My husband's oncle still had half a closet full of the Grandma's old linen. I got a permission to choose whatever I liked. Nobody else in the family has interest in such stuff. I was amazed. To me it was like a gold mine. I think the Grandma made these table clothes and pillow cases by herself. Treasures - that's what they are, aren't they?
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
Aarre / Treasure
My husband's oncle still had half a closet full of the Grandma's old linen. I got a permission to choose whatever I liked. Nobody else in the family has interest in such stuff. I was amazed. To me it was like a gold mine. I think the Grandma made these table clothes and pillow cases by herself. Treasures - that's what they are, aren't they?
Leikkokukkia / Cut flowers
Yesterday I got a beautiful bouquet of flowers. The girl had picked the colours all by herself. I got plenty of surprises, too, actually nearly everyday since the last Friday. The girl asked me in the car: "Mom, have you now lived ten years on this earth?" The children's sense of time can be gracious. It can also be somewhat less so. This time the grace was on my side. Fortunately.
tiistai 29. syyskuuta 2009
Viisaiden kaupunki / The town of the wise
http://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Kepler
I fotografed couple of scenes in the town where my husband comes from. Another wise man was born there, too. His name was Johannes Kepler. No humble association, is it? However, I totally prefer mine to the other one. I suppose the endless math and search for stars could soon get really boring.
http://en.wikipedia.org/wiki/Johannes_Kepler
Ostoksilla / Shopping
We visited the parents-in-law last weekend. On Saturday the mother-in-law spend some time alone with the little girl and my husband went with his little brother to help his father with the fire wood. We - older girls - went shopping. I got some months ago a new sister-in-law. She's really nice and fun to spend time with. We hanged aroud at the "Königstrasse" and checked through ALL our favorite stores. We did not have big ambitions for finding anything. It was more about enjoying the September sun and seeing what's new in the shops... After few hours we got tired of walking. Right before the pizza place. Good timing, I would say. In the evening we felt so tired that it was a perfect idea to watch a new German comedy. The men took the kid to a nice swimming place nearby. It was a nice day!
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Matematiikan koe
Eilen koulunportilla odotettuani tyttö tuli kaverinsa kanssa ulos ja alkoi selittää minulle ja kaverin äidille matematiikan koetuloksista.
Tyttö kertoi jonkun luokkakaverin saaneen "honderd op honderd" eli "sata-sadasta." Samaan hengenvetoon hän kertoi toiselle äidille, että hänellä itsellään ja tämän äidin tyttärellä oli molemmilla kauheasti virheitä. Ihan kauheasti, kuului selitys, mutta onneksi olivat molemmat kuitenkin sentään olleet sellaisen prosentin yläpuolella, joka kaikkien olisi saavutettava. En oikein osannut sanoa siinä mitään, kun toinen äiti alkoi minulle heti selittää, että hänen omalta koululuokaltaan keskinkertaiset oppilaat olivat menestyneet elämässä paremmin kuin ne silloiset luokan parhaat. Siinä sitten juteltiin niitä näitä, mutta ajattelin mielessäni, että kyllä tuo tyttö ehtii jokaisen saada päästään pyörälle jutuillaan.
Kotimatkalla kysyin, mikä numero siitä kokeesta sitten tuli. Jotakin yhdeksällä alkavaa, ehkä 91 oli vastaus, mutta kauheasti oli virheitä, ihan kauheasti. Kotona katsoin neljäsivuisen koepaperin läpi. Siinä oli kolme huolimattomuusvirhettä ja pisteitä oli 97/100. Kehuin kovasti, että hyvinhän se on mennyt, mutta tyttö oli hiukan ihmeissään ja sanoi, että se yksi kaveri osasi niin hyvin, ettei tullut yhtään virhettä.
Suoraan sanottuna en oikein ymmärrä, mitä tuollaisen oppilaan kanssa pitää tehdä. Ei hän näytä ymmärtävän ollenkaan, että hyvä-kategoriaan sopii muutama virhekin. Ehkä piirrän janan ja yritän selvittää, että kaikki mikä on edes lähellä sataa on melkein kuin sata. Tai keksin jonkun palkintosysteemin, että kaikesta mikä on vähänkään hyvä saa jotakin. Ehkä niin saisi luotua onnistumiseniloa edes jollakin tavalla ilman täydellisiä tuloksiakin, kun kuitenkin kaikki menee koko ajan oikein mallikkaasti. Hermostuttaa täkäläisen koulusysteemin 100 prosentin/täydellisen virheettömyyden korostus. Oppimisen iloa saa tuntea vain ja ainoastaan se oppilas, joka sattuu saamaan ihan kaiken oikein. Toisaalta tytöllä on itsekritiikki muutenkin niin korkea, että hän saattaisi hyvinkin reagoida samalla tavalla muuallakin.
Toivottavasti kaverin äiti sai kotona huokaista helpotuksesta. Hän ottaa lastensa koulunkäynnin kauhean vakavasti ja reagoi tytön selitykseen sellaisella ilmeellä, että ajattelin, että se varmasti säikähti tosissaan. Taatusti ihan turhaan.
Tyttö kertoi jonkun luokkakaverin saaneen "honderd op honderd" eli "sata-sadasta." Samaan hengenvetoon hän kertoi toiselle äidille, että hänellä itsellään ja tämän äidin tyttärellä oli molemmilla kauheasti virheitä. Ihan kauheasti, kuului selitys, mutta onneksi olivat molemmat kuitenkin sentään olleet sellaisen prosentin yläpuolella, joka kaikkien olisi saavutettava. En oikein osannut sanoa siinä mitään, kun toinen äiti alkoi minulle heti selittää, että hänen omalta koululuokaltaan keskinkertaiset oppilaat olivat menestyneet elämässä paremmin kuin ne silloiset luokan parhaat. Siinä sitten juteltiin niitä näitä, mutta ajattelin mielessäni, että kyllä tuo tyttö ehtii jokaisen saada päästään pyörälle jutuillaan.
Kotimatkalla kysyin, mikä numero siitä kokeesta sitten tuli. Jotakin yhdeksällä alkavaa, ehkä 91 oli vastaus, mutta kauheasti oli virheitä, ihan kauheasti. Kotona katsoin neljäsivuisen koepaperin läpi. Siinä oli kolme huolimattomuusvirhettä ja pisteitä oli 97/100. Kehuin kovasti, että hyvinhän se on mennyt, mutta tyttö oli hiukan ihmeissään ja sanoi, että se yksi kaveri osasi niin hyvin, ettei tullut yhtään virhettä.
Suoraan sanottuna en oikein ymmärrä, mitä tuollaisen oppilaan kanssa pitää tehdä. Ei hän näytä ymmärtävän ollenkaan, että hyvä-kategoriaan sopii muutama virhekin. Ehkä piirrän janan ja yritän selvittää, että kaikki mikä on edes lähellä sataa on melkein kuin sata. Tai keksin jonkun palkintosysteemin, että kaikesta mikä on vähänkään hyvä saa jotakin. Ehkä niin saisi luotua onnistumiseniloa edes jollakin tavalla ilman täydellisiä tuloksiakin, kun kuitenkin kaikki menee koko ajan oikein mallikkaasti. Hermostuttaa täkäläisen koulusysteemin 100 prosentin/täydellisen virheettömyyden korostus. Oppimisen iloa saa tuntea vain ja ainoastaan se oppilas, joka sattuu saamaan ihan kaiken oikein. Toisaalta tytöllä on itsekritiikki muutenkin niin korkea, että hän saattaisi hyvinkin reagoida samalla tavalla muuallakin.
Toivottavasti kaverin äiti sai kotona huokaista helpotuksesta. Hän ottaa lastensa koulunkäynnin kauhean vakavasti ja reagoi tytön selitykseen sellaisella ilmeellä, että ajattelin, että se varmasti säikähti tosissaan. Taatusti ihan turhaan.
Vain nopeat elävät
tiistai 22. syyskuuta 2009
Hyvän päivän ilta
Illalla tyttö alkoi maalata pientä pöytäänsä itse valitsemallaan maalilla. Missä lie sumussa olin rautakaupassa käydessä, kun mukaan sattui alkydimaali. Melkein kielsin koko maalaamisen ikuisten tahrojen pelossa. Aika hyvin se kuitenkin onnistui, eikä sotkeutunut mikään. Muutaman kerran pensseli ulppasi todella syvälle, mutta muuten sujui "niistäminenkin" ja valumajälkiä ei tullut nimeksikään. Värin valinta oli tytölle lähestulkoon itsestään selvyys. Muistelen, että minulla oli samanikäisenä isän maalaama vaaleanpunainen pyörä ja kirjoituspöytä. Tykkäsin molemmista kovasti.
Ilta-aurinko paistaa parvekkeelle talon taakse aika paahteella. Edelliset keittiöntuolit saivat siirron parvekkeelle, kun löysin kirpparilta kaksi kahden ja puolen euron tuolia, jotka olivat edellisiä ehommat. Nyt on etsinnässä metallinen, ruostunut pyöreä parvekepöytä. Luulen kyllä, että sellaista etsivät muutkin. Voi olla, että jää löytämättä, mutta nuo tuolit hiukan kuin kutsuisivat sellaista seuraansa.
maanantai 21. syyskuuta 2009
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Sunnuntai ilman autoa
Muistin taas miksi isossa kaupungissa on niin ihanaa asua. Ihmisiä on aina liikenteessä - se on ihan parasta! Eikä koskaan tule sellaista oloa, etteikö keksisi jotakin tekemistä. Jossakin tapahtuu aina jotakin, ja aina on paikkoja, joissa voi käydä.
lauantai 19. syyskuuta 2009
Kynttilälyhty
Koko perheen projekti
Siinä tämä lauantai menikin sänkyä kootessa ja tavaroita järjestellessä paikalleen. Olen aika varma, että tytöllä on enemmän irtaimistoa, kuin meillä kahdella yhteensä.
torstai 17. syyskuuta 2009
Uusi alku
Tänään saimme mukavan pyynnön, kun eräs kihlapari pyysi meitä pitämään heille avioliittoon valmistavan "kurssin." En nyt muista onko sillä edes nimeä suomeksi, mutta joka tapauksessa se on avioliittoon liittyvien teemojen käsittelyä. Sellaiset "kurssit" on hauskaa ja rentoa yhdessäoloa vakavamman keskustelun lisäksi.
Kiva mieli oli siitäkin, kun sain raivattua toimistonurkan uudelle opettajalle, joka saapui viikonloppuna. Jotenkin oli sellainen fiilis, että se pitäisi saada ajoissa valmiiksi. Kun menin toimistolle käymään alkuviikosta, huomasin, että hän oli jo tuonut tavaroitaan ja järjestänyt kirjojaan hyllyyn. Olin iloinen, että sain sen ajoissa raivattua, koska toimisto näytti olevan hänelle tärkeämpi asia, kuin mitä olin itse ajatellut.
Nyt ensimmäisen päivän päätteeksi on energinen ja innostunut olo. Aurinkokin paistoi niin ihanasti, että ei tarvinnut vaihteeksi edes takkia. Oli pehmeä lasku uuteen lukukauteen.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Kurpitsa
Saksassa asuessani ranskalainen ystävättäreni järjesti yhtenä syksynä oikein isot illanistujaiset. Mitäkö söimme? No, kurpitsakeittoa tietenkin. Siihen jatkoksi sitten vielä suolaista piirakkaa. Oli kivat juhlat ja kaikki söivät monta annosta lämmintä, makeahkoa ja oranssinväristä keittoa. (Lupaan, että tämä on viimeinen sosekeittoresepti vähään aikaan.)
Ranskalaisen naapurin kurpitsakeitto
1,5kg painoinen syötävä kurpitsa, kuorittuna ja siemenet poistettuna
kaksi sipulia, suurina lohkoina
peruna, palasina
vettä
suolaa ja pippuria
Laita vihannekset veteen kiehumaan, lisää mausteet. Soseuta, kun vihannekset ovat pehmeitä. Mausta lisää, jos on tarpeen. Tarjoile ranskankermanokareen kanssa.
Sitä alakerran naapuria on usein vieläkin ikävä. Hän oli sellainen, jonka kanssa yhdessä hehkutettiin vaateostoksia, vaihdettiin pukeutumisideoita, esiteltiin kampaamokäynnin tulokset ja pohdiskeltiin elämää teekupit kädessä. Mutkattomasti, niin, että molemmat koputtelivat vuorollaan toisen ovelle, kun oli jotakin asiaa. Ihan mitä tahansa. Aina, kun teen tätä keittoa ajattelen tuota ranskalaista ystävääni. Se onkin ystäviltä saaduissa resepteissä parasta. Niihin liittyy aina pala elämää.
Lääkärillä täkäläisittäin
Olen viime aikoina taas asioinut hammaslääkärillä useampaan otteeseen. Luulen, että viimeinen keikka toi vastauksen ongelmaan. Toivon ainakin kovasti, että vältyn tällä erää pahemmalta.
Viimeksi siellä käydessäni ajattelin, että jos ei tauti tartu täkäläisessä hammaslääkärissä niin se ei tartu missään muuallakaan. Hammaslääkäri ei täällä mitenkään itsestäänselvyytenä käytä hanskoja. Itseasiassa minun henkilökohtaisten tutkimustulosten mukaan näyttää siltä, että hanskoja käyttävät ovat harvemmassa. Ei ne hanskatkaan mitenkään automaattisesti kerro paremmasta hygieniasta. Jos hammaslääkäri niitä käyttää, niin yleensä se tarkoittaa, että niitä samoja käytetään useamman potilaan suussa. Ja jos jotakin putoaa lattialle, niin se vaan nostetaan sieltä takaisin pöydälle. Kerran meinasin kiljaista, kun kyseessä oli juurihoidon neula...
Yleislääkäri on ihan yhtä todennäköinen tartuttaja. Täällä ei tosiaankaan pestä käsiä joka välissä, kun potilaat vaihtuvat. Itseasiassa en ole ikinä nähnyt omalääkärimme pesevän käsiään. Selitys ei voi olla se, että hän pesisi ne asiakkaiden välissä. Ai, mistäkö tiedän? Ihan siitä, että hän tulee asiakkaan perässä samalla ovenavauksella pikaista paranemista toivotellen hakemaan seuraavaa asiakasta odotushuoneesta.
Jos täällä ei siis sairastu hammaslääkärissä/lääkärissä käynnin jälkeen, niin sitten ei varmaankaan kannata olla kovin huolissaan muistakaan tartuntalähteistä. Yleiseen hygieniatasoon ei potilas pysty vaikuttamaan. Vaikkei käsiä pestäkään, täkäläisen terveydenhoidon tasoa pidetään kansainvälisestikin hyvin korkeana. Hoitoonkin pääsee aina nopeasti - suoraan erikoislääkärillekin, jos on oikea kiire.
Ilman käsien jatkuvaa pesemistäkin omalääkäri on niin mukava, kun se muistaa meidät kaikki nimeltä ja kyselee koko perheen kuulumiset siltä, joka on tullut vastaanotolle. Hammaslääkärikin on oikein ystävällinen ja antaa ajan aina heti tarvittaessa. Kai hyvästä hoitosuhteesta voi parin pöpön verran maksaa!?! Tietääpähän sairastuttuaan olevansa hyvissä käsissä. ;)
PS. Pikkupotilas menee huomenna kouluun, tauti alkaa olla selätetty.
Viimeksi siellä käydessäni ajattelin, että jos ei tauti tartu täkäläisessä hammaslääkärissä niin se ei tartu missään muuallakaan. Hammaslääkäri ei täällä mitenkään itsestäänselvyytenä käytä hanskoja. Itseasiassa minun henkilökohtaisten tutkimustulosten mukaan näyttää siltä, että hanskoja käyttävät ovat harvemmassa. Ei ne hanskatkaan mitenkään automaattisesti kerro paremmasta hygieniasta. Jos hammaslääkäri niitä käyttää, niin yleensä se tarkoittaa, että niitä samoja käytetään useamman potilaan suussa. Ja jos jotakin putoaa lattialle, niin se vaan nostetaan sieltä takaisin pöydälle. Kerran meinasin kiljaista, kun kyseessä oli juurihoidon neula...
Yleislääkäri on ihan yhtä todennäköinen tartuttaja. Täällä ei tosiaankaan pestä käsiä joka välissä, kun potilaat vaihtuvat. Itseasiassa en ole ikinä nähnyt omalääkärimme pesevän käsiään. Selitys ei voi olla se, että hän pesisi ne asiakkaiden välissä. Ai, mistäkö tiedän? Ihan siitä, että hän tulee asiakkaan perässä samalla ovenavauksella pikaista paranemista toivotellen hakemaan seuraavaa asiakasta odotushuoneesta.
Jos täällä ei siis sairastu hammaslääkärissä/lääkärissä käynnin jälkeen, niin sitten ei varmaankaan kannata olla kovin huolissaan muistakaan tartuntalähteistä. Yleiseen hygieniatasoon ei potilas pysty vaikuttamaan. Vaikkei käsiä pestäkään, täkäläisen terveydenhoidon tasoa pidetään kansainvälisestikin hyvin korkeana. Hoitoonkin pääsee aina nopeasti - suoraan erikoislääkärillekin, jos on oikea kiire.
Ilman käsien jatkuvaa pesemistäkin omalääkäri on niin mukava, kun se muistaa meidät kaikki nimeltä ja kyselee koko perheen kuulumiset siltä, joka on tullut vastaanotolle. Hammaslääkärikin on oikein ystävällinen ja antaa ajan aina heti tarvittaessa. Kai hyvästä hoitosuhteesta voi parin pöpön verran maksaa!?! Tietääpähän sairastuttuaan olevansa hyvissä käsissä. ;)
PS. Pikkupotilas menee huomenna kouluun, tauti alkaa olla selätetty.
tiistai 15. syyskuuta 2009
Ikkunat
Työmiehet tulivat jo klo 6:50 laittamaan uusia ikkunoita paikalleen. Hurraa, oli niitä odotettukin! Ei siinä jaloissa viitsinyt paljon pyöriä, joten tässä kuva valmiista ikkunasta ulkoa päin. Ihan hieno harmaa ulkopuolella ja valkoinen sisäpuolelta - onneksi.
