Tänä vuonna totesin, että olen varsin perinteinen joulukoristeiden suhteen. En ole ostanut vielä yhtään ainoaa uutta koristetta tänä syksynä. Toisaalta en ole juuri ehtinyt kauppohin hypistelemään niitä, toisaalta en ole tarvinnutkaan mitään uutta. Viikonlopun aikana ripustelimme siis vanhoja koristeita. Valkoinen väri on pitänyt pintansa, joten lasipallot ja lumihiutaleet ripustettiin jälleen laskosverhon, eteen riippumaan. Yritin keksiä niille jotakin uutta paikkaa, mutta sitten totesin vanhan idean olevan sittenkin paras. Alunperin, useampi vuosi sitten, minun oli tarkoitus alkaa keräämään käsinpuhallettuja valkoisella koristeltuja lasipalloja ja lumihiutaleita. Saattaa olla, että joskus aloitankin keräämisen, vaikka oikeastaan kaikki minussa on mitä tahansa tilpehöörin keräilyharrastusta vastaan. (En vain ole sen tyyppinen ihminen, että systemaattisesti keräisin mitään muuta kuin opiskelumateriaalia. Onneksi pitkäjännitteisyys kuitenkin osuu siinä kohdalleen. Jos pitkäjännitteisyys ei riittäisi siihen, pitäisi varmasti miettiä alan vaihtoa.)Eilinen päivä oli sateinen ja harmaa. Kävimme kirkossa joulukonsertissa, polttelimme kynttilöitä, askartelimme yhdessä, söimme pullaa ja joimme teetä. Illalla mies ja tyttö lähtivät videovuokraamoon. Katsoimme yhdessä lasten elokuvan. Kun tyttö meni nukkumaan, katsoimme kahdestaan toisen DVD:n. Filmissä yhdellä roolihenkilöllä oli melkein hevosen kokoinen koira. Yöllä heräsin kauheaan painajaiseen siitä, että se roolihenkilö oli kuollut ja jättänyt meille sen koirakörilään. Eläydyin elokuvaan ilmeisesti hiukan liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti