Pysähdyin ohi kulkiessani hetkeksi Tuomiokirkkoon hiljentymään. Joulutunnelmaa toi joulukuusi ja -tähdet, mutta virsikirjatkin sopivat hauskasti joulun väreihin. Kirkossa ei ollut väkeä nimeksikään. Muutamat poikkesivat katsomaan jouluseimiasetelmia, mutta muuten oli ihanan rauhallista. Vanhoissa kirkkorakennuksissa on aina ihanan harras ja juhlava tunnelma. Ei mikään ihme, että ennen vanhaan ajateltiin, että kaunis kirkkorakennus johtaa ajatukset taivaallisiin. Se konsepti toimii minulla ainakin ihan itsestään. Enkä ikinä voi jättää kattorakennelmia tutkimatta... ne ovat yleensä niin kauniita, että kuvioiden rytmisyys ja symmetria saa aina sydämen sykähtämään vielä yhden ylimääräisen kerran.
Lueskelin kirkossa Matteuksen evankeliumista Jeesuksen sanoja siitä, että Jumala odottaa armollisuutta uhrilahjojen sijaan (Matt. 9:12-13). Ulkonaisten uhrien antaminen on meille ihmisille monesti helpompaa kuin armollisuuden osoittaminen kanssaihmisiämme kohtaan. Ihminen voi olla hyvinkin avokätinen ja ihan oikeassa siinä, mutta asenne kaiken sen ulkonaisen hyväntekemisen takana voi silti olla jotakin muuta. Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen puheet alleviivaavat usein sitä, että Jumala ei ole kiinnostunut siitä, mitä me teemme tai annamme. Hän on enemmän kiinnostunut siitä, mitä me olemme ja millä asenteella toimimme. Vaikka hyvän tekeminen on aina hyvä asia sinänsä, ei sillä ole ikuisuusarvoa, ellei Jumalan osoittama hyvyys ja armollisuus pääse muuttamaan meitä hänen kaltaisekseen sisimmässämme. Se oli hiljainen joulusaarna tyhjän kirkon penkissä istuessani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti