Kalkkimaalin käyttökokemus

Keväällä löysin kirpparilta puisen kaksimetrisen laatikoston. Se oli petsattu tummaksi (väri oli kutakuinkin sama kuin tuon suuren taulun kehyksessä), joten jotakin piti keksiä. Aluksi mietin, että maalaisin sen mustaksi, sitten keksin, että alaosa voisi olla mattabeige ja kansi puupintainen. Joidenkin projektien kohdalla kuitenkin käy niin, että suunnitelman jokainen osa uhkaa johtaa tappioon... 

Aloitin hiomalla kantta käsin varmistaakseni, että puu tumman lakan alla on oikeasti hiomisen arvoista. Jonkin ajan kuluttua totesin iloisesti sen olevan niin ja päätin jatkaa hommaa hiomakoneella. Mies hiukan ihmetteli, että olohuoneessa meinasin saada sen hiottua, mutta koska siirtämiseen olisi tarvittu neljä miestä, päättelin, että kokeilen ainakin, josko pöly laskeutuisi suurimmaksi osaksi kaapin ympärille. Jouduin lopettamaan hiomisen puolen tunnin kuluttua kun olin saanut n. 50cm osan kannesta hiottua. Tyttö tuli yläkerrasta ja huusi portaikosta: "Äiti, mitä ihmettä sä teet, kun täällä ei melkein pysty hengittämään ja ilma on niin harmaata, että mä en melkein edes näe sua..." Se loppui siihen. Turha varmaan edes mainita, että se lauantai menikin sitten verhojen ja ikkunoiden pesussa ja pölyn pyyhkimisessä...

Seuraavaksi hioin jäljelle jääneet pinnat käsin pikaisesti aika karkealla hiomapaperilla nopeuttaakseni hommaa. (Käsinhiomalla pöly ainakin laskeutuu suurimmaksi osaksi lähimaastoon.) Aikani maaleja vertailtuani tulin siihen tulokseen, että kokeilen kalkkityyppistä maalia, koska sen luvattiin olevan ohuenohut ja matta. Maali ei kuitenkaan ollut perinteistä kalkkimaalia, vaan ihan kemiaa, minkä avulla lopptulos muistuttaisi kalkkimaalia. 

Ensimmäinen ongelma oli, että maali oli niin paksua ja nopeasti kuivavaa, että levittäminen ohuesti oli yllättävän hankalaa. Vasten ohjeita päädyin hiomaan sitten kerrostenkin välillä, mistä tietysti tuli jälleen toivoton määrä valkoista hienoa pölyä. Kuivaa pintaa katsottuani en uskonut, että kannattaisi jatkaa toiseen kerrokseen ilman hiomista. 

Seuraava ongelma oli, että maalin värikartta ei vastannut millään tavalla lopputulosta. Tummasta beigestä, väri taisi olla viralliselta nimeltään "juutti," tuli kerman valkoinen. Vertasin lopputulosta värikarttaan ja lopputulos oli kyllä ihan rehellisesti yksi valkoisista sävyistä ylärivillä, kun taas purkin perusteella olisi pitänyt olla ihan tummimpien joukossa kartan alarivillä. Siinä vaiheessa alkoi ärsyttää niin paljon, etten viitsinyt edes lähteä valittamaan ja vaatimaan uutta purkkia. 

Lopputuloksena on nyt tuollainen maalaisromanttinen jykevä kaappi. Ei se pahalta näytä, jos maalaisromanttisesta tyylistä tykkää, mutta ei se vastaa millään tavalla rouheampaa tunnelmaa mihin pyrin. Maalaisromanttisuutta lisää vielä tuo hionta, mutta se oli pakko tehdä viimeisen kerroksenkin jälkeen, koska maali ei mitenkään levittynyt tasaisesti. Hiominen oli ainoa keino saada lopputuloksesta siisti ja ohuen näköinen. 

Lopuksi jätin kalkkimaalille suositellun vahauksen tekemättä kokonaan, koska tästä maalaisromantiikasta on jossakin kohtaa päästävä ehdottomasti eroon. (Kunhan tässä vaan jossakin kohtaa intoa riittää jatkaa tätä projektia, huoh!) Nyt nimittäin ongelmana on se, että kalkkityyppisen maalin pintaan ei taida tarttua ihan mikä vaan, joten parasta on kai jatkaa saman firman tuotteella ja toivoa, että löytyisi tarpeeksi tumma sävy. Täyteen maalinpoistoon ei varmaan riitä kärsivällisyys. Ei värikartat tietysti ikinä vastaa todellisuutta ihan täysin, mutta näin suurta eroa ei ole kyllä ikinä tullut vastaan. 

Maali oli Rust-oleum Chalky Finnish sävyssä Jute. Täytyy sanoa, että en todellakaan suosittele sitä minkäänlaiseen maalaamiseen. Värikartta on täysin pielessä ja maalin rakenne on erittäin huono, ellei sitten nimenomaan hae sellaista tee-se-itse vaikutelmaa, missä siellä täällä on paksuja siveltimen vetoja ja näyttää, että maali on kuin kuorrutuksena huonekalun pinnassa. Ehkä maalia olisi voinut ohentaa hiukan, mutta epäilen, että sen jälkeen tarttuvuus ja peittävyys olisivat olleet entistä huonommat. Purkin kyljessä luvataan, ettei koko projektin aikana tarvitse hioa ollenkaan, mutta ilman hiomista alussa, välissä ja lopussa, lopputulos olisi varmasti vaatinut kaatopaikkakeikkaa. Itse en voi sietää huonosti maalattuja huonekaluja. Maalaaminen on sellainen laji, että se kannattaa mieluummin jättää tekemättä kokonaan, jos sitä ei aio tehdä kunnolla.

Noin niin kuin yleisenä ehdotuksena kaikkien viime vuosien askartelublogeissa yleistyneiden kalkkimaalin käyttöideoiden vastapainoksi sanoisin, että jos teillä on yhtään kunnianhimoa maalausprojekteissanne niin pysykää kaukana "kalkki"-tyyppisistä maaleista ja valitkaa mieluummin mattapintaista akryli- tai alkydimaalia. Ne vaativat enemmän pohja- ja välityötä rehellisine hiomisineen ja maalikerrosten kuivatteluineen, mutta lopputulos on huomattavasti ammattilaisemman näköinen kuin kalkkimaalituhraukset.