sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Ensimmäistä adventtia odotellessa

Kun ulkona on viileää ja tasaisen harmaata, kupillinen kuumaa teetä ja kunnollinen pala Brownies-suklaakakkua piristää varmasti. Se on kakku, joka maistuu jopa paremmalta, jos syömisen kanssa ei pidä liian kiirettä, vaan antaa maun tasaantua kunnolla. Tänään ei ole ohjelmassa kirkon jälkeen mitään. Rauhallinen päätös vierasrikkaalle viikonlopulle.

Minulla on kahden sivun pituinen idealista jouluisiin ompeluksiin. Eilen oli tarkoitus käydä ennen vieraiden tuloa kangaskaupassa. Kauppa oli kuitenkin kiinni, joten ideat siirtyivät hiukan eteenpäin. Ei se taida haitata, koska tuskin ehdin sitä listaani askarreltua loppuun yhden joulukuun aikana muutenkaan. Ongelmana on aina se, että kun aloittaa ideoinnin, ideat eivät meinaa loppua ollenkaan. Yhdestä tulee mieleen toinen ja siitä taas seuraava.

Odotan kovasti ensi sunnuntaita, koska sitten on virallinen tekosyy laitaa jouluvalot ikkunalaudalle. Kukaan meidän kadulla ei ole vielä aloittanut joulukoristeluja. Taisin itse olla viime vuonnakin ensimmäinen.

3 kommenttia:

  1. Kankaista puheenollen: oletko nähnyt jossakin pellavaa? Siis kunnollista, vaikka aika paksuakin pellavakangasta?
    Missä käyt kangaskaupoilla?

    VastaaPoista
  2. Max Bloch -tehtaanmyymälässä käyn yleensä. Googlettamalla sen saat ajo-ohjeet ja aukioloajat. Siellä on yksi pieni huone täynnä pellavakankaita, muistaakseni aika monenlaista laatua.

    VastaaPoista
  3. Kiitos linkistä suklaa-browneihin! Teki mieli kokeilla jotain uutta, ja tässähän se hyvä haaste onkin tarjolla ... nam nam!

    VastaaPoista