Tämä ennen joulua istutettu mikäliekasvi on edelleen elossa ja jopa voi hyvin kastikekulhossaan. Punainen lintu joutui joulutavaroiden mukana varastoon, mutta itse kasvi kasvaa vain joka suuntaan. Nyt se siirtyi keittiön ikkunalautaa piristämään. Luulen, että paikka on valon suhteen optimaalinen.
Tänä viikonloppuna huomasin, että väsymys meinaa iskeä. Joululoma kului juhlapyhiä ja pientä matkaa (otin sinnekin mukaan pakollista luettavaa) lukuunottamatta tutkimus-/kirjoituspuuhissa ja nyt se tuntuu hiukan kostautuvan. Täytyy katsoa ensi viikon aikana, että löytyy jonkinlainen järkevä rytmi taas olemiseen ja elämiseen. Kun alkaa tuntua, että taistelee enimmäkseen kellon viisareita vastaan, niin silloin tietää, että on aika hidastaa tahtia. Jotkut ajatukset toimivat sellaisina sopivina signaaleina. Vähän niinkuin lapsuuden satukasetin ohjeessa: "Kun kuulet tämän äänen, pling, tiedät, että on aika kääntää sivua."
Väsymystä lukuunottamatta tänään oli erityinen päivä. Pidimme suomalaisten (ja saksalaisten) työkavereiden kanssa kenttäpalaveria. Saksalaiset tosin näyttävät pian saavan meistä ylivoiman (minulla saksalainen mies, toisella työkaverilla on saks. vaimo, yhdellä saks. poikaystävä, lapset taitavat mennä puoliksi, kun jokaisella heistä taitaa olla molemmat kansalaisuudet...) Mies tarjosi leikillään tytölle kympin, jos hän väittäisi tänään olevansa pelkästään saksalainen. Tiukat on panokset, kun melkein tasoissa ollaan. Kieltäydyin itse maksamasta suomalaisuudesta, se kun on tarpeeksi arvokasta jo itsessään, heheh.
Katsastimme aamulla hiukan pohjoisempana sijaitsevaa hyvässä vauhdissa olevaa seurakunnan perustamisprojektia. Ihan alkuvaiheessa olimme itsekin mukana sitä ideoimassa, kun teimme seurakuntatyötä sillä suunnalla. Nyt oli hieno nähdä muutaman viime vuoden tuomaa kehitystä. Aika huima projekti sellainen aina on, mutta tässä on löytynyt kohderyhmä ja työkonsepti selkeytynyt ajan kanssa toimivaksi. Olin niin innoissani sekä tunnelmasta, että ihmisistä, että olisin voinut hymyillä koko ajan. Se on vaan hiukan omituista, jos joku on sen näköinen alusta loppuun, joten yritin hiukan peitellä intoani ainakin osan aikaa. ;-) Kiitos vaan kaikille, jotka siinä jutussa olette itse paikan päällä autelleet ja myös niille, jotka olette olleet siinä jutussa välillisesti mukana meidän kautta silloin aikoinaan! Täytyy todeta, että kaikki vaivannäkö on todellakin kannattanut.
Tänä viikonloppuna huomasin, että väsymys meinaa iskeä. Joululoma kului juhlapyhiä ja pientä matkaa (otin sinnekin mukaan pakollista luettavaa) lukuunottamatta tutkimus-/kirjoituspuuhissa ja nyt se tuntuu hiukan kostautuvan. Täytyy katsoa ensi viikon aikana, että löytyy jonkinlainen järkevä rytmi taas olemiseen ja elämiseen. Kun alkaa tuntua, että taistelee enimmäkseen kellon viisareita vastaan, niin silloin tietää, että on aika hidastaa tahtia. Jotkut ajatukset toimivat sellaisina sopivina signaaleina. Vähän niinkuin lapsuuden satukasetin ohjeessa: "Kun kuulet tämän äänen, pling, tiedät, että on aika kääntää sivua."
Väsymystä lukuunottamatta tänään oli erityinen päivä. Pidimme suomalaisten (ja saksalaisten) työkavereiden kanssa kenttäpalaveria. Saksalaiset tosin näyttävät pian saavan meistä ylivoiman (minulla saksalainen mies, toisella työkaverilla on saks. vaimo, yhdellä saks. poikaystävä, lapset taitavat mennä puoliksi, kun jokaisella heistä taitaa olla molemmat kansalaisuudet...) Mies tarjosi leikillään tytölle kympin, jos hän väittäisi tänään olevansa pelkästään saksalainen. Tiukat on panokset, kun melkein tasoissa ollaan. Kieltäydyin itse maksamasta suomalaisuudesta, se kun on tarpeeksi arvokasta jo itsessään, heheh.
Katsastimme aamulla hiukan pohjoisempana sijaitsevaa hyvässä vauhdissa olevaa seurakunnan perustamisprojektia. Ihan alkuvaiheessa olimme itsekin mukana sitä ideoimassa, kun teimme seurakuntatyötä sillä suunnalla. Nyt oli hieno nähdä muutaman viime vuoden tuomaa kehitystä. Aika huima projekti sellainen aina on, mutta tässä on löytynyt kohderyhmä ja työkonsepti selkeytynyt ajan kanssa toimivaksi. Olin niin innoissani sekä tunnelmasta, että ihmisistä, että olisin voinut hymyillä koko ajan. Se on vaan hiukan omituista, jos joku on sen näköinen alusta loppuun, joten yritin hiukan peitellä intoani ainakin osan aikaa. ;-) Kiitos vaan kaikille, jotka siinä jutussa olette itse paikan päällä autelleet ja myös niille, jotka olette olleet siinä jutussa välillisesti mukana meidän kautta silloin aikoinaan! Täytyy todeta, että kaikki vaivannäkö on todellakin kannattanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti