Keittiössä

Tänään oli lukuvuoden hikoilusunnuntai.

Olimme ruoanlaittovuorossa. Selvisimme, vaikka itsestä tuntui, ettei mikään maistunut ihan siltä, miltä oli tarkoitus. Syötävää tuli kuitenkin. Eikä kukaan muutenkaan tiennyt, miltä sen oikeasti olisi kuulunut maistua. Muutama vastoinkäyminen sattui siinä tohinassa. Iso osa paistetuista herkkusienistä kaatui lattialle (>roskiin), tytön uudet talvisaappaat saivat aimoannoksen kuumaa paistinrasvaa siinä samalla (>suuret tahrat), jälkiruokaa tehdessä puuttui mittakippo, joten piti määrät arvioida näppituntumalla (>liikaa sokeria), ruokakermat oli hävinneet jääkaapista parempiin suihin jo edellisenä päivänä (>ylimääräinen kauppareissu kiireessä)... Kyllä me vastatuulestakin huolimatta silti ollaan kolmestaan aika tiimi! Pokkana otettiin kohteliaat kehutkin vastaan. (Vaikka teki kieltämättä mieli sanoa, että älkääs nyt päin naamaa valehdelko!) ;-)

Vastoinkäymisistä huolimatta meillä oli kiva aamu. Joskin oli kiva lähteä tarjoilun jälkeen kotiin ja ajatella, että seuraava vuoro on vasta 6kk päästä. Keksin sitten jotakin parempaa. Toivottavasti. Muistan ainakin, että kaikkea mikä onnistuu kotona, ei kannata yrittää tehdä muualla. Ei ainakaan sellaisille määrille, eikä varsinkaan eri aineksista kuin mitä kotona käyttää.

Toivon vain, että saan ne talvisaappaat puhtaaksi. Ehkä ensi kerralla komennan pukemaan kumisaappaat ja varmuuden vuoksi vielä kurahousutkin. Koskaan ei näköjään voi etukäteen tietää, mikä lentää minnekin...