Aalto-vaasi oli meidän häälahja melkein 20v. sitten. Se on selviytynyt varmaan kymmenestä muuttokuormasta aina ehjänä, mutta nyt sitten onnistuin kolhaisemaan siitä reunan rikki. Oli kyllä onni, että itse tumpeloin, koska muuten olisin varmaan hermostunut vielä enemmän. Siis kuka pölvästi hajottaa maljakoita? Ja varsinkin niin, että yrittää ujuttaa paksun ja painavan savipuollon maljakoiden taakse kaapin päälle kurotellen. Siitähän pitäisi tietää, jo etukäteen, että se on vähän kuin etsisi ongelmia itselleen... Että kyllä harmitti, mutta sitten lohdutin kuitenkin itseäni, että käyttölasiesineeksi se on kuitenkin kestänyt aika kauan. Päätin, että ostan kesällä uuden seuraavaa 20 vuotta varten.
Muodoltaanhan tuo ei ole mikään maailman paras kukkamaljakko. Rehellisyyden nimissä siihen ei kunnolla asetu mitkään muut kuin tulppaanit, joita sitten tarvitsee heti kolme kimppua kerralla. Mutta sillä on symbolista arvoa. Se kuvastaa itselleni suomalaisuutta, jatkuvuutta ja ehkä myös sitkeyttä säilyttää sopiva määrä omaleimaisuutta missä tahansa ympäristössä. Tuosta maljakosta ei taida olla mitään virallista Alvarin lausuntoa, joten kaikkien tulkinnat lienevät yhtä oikeita. Löysin ainoastaan viittauksen eskimonaisen nahkahousuihin, mutta niitä en kyllä saa mitenkään mielessäni sopimaan noihin maljakoihin. Loppukaneetiksi se vielä, että suomalaisen designin paras vahvuus on käytettävyys. Hinta-laatusuhde on kohdallaan ja turha kikkailu on minimissä.
---
We got a large Alvar Aalto vase as a wedding present some 20 years ago. We have managed to keep it intact in spite of having moved houses like at least 10 times with it, but now I hit it by accident with another vase... stupid of me, but it happened faster than I realized. That's how most accidents happen of course. I was bit upset, but then took comfort from the fact that this vase lasted 20 years! That's already quite an achievement. I plan to buy another one this summer to celebrate the next 20 years of marriage.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti