Tämä kulttuuriero käy aina hermoon

On yksi kulttuuriero, missä tulee töpättyä epäsäännöllisen säännöllisesti. Joka ikisen kerran muistan sen vasta jälkikäteen silloin, kun ärsyynnyn tilanteen aiheuttamasta reaktiosta. Kaikki alkaa tunnetusta stereotypiasta. Nimittäin, että "kaikkihan tietävät," että "pohjoismaiset naiset ovat feministejä, itsenäisiäkin itseänäisempiä, miehiä halveksivia tyranneja, joiden asenne on erittäin paheksuttava." Tietysti, kun tietää tuon aika laajasti maailmalle levinneen käsityksen, niin pohjoismaalaisen naisen ei kannattaisi koskaan mainita mitään naisten asemasta tai naisten mahdollisuudesta itsenäiseen ajatteluun. Ei kannata varsinkaan vitsailla mitään tuohon teemaan liittyvää, koska ihmisillä on huomattavia vaikeuksia ymmärtää, mikä asiassa naurattaa ja missä menee vitsin, sarkasmin tai ironian raja. Tuossa teemassahan ei ole mitään huvittavaa, jos sitä katsoo siltä kannalta, että pohjoismaiset naiset ovat automaattisesti ja kokonaan täysin väärässä.

Mistä sitten johtuu, etten muista tätä ikinä? 

En ole feministi, enkä edes kovin itsenäinen, eikä minulle tuota minkäänlaisia vaikeuksia elää ihan sopusoinnussa ympäristöni kanssa. Sanon kyllä mitä ajattelen, jos arvioin sen olevan hyödyllistä, mutta sopeudun ihan hyvin siihen, että minun kanssani ollaan eri mieltä. Joustan ilman suurempia narinoita aina, kun tilanne sitä vaatii. En koskaan tekisi yksityiselämässäni mitään sellaista, mitä mies ei olisi valmis tukemaan, koska minusta avioliitossa on molempien kunnioitettava toinen toistaan, eikä kenenkään omat tarpeet voi mennä yhteisen edun edelle. Työasioissa taas teen aina ihan varmasti 100% tarkkuudella, mitä minulta pyydetään, vaikka en aina välttämättä samaa mieltä olisikaan. Omana yleisohjeenani nimittäin pidän sitä, että kaikesta on hyvä keskustella, mutta sitten kun päätös tehdään mihin tahansa suuntaan, niin sen mukaan mennään. Sekä yksityisesti, että myös työssä ajattelen, että yhteistuumin päästään aina pidemmälle kuin omaa etua tai toiveita korostaen. Siksi elämässä henkilökohtaiset mielipiteet täytyy usein laittaa takataskuun ja toimia suurempaa periaatetta noudattaen. Olen siis mielestäni aika kaukana kaikenlaisesta feminismistä. Pesunkestävä feministi tuskin allekirjoittaisi noista lauseista yhtäkään. Siksi minulle "naisasia-asiat" eivät herätä minkäänlaista negatiivista fiilistä, koska ajattelen, että hyvää siinä on se, että naisilla on samat mahdollisuudet toimia ja ajatella kuin miehilläkin. En kuitenkaan koskaan ajattele, että se olisi mitenkään miehiltä pois, koska minusta kunnioituksen ja vapauden vaaliminen tarkoittaa sitä, että myös naisten tulee kohdella miehiä kunnolla. 

Kulttuurieroihin. Äskettäin satuin kertomaan, että tyttö hermostui, kun urheilu-uutisten lukija päivitteli joidenkin naisten menestyneen erityisen hyvin kaupunkimaratonissa. Tyttö oli sitä mieltä, että mitä ihmettä tuollaista ihmetellään, kun kyllähän naiset juoksee siinä missä miehetkin. Niinpä, olin ainoa, jota juttu nauratti. Satuin ottamaan asian puheeksi, koska minusta koko juttu oli vain huvittava. Muistan hyvin, kun itsekin joskus nuorena hermostuin vastaavanlaisista asioista. Tottahan se on, että naiset tosiaan kykenevät juoksemaan nopeastikin. Minusta se oli hauska tilanne sen vuoksi, että siinä oli ensimmäinen konkreettinen reaktio, että tyttö huomasi, että naiseuden ei tarvitse rajoittaa, eikä varsinkaan tarvitse ulkoapäin tulevista kommenteista rakentaa rajoja itselleen, omalle pärjäämiselle ja pystymiselle vain sen vuoksi, että sattuu olemaan nainen. Ja ihan vain tiedoksi sekin, että mies kuuli tytön kommentin ja nauroi melkein vedet silmissä tuolle spontaanille reaktiolle. Minkäänlainen feminismi ei todellakaan uhkaa ketään tässä perheessä. Itseään arvostava isä kasvattaa itseään arvostavan tyttären. 

Jotenkin kuitenkin taas kerran vahingossa erehdyin ajattelemaan, että naisten kykeneväisyys olisi sellainen universaali toive. Minusta siihen peruslähtökohtaan ei liity minkäänlaista itsekkyyttä, toisten tallomista tai muuta negatiivista. Voihan se negatiiviseksi kääntyä, jos asiaa ei tasapainoiteta hyvää käytöstä, toisten huomioon ottamista ja sopeutumisen tarvetta korostamalla. Mutta itse kyllä olen mielestäni ihan terveessä tasapainossa tässä asiassa ja tasapainoa opetan tytöllekin. En tosin sitten enää jatkanut juttua asian selittämiseen saakka. Harmittelin mielessäni taas kerran, että olin edes ottanut koko teemaa esiin.  

Noissa tilanteissa pohjoismaalaisuus on kyllä pelkkä riesa. Aina leimautuu ihan turhasta. Se siinä eniten ärsyttää. Ei edes hyödytä selitellä mitään, koska en ole vielä tähän ikään mennessä, ulkomailla yli 20v. asuneena tavannut montakaan ihmistä, joka pystyisi katsomaan tuon stereotypian ohi, kun tämä teema tulee puheeksi. Siksi olisi parasta olla ottamatta tuota teemaa edes puheeksi, mutta valitettavasti olen edelleenkin niin naiivi, että joskus lipsahtaa. 

Aamiainen parvekkeella

Olin sunnuntaiaamuna rennosti yksikseni kotosalla. Kiireinen viikko, väsymys ja tulollaan oleva päänsärky saivat hiukan hidastamaan vauhtia. Lämpöä oli aamusta jo reilut 20 astetta, joten tein aamupalan valmiiksi tarjottimelle, nappasin aamutakin päälle, lehden kainaloon ja suuntasin parvekkeelle. 

Parveke on talon takana, joten siellä on ihan kivasti yksityisyyttä. Tosiasiassa se on kyllä ehkä enemmän harhaanjohtava tunne kuin mikään totuus. Jos tarkemmin pysähtyy miettimään, niin siihen kyllä näkee ihan suoraan aika monesta talosta ja takapihallakin, sekä meillä että naapurissa, on aina jonkin verran kulkijoita. Naapuritalot, joista parvekkeelle näkee, ovat kuitenkin sen verran kaukana, että illuusiosta voi pitää kiinni, koska ei tunnu, että kukaan tarkkailisi mistään suunnasta. Takapihalla kulkijoista taas ajattelen, että voihan sitä heilauttaa kättä ja moikata, jos joku on katsoakseen. Muuten taas voi esittää itsekin, että ei huomaa kulkijoita. Se toimii loistavasti silloin, kun kaikilla on sama ajatus siitä, ettei viitsitä häiritä. Useammin me kyllä ihan reilusti moikkaillaan, kuten  takapihalla kulkevat naapurit myös, mutta aamupala-aikaan kukaan ei yleensä "näe" ketään, ja se on just hyvä niin, hahah. Tuollaiset kirjoittamattomat säännöt on käteviä, niin jokaisella on tarpeeksi tilaa ja vapautta olla ja elää, vaikka täällä asutaankin tiheämmässä. Lopultahan aika harvalla omakotitalonkaan asukkaalla täällä on kovin paljon oikeaa yksityisyyttä, koska naapurit ovat useimmiten heilläkin ihan vieressä. Pieni määrä hienotunteisuutta on välillä siis tarpeen.

Ai että, miten ihania sisustuksia oli tuossa maalis-huhtikuun saksalaisessa Homes & Gardens -lehdessä! Huomasin tuollaisen ihanan, vadelman värisellä kankaalla päällystetyn nojatuolin, mikä on viimeisessä kuvassa! Se on valkoisen sisustuksen keskellä ihan kuin joku karkki. Joku tuollainen yksittäinen väripilkku sopisi meilläkin hyvin muuten neutraaliin sisustukseen. 

Suomalaisia painajaisia

Kävin ennen joulua Suomessa ja toin miehelle joululahjaksi Karoliina Korhosen Finnish Nightmares -kirjan. Kaikki varmaan tietävät nämä sarjakuvamaisesti piirretyt suomalaisvitsit jo, ne kun kiertävät epäsäännöllisen säännöllisesti facebookissa. Mies ei ollut kuitenkaan sattunut näkemään niitä aikaisemmin, mutta tykkäsi kirjasta kovasti. Hän naureskeli varsinkin sille, että sää on ihan kamala, mutta täytyy odottaa bussipysäkin ulkopuolella, koska pysäkki on ihan täynnä, kun siellä on yksi ihminen. Ilmeisestikin hän on huomannut suomalaisten tilan tarpeen vuosien aikana ja joutunut muutaman kerran hiukan epäselvään tilanteeseen sen vuoksi. 

Nämä vitsit on kyllä hauskoja minustakin. Muutamasta kohdasta ajattelin, että tuossa asiassa ei ole tullut ikinä mieleenkään nolostua. Joistakin taas ajattelin, että tuon tilanteen nolous ei ole tullut mieleen enää pitkään aikaan. Joistakin kohdista huomasin huvittuneena, että hei, tuolla tavallahan mä ajattelen vieläkin. Erityisesti mieleen jäi se, että ei viitsi mennä rappukäytävään jos kuulee, että siellä on joku. Olen ainakin miljoona kertaa odottanut kotona, että siivooja lähtisi tai naapurit menisivät ensin ennen kuin lähden rappukäytävään. Hassu juttu, koska oikeasti kuitenkin tervehdin ihmisiä mielelläni ja jään ihan iloisesti kenelle vaan juttelemaan, jos satun tulemaan kotiin jonkun kanssa yhtä aikaa tai kun siivooja vielä siivoaa... eikä se ole ikinä vähimmässäkään määrin noloa. No, ehkä se hiukan, jos joutuu kulkemaan vastapestyn lattian yli siivoojan katsoessa vieressä. Siitäkin kuitenkin yleensä selviää ihan kunnialla, kun vain pahoittelee asiaa. Kukaan ei ole ikinä ollut moksiskaan. Silti en mielellään lähde kotoa, jos joku on käytävässä. Ihan täysi paradoksi siis, mutta ehkä se on vain suomalaista minussa, hahah. Tässä on täysin vastakohtana mun mies. Hän ei ikinä siirtäisi omaa menoaan minuutillakaan tuollaisesta syystä. Muista syistä lähtö voi kyllä viivästyä, mutta ei todellakaan sen takia, että käytävässä olisi joku muu. Rappukäytävähän on nimenomaan kulkemista varten! Sen kun vain suomalaisuudeltaan muistaisi. 

Ehkä tämän sarjiskirjan aiheuttama havainto näin ulkosuomalaisen näkövinkkelistä on se, että monessa asiassa voi oppia toimimaan toisin ja jopa täysin päinvastaisesti, mutta jossakin sisällä säilyy kuitenkin se suomalainen, joka tulee esiin aina silloin tällöin mitä omituisemmissa tilanteissa. Silloin on hyvä nauraa itselleen. 

Kolmen kuninkaan päivä (+ keitto mikä ei liity siihen mitenkään)

Niin ne viisaat miehetkin pääsivät lopulta perille. Belgiassa loppiaisena syödään kakkua, jonka sisälle on piilotettu pieni muovihahmo. Se onnekas, joka sattuu hahmon saamaan, saa käyttää paperikruunua ja olla päivän muiden passattavana. Me ei kyllä itse ikinä olla päästy tähän traditioon sisälle. Perinteinen kakku sisältää aika tavalla laktoosia, joten ostettua ei tee mieli, enkä itse ole ikinä jaksanut joululeipomisten jälkeen perehtyä tässä kohtaa leivontaohjeiden etsimiseen. Leipomisinnostus on lähellä nollaa tässä kohtaa. Eikä se mikään ihme ole, kun pipareita ja muita jouluksi leivottuja keksejä riittää edelleen naposteltavaksi... 

En kuulu siihen ihmisryhmään, jotka liittyvät tammikuussa kuntosalin asiakkaaksi. En nimittäin usko, että mikään uudenvuoden päätös saa kuntosalin vihaajan innostumaan säännöllisestä salilla käymisestä, heheh. Syömisiä tekee kuitenkin mieli keventää melkein aina tammikuussa. Kinkun jälkeen on kiva kokkailla mahdollismman vihannespitoisia aterioita.  

Viime viikolla tein punaista linssikeittoa ja siitä tuli kertaheitolla mun uusi suosikki. Kuumensin tilkan oliiviöljyä kattilassa ja kuullotin siinä valkosipuli- ja punasipulisilppua ja lisäsin ruokalusikallisen curry-maustetahnaa (sellainen valmis, öljyinen maustesekoitus). Kaadoin kaksi tai kolme kupillista vettä päälle, kiehautin ja lisäsin pari desilitraa pieniä, punaisia linssejä. Pieniä linssejä ei tarvitse liottaa, joten ne sai laittaa suoraan pussista kiehumaan. Seuraavaksi kaadoin sekaan purkillinen kookosmaitoa, ja lisäsin hiukan suolaa ja pippuria. Lisäsin vielä yhden porkkanan pieninä suikaleina, yhden punaisen paprikan palasina ja muutaman tomaatin kuutioiksi leikattuna (siemenet poistettuna). Keitin miedolla lämmöllä sen aikaa, että vihannekset ja linssit olivat kypsiä, tarkistin maun ja soseutin keiton sauvasekoittimella. Jos olisi vielä ollut korianterin lehtiä ja korianterin siemenillä maustettua naan-leipää niin tämä olisi ollut täydellinen ilta-ateria, mutta maistui se ilmankin ja jäi varmasti vakkariohjelmistoon. Linsseistä tulee hiukan täyttävämpi keitto kuin pelkistä vihanneksista, jos vaan yleisesti soseutetuista keitoista tykkää. 

Joulukuu 23: Keksipaketit

Perinteitä kunnioittaen teimme taas pienet keksirasiat muutamille tutuille vanhuksille. Ulkomailla asuessa joskus huomaa, että hiukan korostuu sellainen tarve, että on mukava haalia eri ikäisiä ihmisiä ympärille. Vähän siihen tapaan, jos olisi omia sukulaisia lähempänä. Meidän molempien omat isovanhemmat on jo menneet, mutta sitä kyllä kaipaa välillä, että voisi viedä oikeasti omalle tädille joulukukan tai käydä moikkaamassa ihan omaa isosetää. Se ei tietysti ole mahdollista, mutta arjessa joskus kaipaa, että olisi omia sukulaisia lähempänä. Loma-ajat taas on aina niin rajalliset, että silloin ei meinaa ehtiä sukuloimaan nykyään enää paljonkaan, kun omassakin porukassa on monta kyläpaikkaa. Uskon kuitenkin, että jos voisi olla luonnollisesti tavallisessa arjessa mukana, niin varmasti tulisi tavattua sukulaisia useammin. Sellasta arkista mutkattomuutta ja yhteenkuuluvuutta joskus kaipaan. Onneksi on nytkin kuitenkin paljon ihania ihmisiä, tutuksi tulleita sieltä täältä, jotka ovat tietysti ihan itsenäänkin mahtavia, mutta samalla tietämättään hiukan korvaavat puuttuvia sukulaisia. Tänään vietiin keksipaketit muutamille sellaisille.  

Joulukuu 22: Paahdetut mantelit

Syyslukukausi tuli lopultakin päätökseen tänään. Joulukirkko oli kuulema pidetty jossain kappelissa pidemmän kävelymatkan päässä. Katolilaisissa kouluissa käydään useamman kerran lukuvuoden aikana kirkossa. Lapset ja teinit ei tietenkään asiaa hirveästi arvosta, mutta minusta se on hyvä, että pidetään perinteestä kiinni. Katolilaisiin kouluihin on tervetullut minkä uskontokunnan edustaja vain, mutta jo sisään kirjautuessaan täytyy hyväksyä se, että näissä kouluissa on osallistuttava myös näihin kirkoissa pidettäviin tilaisuuksiin, rukouksiin ja erilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin. En ole ikinä kuullut vanhemmilta mitään valitusta näistä käytännöistä, vaikka aika harvat perheet tuntuvat olevan aktiivisessa mielessä uskonnollisia muuten. Luulen, että selkeys auttaa. Kun tietää jo etukäteen mitä odottaa, niin ei tarvitse ihmetellä jälkikäteen. Suomessakin käytävä keskustelu uskonnollisuuden vastustamisesta koulujen toiminnassa on sikäli erikoista, että katolisissa maissa samanlaista keskustelua ei juurikaan käydä. Katolilaiset ovat yleisesti ottaen protestantteja tarkempia siitä, että perinteitä ja perinteisiä arvoja kunnioitetaan. Kirkko kuuluu siihen pakettiin ja maallistuneemmallakin tyypillä on yleensä jonkin verran kunnioitusta instituutiota kohtaan. Yksilöillä on tietysti joka paikassa erilaisia mielipiteitä, mutta noin niinkuin isompana suuntauksena ajatellen katolilaisissa maissa uskontoa ei kyseenalaisteta yhtä kärkkäästi.   

Takaisin asiaan, eli nyt siis kun joululoma lopulta alkoi, teimme pienen retken Brysselin keskustaan. Joulutori oli taas täydessä vauhdissa. Tänä vuonna kojut oli järjestetty ihanan tilavasti ja siellä mahtui kulkemaan aiempia vuosia paremmin. Harvemmin siellä tulee syötyä mitään, koska monista ruokakojuista tuleva sipulikäristys ja muu tuoksu meinaa jo pölähdyksenäkin kääntää vatsan ympäri. Parasta ovat appelbaignet-pulleroiset, mitkä ovat uppopaistettuna ja tomusokerilla kuorrutettuna aika herkkua. Omenan pala munkkitaikinan sisällä on vaan niin hyvää. Nyt tyydyttiin kuitenkin ostamaan vain tyypillistä keski-eurooppalaista markkinaherkkua, eli sokerissa paahdettuja manteleita. Näitähän voisi kotonakin tehdä, mutta ne ovat joulumarkkinoiden parasta antia, joten ainahan niitä on ostettava.  

Joulukuu 6: Sinterklaas

Joulukuun kuudes on Sinterklaas. Tai Pyhä Nikolaus, miten sen sitten kukakin eri maissa tai kielillä haluaa sanoa. Edellisenä iltana kengät laitetaan ovelle odottamaan ja aamulla sitten löytyy jotakin yllätystä... tai useampaa. 

Tytön ollessa pieni ehdotin miehelle, että tämä pidettäisiin sellaisena suklaaherkkujuhlana, mutta mies oli silloin sitä mieltä, että ei sellainen ole mistään kotoisin. Hän muisteli itse saaneensa saksalaiselta Nikolaukselta aina kunnon yllätyksen. Niinpä tässä on vuosien aikaan ostettu joululahja jos toinenkin jo Sinterklaasin aikaan. Joudun tosin aina hiukan koordinoimaan lahjapuolta, kun joulu on kuitenkin jo niin lähellä. Parhaita lahjaideoita en tähän tuhlaa, mutta jotakin hauskaa on aina keksittävä. Olen huomannut, että perheissä on aika erilaisia "tasoja" sen suhteen, miten Sinterklaasia juhlitaan. Toisilla se joulunodotuspäivä 'stocking fillers'-tyyliin, toisille taas se on jopa itse joulua parempi päivä lahjojen määrän suhteen, ja joillakin lapset saavat aika suuriakin summia rahaa. Meillä Sint tuo yleensä muutaman lahjan, viime vuosina useimmiten jonkin hauskan 1000 palan palapelin ja jotakin päälle puettavaa, ja jotakin, millä voi jo hiukan alkaa tunnelmoida joulua. ITunes-kortit ja kauppojen lahjakortit ovat myös nykyään käteviä lisättäviä tähän. Ai niin, suklaaherkkuja Sint ei voi unohtaa myöskään.

Meidän ensimmäisinä vuosina Belgiassa Sinterklaasiin piti panostaa enemmällä ajatuksella, koska tarhalaiset ja alakoululaiset ainakin flaaminkielisissä kouluissa pitivät aina heti aamulla yhteisen katsauksen siitä, mitä Sint oli kenellekin tuonut. Tytölle oli aina hurjan tärkeää, että sai siinä kertoa oman juttunsa, kun opettaja antoi puheenvuoron. Silloin huomasin, että joitakin paikallisia juttuja kannattaa todellakin adoptoida omaankin kalenteriin, vaikka ei olisi itse kasvanutkaan saman perinteen kanssa. Ja vaikka hiukan vierastaisikin joitakin asiaan kuuluvia ideoita. Olen joinakin vuosina kirjoittanut täkäläisistä valkoisesta Sint-hahmosta ja mustista Zwarte Piet-apureista, joiden värierottelu kieltämättä pistää edelleen silmään pahasti. Puolustajat tosin sanovat, että apurit ovat mustia siksi, että tulivat taloon savupiipun kautta. Tätä näkemystä puoltaa myös mustat sormenjäljet, mitä apurit jättävät jälkeensä. Aika tieteellistä todistusaineistoa, eikö vaan... Nykyään meillä kuitenkin riittää, kun kenkiin ilmestyy jotakin, joten hahmot itsessään eivät enää ole meillä ainakaan juuri minkäänlaisessa roolissa. Ai niin, meidänkin kenkiin oli tullut suklaata. Jes! 

Vielä yksi Suomi-kuva Ahvenanmaalta viime kesältä. 

Hyvää Itsenäisyyspäivää, #Suomi100 ! 

Värejä ja lämpöä

Vielä on puissa hiukan väriä. Tämän kuvan ottamisen jälkeen tuli muutama kunnollinen tuulenpuuska ja nyt lähes kaikki lehdet ovat lähteneet. Niin kauan kuitenkin, kun näkee yhtään keltaisia, oransseja ja punaisia lehtiä kannattaa nauttia. Harmaata ja ruskeaa saakin sitten muutaman tulevan kuukauden aikana ihan riittävästi.  

Tykkään muuten tuosta lampusta ikkunalaudalla. Ostin sen alunperin keittiöön joitakin vuosia sitten, mutta nyt se on asettunut olohuoneen ikkunalle. Ulkoapäin on kiva aamuisin ja iltaisin, kun ikkuna on valaistu. Olohuoneessa ollessa  taas tuntuu, ettei pimeys tule sisään, kun lamppu loistaa siinä välissä. 

Ikkunalautojen kanssa on tässä asunnossa se harmi, että talvisaikaan ei voi pitää kasveja ikkunalla ollenkaan, koska patterit polttavat ne pilalle. Joillakin naapureilla niitä on, mutta ehkä heillä on lämmöt matalammalla kuin meillä. Täällähän on aika tyypillistä, että talvisin sisätiloissa on vain 18-19 astetta. Paikalliset vain lisäävät vaatekerroksia päälle, mutta lämmitykseen ei turhaan tuhlata. Ei meilläkään ole siihen kuin puolitoista astetta lisää, mutta kukat kyllä silti kärsivät, mutta eipähän tarvitse kärvistellä puoliksi jäätyneenä. 

Meillä oli naimisiin menessä tässä hiukan sopeutumista puolin ja toisin. Saksalainen mieheni oli tottunut siihen, että kaikki ovet pidetään kiinni ja aina lämmitetään vain se huone missä kulloinkin ollaan. Eli päivisin vaikka olohuone-keittiö ja iltaisin hetkeksi ennen nukkumaan menoa laitetaan makuuhuoneisiin lämmöt päälle. Suomalaisena olin taas itse tottunut siihen, että kaikki ovet ovat aina auki ja joka huoneessa on koko päivän tasaisen lämmintä. Tässä täytyy sanoa, että nykyään ajattelen, että Suomessa sisäilma on talvisin yleensä melkeinpä kuumaa. Kurkkua kuivaa ja aina on hiki, ellei sitten kulje t-paidassa. Niin sitä näköjään itse muuttuu... 

Sopiva kompromissi löydettiin, kun tyttö aikoinaan syntyi. Silloin oli luontevinta siirtyä lämmittämään koko taloa, kun lattialla leikkivä lapsihan on syväjäässä, jos jostakin oven alareunasta vetää jatkuvalla syötöllä. Kompromissin toinen puoli kuitenkin on, että hiki meillä ei pääse ikinä tulemaan ja tuuletusta varten on aina joku ikkuna auki. Olen kuitenkin tyytyväinen, koska kohtuullisen tasainen lämpötila silloinkin, kun se ei ole turhan korkea, tuntuu mukavammalta kuin kylmän ja lämpimän vaihtelu.

Lämmitys on meillä myös säädetty niin, että se lähtee itsestään käyntiin, kun lämpö putoaa tiettyyn pisteeseen. Tässä kohtaa jokainen suomalainen aina muistuttaa, että pudotus on huono juttu ja kaivaa kolon kukkaroon, mutta sitä eivät keski-eurooppalaiset usko, vaikka miten selittäisi. Ulkoilman kylmyys ei ole täällä pohjoista luokkaa, joten lämpötilojen ero ei meillä ainakaan kasva ikinä kovin suureksi lämmityksen ollessa pois päältä useitakin tunteja kerrallaan. Siksi olen itse asiassa itsekin alkanut ajatella, että pieni pudotus todennäköisesti näillä leveysasteilla säästää rahaa varsinkin yöaikaan ja silloin jos päivällä kukaan ei ole kotona muutenkaan moneen tuntiin. Saatan tietysti olla väärässä, mutta kompromisseja on tehtävä, ei siitä pääse mihinkään. Kun kompromissi on näinkin hyvin optimoitu, että molemmat ovat tyytyväisiä sekä raikkaaseen että keskivertolämpimään sisäilmaan, asiaa ei kannata sen enempää veivata. ;)   

Teetauko töistä

Niin vaan viikko taas mennä hujahti... Löysin kaupassa käydessäni uuden sarjan ihan mahtavia suklaapähkinöitä. Ensimmäinen pussi oli hasselpähkinöitä alkuviikosta ja nyt toinen pekaanipähkinöitä perjantain kunniaksi. Meinasin ottaa valokuvan, mutta söin kokonaisen pussillisen teen kanssa niin nopeasti, että siinä en ehtinyt kameraa edes hakea. :D

Tämä juttu on nyt enemmän niille, jotka seuraa tätä blogia meidän työkuvioiden vuoksi. Töissä nimittäin aloitellaan taas uutta lukuvuotta. Belgiassa yliopistot alkavat hiukan muita myöhemmin, joten opiskelijat tulevat vasta ensi viikon aikana. Aloituspalaverit on nyt kuitenkin pidetty ja vuoden suunta on selvänä kaikkien mielessä. Minulla jatkuu kaikki entiseen tyyliin, opetettavaksikin tuli vanhat tutut jutut. Tietysti aina niissä on kehittämistä ja työstämistä. Opintojen rakennetta muutettiin hiukan, joten kurssisisältöihin pitää miettiä, mitä pudottaa pois, että voi lisätä tarvittavan uuden materiaalin. Se on kuitenkin vain sellaista hauskaa säätämistä.

Mies taas on organisoinut kaikenlaisia työntekijäkuvioita ja näyttää siltä, että mahtavasti tulee toimimaan uudet järjestelyt. Monenlaista kehittämisprojektia on ilmassa muutenkin. Uusia työntekijöitä on nimittäin saapunut nyt nopeampaan tahtiin kuin ikinä ennen meidän täällä ollessa. Ja nyt on kapasiteettia panostaa moneen juttuun, mistä ollaan vuosien aikana vain voitu haaveilla. Eka kertaa meidän kymmenen vuoden aikana ei enää mahduttu palaveeraamaan konferenssihuoneeseen!

Uusilla tyypeillä on aina myös uusia ideoita, joten sellainen freesi fiilis on nyt tässä aloitellessa. Itsehän tässä ei siitä nuorru, mutta kiva huomata, että saadaan meitä itseä nuorempia työkavereita mukaan. Jossakin kohtaa alkoi jo kauhistuttaa, että me oltiin niin pitkään nuorinta polvea. Pitkään se ei tuntunut mitenkään omituiselta. Mutta sitten kun neljäkymmentä tuli täyteen, alkoi tuntua, että siinä kohtaa ns. nuorimpina työntekijöinä oleminen ei ehkä enää ole oppilaitoksen etu, heh. Että kokonaisuutta ajatellen ikäbalanssi on hyväksi. Jokaista ikäpolvea tarvitaan, mutta hyvä, ettei kukaan jämähdä ikiajoiksi nuorimmaksi polveksi, muuten keski-ikä uhkaa huomaamatta kohota hiukan liian korkealle. Hyvät on siis fiilikset. Ihanaa, kun saadaan olla toivottamassa uutta väkeä tervetulleeksi!      

Terrorismi ja Turku

Tätä teemaa on puitu Suomessa tiedotusvälineissä ja somessa jo varmaan niin paljon, että siihen ei kannattaisi enää muuta lisätä. Silti haluan muutaman sanan sanoa. Itse asia on siis tämä: Lomamme aikana tapahtui Turussa puukotusdraama. Olimme muutaman sadan kilometrin päässä turvallisella mökkisaarella, mutta perheenjäsenten ja ystävien kautta tapahtuma tuli kuitenkin aika lähelle. Toisaalta myös Turku on minulle Suomessa tärkeä paikka. En nyt karrikoi, mutta se on ainoa kaupunki, mihin suostuisin muuttamaan, jos joskus palaisin Suomeen. 

Kun jotakin kurjaa tapahtuu paikassa, minkä itse kokee tavalliseksi ja turvalliseksi, asia saattaa alkaa hiukan pelottamaan. En tarkoita sellaista lamauttavaa pelkoa, mikä saisi välttelemään paikkoja ja tilanteita, vaan sellaista tietoisuuden heräämistä, että kaikki ei aina ole sitä, miltä se näyttää ja tuntuu. Brysselin iskujen jälkeen olen itsekin muuttunut sen verran varovaisemmaksi, että esim. julkisilla kulkiessa ja isoissa ihmisjoukoissa kävellessä, välillä tarkkailen ihmisiä hiukan aiempaa tietoisemmin. Suomessa käydessä sellainen tarkkailu ei kuitenkaan ikinä ole tullut mieleenikään, koska vaara ei ole ikinä tuntunut millään muotoa todelliselta. 

 

Pienten ja suurempien terroriskujen sattuessa huomio kääntyy nopeasti maahanmuuttopolitiikkaan. Se tapahtui myös Ranskassa ja Belgiassakin iskujen tapahduttua. Maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin liian harvapiikkinen kampa tarttumaan itse ongelmaan. Valtaosahan maahanmuuttajistakin on ihan tavallista ja kunnollista väkeä. Iso osa heistä on myös itsekin mielettömältä väkivallalta turvaa tarvitsevia. Ääri-ilmiöt taas koskettavat helposti kaikkia yksilöitä, osittain jopa taustasta riippumatta, jotka sellaisista ovat kiinnostuneita. Aiemmin terrorismi oli järjestäytyneempää ja siten myös helpommin hallittavaa. Nyt kuitenkin Turun tapahtuman kaltaiset yksin, tai hyvin pienellä joukolla, suoritetut teot ovat yleistyneet. Mille tahansa turvallisuussysteemille on nykymaailmassa mahdotonta valvoa jokaisen yksilön liikehdintää tai imemiä vaikutteita. Jonkinasteinen vaara vastaaviin tilanteisiin on siis aina olemassa kaikkialla.

Usein vaarasta puhuttaessa terrorismiin liityen sanotaan, ettei pelolle saa antaa valtaa. Kuuntelin joitakin kuukausia sitten radiokeskustelua tähän aiheeseen liittyen. Siinä asiantuntija kielsi tuon lauseen täysin naurettavana, ja muistutti siitä, että pelosta on hyötyä, koska se auttaa arvioimaan tutun tilanteen uudestaan. Emme voi palata aikaan, milloin elämä oli kaikkialla automaattisesti turvallista. Meidän tulee jatkaa elämäämme normaalisti, mutta on valheellista pakottautua kuvittelemaan, että se jatkuu aivan kuten ennenkin. Tämä kyseinen asiantuntija korosti, että on erittäin tärkeää tiedostaa muuttuneen nykymaailman vaarat. Pelon ei saa antaa lamauttaa, mutta sen tulee antaa auttaa sopeutumaan muuttuneeseen tilanteeseen. Terrorismin herättämää pelkoa kannattaa siis ehdottomasti työstää sen sijaan, että työntäisi sen pois mielestä.   

Miten asuinpaikka vaikuttaa minään

Ranskassa asuvan Avec Sofié blogissa oli hauska kirjoitus siitä, miten asuinpaikka on muuttanut häntä. Harvemmin teen tällaisia suoria teemavarkauksia mistään suunnasta, mutta tuo otsikko jäi mietityttämään. Olemme nyt olleet Belgiassa tälläkin kertaa jo kaksitoista vuotta. Silloin kun tultiin tänne takaisin, monet asiat olivat jo sinänsä tutuntuntuisia muutenkin, vaikka tietysti pysyvästi muuttaessa huomaa nopeasti joutuvansa erilaiseen sopeutumisprosessiin kuin väliaikaisesti maahan tulevana. Nykyään varsinkin flaaminkielisten kulttuuri tuntuu niin tutulta, että monesti huomaan, että heidän logiikkansa on minusta paljon selvempää kuin muissa tuntemissani kulttuureissa. En tiedä, milloin se tapahtui, mutta siltä on tuntunut jo monien vuosien ajan. Tässä täytyy kyllä varmaan mainita se, että lähdin Suomesta jo lukion jälkeen, joten varsinaisesti aikuiselämää en ole siellä elänyt. Ehkä kaikki mielikuvani eivät siis ihan vastaa todellisuutta. (Saa kommentoida, heh!)

Miten olen muuttunut? 

Ensimmäinen juttu, mikä tulee mieleen on neuvottelutaitojen lisääntyminen. Itse olen kokenut, että suomalaisessa kulttuurissa voi mennä suoraan vaikeampaankin asiaan, pyytää sitä mitä tarvitsee ja yleensä asia kuin asia hoituu, eikä hankaliakaan asioita oteta kovin helposti henkilökohtaisesti. Täällä ollaan kuitenkin hiukan herkempiä. Ensin pitää muistaa hiukan puhua jotakin muutakin, antaa positiivista palautetta ja olla muutenkin mukava, ennen kuin kannattaa edes mennä siihen hankalampaan asiaan. Suoraan negatiiviseen asiaan menemällä saa yleensä aikaan vain vastahankaisen reaktion. Siitä tilanteesta voi olla vaikea neuvotella hyvää ratkaisua. Siinä tulee sitten helposti mieleen, että kohtelu ei ole reilua tai ihmiset eivät ole yhteistyöhaluisia. Se ei kuitenkaan ole minun kokemukseni mukaan totta. Luulen, että suorasukainen lähestymistapa vaan kuulostaa täkäläisittäin niin ärsyttävältä ja vaativalta, että se nostattaa karvat pystyyn. Suorasukaisuus kuitenkin istunee aika syvässä, koska joudun edelleenkin miettimään joissakin tiukemmissa tilanteissa etukäteen, millä kommenteilla saan jutun mahdollisimman optimaalisesti alkuun. Mutta sen kun muistaa, niin hyvin menee ja palvelu pelaa. 

Hygienia on täälläkin sellainen asia, missä on joutunut hiukan kovettumaan. En ole ihan kamalan pöpökammoinen, mutta monesti on siltikin parempi, että ei ajattele sellaisia asioita liian syvällisesti. Hulluksi tulee, jos alkaa puhdistaa tai desinfioida kaikkea mahdollista. Tosiasia on se, että täällä siisteystaso on minusta ihan normaali, mutta sen tarkemmasta hygieniasta ei kannata välittää. Esimerkiksi käy se, että tytön ollessa ala-asteella, lapsia kiellettiin tarhassa pesemästä vessan jälkeen käsiä, koska siihen kului liikaa aikaa. Siitä muutaman vuoden jälkeen tuli sikainfluenssa, joka sitten kuitenkin sai ainakin sen verran hälyä aikaan, että muutaman viikon ajan ennen päiväruokaeväitä lapsille tröötättiin desinfiointiainetta käsiin. Se ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, eikä lopulta aiheuttanut minkäänlaista muutosta edes niihin käsienpesurutiineihin. Kotona käsien pesu on ihan normirutiini meidän perheessä, mutta turha on alkaa miettiä, mitä pöpöjä muiden käsissä on tai alkaa puhdistaa esim. ovenkahvoja sen enempää kuin mitä normaalisiivouksella tekisi muutenkin. 

Keittiöhygienia ravintoloissa on mielestäni EU-säädösten kiristymisen myötä hiukan parantunut, mutta parempi silti jos ei turhaa kurki keittiöön. Kaikkia säädöksiä ei todellakaan noudateta samalla pieteetillä kuin Suomessa tehtäisiin. Muutama vuosi sitten seurasin hampparipaikassa, kun vessarouva pyyhki taukotyönään tarjottimia puhtaaksi sillä aikaa, kun vessassa oli asiakkaita. Rätti oli varmasti toinen kuin vessojen pyyhkimiseen, mutta en usko ollenkaan, että hän olisi jatkuvasti desinfioinut käsiään eri töiden välissä. Ajatus hiukan yökötti, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi, kun siinäkin paikassa on tullut muutaman kerran käytyä sen tapahtuman jälkeen. Hygienian kanssa olen siis muuttunut todella paljon rennommaksi.

Sama on muuten poskisuudelmien kanssa. Flunssaisenakin pussataan tervehdykset ihan normaalisti. Jos alkaa vastustella tautien vuoksi, niin saa 6kk vuodesta olla tervehtimättä ollenkaan. Sehän olisi kauhean epäkohteliasta, joten parasta vaan unohtaa koko hygienia ja vain toivoa säästyvänsä pahimmilta taudeilta. Siitä tuli toinenkin muutos mieleen. Yleensäkin nimittäin tuo tervehtiminen on täällä vähän monimutkaisempaa. Joissakin tilanteissa riittää moikkaus tai kättely, useimmiten kuitenkin tarvitaan yksi tai kolme pusua riippuen osittain tuttuudesta ja syystä miksi tavataan. Alunperin koin sen hiukan epämiellyttäväksi, että puolituntematontakin ihmistä täytyy mennä niin lähelle kasvoja. Näköjään sitä kaikkeen kuitenkin tottuu, koska en edes muista milloin viimeksi olisin edes arastellut tervehtiä sen vuoksi. "Henkilökohtainen tilani" on muutenkin kutistunut olemattomiin, joten menen nykyään huomaamattani seisomaan tai istumaan lähemmäs ihmisiä, kuin mitä Suomessa on tapana. Huomaan tämän yleensä vasta sitten, jos toinen osapuoli alkaa vaikuttaa vaivautuneelta.

Siinä muutama juttu, miten olen mielestäni muuttunut Belgiassa asuessani. Kyllä asuinpaikka ihmiseen vaikuttaa. Tietysti jos sitkeästi pitää kiinni omista tavoistaan ja uskomuksistaan, niin varmaan sitä pystyisi pysymään omanlaisenaankin, mutta sopeutuminen kyllä rentouttaa elämää huomattavasti, kun ei tarvitse ihmetellä tai ärsyyntyä joka asiasta. Ensimmäisinä vuosina tuli vertailtua enemmän ja tuntui, että Suomessa tai Saksassa, mistä silloin tänne tultiin, on jotkut asiat vaan niin paljon paremmin. Jossakin kohtaa kuitenkin paikallinen logiikka alkoi tuntua loogiselta. Sen jälkeen aloin pikkuhiljaa huomata, että täälläkin ollaan oikeassa monissa asioissa ja itse asiassa olen monesta asiasta aikalailla samaa mieltäkin. Se käsien pesun skippaaminen vessan jälkeen on edelleen satunnainen kysymysmerkki, mutta se on kuitenkin ihan pikkujuttu, jos ajattelee elämän kokonaisuutta. Eihän täällä edes lapset sairasta vatsatauteja sen useammin kuin muuallakaan.         

Synttärit kaupungilla

Koulukaverisynttäreiden järjestäminen on täällä sellainen jokavuotinen pulma. Tarhassa ja ala-asteella juhlat olivat pääasiassa kotona ja ohjelmaksi riitti, kun keksi jotakin erikoisempaa tekemistä. Joskus ohjelmassa oli askartelua, joskus leipomista, joskus vitsikkäiden muotimallivalokuvien ottamista ja niin edelleen. Jossakin kohtaa melkein kaikki ne, joilla ei ollut kotona jotakin erityistä, kuten vaikka isoa maatilaa eläimineen tai uimahallasta puutarhassa, alkoivat keksiä kodin ulkopuolista ohjelmaa syntymäpäiville. Helpoin vaihe oli uimahallikausi, kun vähän joka toinen synttärisankari ilmoitti kutsuvansa kaverit uimaan. Seuraavaksi tuli elokuvabuumi, jolloin kotona pidettiin filmi-ilta tai vaihtoehtoisesti kaverit kutsuttiin elokuviin, mutta sen jälkeen onkin ollut miettimistä. Ongelmana on ollut, että jos useammat kaverisynttärit ovat peräkkäin ja sama idea toistuu liian usein, niin siitä menee helposti hohto ja täytyy keksiä jotakin muuta. Budjetti tietysti rajoittaa, mutta tähän mennessä tuntuu, että kaikilla kavereiden vanhemmilla on suurin piirtein samanlainen ajatus siitä, minkä verran juhlat voivat maksaa ja kaveriporukka on vakiintunut kohtuullisen pieneksi.

Tänä vuonna tyttö keksi varmasti maailman helpoimmin toteutettavan juhlaidean. Metrolla Brysselin keskustaan Starbucksiin juomaan frappucinot. Hommaan kului kolmisen tuntia eräänä aurinkoisena iltapäivänä. Se sisälsi kävelyä, valokuvien ottamista ja torilla istumista jäinen juoma kädessä. Miehen ja minun osuudekseni jäi vilauttaa metrokorttia, maleksia tyttöjen perässä niin kuin meitä ei olisi olemassakaan, ja ostaa ne jäiset frappucinot ja taas väistyä muutaman kymmenen metrin päähän juomaan omiamme.

Täällähän yläkouluikäisillä nuorilla on todella vähän mahdollisuuksia tehdä mitään täysin ilman valvontaa. Tuon ikäisiä tyttöjä ei missään tapauksessa voisi päästää keskenään Brysselin keskustaan. Kaupungin alueella koulua käyvät joutuvat tietysti kulkemaan metrolla jne. mutta silloinkin tuon ikäiset ovat itsekseen liikkeellä ainoastaan koulujen alkamisaikaan aamulla ja loppumisaikaan iltapäivällä. Niinä hetkinä on turvallisempaa, kun on paljon muitakin samanikäisiä liikenteessä. Vapauden kaipuu on kuitenkin tuossa iässä kaikilla täälläkin, joten siitä syystä pysyimme sen verran taka-alalla, että tytöillä kuitenkin oli ainakin sellainen tunne, että olivat olevinaan keskenään reissussa. Valokuvat kertovat totuuden siitä, että tiiviisti mukana kuljettiin alusta loppuun saakka. :)    

Lisää tällaisia juhlia, kiitos! Oli mukava, aurinkoinen iltapäivä meillä aikuisillakin ja huvittuneena muistelimme vuosia, jolloin synttärijuhlien pito oli yhtä hampaiden kiristelyä alusta loppuun... Juhlat ovat kyllä joka vuosi lasten mielestä onnistuneet ja joskus kauan sitten joku alkoi jopa itkeä, kun lopulta joutui lähtemään kotiin. Joinakin vuosina meillä aikuisilla sen sijaan on ollut sellainen olo, että ei enää ikinä! Tiedätte varmaan sen tunteen, kun kaksikymmentä kuusivuotiasta haluaa jokainen tehdä eri asiaa, yksi syö yksinään muiden huomaamatta suuren herkkukipon tyhjäksi, muutamaa ei saa mukaan mihinkään aktiviteettiin, joillekin tulee ilmiriita ja muutama metelöi muuten vaan ihan huvikseen... Vieläkin tulee kylmänväreitä, heh! Vuosia on kulunut ja nämä juhlat olivat ihan eri luokkaa. Kaikilla oli hauskaa ja yksi totesikin kaupungilla kulkiessa, että tuntuu ihan kuin oltaisiin jossakin ulkomailla. Se oli hauskasti sanottu. Kun kukaan ei asu kaupungissa,  niin keskustassa käynti ja tunnelma siellä tuntuu isommalta reissulta kuin mitä se oikeasti on.   

Sinterklaas and the Independence Day

Tällä viikolla meinasi itsenäisyyspäivä mennä ihan ohi, kun mietin vaan, että pitää saada Sinterklaas-paketit ajoissa valmiiksi! Näin ulkomailla asuessa ei muutenkaan tule aina kaikkia juhlapäiviä juhlistettua, mutta kiitollinen tietysti olen hyvästä kotimaasta. Samalla kuitenkin uutisia lukiessa aina huomaan, että se Suomi, missä itse kasvoin on muuttunut monella tapaa. 

Ajattelen Suomea täysin tasa-arvoisena hyvinvointiyhteiskuntana. Jokaisella on samat mahdollisuudet kaikkeen, jokaisesta pidetään huolta eikä ketään jätetä yksin. Vaikka Suomessa on edelleen monet asiat paljon paremmin kuin monessa muussa paikassa, nuo ideaalit eivät ehkä kuitenkaan enää nykyään toteudu kaikilta osin, jos uutisiin on yhtään uskomista.     

Mietin välillä myös luontoa, vaikka en mikään Lapissa samoilija olekaan ja valitsen metsän sijaan puiston, jos kävelyreittiä kysytään. Silti luonnon puhtaus, ilman raikkaus ja hyvänmakuinen kraanavesi ovat aarteita, mitkä tiheämmin asutuilta alueilta puuttuu. Edelleenkin kun käyn vanhempieni luona, aloitan lomani juomalla monta lasillista hanavettä ihan ensimmäiseksi. 

Eniten kuitenkin ajattelen perhettäni. He ovat minulle sitä varsinaista kotimaata. Muistoja, kokemuksia ja yhdessäoloa. Verrattuna aikaan kaksikymmentä vuotta sitten, nykyään yhteydenpito ja matkustaminen on paljon helpompaa ja halvempaa. Silti välimatka on välimatka ja joskus toivoisin, että voisi piipahtaa kahvilla.

Joskus mietin omaa suomalaisuuttanikin. Onko se jotakin muuta kuin iittalaa hyllyssä, marimekkoa teekupissa tai kieltä, mitä kukaan harvoin sivusta kuuntelemalla tunnistaa? Ehkä se on eniten kuitenkin tunnelmia ja muistoja. Sellaisia asioita, kuin vaikka aamuhämärässä hiihti kouluun pellon yli pakkasessa, tai laski kavereiden kanssa pimeässä liukumäkeä kukkulalla. Tai kuinka sormia pisteli, kun ulkoilun jälkeen yritti lämmitellä kylmiä käsiä lämpimän veden alla. Tai kun talvisena aamuna keksi ajaa kouluun potkukelkalla, mutta talonmiehet olivat ollet nopeampia ja potkurin liuku tökkäsi hiekkaan... ja kun mukavatakin opettajat olivat yhtäkkiä ihan kireitä sellaisina päivinä kun lapsia ei voinut laittaa välitunneilla pihalle. Ja päivän piristyksenä oli koulun ruokalan lihapullat, joita ehti hakea lisää, jos vaan söi edelliset tarpeeksi nopeasti. Ei suomalaisuutta pysty purkittamaan. Eikä sitä oikein pysty edes antamaan eteenpäin. Kielen tietysti pystyy, mutta ne tunnelmat ja muistot syntyvät siellä, missä elämää eletään.

----     

I almost missed the Finnish Independence Day this year totally, because I was so focused on getting ready for Sinterklaas. Those are not easily combined celebrations as the Independence Day has rather solemn reputation, while Sinterklaas is purely a funny pre-Christmas occasion. 

It made me think of what Finland and being Finnish means to me. When I follow news I frequently notice that Finland in my memories is not exactly the same as what the country is today. There have been many good changes, but also some that might not be so good for everyone. When I think about Finland, I'm often thinking about the nature and the cleanliness of it. I'm also thinking about my family and how I miss them at times. When I think about what being Finnish means to me, I notice quickly that besides the language it's mostly about memories. Little things like skiing to school in a cold winter morning, or tingling of the skin while warming up my cold hands in warm water after coming inside after having been hours in the freezing cold. Being Finnish can't be bottled up and passed on. The memories are made where the life is being lived. That makes me feel fortunate though, that our daughter has always been happy to speak Finnish. Though the language is only a fraction of what Finland and being Finnish is, it makes me happy to think that it is something I have been able to pass on to her.         

Gluten free crisp bread

Löysin ihan mainiota gluteenitonta näkkäriä. Vastaavia itse tehtyjä näkkäreitä on näkynyt blogeissa jo kauan aikaa. En ole itse viitsinyt vaivautua tekemään niitä, kun aina tympeys iskee, kun huomaa, että joka paikassa kaikki tekee samaa...  Nyt kun se hypetys on melkeinpä jo mennyt, niin minunkin tuli ostettua tämä näkkäripaketti. Kyllä se hyvältä maistui ja kuitua on kivasti! Seesamin siemenet tekee ainakin tästä punaisen paketin näkkäristä niin kivan suolaista, että tekee mieli syödä koko paketillinen kerralla. Jos näkkäristä tykkää, eikä ehtinyt hurahtaa vastaavan leipomiseen, niin tämä kannattaa laittaa ostoskoriin seuraavalla kauppareissulla.

Ja sitten tähän vielä sellainen juttu, että jos leuka loksahtaa paikoiltaan niin fysioterpeutista tulee nopeasti paras kaveri. Tyttö haukotteli perjantaina vahingossa niin suuresti, että toiselta puolelta leukanivel raksahti pahasti. Sitten olikin viikonlopun aikana aikamoinen korvakipuvalitus särkylääkkeistä huolimatta. Maanantaina soitin tutulle fysioterapeutille. Tänä aamuna ennen töihin ja kouluun lähtöä olikin sitten ohjelmassa leukojen venyttelyä ja napsauttelua, ja nyt on kipu suurimmaksi osaksi poissa. Karmealta näytti ne hoidot, mutta onneksi tiesin tuon fyssarin osaavan asiansa. En tiedä, miten se leukanivel olisi ihan itsekseen parantunut, koska fyssari sanoi, että leukojen liike ei ollut symmetrinen... Siihen ajattelin, että ääks ja kääks, me ei nyt tosiaan tarvita tähän mitään isompia vaivoja perusjuttujen lisäksi. Juuri vasta viime viikolla neuvoteltiin yläkoulun rehtorin kanssa tytön koulujuttujakin. Täytyy sanoa, että saatiin kyllä ihan huippuhyvää palvelua ja lopputuloksena oli toimiva suunnitelma. Ongelma oli, että tytön ihosairauden lääkitys väsyttää niin paljon, että puolitoista kuukautta tilannetta tarkkailtua oli pakko hiukan palaveerata. Näiden juttujen kanssa tuli taas muutaman kerran mieleen, että onneksi tämä kieli ja kulttuuri ovat tulleet vuosien aikana tarpeeksi tutuksi... Niin paljon helpommin hoituu kaikki asiat, kun kommunikaatio pelaa ja tietää, mitä, missä ja milloin. Siitä tulee aina nöyrän kiitollinen mieli eikä yhtään kaipaile, että pääsisi joskus taas seikkailemaan uuteen maahan. Joskus se unohtuu, miten rankalta sellainen alku aina tuntuu ja miten monta osa-aluetta aikuisen täytyy oikeasti arjessa hallita.  

----

I found recently delicious gluten free crips bread in the supermarket. Many Scandinavian bloggers baked similar ones last winter. I never made it myself, because I'm always put off by the hype of any kind... But now that the hype is almost gone, I bought this crisp bread, and yes, indeed, it tastes good! If you like crisp bread in general and didn't yet bake your own, this one is definitely worth buying. It's made of different kinds of seeds, so just with couple of slices one has fibres for a whole day.   

Barely photogenic

Aika harvoin sattuu niin onnettomasti, että nappaa epähuomiossa huonot kimput kukkia mukaan! Kyllä ärsytti kotona, kun paketteja avasin ja terälehdet putoilivat ennen kuin ehdin edes irroitella varsia toisistaan! Hortensiat onneksi menee useimmiten vielä kuolleenakin, joten veteen vaan... 

Täytyy kuitenkin ehtiä tänä syksynä kyllä vielä löytää muutama kunnollinen oksa, jostakin syystä nyt on enemmät hortensiat jääneet ostamatta. Tässä on ollut niin paljon muuta mietittävää, että ei ole kotona ehtinyt tehdä juurikaan sen kummempaa, kuin leipoa pakastinta täyteen koulueväiksi sopivia makeita ja suolaisia välipaloja. Täällähän siis kouluun viedään tavallisesti kaikki eväät, eli kaksi välipalaa ja päiväruokavoikkarit. Tytöllä on laktoosi-intoleranssi ollut huononemaan päin, joten ostetut keksit, kakut, jne. ei oikein sovi, kun melkein kaikessa on laktoosia jossakin muodossa. Tässä voi tietysti ajatella, että mitäs sitä sokerisia juttuja edes mukaan antaisi, mutta maassa maan tavalla. Aikuisen vinkkelistä se voi olla huono juttu sopeuduttavaksi, mutta itse olen aina ajatellut, että jos lapsi aina on muutenkin jo ulkomaalainen, niin ei sitä kannata erottua joukosta turhanpäiväisten pikkuasioiden takia vielä lisää. Ei meillä tuosta ole taas ollut pitkään aikaan juttua, mutta oma erilaisuus on sellanen asia, mitä ulkomailla asuvat lapset miettivät aina kausittain. Vaikka itse asia on isompi juttu, olen huomannut, että ne on useimmiten pikkujuttuja, mistä suurin harmitus sen teeman suhteen nousee pintaan. Siitä ollaan tietysti montaa mieltä, minkä verran kannattaa tukea lapsen identiteettiä vanhempien kulttuurien taholta ja minkä verran auttaa kuulumaan paikallisten joukkoon. Itse olen sitä mieltä, että mieluummin kuuluu joukkoon, kuin kokisi turhaa irrallisuutta, koska vanhempien kulttuuriin kuulumista ei pysty kuitenkaan mitenkään siirtämään täytenä kokemuksena lapselle, kun ulkomailla asuu. Asia on varmaan hiukan erilainen, jos molemmat vanhemmat ovat samasta kulttuurista, tai asutaan jomman kumman kotimaassa. Meidän tilanteessa kuitenkin tuntuu luontevimmalta panostaa nimenomaan tänne kuulumiseen ja koittaa vahvistaa tytön paikallista identiteettiä. Siinä muuten onkin sitten vanhemmalle omat haasteensa, mutta voin kirjoittaa siitä joskus toisella kertaa.   

----

It does not happen often that I'd buy half dead flowers by accident... I was so annoyed once I got home, opened the packages and petals began falling out! Fortunately hydrangeas look normally nice even when they are beyond rescue... I must find some good ones though before it will be too late! Lately I have had too much to do! I have a feeling that most of my free time has been baking this and that for the school lunches and snacks to a freezer. Our daughter has lactose intolerance so there's not so much variety of cookies and cakes in the shops. Home-baked goodies taste better, but at times I think it would be quite nice to just buy ready stuff instead of having to constantly stock up the freezer!

Living abroad: Doctors, hospitals and pharmacies in Belgium

Tämän täytyy olla Belgian kaunein apteekki! Siitä tuli mieleen kirjoittaa muutaman asian Belgiassa asumisesta terveydenhuoltoon liittyen.

Lääkärissä käynti on täällä aika helppoa. Oman yleislääkärin voi valita itse sen mukaan, kenen kanssa juttu luistaa parhaiten, kenen praktiikka on lähimpänä kotia, tai mitä asiaa kukakin nyt sitten pitää tärkeimpänä. Ideana on, että potilas käy samalla lääkärillä vuosien ajan ja tutuksi tultuaan saa mahdollisimman hyvää hoitoa. Lääkärin valinnassa kannattaa kysellä useamman paikallisen kokemuksia eri lääkäreistä ja vasta sitten päättää, kenen luona haluaa käydä. Ihmisillä on tietysti aina erilaisia kokemuksia, mutta jos joku vaikuttaa ajattelevan sairastamisesta ja sairauden hoidosta hiukan samalla tyylillä kuin sinä, niin sellaisen henkilön kehumaa yleislääkäriä kannattanee kokeilla. Hyvä juttu systeemissä on se, että melkein aina saa lääkäriajan sovittua jos nyt ei ihan samalle päivälle niin viimeistään seuraavalle ja aina tietää, kuka siellä on vastassa. Omat potilaat myös kiilaavat tärkeydessä satunnaisten potilaiden edelle. Lääkärikäynti maksaa useimmiten n. 30-40€. Siitä saa sitten suurimman osan rahoista takaisin sairausvakuutuksesta. Viime aikoina jotkut lääkärit ovat ottaneet vastaan myös paikallisia sairasvakuutustarroja, jolloin asiakas maksaa vain omavastuuosuuden ja lääkäri pystyy velottamaan loput suoraan vakuutuksesta.

Muuten taas on parasta olla sairaalavakuutus, jos sattuu joutumaan päiväsairaalaan tai jopa jäämään yöksi. Sairausvakuutus korvaa vain pienen osan sairaalahoidosta. Kaikki tarvikkeet, lääkkeet,  lääkärien konsultaatiot sekä syömiset, että juomiset sairaalahoidossa laskutetaan erikseen, joten summat nousevat nopeasti. Sairaalavakuutus ei kuulu täällä perusterveydenhuollon piiriin, joten se on parasta ottaa mahdollisimman nopeasti maahan tullessa. Tavallinen sairausvakuutus astuu voimaan heti, mutta sairaalavakuutuksissa menee yleensä muutama kuukausi ennen kuin se alkaa korvata kuluja.

Erikoislääkärikäynnit voi hoitaa joko sairaalan poliklinikoilla tai yksityisillä erikoislääkäreillä. Poliklinikkakäyntiin ei tarvitse sairaalavakuutusta. Useimmiten niihinkin saa aikoja samalle viikolle tai viimeistään seuraavalle, varsinkin jos mainitsee, että on huolissaan tai jotakin yllättävää on ilmennyt. Yliopistosairaaloissa on hiukan pidemmät jonot, mutta kovin pitkään odotella ei tarvitse sielläkään, jos asialla on oikeasti kiire. Joissakin kiireemmissä tapauksissa oma yleislääkärikin voi soittaa ajan, jolloin hoitoon pääsy nopeutuu entisestään. Erikoislääkäreillä on hiukan erilaisia taksoja, mutta yleisesti ottaen sairaaloissa työskentelevät ovat kohtuullisen hintaisia. Useimmiten kertakäynti on 50-100€, josta saa useimmiten suurimman osan takaisin. Laboratorio- ja röntgenlaskut yms. tulevat postitse perässä, ja niistä on yleensä jo vähennetty vakuutuksen osuus. 

Apteekeissa palvelu on myös yleensä hyvää. Lääkärin reseptillä saa reseptilääkkeet vakuutushinnoin. Jos on jotakin allergiaa, kannattaa olla itse tarkkana jo lääkärin luona, mutta myös uudelleen apteekissa. Muiden lääkitysten ja allergioiden mainitseminen on aina potilaan vastuulla, niitä lääkärit ja apteekkarit eivät aina kysele oma-aloitteisesti eikä lääkepaketeissa yleensä ole mitään allergiatietoja näkyvissä. Esim. laktoosia melkein kaikissa lääkkeissä, joten kannattaa pyytää tarkistamaan ne ennen ostamista, jos yhtään epäilyttää. Jos tarvittavaa lääkettä ei ole apteekissa saatavana, apteekkari voi tilata sen illaksi tai viimeistään seuraavaksi päiväksi. 

Muutamaa yksittäistä huonoa kokemusta lukuunottamatta, olen sitä mieltä, että terveydenhuolto pelaa täällä todella hyvin. Se on tehokasta ja vielä ihan kohtuuhintaistakin. Lukuunottamatta sitä sairaalavakuutusta. Se on yleensä kallis. Hintavertailu kuitenkin kannattaa, koska vakuutusyhtiöillä on erilaisia vakuutuspaketteja. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jo muutama päiväsairaalavisiitti, tai yksikin yö sairaalassa, maksaa ilman vakuutusta helposti saman verran kuin koko vuoden vakuutusmaksut yhteensä. Jotkut työnantajat myös tarjoavat sairaalavakuutuksen työsuhde-etuna.

---

This must be the cutest pharmacy in the entire Belgium!  It made me to think about writing a health-related Living abroad theme. 

Let's begin with general practitioners. While it is possible to make an appointment by any of the GPs, one tends to get friendliest and best treatment if one selects a particular one. Before making choice though it is useful to chat with few locals to find out which local doctor might be the best choice. People may obviously tell different things, but one finds out quickly how they relate to sickness and treatments. If you choose to follow advices of someone who thinks like you about health matters, you quite likelyl find a doctor that matches to your needs. The best thing about choosing an own doctor is that you can usually get appointments for the same day or latest the next one. Usually the doctors also prioritize their own patients. That means that the better the doctor knows you, the more personal care you get. Payments are done in the end of the appointment. Usually a consultation costs around 30-40€. Most of it is paid back by the insurance afterwards. Nowadays some doctors also take the local insurance stickers, which means that you need to pay only your part in cash and the doctor charges the rest directly from your health insurance.

When it comes to hospitals in Belgium, you need to have a hospitalization insurance. The basic health care covers only consultations and treatments done during the consultations, but only a very small part of day-hospital treatments or overnight stay. While the health care insurance begins to cover for the costs immediately when you sign up, the hospitalization insurances take several months before the coverage begins. It's worthy thus to sign up immediately when moving into the country! The hospitals charge for each consultation of every specialist involved in your case (e.g. laboratory and X-ray analyses and advices from other specialists to name a few) and all material and medicine they use for treatments (e.g. tubes of desinfection products, bandages, pain killers, water bottles...) so the numbers on a hospital bill can accumulate very quickly. 

If a specialist is needed a GP usually proposes the best doctor to whom to go to and gives a letter to request specific check or treatment. However, if you know yourself what you need you can make an appointment to a specialist also without the GP proposing it. The specialists are available for consultations both at the hospital clinics and also in private practices. In the university hospitals one might need to wait for an appointment for some time unless it is really urgent. The other hospitals mostly give appointments in a week or two, sometimes even in the same day if necessary. The specialists are allowed to charge different prices, but as a general rule, a consultation costs around 50-100€. Usually the bills for laboratory and x-ray charges are mailed only afterwards.

Pharmacies provide good and professional service, too. With a prescription one gets the medicines for a discount price, because the insurance covers part of the costs. In case of allergies or intolerances one needs to be proactive already at the doctor, but also at the pharmacy. It's not very common for either to ask customers whether they have any other problems while buying the medicine. If the pharmacy does not have the right medicine, they can always order it to be picked up on the same day. 

In spite of couple of minor bad experiences, I feel that the health care works well here. It is easily available and also very payable. The only exception is the hospitalization insurance. That can be expensive... It's wise to compare prices to see which insurance company offers the best deals. However, the cheapest option might have the poorest coverage. Some employers offer hospitalization insurances as extra benefit in their payment packages.   

Ballet shoes

Tytön jalat kasvavat sitä vauhtia, että kärkitossut jäivät pieniksi puolessa vuodessa. Vanhat näyttävät melkein uusilta vieläkin... No, ei auttanut kuin hakea uudet ja ommella kumilenksut ja silkkinauhat paikalleen. Se onkin sitten ainoa asia, mitä tanssimisen suhteen osaan tehdä, heh. Hyvä, että neula pysyy kädessä, vaikka kropan koordinaatiokykyä musiikin tahdissa en ole ikinä itse löytänyt. Inhosin jopa aerobicsia, kun se oli muotia omassa nuoruudessani. Putosin aina kärryiltä, jos liikkeeseen piti liittää enemmän kuin yksi moovi. Sitä muistellessa olen kyllä enemmän kuin iloinen, että tuli vietyä tyttö tanssitunneille jo pienenä.

Täällä on aika paljon erilaisia tanssikouluja tarjolla, mutta myös musiikkiopistot järjestävät soitto- ja laulutuntien lisäksi myös tanssitunteja. Systeemi on samanlainen kuin musiikkitunneissakin, joten jokainen lukukausi päättyy aina useamman opettajan arvioimiin tanssikokeisiin ja eri osa-alueet arvioidaan tarkasti. Tasolta toiselle siirtymiseen täytyy läpäistä tietty oppimäärä lukuvuoden aikana. Viikossa tytöllä on yksi tunti jazz-tanssia ja toinen tunti klassista balettia. Tänä vuonna klassisen baletin opettaja tarjosi tytöille, että halukkaat voivat jäädä vielä isompien "kärkitossutunnillekin" oman tuntinsa jälkeen. Ihan hyvä systeemi siis kolmella erilaisella tanssitunilla viikossa, eikä tunnit maksa kuitenkaan maltaita, koska musiikkiopistot saavat valtion tukea toimintaansa. Niiden tasoa myös kontrolloidaan, joten tunnit ovat yleensä ihan hyviä. 

Yksityisiä tanssikouluja on eri tasoisia ja ne hinnoittelevat tuntinsa eri systeemeillä, joten lukukausimaksut ovat lähes poikkeuksetta kalliimpia. Niissä on myös yleensä kaikenlaisia rahankeruuseen liittyviä tapahtumia ja kilpailemista myös, joten esiintymisasuihin uppoaa silloin enemmän rahaa ja viikonloppuisin saattaa olla aika paljon tekemistä harrastuksen parissa. Musiikkikoulun tanssitunnit ovat sopineet meidän elämänrytmiin paremmin. Harrastus on tytölle rakas, mutta ei kuitenkaan niin tärkeä, että muista mukavista jutuista haluaisi sen vuoksi luopua.

----

Our daughter wore her ballet shoes just for half a year before they got too small! She needed new ones, so I was privileged to sew elastic bands and silk ribbons on them. That's about all I can do when it comes to dancing, ha! I'm glad a needle stays well in my fingers, because my body coordination is close to zero when it comes to moving with music. As a teenager I totally disliked aerobics lessons, a great fashion at the time ;), because those series of moves were all so confusing to me. Remembering that I'm so happy that we brought our daughter to the dance lessons when she was little.

There are plenty of private dance schools in Belgium, but also music academies organize dance lessons alongside their typical music curriculums. The system is the same for dance as it is for playing instruments and singing. Every semester finishes with exams and different aspects of skills are carefully evaluated. To pass from one level to another, one needs to master certain set of new skills for each year. The program requires two dance lessons per week, one for classic ballet and another one for jazz. This year the teacher of the classic ballet offered the girls that they would be welcome to participate in her pointes lessons as well. Three hours a week is a great deal! The music academies are quality controlled, and also subsidised by the state. That means that they can keep their fees very reasonable and one does not need to engage in money raising events and competitions at all. They do that in the private dance schools, where the fees are higher and show costumes raise the costs further. 

The lessons at the music academy have turned out to be a right fit for our family. Our daughter loves her hobby. Taken the long school days and other activities she participates in, however, I don't think she misses extra weekend commitments which a private dance lessons would mean.

Living abroad: Language(s)

Vieraat kielet ja kielitaito on kaksijakoinen juttu. Olennaista arjen sujuvuuden kannalta, mutta joskus aika väsyttävää. Meillä on päivittäin neljä kieltä käytössä. Useimmiten niistä kaikista on tietysti iloa varsinkin siinä, että kielten kautta pystyy ymmärtämään kulttuureja ja ihmisten ajatusrakenteita syvemmin, mutta joskus väsyneenä tulee mieleen, että olispas aika unelma saada käyttää pelkästään omaa äidinkieltä aamusta iltaan. Siihen unelmaan minulla kuuluu se, että osaisin kaiken 100% varmuudella, taivuttaisin kaikki sanat automaattisesti oikein, ja kirjoittaessani riittäisi vähän vähempi editointi. Ei se nyt varmaan tosielämässä ihan niin menisi, enkä varmaan olisi kovin pitkään siihen edes tyytyväinenkään, mutta joskus sitä tarvitsee ainakin ajatuksen tasolla sellaisen täydellisen tilan, että voi hiukan lepuutella hermojaan. Se on kiva juttu, että ihminen pystyy ajattelemaan sekä olemassa olevaa, että myös kuvitteellista "todellisuutta." Joskus sellaisesta "olemattomastakin" voi olla ihmeellisen paljon iloa. ;)  

---- 

It has been quite a while that I wrote anything about living abroad. Knowledge of foreign languages is one of those things that is obviously totally vital, but at the same time it can be a bit of an annoyance here and there. We use four languages daily. Mostly I feel happy and thankful about all of them. Especially because languages are a key for understanding different cultures and patterns of thinking. However, there are times when I feel so tired about constantly switching from one language to another and making some of my regular mistakes, that I begin to dream about a situation where I could get along by speaking my mother tongue only. In that world of imagination I know everything with 100% certainty, I conjugate each and every word perfectly, and when I write something I don't need to edit it multiple times. Well, I know. That's just how it all works in my thoughts. Besides, I'm not even sure I'd be happy for long run if my life was that way. However, sometimes one just needs an escape. An ideal situation that fixes all annoying problems at once. In those moments it's wonderful that human beings are able to think not only what actually exists but also what could exist. It's incredible how much joy imagination can bring. ;) 

A current color combination

Mies ja tyttö kävivät ruokakaupassa perjantaina ja toivat kaksi kimppua pieniä keltaisia ruusuja, toisen minulle ja toisen tytölle. Mies tietää, että tässä talossa kaikki naiset tarvitsevat välillä kukkia... Kuten tyttö totesi kotiin tullessaan, kukat tuovat tunnelmaa. Mistä lie kuullut sellaista? ;) Kukat sopivatkin hyvin tämän hetkiseen väriyhdistelmään turkoosi ja sinapinkeltainen. 

Yhdestä ostoskeskuksesta löytyi muuten tanskalaista salmiakkia. Niin suolaista, että ihan kurkussa kirvelee. Elämä täällä muuttuu aina vaan paremmaksi, kun salmiakkilaadut lisääntyvät ja paranevat. Karkinsyöjälle mikään muu ei ole ulkomailla niin kamalaa kuin kunnollisten karkkien puute, heh. Ei vaiskaan, ei mun elämä missään ole vielä kamalaa ollut muutenkaan, mutta kyllä sitä aina ilahtuu, kun löytää hyviä karkkeja. Että pienestä se ylimääräinen ilo joskus syntyy. Eilen meinasin kyllä saada hillittömän hihityskohtauksen Zaran sovituskopissa. Aletangosta nappasin mukaan tunikalta näyttäneen paidan. Ajattelin, että se näyttäisi kivalta farkkujen kanssa. Kun olin pukenut sen päälleni totesin, että se näytti kyllä edelleen tunikalta, mutta jalat tuli leveän helman sijasta ulos toisesta lahkeesta... Tuli kerralla aika selväksi, että en tainnut ihan päästä mukaan siihen kokopukumuotiin tänä kesänä. :D     

----

My husband and daughter did some grocery shopping on Friday and brought two bouquets of small roses, one for me and one for her. My husband knows that all ladies in this house need flowers... Like our daughter said when she came home, the flowers do bring some atmosphere. Wonder where she has heard that? ;) The yellow roses go well with my current color combination of turquoise and mustard yellow. 

We found some Danish liquorice! It's so salty that it burns in the throat. Life here just gets better as the candy selection grows and improves. Nothing is worse for a candy fan abroad than not finding proper sweets, hah. Not that my life abroad ever was anyhow "bad," but I admit that it does add some extra happiness when you find perfectly salty candies. :) Sometimes they are really little things that make one smile. Yesterday I almost began laughing loud in a changing room in Zara. I had chosen a long shirt that looked to me like a tunic to combine with skinny jeans. Once I had it on, it still looked like tunic, but I realized that my both feet were coming out of the opening that was made for one foot... It became clear at once that the onesie fashion that was so popular this summer had not got me. :D  

The warmest day at the beach

Yksi Belgiassa asumisen loistopuolista on meren läheisyys. Meiltäkin pääsee reilussa tunnissa Atlantin rannalle. Osa rantakaupungeista on muita viihtyisämpiä, joten vastoin yleistä turistioppaasta löytyvää ohjetta kannattaa ehdottomasti suunnata jonnekin muualle kuin Oostendeen. Esimerkiksi DeHaan on pieni ja viihtyisä. Ja myös huomattavasti siistimpi. Knokke-Heist taas tyylikkäin. Yleensä nuo pienempien kaupunkien rannat ovat myös hiukan vähemmän täysiä, mutta tällä kertaa kaikilla muilla näkyi olleen sama idea lauantain viettoon. Ei se tietysti ollut mikään ihme, koska lapsilla on edelleen kesäloma ja säätiedotus lupasi kuuminta päivää. Ruuhkat rannan suuntaan olivat melkoiset, joten kolmisen tuntia meni ennen kuin päästiin perille. Takaisin päin lähdettiin vasta illan hämärtyessä, joten sitten matka sujui ihan hyvin. Oli ihana päivä. Aurinkorasvaa kului puoli pullollista, vesimeloonin palat ja muut eväät katosivat parempiin suihin ja suolainen merivesi teki meille tytöille beach wave kampaukset. Vesi oli kaksikymmentä asteista, joten minäkin uin pariin kertaan. Kerrankin oli niin kuuma, että teki oikein mieli mennä veteen... ;)

-----

One wonderful thing about living in Belgium is the closeness of the Atlantic ocean! It takes only bit longer than an hour to get to the beach from our place. Some of the coastal towns are nicer than others. Instead of following the typical tourist guide advice to go to Oostende, towns like DeHaan and Knokke-Heist are much much nicer. They are smaller, but also a lot tidier than Oostende. Usually those beaches in the smaller towns are also not as busy as Oostende. This time, however, we clearly chose a day when everybody else had exactly the same idea... It was the school holiday and the weather forecast promised that the Saturday will be the hottest day! The traffic towards the beach was awful! It took us forever to get there, but it was worth it. What a beautiful day! We used lots of sunscreen, ate slices of cooled watermelon, ice cream & co, and had our hair styled in beach waves by the salty water... The water temperature reached 20 Celsius degrees, so even I swam couple of times. ;)