Uutta iloa vanhasta

Uusin projektini on kierrättää muutama rikkinäinen, vanha, pitsityynyliina ja pari tahraista pöytäliinaa. Yksi ilta kului leikatessa paloja erilleen, toinen ilta kirjoessa pientä tilkkua. Katsotaan, mitä tekeleestä tulee. Varmaa on ainoastaan se, ettei yksikään kaunis pala päädy roskikseen.

Valkoistakin valkoisempaa

Taisin taas joutua markkinoinnin uhriksi.

Eilen ärsytti valkoisen suihkuverhon ja valkoisten pyyhkeiden nuojaantunut sävy. Aikani katselin kaupassa kloriittipulloja. Sitten huomasin vieressä Vanish-merkkistä (helpommalla) hyviä tuloksia lupaavaa "valkopyykinkirkastajaa." Kotona käyttöohjetta tarkemmin lukiessani huomasin, että sitä täytyy laittaa maksimiannos tavallisen valkopyykille tarkoitetun pesuaineen kanssa. Eli kaksinkertainen määrä kemiaa ja kaksinkertainen lovi kukkaroon, kun tässä maassa pesuaineet ovat muutenkin ihan kiskurihintaisia. Pesun jälkeen tuloksena oli paperiselta tuntuvat pyyhkeet. Ehkä hiukan valkoisemmat kuin aiemmin. Huuhtelu ei kuitenkaan riittänyt viemään kaikkea pesuainetta mukanaan. Se hiukan innosti, että sain vietyä pyykit parvekkeelle kuivumaan. Aurinko paistaa lämpimästi. Saattaa olla syksyn viimeisiä ulkona kuivatettavia nuo Vanishin mukaan "valkoistakin valkoisemmat" pyyhkeet.

Seuraavaksi ostan kloriittipullon. En vertaillut eilen hintoja, mutta olen varma, että se ei maksa mitään Vanishiin verrattuna.

Miksi pitää keksiä jotakin uutta, jos vanhakin toimii?

Lapioiva enkeli

Sain tämän enkelin pikkusiskolta joululahjaksi joitakin vuosia sitten. Mukana oli ihana kirjoitus - siskon oma tulkinta valitsemastaan hahmosta. Lapioiva enkeli liittyi silloin muutamiin tapahtumiin, joita ei tule huvikseen muisteltua. Pikkusisko kirjoitti kauniisti, kuinka suurien surujen jälkeen ne voi kaivaa maahan. Luin kirjoitusta sinä jouluaattona kyyneleet silmissä ja mietin mielessäni, että sellaista päivää tuskin koskaan tulee, ettenkö joutuisi palaamaan samaan pisteeseen uudestaan, ainakin ajatuksissani.

Tänään tein syksyistä asetelmaa ja huomasin, että pikkusiskon enkeli on kuin tehty kynttilälyhdyn viereen. Pitkään enkeli muistutti minua siihen liittyvästä elämänjaksosta. Tänään ihmettelin asetellessani enkeliä uudelle paikalleen, että jotenkin se on, jossakin vaiheessa, ihan huomaamatta, alkanut kuvastaa sitä, mitä pikkusisko tarkoitti. Tuli niin kiitollinen olo, että sitä on vaikea kuvailla. Jumala pitää lupauksensa - Hän on voimallinen kääntämään kaiken meidän parhaaksemme. Silloinkin, kun joutuu kyynelsilmin käyttämään ruosteista lapiota.

Laulu opettajalle

Tyttö heräsi aamulla tavallista aikaisemmin. Hän puuhaili huoneessaan itsekseen ja tuli sitten näyttämään isälleen laulua, jonka oli tehnyt opettajalle ihan itse. Ala-asteelaisen ihastus opettajaa kohtaan on aika koskettavaa. Luulen, että open päivä oli pelastettu, niin kauniisti se laulu oli kirjoitettu. Luokassa oli kuulema ollut niin kiire, joten laulaa sitä ei tyttö ollut ehtinyt. Onneksi oli kuitenkin sanat paperilla, joten idea tuli silti selville!

Minä ehdin jo mennä tänä iltana nukkumaan. Ajattelin siinä pää tyynyllä kaikenlaista, kunnes muistin, että olin unohtanut korjata yhden tehtävän, jonka oppilas lähetti sähköposteitse ja johon lupasin palautteen ennen huomista. Pakkohan sitä oli nousta ja käynnistää kone uudestaan. On turha vaatia oppilailta ryhdikkyyttä päivämääristä kiinni pitämiseen, jos itse unohtaa tehdä omat työnsä ajoissa. Eikä auta selittää, että "oli niin hurja kiire" tai "sähköposti takkuili." Molemmat olivat tänään 100% totta, mutta senkaltaisia selityksiä riittää oppilaillakin.

Pari viikkoa sitten kuulin tähän mennessä parhaimman selityksen. Oppilas tuli pahoittelemaan klo 11:30, että myöhästyi klo 8:00 tunnilta, koska ei ehtinyt oikeaan bussiin aamulla. Muistutin tunnin olleen vasta klo 10:00. Siihen oppilas sanoi ihmeissään, ettei muistanut, muttei olisi kuitenkaan ehtinyt siihenkään, koska hän myöhästyi klo 8:00 ja ajatteli, ettei sitten olekaan mitään kiirettä... Silloin tuli väkisinkin mieleen, että voi tätä kulttuurien kirjoa.

Sain tänään eräältä toiselta oppilaalta viikonloppumatkalta tuliaisina salmiakkipussin. Ei ihan niin koskettavaa kuin omatekemä laulu, mutta hirmuisen kivasti ajateltu sekin. Harmittaa, etten saanut sitä tytön laulua kirjoitettua aamulla ylös. Se olisi ollut kiva muisto isompana. Nyt illalla hän ei muistanut siitä enää kovin montaa säettä.

Seurustelua

Eilen oli kulunut 14 vuotta siitä, kun aloimme seurustella. Sain kimpun valkoisia ruusuja - taas kerran yllätyksenä, koska minä en muista minkäänlaisia päivämääriä muutamien syntymäpäivien lisäksi. En muista, vaikka kuinka yrittäisin. Olen kuitenkin alkanut huomata, että mies on vain iloinen siitä, että voi yllättää minut useamman kerran vuodessa niin etten osaa sitä edes odottaa. Siitä taitaa tulla aika sankarillinen olo.

Lukukausi alkoi silloin ennen syyskuun alussa. Nyt jos huomaa uusien oppilaiden alkavan seurustella ennen joulua, niin sitä hiukan melkein säikähtää. Ehkä ajan kulu on erilaista kaksi- kuin kolmekymppisenä. Silloin ne lukukauden alkuviikotkin tuntuivat kauhean pitkiltä. Tietysti siinä oli jo sellainen tunnelma, että jotakin mukavaa saattaisi olla tapahtumassa. Ehkä sekin "hidasti" ajan kulua.

Ensimmäisen kerran, kun kävimme kahdestaan jossakin, suunnistimme jäätelökahvilaan. Muistamme vielä, missä pöydässä istuimmekin. En tosin muista enää, mitä tilasimme. Jotakin hyvää sen oli pakko olla, koska vieläkin on elämä niin viihtyisää!

Nojatuolimatkalla

Ostin kotimatkalla saksalaisen Living & More -sisustuslehden. Artikkelit olivat lyhyitä. Lehdessä oli enimmäkseen vain kauniita kuvia ja ennakkoluulottomia sisustusideoita. Muutama hyvältä kuulostava reseptikin löytyi. Niitä saatan joskus kokeilla. Living & More on juuri sopiva lehti teen juontiin lämpimän viltin kanssa sohvalle kääriytyessä. Parasta antia oli kuvasarja Lontoosta. Jos voisin lähteä ihan noin vain, pakkaisin heti matkalaukun uudestaan. Nyt on kuitenkin tyydyttävä pelkkään nojatuolimatkailuun ja vain harmiteltava hiljaa mielessään, mitä kaikkea menee sivu suun siinä istuessa.

Lastenohjelma

Viikonloppu kului rentouttavassa seurassa. Työn merkeissä oli EU-alueen tapaaminen, joten kokoonnuimme reilusti paikassa, jonne jokaisella oli jonkin verran matkaa. :-) Aikuiset pitivät omaa ohjelmaansa, kun Samppa ja minä pidimme lapset vauhdissa. Mukavasti meni. Samppa huolehti opetuspuolesta, minä askartelusta ja huvitukset hoidettiin yhdessä. Hotellin lähellä oli sisäleikkipuisto, joka osoittautui oikeaksi vetonaulaksi. Kaikki meni kivasti ja jokaisella näytti olevan hauskaa. Hienoa, että lapset tutustuvat toisiinsa. Uskon, että näillä ystävyyssuhteilla on merkitystä varsinkin sitten myöhemmin murrosiän koittaessa, kun tarvitaan "kohtalotovereita," joihin samaistua.

Sunnuntai-iltana ajeltiin kotiin hyvillä mielin. Viikonloppu sisälsi mukavia uusia tuttavuuksia, paljon naurua ja keskustelua, villiä letkajenkkaa ja hyviä opetus- ja rukoushetkiä. Nyt on aika taas aloittaa uusi viikko.

Huhuu!

Viikonloppuna on vuorossa lasten ohjelmaa lähettipäivien aikana. Tunti kului näperrellessä malleja. Tytön kanssa kahdestaan askarrellessa riittää, jos on idea mielessä aloittaessa. Yleensä vain alamme toteuttaa samaa ideaa kumpikin omalla tavallamme pikku hiljaa katsoen, mitä teoksistamme syntyy. Muiden lasten kanssa en tietenkään voi olla varma onnistuisiko sellainen extempore-askartelu, josta me eniten nautimme, koska en voi tietää miten innokkaita taiteilijoita ryhmään sattuu. Muutamasta mallista on harvemminkin askartelevan helppo tehdä perässä.

Palailen asiaan ensi viikolla.

Illan inspiraatio

Lehtikuva (Wohnen & Garten, Oktober 2009), jota olen katsellut jo ties kuinka monta kertaa. Valkosipulirengas on aika hieno idea. Ihan yksinkertaiselta kuulosti ohjeetkin. Valkosipuleihin työnnetään pätkä vahvaa rautalankaa, niin että osa rautalangasta jää pohjasta näkymään. Se työnnetään kuivakukka-asetelmassa käytettävään kranssirenkaaseen. Ohjeessa käskettiin täyttää välit clematis-kasvin kuivilla kukinnoilla. Luulen, että ohut heinä ajaisi saman asian.

Se oli illan inspiraatio. Energia meinaa olla vähissä, joten parasta siirtyä tänä iltana ajoissa vaakatasoon. Tarvitsin kuitenkin pienen luovan hetken. Nyt se oli askartelu pelkästään ajatuksissa. Viikonloppuna saan askarrella ihan oikeasti lasten kanssa sydämeni kyllyydestä, joskin hiukan vähemmän hienostuneita ideoita.

---
PS. Työjutuista vielä sen verran, että sain tänä syksynä uuden tehtävän ohjata/tukea oppilasryhmää, jotka valmistelee lapsille esitettävää musikaalia kouluihin, seurakuntiin, sairaaloihin, jne. Olin tänä iltana mukana ensimmäisessä palaverissa. Huolena oli vapaaehtoisten vähyys, joten tunnelma oli hetkellisesti matalahko. Kesken palaverin sisään käveli eräs uusista oppilaista. Kuultuaan, mistä palaverissa oli kyse, hän lupautui saman tien projektiin mukaan. Olisitpa nähnyt innostuksen, mikä siitä seurasi! Nyt on suunnitelma uuteen mainostuskierrokseen ja koulutusviikonloppuun. Monta kutsuakin ryhmälle on jo odottamassa, mutta ennen kuin niihin voidaan tarttua, on saatava projekti rullaamaan. Muistathan ryhmää rukouksin?

Suklaafondue ja paistetut päärynät

Viime talvena ostin suklaafondue-astian. Se hautaui keittiön yläkaapin takaosaan. Tiedät varmasti sellaisen kaapin, minne tulee aina nostettua kaikki vähemmän käytetty pois tieltä ja jonne lopulta kasautuu niin paljon tavaraa, että saa pelätä putoaako sieltä jotakin, kun seuraavan kerran avaa kaapin oven. Lopultakin saimme astian käyttöön, kun tyttö keksi illalla, että hedelmistä pitäisi tehdä jotakin. Hedelmäjutuista oli nimittäin tänään koulussa joku koekin, kun ne olivat olleet teemana useamman viikon ajan. Fondue oli oikein herkullista ja melkeinpä terveellistäkin, jos sitä sulaa suklaata ei lasketa mukaan. ;-)

Hedelmäkokeeseen kerratessa opin itsekin, että täkäläisittäin sananparsi "myydä sitruuna omenana" (een citroen voor een appel verkopen) tarkoittaa huijaamista ja "puraista happamaan omenaan" (in een zure appel bijten) tarkoittaa joutua tekemään jotakin epämieluisaa. "Istua paistetuissa päärynöissä" (in de gebakken peren zitten) taas tarkoittaa, että on ongelmallisessa tilanteessa. Tyttö totesikin kuivasti aamulla kokeeseen viitaten, että nyt sitten on sellainen päivä, että hän joutuu istumaan paistetuissa päärynöissä. Merkitykseltään hiukan mukavampikin sanaparsi muistui mieleen, koska tyttö sanoi lähtiessään iloisesti: "Marie is mijn oogappel!" "Marie on minun silmäteräni," eli "ihminen, jota näkee mielellään."

On se vaan kiva, että on hyviä ystäviä päärynäpäivänäkin.

Kävelyllä metsässä

Kiersimme reilun viiden kilometrin metsälenkin. Aurinko ei paljon paistanut, mutta muuten oli syksyisen kirkas ja kuiva sää. Seikkailuakin oli riittämiin - kaikenlaista sillanrakentamisesta harjulla kulkemiseen. Liikettä oli sen verran, että kuvien otto oli tavallista hankalampaa. Kamerakin taisi hidastella hämärässä. Lopulta eksyimme ja jouduimme hiukan etsimään oikeaa polkua. Metsä on naapurikaupungin virallista ulkoilualuetta, joten polkuja kulkee ristiin rastiin. Reitit eivät kuitenkaan olleet kovin selvästi merkitty... Tai sitten me vain valitsimme liian monessa risteyksessä sen polun, mikä sattui näyttämään mielenkiintoisimmalta.

Kotiin päästyämme joimme kuumaa kaakaota ja söimme scones-sämpylöitä ja pipareita. Tulipahan kävelemällä menetetyt kalorit takaisin. Ei siis jääty mitenkään miinukselle energian suhteen, vaikka lenkki hiukan venähtikin.

Elokuvissa

Kävin eilen työkavereiden kanssa elokuvissa. Katsoimme filmin Julie and Julia. (Klikkaamalla linkkiä voit katsoa trailerin.) Näyttelijät olivat hyvät ja kertomuksessa oli ideaa. En nyt paljasta kuitenkaan enempää. Alusta loppuun tarina pyörii hyvän ruoan ympärillä, joten nälkäisenä ei kannata mennä sitä katsomaan.

Heti kotiin tullessa tarkistin kenen kirjoittama minun "Ranskalaisen keittiön salaisuudet"- keittokirjani on. Kuten arvelin kirjoittaja on kuin onkin Julia Child. Kaikki, mitä siitä kirjasta olen ikinä kokeillut, on onnistunut oikein hyvin. Tuon filmin jälkeen se ei kyllä ihmetytä ollenkaan.

Julie and Julia kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.

Linnassa

Kävelylenkkini varressa erään metalliportin takaa näkyy pieni linna. Se näyttää vanhalta, mutta hienosti kunnostetulta. Tontti on suuri ja puistomainen. Joka ikisen kerran minua kiinnostaa ihan mahdottomasti kävellä portista sisään. En tietenkään ole ikinä uskaltanut, eikä se oikein hyviin tapoihin kuuluisikaan kävellä sisälle kutsumatta.

Kukaan ei voi kuitenkaan estää minua ajattelemasta, minkälaista siellä linnassa voisi olla sisällä. Huolitellun puutarhan ja siistin ulkoseinän takaa voi löytyä vaikka minkälainen sisustus.

Ehkä keittiö voisi olla tälläinen. Sopivasti perinteinen, mutta silti moderni. Alakerran lattioiden on ainakin oltava kiveä, siitä olen melkein varma.

Siellä täällä saattaa olla ihania, muhkeita nojatuoleja, joihin tekisi mieli istahtaa. Puupalkkeja saattaisi olla näkyvissä. Ne tekevät modernistakin ilmeestä kotoisan. Olohuonekin saattaisi näyttää yhtä viihtyisältä kuin alimmassa kuvassa.

Ehkä se siinä linnassa eniten kiehtookin, että en tule ikinä tietämään, mitä se pitää sisällään. Voin kuvitella sinne ihan minkälaisia sisustuksia vain. Voin kuvitella myös onnellisen perheen, hiljaisen lauantaiaamun, utuisen sumun puutarhaan, laventelin tuoksuiset lakanat ja vastapaistetun leivän tuoksun. Eläköön mielikuvituksen vapaus!

(Lehtikuvat: Ariadne at Home.)

Aikaisemmin tässä maailmassa

Ystävällinen naapuri olisi eilen lahjoittanut minulle ison muovipussillisen kameroita. Tyttö valitsi niistä yhden ja olisi kovasti halunnut kuvata sillä. Kuultuaan, ettei polaroid-pahveja tai miksi niitä nyt sitten sanotaankin, varmaan enää ole edes myynnissä, tyttö sanoi kulmat kurtussa synkällä äänellä: "Voi harmi! Jos mä olisin elänyt aikaisemmin tässä maailmassa, niin mäkin olisin voinut ottaa sellaisia kuvia..."

Kaikenlaisia harmeja sitä elämään mahtuukin.

Ihmeellisiä ihmisiä ja kylmiä öitä

Jotkut ihmiset ovat ihan ihmeellisiä. Niinkuin nyt nämäkin näissä kuvissa. Heillä on kyky tuoda tullessaan sellainen kupliva riemun tunne, ja jättää se vielä jälkeensä lähtiessäänkin. Sitä paitsi heillä niin rohkaiseva vaikutus, että lopuksi tuntuu kuin olisi syönyt kerralla kourallisen Super-Hessun pähkinöitä. Ovat he siinäkin mielessä ihan ihmeellisiä, että tekevät mitä vain kukakin keksii pyytää, ja siltikin heitä vain naurattaa. Ja parasta on, että tietää heidän tulevan aina takaisin. Uusi retki on aina suunnitteilla jo ennen kuin edellinen ehtii edes päättyä.

Kiitos, kun kävitte, ystävät!
Tulkaa pian uudelleen!

Kaksi viimestä yötä on olleet kamalan kylmiä! Edellisen yön jäljiltä oli kuuraa maassa. Viime yönä oli pakastanut, joten pääsimme aamulla rapsuttamaan autonikkunoita puhtaaksi... Oudon aikainen talvi! Paleltaa ulkona ja hiukan sisälläkin. Annoimme vastahakoisesti periksi ja käänsimme lämmityksen päälle. Tunnelma ei ollut kovin korkealla, koska tuoreessa muistissa on vielä viime syksyn lämmityslaskun tasaus. Se oli sitä luokkaa, että ajattelimme vastaisuudessa istuvamme kotona vaikka jääpuikot leuasta roikkuen, jos normaali huonelämpötila maksaa niin paljon...

Kaappi

Äiti kyseli eilen naapurin kaapeista, joten tänään hipsuttelin hiljaa autotalliin valokuvaamaan pienempää kaappia. Naapuri lupasi myydä minulle pienemmän ja suuremman, koska oli huomannut meidän pitävän vanhoista huonekaluista ja he olivat suunnitelleet hankkivansa jotakin uutta niiden tilalle. Suurempi kaappi on samanlainen (sisällä heidän asunnossaan), mutta kaikki ovet ovat leveämmät. Lupasin, että käymme jossakin vaiheessa mittaamassa suuremman kaapin, jotta näemme sopiiko meille ne molemmat vaiko vain pienempi. Asiassa voi mennä muutama kuukausi, koska kaapin tyhjennys kuulostikin liittyvän jonkin uuden asukkaan tuloon, mitä varten autotallia pitäisi tyhjentää ja silloin kaapista olisi päästävä eroon. Hyvää voi kuitenkin odottaa. Ehdin sitä paitsi sillä aikaa kierrellä kirpputoreja useamman kerran ja etsiä astioille vitriinikaappia, joka sopisi kuvan kaapin seuraan. En tiedä tulenko löytämään, mutta ainakin ajatus on yhtä hykerryttävän innostava kuin itse asia...

tEkologista

Kävin viime viikolla yksin ruokakaupassa. Vertailin müslipaketteja ja bongasin kierrätyspaperista tehdyn paketin. Tässä tietysti voi vain ihmetellä, mitä minulle on tapahtumassa. Päädyin ostamaan sen, koska se näytti niin terveelliseltä ja aidolta (vaikka olikin itse Kelloggsia). Se oli sellaista "paistettua krokanttimüsliä," mutta ei niin rasvaista eikä niin makeaa, kuin muut vastaavat vaihtoehdot. Eihän ne krokanttimüslit ikinä ole niin terveellisiä kuin normaalit müslit, mutta siinä oli aito maku ja hurjan paljon pähkinöitä. Pikkusiskoa nyt varmasti kiinnostaa ostinko jo reilun kaupan teetäkin. Katselin niitä kyllä, mutta tunnustan, että valitsin muuta, koska valikoima oli niin surkea.

Pikkusiskoni on meidän perheen luonnonsuojelija. Hän on asiaan sydämestään sitoutunut. Minäkin olen viime aikoina tehnyt hieman parannusta. Kaikki alkoi wc-pesuaineesta. Ostin ecover-merkkiä ihan kokeilumielessä. Kas kummaa, se toimi yhtä tehokkaasti kuin kemiallisemmat kolleegansa! Seuraavaksi tarvittiin tiskiainetta. Innostuneena ostin taas ecoveriä. Sekin pesee yhtä hyvin kuin ylikansalliset tiskiaineet. Olen vallan hämmästynyt tästä ihmeestä, että jokin ekologinen oikeasti toimiikin yhtä hyvin kuin täysin "tuhokemiallinen." Tunnustan rehellisenä ihmisenä kuitenkin myös vähemmän jalon näkökulman. Ecover-tuotteiden suuri plussa on niiden pelkistetty ulkomuoto. Niissä ei mikään hyppää silmille, kun taas muut muovipullot ovat jos minkäkin värisiä.

Luulen, että olen silti enemmän tekologinen kuin ekologinen. Ei näillä muutamilla poikkeuksilla voi kruunua kiillottaa. Yritän kuitenkin pikkuhiljaa muuttua luontoystävällisemmäksi edes jossakin määrin. Sen verran ovat pikkusiskon jutut varmasti jääneet itämään. On se hyvä, että edes hän on niin sitoutunut luontoasiaan, että jaksaa meitä muita muistuttaa.

Isoisoäidin nimikirjaimet

Yön aikana olivat ötökät hävinneet, joten pikkukranssi voidaan virallisesti tunnustaa salonkikelpoiseksi.

Silitin miehen mummon vanhoja tyynyliinoja ja huomasin nimikirjaimet, jotka eivät sopineet mummolle. Mies mietti hetken aikaa ja totesi tyynyliinan kuuluneen hänen isoisoäidilleen, eli mummon anopille. Ajatella, jos entisaikaan ei olisi nimikoitu petivaatteita, niin ei olisi ikinä voitu tietää, että tämä yksi tyynyliina on niinkin vanha. Tuli ihan ihmeellinen olo koko löydöstä. Tuskin isoisoäiti arvasi, että joskus hänen kirjomaansa tyynyliinaa ihastellaan ihan toisessa maassa...

Keittiössä

Tänään oli lukuvuoden hikoilusunnuntai.

Olimme ruoanlaittovuorossa. Selvisimme, vaikka itsestä tuntui, ettei mikään maistunut ihan siltä, miltä oli tarkoitus. Syötävää tuli kuitenkin. Eikä kukaan muutenkaan tiennyt, miltä sen oikeasti olisi kuulunut maistua. Muutama vastoinkäyminen sattui siinä tohinassa. Iso osa paistetuista herkkusienistä kaatui lattialle (>roskiin), tytön uudet talvisaappaat saivat aimoannoksen kuumaa paistinrasvaa siinä samalla (>suuret tahrat), jälkiruokaa tehdessä puuttui mittakippo, joten piti määrät arvioida näppituntumalla (>liikaa sokeria), ruokakermat oli hävinneet jääkaapista parempiin suihin jo edellisenä päivänä (>ylimääräinen kauppareissu kiireessä)... Kyllä me vastatuulestakin huolimatta silti ollaan kolmestaan aika tiimi! Pokkana otettiin kohteliaat kehutkin vastaan. (Vaikka teki kieltämättä mieli sanoa, että älkääs nyt päin naamaa valehdelko!) ;-)

Vastoinkäymisistä huolimatta meillä oli kiva aamu. Joskin oli kiva lähteä tarjoilun jälkeen kotiin ja ajatella, että seuraava vuoro on vasta 6kk päästä. Keksin sitten jotakin parempaa. Toivottavasti. Muistan ainakin, että kaikkea mikä onnistuu kotona, ei kannata yrittää tehdä muualla. Ei ainakaan sellaisille määrille, eikä varsinkaan eri aineksista kuin mitä kotona käyttää.

Toivon vain, että saan ne talvisaappaat puhtaaksi. Ehkä ensi kerralla komennan pukemaan kumisaappaat ja varmuuden vuoksi vielä kurahousutkin. Koskaan ei näköjään voi etukäteen tietää, mikä lentää minnekin...

Kransseja & ÖTÖKÖITÄ & pipareita

Sidoin syyskranssin. Tarkoituksena oli ottaa se sisälle, mutta hortensiat, joita pihalta leikkasin sisälsivät liikaa asukkaita. Ripustin sen ulko-oveen. Vieläkin tuntuu, että iholla kulkee hämähäkkejä ja muita tulokkaita. Tein vielä toisen, pienemmän kranssin, valmiiseen olkirenkaaseen. Muuten hyvä, mutta sama vika kuin edellisessä. Asukkaita ihan liikaa. Muutama etanakin. Laitoin parvekkeelle odottamaan huomista.

Teimme torstaina syksyn ensimmäisen piparitaikinan. Tänä aamuna jo ennen aamupalaa tyttö leipoi kaiken kerralla. Itsellä ei olisi vielä ollut intoa joulupipareihin, mutta niin se leipuri ne vain kuorruttikin.

Niin kului lauantai.

Syksyn ensimmäiset vitamiinit

Ruokakauppaan oli tuotu uusia mandariineja. Kahden kilon paketin päällä oli tarra "extra sweet." Ostin ja söin heti kotiin tultuani yhden maistiaisiksi. Hetken kuluttua kuorin muutaman lisää. Onkohan se joku sisäänrakennettu vitamiinin puuteilmiö, että aina syksyn tullen alkaa tehdä mieli sitrushedelmiä? Vai onko se vaan tapa, koska syksyisin niiden maku ja mehevyys on parempi kuin muina vuodenaikoina? Sama se, hyvältä maistuvat ja vitamiineja riittää!

Nöyryytys

Ala-asteella on menossa lukukauden ensimmäinen "koekausi." Melkein joka päivä jotakin testejä. Matematiikasta ja lukemisesta ehti jo tulla täydet pisteet. Huomenna olisi pitkien vokaaliyhdistelmiä sisältävien sanojen sanelu. Tytön mielestä sanoja ei tarvinnut harjoitella, koska hän osasi ne jo muutenkin. Ajattelin ihan vain mielessäni, että noloahan se on, jos ei kertaakaan harjoitella kotona ja sattuisikin tulemaan paljon virheitä. Niinpä suostuttelun jälkeen sain harjoituksen aikaiseksi ja sovittiin, että valitsen viisi sanaa jokaisesta listasta. Kaikki sujui nopeasti ja ilman liikaa miettimistä. Tarkistin sanat, ja oli monta virhettä. Pyysin korjaamaan sanat listan kanssa. Tyttö kiukustui, koska verratessaan sanoja, hän väitti minun lukeneen sanat juuri niinkuin hän ne kirjoitti. Tunnustan, että siinä tosiaankin kävi niin useamman sanan kohdalla. Mutta mistäs minä voisin tarkasti tietää, miten vaikka ooievaar sanotaan?

Liekö oli mitään hyötyä harjoituksesta. Jos huomenna menee mönkään, niin luulen, että syyllinen löytyy helposti. Ainakin epäonnistumisen aiheuttaja "ulkoistuu," joten tytön ei tarvitse ainakaan kokea olevansa huono oppilas. Äiti kun on vielä huonompi. Ja pilasi sen, minkä hän jo osasi. Luulen tekeväni palveluksen, jos jätän harjoittelun oman onnensa nojaan ensi kerralla. Tulkoon sanelusta mitä hyvänsä.

Joskus elämä vieraassa maassa on vähintäänkin koomista.

Kävelylenkki

Ehdin vielä auringonpaisteessa kävelemään ennen kuin mies lähti ranskankielen kurssille. Tein perinteisen "hevoslenkin," jonka varteen mahtuu kyllä monta lehmää ja lammastakin. Oli kertakaikkisen ihana sää! Jos joka ilta olisi tälläista, niin lähtisin aina lenkille iloiten. Sadesää ja tuuli vaativat joskus hiukan liikaa itsensä voittamista. Silloin voi tietysti itseään armahtaen myönnellä, ettei kukaan aina voi voittaa...

Pieni talo preerialla

Kuvasta tuli hiukan "pieni-talo-preerialla"-tunnelma. Ajatuksena oli lähinnä kuvata taivasta, joka on viime yön rajun ukkosmyrskyn ja kaatosateen jälkeen ihan kirkas. Salamoi niin alhaalla, että tuntui, että ukkonen tulee seuraavaksi parvekkeen ovesta sisään. Talo lipsahti kuvan alareunaan ja ajattelin, että oikeastaan se saa taivaan näyttämään vielä paremmalta.

Muutaman viime viikon ajan olen opetellut kuuntelun kultaista taitoa. Jokseenkin puheliaana ja avoimena ihmisenä sitä joskus (lue: usein) huomaa puhuvansa vähän turhankin paljon. Muistan joskus murrosikäisenä surkutelleeni, etten keksi joillekin ihmisille yhtään mitään sanottavaa. Tuskin olisin surkutellut, jos olisin arvannut, että joskus tulen opettelemaan hiljaa olemista.

Tässä maailmassa taitaa olla enemmän kuuntelemisen kuin puhumisen tarvetta. Monille tulee täysi annos puhetta kohtisuoraan päivittäin, mutta vain harvoilla näyttää olevan liian montaa kuuntelijaa. Läksystä se käy. Varsinkin, jos on tottunut siihen, että aina on jotakin ääntä ilmassa ja itse on mukana sitä ylläpitämässä. Silti jos vaivautumatta kestää hetken hiljaisuutta, niin keskustelu voi jatkua aivan yllättävään suuntaan.

Minusta tuntuu, että tästä ajatuksesta aukenee jotakin. Ei ehkä yhtä avaraa näkymää kuin tuo taivas kuvassa, mutta jotakin joka sitä ehkä hiukan heijastaa. Ainakin toivon niin.

Syksyistä tunnelmaa

Säät viilenivät hujauksessa.
Vettä on tullut parina päivänä kaatamalla.
Kynttilöitä on polteltu.
Playmobil-ukkeleilla on leikitty.
Aikaa on otettu pitkiä vokaaliyhdistlemiä sisältävän sanalistan lukemisessa.
Kaikenlaisia keskusteluja on pidetty.

Viikko alkaa olla puolivälissä.

Lukujärjestys

Nyt on muutama kaoottinen työviikko takana. Lukukauden alku tuntuu aina taistelulta aikaa vastaan. Aikataulut muuttuvat jatkuvasti, pitää sovittaa sitä sun tätä limittäin, lomittain ja joskus päällekkäin, niin, että saisi kaiken hoidettavan hoidettua edes kohtalaisesti. Niinpä sitä sitten muutaman viikon kuluttua huomaa, että on juossut paikasta toiseen ja tehnyt sitä sun tätä lukkoonlyötyjen oppituntien ollessa ainoat pysyvät maamerkit kalenterissa tai minulla oikeastaan muistilappusessa tai -lappusissa, joita on sitten useampi työn alla samaan aikaan. Lopulta tulen siihen pisteeseen, että on pakko saada oma rytmi löytymään, koska muuten tuntuu, että elämä menee yhdeksi huitomiseksi ja alkaa hiukan jännittää, että muistaako lapuista huolimatta kaikkea, mitä pitäisi.

Aloitin viikon luomalla lukujärjestyksen. Piirsin monta versiota ennenkuin onnistuin. Nyt lopputulosta katsellessani huomaan, että useammassa kohdassa on vieläkin monta asia päällekäin, vaikka se oli juuri lähtökohtana, että kaikelle löytyisi oma aikansa ja tilansa. Taitaa olla parasta tulostaa tietokoneelta taulukkoja, joihin voi joka perjantai-iltapäivänä tai maanantaiaamuna luoda uuden viikon suunnitelman! Sama se, mutta nyt on rytmin löydyttävä. Tekemättömät työt, lukemattomat kirjat, kirjoittamattomat tehtävät ja muut sen kaltaiset stressaavat enemmän kuin tiukka ohjelma. Ne saattavat jopa lisätä joka paikkaan ryntäilyä aiheuttamalla rauhattoman olon.

Organisoitua viikkoa sinullekin! Ei huidota enää enempää!

Villeroy & Boch

Saksasta tullessa pysähdyimme kotimatkalla pitämään taukoa tehtaanmyymäläalueelle. Tällä kertaa mukaan tarttui neljä pientä "teepussilautasta." Ihmeellistä, mutta tämä vihreä värisävy oli täsmälleen sama kuin koko-sarjan omenanvihreä. En voinut jättää ostamatta, kun oli tuo sudenkorentokin. Hinta 1€/kpl.

Näistä V&B-postauksista saa sellaisen kuvan, että sieltä tehtaanmyymälästä saa kaiken lähes ilmaiseksi. Se on kuitenkin harhaa, koska suurin osa tavarasta on mielestäni kallista alennettunakin. Minä en vain osta mitään liian tyyristä (HalvanShoppailijan -kunnianimeä ylpeydellä kantaen). Jos osaa yhdistellä erilaisia astioita keskenään, niin kyllä sieltä laatua löytää kohtuuhintaan ja joskus tosiaan halvallakin. Yleisesti ottaen brandistä joutuu kuitenkin maksamaan. Jos kokonaisen astiaston haluaa mukaansa, niin silloin voi kuvitella ostoskärryn hinnaksi sarjasta riippuen mitä tahansa 250€ ylöspäin. Ylärajaa ei siinäkään kaupassa tunneta, joten sielläkin näkee ihmisiä ostoskärryt täynnä tavaraa.

Laskosverho

Muutama viikko kului ajatusta harkiten. Nyt on makuuhuoneessa uusi laskosverho. Tein siitä reilusti edellistä leveämmän, koska halusin myös vasemmalla puolella olevan sivulistan piiloon.

Kangas oli samaa, mistä olin tehnyt olohuoneeseen pikkutyynyjä (kirpparituolilla oli yksi niistä) jo aiemmin. Nyt otin rohkeasti väriksi turkoosi-pinkin yhdistelmän. Seesteisempiäkin versioita samasta kankaasta oli, mutta tuo turkoosi on alkanut ihastuttamaan.

Joskus joku väri alkaa yksinkertaisesti vallata tilaa mielessä ja pikkuhiljaa sitä sitten puolihuomaamatta suuntautuu sen puoleen. Hiukan samaan tapaan kuin, jos ostaa vaikka Opelin, niin tuntuu että kaikki muutkin ajavat juuri Opelilla. Muistelen, että aloitin aikoinaan tummasta vihreästä. Siitä siirryin utuiseen siniseen. Sen jälkeen taisi tulla tummansininen/oranssi vastavärivaihe, josta siirryin suosimaan mahdollisimman vaaleaa ja neutraalia. Omenanvihreä ja maitokahvinruskea pitävät vieläkin pintansa aika hyvin, mutta nyt tuo turkoosi tuntuu jämähtäneen. Koskaan ei voi tietää kauanko väri säilyttää suosionsa. Siksi on järkevintä valita kuosi joka yhdistyy tarvittaessa muihinkin väreihin. Tämä verhokuosi on sellainen. Lisäksi laskosverho on niin rasittava ommeltava, että sitä miettii kaksi kertaa ennenkuin alkaa ommella uutta. Hyöty sekin.

Täällä ei onneksi ole muutenkaan tapana vaihtaa verhoja vuoden ajan mukaan. Joskus tuntuu, ettei täällä kaikki edes vaihda vaatteitakaan vuodenajan mukaan. Eilen matkalla kangaskauppaan näimme pyöräilijän, jolla oli vain lyhyet shortsit ja heijastinliivi. Meitä palelsi autossa sisälläkin, vaikka jokaisella oli päällä sentään farkut, pitkähihaiset paidat ja takitkin.

Ikkunoita

Iltahämärä muuttaa Brysselin kuin taikaiskusta ihan erilaiseksi paikaksi. Tunnelma moninkertaistuu kuin itsestään.

Saimme eilen lastenhoitajan, joten pääsimme kahdestaan syntymäpäiväillalliselle. Emme valinneet mitään hienoa paikkaa, vaan paikan, jossa ruoka on meidän mielestä kaupungin parasta. (Kiitos N&F!) Libanonilainen ravintola viimeisen kuvan ikkunaa vastapäätä. Se on paikka, joka näyttää siltä, että sitä ei kukaan valitse pelkän ulkonäön perusteella. Heti ovelta alkaa ruokatiski, käytävä tiskin edessä on tupaten täynnä, eikä takahuoneen ja yläkerran pöytiä ulko-ovelta edes näe. Lisäksi paikan aukioloajat ovat sellaiset, että jos niitä ei tiedä, niin todennäköisesti paikka on kiinni, kun sinne aikoo mennä. Suljettuna koko puljun edessä on metalliset kaihtimet, joten n. kahden metrin levyistä etuseinää ei edes huomaa. Jokainen, jolle olen paikkaa suositellut, on kävellyt vahingossa sen ohi löytämättä sitä ollenkaan. Olkoon tuo viimeinen kuva maamerkkinä. Kuvan ravintolan löytää helpommin.

En ottanut yhtään kuvaa libanonilaisesta yksinkertaisesti siksi, että siellä ei ole mitään kuvattavaa. Ruoka on kuitenkin niin hyvää, että se vie kaiken huomion ulkonaisista puitteista. Ja kun seurakin vielä on parasta mahdollista, niin ilta kuluu nopeasti.