Aamuhämärissä kävelimme joulukirkkoon kirkonkellojen soiton saattelemana. Jouluisia virsiä, jouluisia raamatuntekstejä ja jouluinen saarna. Oli hiljainen ja juhlava jumalanpalvelus. Puitteet vanhassa kirkossa ovat upeat ja naispastori puhui todella hyvin.Ihmiset lähtivät kirkosta yhtä hiljaa kuin olivat saapuneetkin. Vakavuutta hiukan ihmettelin, ja sitä, että kukaan ei toivottanut kenellekään edes hyvää joulua. Kaikki vain lähtivät hiljaisina ja vakavina kotiin. Täällä päin Suomea ei vieraille paljon puhuta. Mietin mitäköhän tapahtuisi, jos joku murtautuisi ulos totutusta tavasta. Niin hyvän jumalanpalveluksen jälkeen hiukkanen iloa olisi ollut paikallaan. Silti kuljimme itsekin ulos hiljaisina ja vakavina. Eipähän ainakaan häiritty kenenkään joulurauhaa... Luulen, että olemme niin vakavaa kansaa, että meille kunnioitus tarkoittaa hiljaisuutta. Muualla päin maailmaa se on vieras yhtälö. Usein ihmiset alkavat puhua yhteen ääneen heti, kun viimeinen aamen on kajahtanut.
---
Before the sunrise we walked to the traditional Christmas mass as the church bells were ringing. Christmas hymns, Christmassy bible texts and a sermon. It was peaceful and fine service. The old church was full of special atmosphere and the female pastor preached very well.
In the end everybody left from the church as silently as they had come in. I was surprised about the seriousness - nobody even wished to anyone merry Christmas. Everybody just literally walked out. In this part of Finland one does not talk to the strangers. I was wondering what would happen if somebody just once broke out of that behavioural pattern. After such a blessed mass a little bit of joy would have been only appropriate. We followed the crowd silently and looking serious like everyone else. At least we did not disturb anyone's Christmas peace... I think this serious nation that we are shows their reverence via silence. In other parts of the world that's a really odd thing.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti