Harjoittelen välillä klassisia pianokappaleita omaksi huvikseni. Soittaminen on sellaista ajanvietettä, jossa ajatukset voi laittaa katkolle. Varsinkin klassisissa kappaleissa, kun joutuu harjoitellessaan keskittymään ihan täysillä. Ehkä tämä ei päde jokaiseen, mutta minä ainakin joudun keskittymään enkä siksi todellakaan ehdi miettiä mitään muuta. Löysin internetistä filmin pienestä tytöstä, joka soittaa harjoittelmani kappaleen ulkomuistista, todella nopeasti ja kauniisti.http://www.youtube.com/watch?v=NzT0tBuVbJ0
Minä taas en ole ikinä oppinut mitään ulkomuistista, en soita nopeasti enkä kauniistikaan. Silti soittaminen rentouttaa ja siitä tulee hyvä mieli. Ei soittamisen ilon löytymiseen tarvita erityistä lahjakkuutta tai edes hurjan kurinalaista harjoittelua. Soittaa voi sillä tasolla ja niillä taidoilla, joita omistaa. Tällä filosofialla ei tietenkään pääse pitkälle, mutta se riittää siihen, että omaksi ilokseen voi tuottaa musiikkia, vaikkei se täydellistä olekaan.
Joskus tuntuu, että iloitakseen taidoistaan nykymaailmassa kaikkea pitäisi aina osata täydellisesti. Siitä tulee paineita harrastuksistakin. Hyvähän se on panostaa harjoitteluun ja kehittää itseään kurinalaisestikin, mutta ei silti kannata unohtaa, että monesta luovasta taidosta voi olla elämän aikana iloa, vaikkei tavoitteeksi huippua asettaisikaan. Riitasointukin voi olla opettava, ja joskus väärästä nuotista voi tulla hieno ääni, vaikkei se olekaan sama, mitä säveltäjä tarkoitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti