Saavista kaataen

Miten voikin sataa näin paljon? Yöllä oikein kohina kävi, kun vettä tuli kuin saavista kaataen. Aamulla kävelin läheiseen leipomoon ostamaan sämpylöitä ja kastuin litimäräksi.

Ei sillä, että kaatosadepäivä ikinä tulisi ns. oikeaan aikaan, mutta tänä viikonloppuna olisin voinut nauttia muutamasta auringonsäteestä. Mies ja tyttö lähtivät Saksaan mummolaan. Minä jäin kotiin, koska tuntui tarpeellisemmalta haukata hiukan happea ja rauhoittua hetken verran ihan hiljaa.

Hapen haukkaukset jäänevät nyt suhteellisen pieniksi sieppauksiksi, kun tuonne kaatosateeseen ei viitsi edes kekkosenmaalaisena lähteä kovin pitkäksi aikaa. Rauhoittuminen onnistuu loistavasti. Mietin torstaina ennen matkalaisten lähtöä, että nyt voisin tehdä viikonlopun aikana kaikkea, mitä en muuten pysty tekemään. Sitten pohdin, mitä ne sellaiset asiat olisivat. Huomasin, etten keksi yhtään ainoaa asiaa. Se tarkoittanee sitä, että elämä taitaa olla hyvässä tasapainossa. Kaikki on muutenkin paljon hauskempaa yhdessä kuin yksin.

Jotakin yksinäisessä hiljaisuudessa kuitenkin on sellaista, mikä tekee ihan hyvää. Ei tarvitse puhua sanaakaan, ei ole mitään kuunneltavaa ja ajatuksetkin voi laittaa osittain off-asentoon. Se tekee hyvää yhden viikonlopun ajan, mutta luulen, että se riittääkin minulle vallan mainiosti.