Lahjakuriirina

Kävin eilen keskustassa ostamassa johtajan tilaaman perinteisen belgialaisen lahjan. Löysin sen, mitä pitikin, sain aitoustodistuksenkin siihen mukaan ja lopulta koko komeuden valmiiksi paketoituna kauniiseen lahjapaperiin. Lahjojen valitseminen on mukavaa. Ja kaupungilla käynti myös, kun siihen on hyvä syy. Muuten ei keskustassa tule käytyä enempää kuin keskimäärin kerran kuukaudessa. Ei uskoisi. Minusta.

Kun asuimme ennen vanhaan maaseutukaupungissa, kuvittelin aina, että jos joskus asun isossa kaupungissa, hyppään siellä jatkuvasti. Istun kahviloissa ihmettelemässä, kierrän kauppoja, katselen rakennuksia, jne. Se oli silloin niin lohdullinen ajatus, kun maaseutukaupungin rauha ja tavanomaisuus tympäisi joskus oikein olan takaa.

Nyt on niin, että ehkä olen joko vanhentunut ja laiska lähtemään, tai sitten on vain muuta tekemistä niin paljon, ettei selviä seikkailemaan niin usein kuin toivoisi. Ensimmäinen vaihtoehto ei ole totta. En vieläkään ole laiska lähtemään, jos vain aikaa on. Muu tekeminen on siis todellisempi syy. Suurin syy on kuitenkin se, että koska tiedän kaupungin olevan niin lähellä, sinne ei tarvitse olla jatkuvaa kaipausta. Se pysyy paikallaan ja on valmiina ottamaan minut vastaan heti, kun vain päätän lähteä.

Eilen olin matkalla yksinäni. Aikaa oli vajaa kaksi tuntia. Ajoin metrolla, otin muutaman valokuvan, hain tarvitsemani ja löysin sitten vielä vahingossa huikean lastenkirjakaupan. Sinne menen joskus uudestaan.