lauantai 13. kesäkuuta 2009

BBQ:n kaveriksi

Löysin viime viikolla amerikkalaisen lehden, jossa oli grillausreseptejä. Tein kuvassa olevaa perunasalaattia, kun tänään tapasimme ystäviä herkuttelun merkeissä. Salaatista taisi tulla tämän kesän "rillilisäke." Laitan tähän reseptin, jos haluat kokeilla. Me söimme salaatin lämpimänä, mutta ohjeessa sanottiin, että sen voi syödä yhtä hyvin huoneenlämpöisenäkin tai vasta seuraavana päivänä. Jos salaatin valmistaa jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää, niin saattaa olla, että kastiketta kannattaa vähän säästellä, ettei mausta tule liian voimakas. En ikinä seuraa reseptejä kovinkaan tarkasti, joten tässä tämä on niin kuin minä sen tein.

Perunasalaatti "Ameriikoista"

Reilu kilo pieniä puikulaperunoita (punakuorisia ja tavallisia) Tässä tein työtä käskettyä, kun luulin, että lopputuloksessa ero näkyisi paremmin. Jos kaupasta ei helpolla löydy punakuorisia, niin ei kannata lähteä niitä etsimään.
- keitä kypsäksi ja puolita leikkaamalla vinoon
Kaksi punasipulia
- leikkaa ohuiksi renkaiksi

Kastike:
9 rkl punaviinietikkaa
9 rkl oliiviöljyä
1 1/2 rkl vahvaa sinappia (sitä missä sinapinsiemenet näkyvät)
3/4 tl sokeria
3/4 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
persiljaa (tuoretta tai kuivattua)
- mittaa aineet suljettavaan purkkiin ja ravista sekaisin

Sekoita perunanpalat, sipulirenkaat ja kastike. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Oli muuten ihana päivä! Aurinko paistoi ihanasti, jutut olivat mukavia ja jälkiruoaksi isäntäväki oli tehnyt vohveleita. Vohvelien päälle saatiin vaniljajäätelöä ja mansikoita. Ehkä huomenna olisi viisasta syödä kevyemmin. Luvassa on muuten sadetta, joten se siitä helleaallosta. Tässä maassa on parasta nauttia kesästä aina, kun aurinko tulee esiin. Eläköön auringonpaiste, ystävät ja grilliruoka!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti