sunnuntai 13. joulukuuta 2015

DIY: Painting on wood


Tämä puinen tekstitaulu oli tämän syksyn ensimmäinen jouluaskarteluni. Meinasin melkein unohtaa koko jutun, koska ehdin antaa sen jo ystävän mukaan. Satuin syksyllä kaupassa sopivasti paikalle, kun myyjä oli raivaamassa tyhjää, puista viinilaatikkoa ja pummasin sen itselleni. Se olisi kuulema ollut menossa roskiin, joten sain sen mukaani ihan ilmaiseksi kansineen ilman suurempia nolosteluja pummauksesta. (Taputtelin itseäni olalle, että olipa aika saavutus, koska tarjoudun yleensä maksamaan jopa roskastakin, kun minua nolottaa niin kamalasti ottaa keneltäkään mitään ilmaiseksi...) Laatikolle löytyi heti käyttöä, mutta kansi jäi odottelemaan sopivaa aikaa ja ideaa. 

Tässä ohjeet pieneen DIY projektiin, jos kotoa löytyy jotakin vanerilevyn palaa tai laudan pätkää. Aloitin projektin piirtämällä hennosti lyijykynällä kirjaimet ensin pohjaksi. Sitten maalasin ne valkoisella askartelumaalilla ja pienellä sudilla, mutta jossakin kohtaa huomasin, että lopputuloksesta tulee parempi, kun hakee askarteluliikkeestä akryylimaalitussin. Useampi kerros tussilla, hiukan kuivattelua aina välissä ja lopuksi vapaalla kädellä nuo lumihiutaleet sopiviin kohtiin. Muuta siihen ei sitten tarvittukaan kuin hiukan punavalkoista pakettinarua ja porokoriste. Aika helppo ja nopea askartelu, josta saa kuitenkin aika näyttävänkin tarvittaessa.

Ja sitten mun tän joulukuun lempparibiisi. Tämä oli jo jossakin niistä videoista, mistä postasin aiemmin, mutta se on vaan ihan ihana.

----     

This wooden sign was my very first Christmas craft this year. I almost forgot it, because already week or two ago I gave it to a friend who came to visit us. Somewhere in October I happened to see how a sales person was tidying up the wine section and wanted to throw away an empty wine grate. I knew that was my moment and asked whether I could have it. (I was patting myself on a shoulder for such courage on my way home. My usual thing namely is that I would offer to pay money even for somebody's trash because I find it so awfully embarrassing to take anything for free...) I found immediately use for the grate itself and kept the wooden lid just in case I would get some idea to use it at some point.

Here are instructions for a little DIY in case you find a piece of wood somewhere. I began by drawing the letters with pencil. Then I painted them with a small brush and white acrylic art/craft paint. I realised at some point that it's easier to get the edges of the letters finer with a pen, so I bought in a craft shop a acrylic pen. Several layers of drawing, some time for drying in between and the letters looked good. Then I drew some snowflakes with a free hand and wrapped some red-and-white string around it and attached a little deer to it. Quite an easy DIY with a great effect.
And this is my this year December favorite song. It was sung on a background of one of the film clips I already posted, but I just can't stop listening to it.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti