikakelausta ja Belgravia

Onpas onni, että nyt alkaa viikonloppu! Tämä viikko oli niin työntäyteinen, että ihmetyttää itsekin miten selvisin... Valmistelin uutta luentomateriaalia reilun kymmenen tunnin edestä. Ehkä enemmänkin, mutta siinä ajassa sen matskun saisi käytyä läpi kuitenkaan vaivuttamatta opiskelijoita epätoivoon. Tunnustan nyt kuitenkin, että jouduin opettamaan sen kaiken kolmessa tunnissa. Kyllä, yleisön reaktiot olivat juuri sitä mitä sellaisella pikakelauksella voi odottaa. Puolustukseksi sanon, että enempää aikaa ei ollut, materiaali oli pakko sisällyttää mukaan ja se oli sellaista, että vaikka sitä pystyin kyllä tiivistämään, siitä ei pystynyt rakenteeltaan leikkaamaan mitään. Anteeksi ja kiitos. Ei kai sitä mitään muuta voi sellaisten luentojen päälle sanoa. Seuraavalla kerralla on pakko raivata hiukan enemmän tilaa tuolle pätkälle.    

Viime vuosien aikana olen joutunut lukemaan työn ja opiskelujen vuoksi niin paljon, että en ole juurikaan vapaa-ajalla jaksanut tarttua kirjoihin. Muutama rento kirja silloin tällöin, mutta noin niin kuin yleisesti olen lukenut ihan hurjan vähän. Olen aina tykännyt lukemisesta ja kokenut sen mukavan rentouttavana, joten vapaa-ajan lukemisen vähäisyys on välillä hiukan harmittanut. Sillä tavalla hiukan kitkerän suolaisesti, ihan kuin joku olisi tahallaan pilannut mukavan harrastuksen. Asialukemista on kuitenkin jatkuvasti ollut niin paljon, että muut kirjat eivät ole vetäneet puoleensa niin paljon, että olisin oikeasti saanut tartuttua niihin säännöllisesti. 

Joululoman alussa päätin, että loman aikana en koske työ- tai opiskelujuttuihin ollenkaan. Niinpä reissuunkin mukaan pääsi pari sisustuslehteä ja englantilaisesta kirjakaupasta Brysselissä ostamani Julian Fellowsin kirjoittama Belgravia. Se olikin hyvä ostos! Kertomus sijoittuu vanhaan aikaan ja on hiukan Downton Abbey -tyylinen, vaikka yhden kirjan mittainen kertomus on tietysti huomattavasti lyhyempi ja vähempisäikeinen, kuin massiivinen monen kauden ajan esitetty tv-sarja. Kirja ei ole todellakaan ole mitään korkeakulttuuria, eikä edes kevyenä romaanina mitenkään poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu, mutta tarina on kuitenkin ihan mielenkiintoinen luettavaksi, vaikka hiukan hidastempoinen olikin. 

Kun ei ollut työ- ja opiskelujutuista painetta, niin huomasin, että kyllä rento lukeminen rentouttaa edelleen. Ajattelin, että tänä vuonna voisin koittaa silloin tällöin ottaa kirjan käteen vapaa-ajallakin. Mitään yhtään vaativampaa kuin tuollaista kevyttä hömppää en kyllä tosin jaksa tällä hetkellä edes ajatella vapaa-ajan lukemiseksi. Laadukkaampi kirjallisuus voi siis jäädä odottelemaan tulevaisuutta ja tilannetta, kun analyyttisempi lukutyylikin taas rentouttaa. Sitä hetkeä odotellessa pitää vaan pistää hyviä kirjaideoita korvan taakse odottamaan.     

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

A book by Rudolf Vrba


peonies



Työn ja opiskelujen vuoksi joudun lukemaan jatkuvasti niin paljon, että arjessa vapaa-ajan lukeminen on jäänyt viime vuosina aika vähälle. Kesän aikana yritän aina lukaista muutaman muunkin kirjan, koska kaunokirjallisuus kyllä aina rentouttaa ja koskettaa ihan eri tavalla kuin tiukasti asiapitoiset kirjat, kunhan siihen vain ehtii uppoutua. Tämä Rudolf Vrba, Ik ontsnapte uit Auschwitz (I escaped from Auschwitz) -kirja tarttui sattumalta käteen kirjakaupasta lähtiessä. Tarkoitus oli säästää se siihen, että loma alkaa, mutta en sitten voinut vastustaa kiusausta ja aloinkin lukea sitä saman tien. Kirja on julkaistu jo 60-luvulla ensimmäistä kertaa ja siitä on otettu kymmeniä painoksia eri kielillä. Se perustuu osittain tositapahtumiin, vaikka kaikkia Vrban näkemyksiä holokaustin suhteen ei pidetäkään täysin totuuden mukaisina. Klassikko kuitenkin ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Tässä on muuten hyvä kirjalista aiheeseen liittyen, jos toiseen maailmansotaan liittyvä kirjallisuus kiinnostaa.

----

Because of my work and study I have to read so much that my leisure reading has totally gone down in the last couple of years. I try to balance it by inserting some relaxing reading to the summer season, because the professional literature does not quite do the trick to carry one into another world or touch one emotionally in the same way as other genres do. This particular book by Rudolf Vrba, Ik ontsnapte uit Auschwitz (enl. I escaped form Auschwitz) caught my attention last time I visited a book store. I had planned to store it until the holiday begins, but then I couldn't resist temptation and began to read it almost immediately. It has been published first time already in the 1960s and reprinted countless of times. It is partly based on real-life events, though some views that Vrba held about the holocaust are not accepted by the historians. In spite of that the book is certainly worth reading. If you are interested in the WWII theme, you can find a great booklist here.