Nyt ei ole muuta harmia kuin se, että laskosverhojen puulistaa ei uskalla kiinnittää uuteen ikkuna-aukkoon, tai voi tulla myöhemmin harmia omistajan kanssa. Verhokiskoja on onneksi kaksi, joten saa ne laskosverhot siihenkin kiinni. Siinä on tosin pieni mutka matkassa - en ollut ommellessani jättänyt kummankaan makuuhuoneen laskosverhoon enempää käännöstä kuin oli ulkonäön puolesta tarpeen, joten nyt molemmat verhot ovat liian lyhyet! Tänään entisiksi muuttuneet laskosverhot olivat edelleen mieluisat. Niitä ei ehditty käyttääkään kuin reilun vuoden verran. Ei auta muu kuin lähteä kangaskauppaan! Yleensä innostun vastaavista "pakkotilanteista" kovasti, mutta tällä viikolla on niin kiire, että melkein enemmän hermostuttaa koko ajatuskin. Toivottavasti pääsen positiiviseen ompelutunnelmaan kankaita valitessa.
Mitäpä sitä ihminen ei syksyn tullen tekisi kaksinkertaisten ikkunoiden vuoksi. Niin tiiviiltä vaikuttavat, että luulenpa voivani luopua suunnitelmistani syöttää naapurin kiljukaula-aasille myrkkyporkkanoita.
maanantai 14. syyskuuta 2009
Juhlallista sankaruutta
I made a time chart all by myself. Usually with this type of tasks I have to call for help several times, but this time there was no help available. I did it! Quite an improvement compared to the hand-written version. I feel almost proud of myself, though everyone, who is better at this than me, sees immediately how primitive it is... Anyway, I often encourage my students to measure their academic improvements against their own previous skills instead of some other external standard. With that in mind, one has always reason to rejoice about his/her success, even if it would appear to others as something very minor.
The slowly recovering patient lost yet another tooth. She just turned it and it fell off. She felt proud of having done it all by herself. She got 2€ as a reward.
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Värejä (ja hiukan tauteja)
lauantai 12. syyskuuta 2009
Aamupalalla / At the breakfast
My husband's family had a nice Saturday tradition. They used to go to the bakery on the Saturday mornings. We've happily continued that precious tradition. Otherwise we work hard against any other compulsory traditions for Saturdays (laundry day, big cleaning day, baking day)... Mostly because they tend to make us feel so stressed by oblidging us to perform a certain chore even we had better plans in our mind. Saturday breakfast is a different thing - it only makes us feel relaxed. I guess that's why we all just love Saturdays. We don't need to do anything, but we can do anything. We may do laudry, bake or even clean, if we feel like it. If not, we just do it on another day. It's that feeling of freedom that makes the difference! Even then, when we begin after the breakfast to clean up the kitchen, start the washing machine, and rush to get groceries, like we did today.
The kid caught a flu yesterday. Luckily the doctor diagnosed it to be just a regular one. She'll hopefully be through it as the classes start next week. Some paracetamol and rest will probably do the trick.
perjantai 11. syyskuuta 2009
Auringonkukkia
Aurinkoista viikonloppua!
torstai 10. syyskuuta 2009
Liina
Turkoosikukallista kangasta olikin jäänyt kaappiin monta metriä pitkä ja noin 50cm leveä suikale. Jyväpussin jälkeen innostuin ompelemaan siitä vielä kaitaliinan ruokapöydälle. Jotenkin väri sopi hyvin syksyiseen koulunalkufiilikseen. Tuollaisia kaitaliinoja tarvitsee aina, joten vaihtelu on hyödyksi. Liinoilla on tässä taloudessa tapana tahraantua pysyvästi, vaikka ideana onkin, että vain keskellä pöytää oleva liina ei likaantuisi suuren liinan tapaan. Joka tapauksessa, liina kuin liina, niin aina voi olla varma, että siihen putoaa pari tippaa kastiketta, ruiskahtaa ketsuppia tai mitä tahansa muuta... Joku Murphyn laki varmaan sekin. (Syö vaikka kerran ilman liinaa, niin pöytä taatusti kiiltää puhtauttaan, vaikka oikein yrittäisit sotkea.)
Nyt ei tarvita kuin tiilenpunaiset tai valkoiset lautasliinat, paljon valkoisia kynttilöitä, kunnon ruokaa ja hyviä ystäviä pöydän ääreen. Viikonloppu on tulossa, joten eiköhän me jotakin keksitä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)