perjantai 6. tammikuuta 2012

Verhogalluppi



Kaikki verhosuunnitelmat menivät olohuoneen suhteen uusiksi, kun löydettiin Ikean alehyllystä hiukan läpikuultavia valkoisia verhoja. Kaksi verhoa maksoi nyt vain 7e, joten ajattelin, että kolmella paketilla tekee kyllä jotakin. Jos ei muuta niin juuri sen tyyppisestä kankaasta saa tehtyä laskosverhoja. Niin ajattelin ja illalla hetken aikaa yksin ollessani ripustin verhot kokeilun vuoksi sivuverhoiksi.

Verhoissa oli yllätyksekseni sekä ripustuslenkit (> laskokset, parvekkeen oven vasen puoli) ja myös kuja (> perinteinen rypytys, parvekkeen oven oikea puoli). Lisäksi vasemmalla puolella on kolme verhoa vierekkäin, kun taas oikealla on kokeeksi vain kaksi. (Kolme verhoa alkoi tuntumaan liian "tuuhealle" vai miten sen nyt sanoisi, kun kangasta vaan tursuaa...) Pikkuikkunassa verho roikkuu vain tavallisesti, parvekkeen oven molemmin puolin kiinnitin niitä hiukan kokeilun vuoksi perinteiseen tyyliin... Nyt en sitten tiedä, mitä niille kannattaisi tehdä. Myönnettäköön, että koko sivuverhoidea tällaisella kankaalla on aika mennyttä aikaa, mutta toisaalta se on sopivan neutraalia ja kevään tullen laskee valoa sisään peittämättä kirkkoa, joka on kyllä kaunis katseltava.

Kankaat voin tietysti myöhemmin laittaa laskosverhoiksi, kun jaksan keskittyä sellaisten ompeluun, joten ei kai tässä mitään menetäkään, jos niitä ensin pitää sivuverhoina. En muista milloin minulla olisi ollut miettimistä verhojen suhteen. Yleensä tiedän heti, mitä haluan ja kuvittelen lopputuloksen mielessäni juuri sellaiseksi kuin siitä sitten tuleekin.

Kenelläkään mielipiteitä näistä kokeiluversioista???

1 kommentti:

  1. Ainakin noissa kuvissa näyttävät hyvältä juuri noin.

    Keväisen keveiltä :)

    Irmeli

    VastaaPoista