Ei Brysseliä ilman Atomiumia, eikä Egyptiä ilman faaraoita...
Eilen olimme Tutankhamonin hauta-aarteiden näyttelyssä Expossa Atomiumin vieressä. Näyttely oli todella hyvin koottu haudan löytäjän kertomuksien avulla. Tosielämään perustuva tarina siis nivoutui historiatietoon, joten lopputulos oli viihdyttävä. Onneksi ehdittiin sinne vielä. Sunnuntaina oli niin paljon väkeä, että jouduimme kääntymään jo jonosta takaisin. Nyt oli liput tilattuna internetin kautta, joten sisäänpääsyä ei tarvinnut jännittää. Keskellä viikkoa ei muutenkaan ollut samanlaista tungosta kuin viikonloppuna.
Jäin miettimään egyptiläisten tapaa valmistautua kuoleman jälkeiseen elämään. Veneitä, ruokaa, amuletteja, jne. mutta myös kaikki kuvaukset siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Käsittämättömän rikas kuvaelma erilaisine vaiheineen ja siirtymineen. Jotenkin koko näyttely kuvasti minusta sitä, miten elämän rajallisuus on vaivannut ihmistä, koska kuolemaan valmistautuminen vaatii niin paljon ennakkotyötä. Kun näin muumioituneen ruumiin, ajattelin, että aika paljon vaivaa tyhjästä kotelosta. Päädyn näköjään aina teologisiin mietteisiin mistä tahansa näyttelystä tai museosta. Onneksi mies on samaa sarjaa, joten koskaan ei tarvitse pahoitella jälkipuintiaiheita.
Eilen olimme Tutankhamonin hauta-aarteiden näyttelyssä Expossa Atomiumin vieressä. Näyttely oli todella hyvin koottu haudan löytäjän kertomuksien avulla. Tosielämään perustuva tarina siis nivoutui historiatietoon, joten lopputulos oli viihdyttävä. Onneksi ehdittiin sinne vielä. Sunnuntaina oli niin paljon väkeä, että jouduimme kääntymään jo jonosta takaisin. Nyt oli liput tilattuna internetin kautta, joten sisäänpääsyä ei tarvinnut jännittää. Keskellä viikkoa ei muutenkaan ollut samanlaista tungosta kuin viikonloppuna.
Jäin miettimään egyptiläisten tapaa valmistautua kuoleman jälkeiseen elämään. Veneitä, ruokaa, amuletteja, jne. mutta myös kaikki kuvaukset siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Käsittämättömän rikas kuvaelma erilaisine vaiheineen ja siirtymineen. Jotenkin koko näyttely kuvasti minusta sitä, miten elämän rajallisuus on vaivannut ihmistä, koska kuolemaan valmistautuminen vaatii niin paljon ennakkotyötä. Kun näin muumioituneen ruumiin, ajattelin, että aika paljon vaivaa tyhjästä kotelosta. Päädyn näköjään aina teologisiin mietteisiin mistä tahansa näyttelystä tai museosta. Onneksi mies on samaa sarjaa, joten koskaan ei tarvitse pahoitella jälkipuintiaiheita.
Kyllä orkidean kukkia kannattaa odottaa, eikö!
VastaaPoista