Ensimmäinen adventti - lopultakin

Muutama viikko sitten löysin kirpputorilta vanhoja hillopurkkeja. Lauantai-iltana leikkasin paperista numerot ja tupsutin hiukan mustaa akryylimaalia lasin pintaan. Tekniikka oli hiukan hukassa, mutta lopputulos oli kohtalainen, joten en jaksanut aloittaa hommaa alusta, vaikka keksinkin takuuvarman idean, miten olisin saanut numeroista paremmat. Ensi vuonna sitten...

Mies uskoo, että vanha naapurilta saatu peili kestää takanreunuksen päällä. Nostin sen siihen ja nyt se saa heijastaa adventtikynttilöiden loistetta. Se on ihmeellistä, miten miehillä on tuota arviointiauktoriteettia. Kyllä kai sitä itsekin osaisi arvioida yhtä suurella todennäköisyydellä, mutta tekee aina hyvää kysyä varmuuden vuoksi. Ihan niinkuin asia olisi sitten selvempi ja varmempi. (Sama pätee asioihin, kuten esim. luuletko että tämä on vaarallista, voiko se syttyä tuleen, voiko siihen tulla oikosulku, eihän se varmasti... tai mihin nyt milloinkin. Olen mestari kysymään näitä kysymyksiä.)

Kynttiläkippojen viereen laitoin suuria käpyjä (pääsivät nekin nopeasti jo uusiokäyttöön) ja tärkättyjä pitsilumihiutaleita, jotka löysin joulutavaroiden seasta. Kätevät virkkaajat varmasti osaavat sellaisia tehdä itsekin. Minulta se ei suju, koska en edelleenkään osaa muuta kuin ketju- ja piilosilmukan, puolipylvään ja pylvään. Ne tosin saattaisivat riittää, mutta en ymmärrä virkkausohjeita ollenkaan. Ehkä joskus tulee joulu, jolloin päätän opetella.

Niin se ensimmäinen kynttilä palaa. Joulu lähestyy, nyt se on varmaa.

Hyvää ensimmäistä adventtia!