Blogiarvonta

Ajattelin, että voisi olla mukava pitää vaihteeksi pienet blogiarpajaiset. Keksin nimittäin lisäkäyttöä kuumailmapallokankaalle. Kankaan värit ovat kivan keväiset. Ajattelin tehdä siitä torkkupeiton sohvalle hiukan keväämmällä. Laskeskelin tänään, että siitä riittää myös astiapyyhkeeksi, joten sitten vain tuumasta toimeen. Ompelin yhden pyyhkeen. 100% pellavan pitäisi kuivata ihan mukavasti. Koska ahkera tiskaaminen kuivattaa käsiä, mukana tulee pieni tuubi L'Occitanen käsivoidetta kirsikankukkien tuoksuisena.

Voisin antaa onnettaren arpoa sunnuntai-iltana, joten siihen asti on aikaa osallistua jättämällä pieni viesti kommentteihin. Lycka till!

Kalenterin pitoa

Tammikuu tietää aina uutta kalenteria. Monena vuonna ostin jonkinlaisen taskuun sopivan kalenterin siinä toivossa, että saisin käytettyä sitä. Vuoden aikana totesin, että sellaisten kalenterien perustavan laatuinen ongelma on se, että yleensä näkee vain maksimissaan viikon kerrallaan. Tai vaihtoehtoisesti mahdollisesti kuukauden, jos täyttää sekä pienellä printattua "kuukausisivua," että normaaleja sivuja. Kahta kalenteria en jaksa täyttää. Se on poissuljettu vaihtoehto. Jos menee niin monimutkaiseksi, niin on todennäköisintä, että molemmat jäävät käyttämättä. Toisaalta en hahmota aikaa ollenkaan, jos näen vain viikon kerrallaan. Siitä seuraa, että sopii menoja päällekkäin ja sitten saa nolona soitella perään ja perua puolet, eikä kukaan ota tosissaan, että aikuinen ihminen ei ihan rehellisesti muista menojaan heti silloin, kun asioista sovitaan. Itsetuntemus ja/tai realismi ovat taitaneet lisääntyä viime vuosien aikana.

Pari viikkoa sitten ostin viime vuoden malliin seinäkalenterin taskukalenteria tuuraamaan. Ei se taskuun mahdu, mutta laukkuun kylläkin. Helpommalla pääsee, kun saa kokonaisen kuukauden yhdelle sivulle. Ajan hahmotus helpottuu huomattavasti, eikä tarvitse moneen paikkaan kirjoitella muistilappuja, kun on leveät reunat ja kuvasivukin, mihin voi tarvittaessa kirjoittaa nopeasti jonkin osoitteen, puhelinnumeron, kirjavinkin, salasanan, tai muuta äkkinäistä muistettavaa talteen... Ainoa huono juttu on se, että vanhaa kalenteria ei voi heittää pois ennen kuin on lukenut sen molemmin puolin alusta loppuun useamman kerran, että kaikki säilytettävä tieto tulee kirjoitettua siitä ylös ennen roskikseen pudottamista. Se on kuitenkin vasta loppuvuoden murhe. Jos siihen asti pysyy aika järjestyksessä huolimatta koko sanan abstraktista luonteesta, kaikki on hyvin.

Sitruunaista

Eilen äänestämästä tultuani ajattelin, että nyt on leivottava jotakin. En yleensä edes äänestä, saati, että olisin minkäänlaisen politiikan suhteen muutenkaan milloinkaan juhlamielellä, mutta olin jo jonkin aikaa kerännyt rohkeutta juustokakun paistamiseen. Ajattelin sen olevan niin vaikeaa, ja pelkäsin, että monta purkkia kaukaa saakka tuotua laktoositonta maitorahkaa kuluu hukkaan kerralla ilman minkäänlaisia takeita onnistumisesta.

Tuli siitä kuitenkin kakku. Raastettua sitruunan kuorta käskettiin ohjeessa laittaa 1 rkl. Kakku on siis varsin sitruunaista. Hiukan vähempikin riittäisi, mutta olen silti ihan tyytyväinen. Elämän ensimmäiseksi juustokakuksi se on herkkua. Kuulostaa niin mahtipontiselta tuo "elämän ensimmäinen juustokakku" titteli, että tunnustanpas tasapainoksi sen, että oikaisin pohjassa muuttamalla ohjetta kaiken muun paitsi sulatetun margariinin kohdalta. Pohja on kyllä maukas, mutta jos tekee jotakin ensimmäistä kertaa, silloin on ihan viisasta noudattaa ohjetta hiukan tarkemmin.

En tiedä, miten muuten perusluonteeltaan tottelevaisen ihmisen on niin vaikea noudattaa minkäänlaisia ruokaohjeita tarkasti (lisätunnustus: kaikenlaiset käsityöohjeet mukaan lukien). Joku syväpsykologi varmaan ehdottaisi, että sen täytyy olla keino kapinoida. Elämässä pääsee kuitenkin onneksi aika helpolla, jos ei kapinoi muuta kuin keittokirjaa vastaan. Olisi muutamaa astetta huonompi tilanne, jos sen jälkeen kieltäytyisi omia pöperöitään syömästä.

Korjauksia

Viime päivät olen korjaillut kokeita ja esseitä urakalla. En enää muista, miksi alunperin tykkäsin korjaamisesta. Se on sellainen osa opettajan työtä, jonka varmasti melkein jokainen ulkoistaisi mielellään (;-D). Siitä kuitenkin on hyötyä itsellekin, kun näkee mitkä asiat ovat menneet milläkin tavalla perille. Muutama essee vielä ja sitten on saan annettua koko pinon toiselle korjaajalle. Kaikissa pääaineissa osa kokeista ja esseistä menee kahden korjaajan kautta, jotta taso tarkistuu samalla joka kerran. Se on hyvä tapa, vaikka lisääkin jokaiselle hiukan työtä, kun omiensa lisäksi saa luettavaksi myös muiden kurssien juttuja.

Palkkioksi viime viikkojen ahkeruudesta kävin suosikkikahvilassani aamupalalla ystäväni kanssa. Tapaamme niin satunnaisesti, että joudumme aina suunnittelemaan pienen hetken oikein kalentereiden kanssa, jotta suunnitelma onnistuisi. Piristää aina parantaa maailmaa, kun perusajatukset elämästä menevät hyvin yhteen. Voi kertoa ohimennen, mitä vakavampaa on viime aikoina on pohtinut, ja sitten jatkaa luontevasti kevyillä jutuilla. Ja sitten pienen hetken jälkeen voi taas palata omaan arkeen ja jatkaa virkistyneenä hommia siitä, mihin jäi.

Ai niin, korjausta, tai paremminkin parannusta, on sekin, että muutama taulu on saatu ripustettua seinille. Huonekalut löysivät paikkansa muuton jälkeen yllättävän luontevasti, mutta taulut, ja varsinkaan peilit, eivät oikein meinaa sijoittua kunnolla.

Lisää numeroita

Kankaan lopusta sai vielä yhden tyynynpäällisen. Tein reunaan pelkkää numerosarjaa ilman kirjaimia. Ajattelin, että näyttäisi seesteisemmältä. Kiinnitykseksi ompelin nauhat, joten pelkistetystä ilmeestä ei tule liian säkkimäistä, kuten luonnonväriselle pellavalle helposti käy.

Oksennustautipotilas jäi tänään koulusta kotiin. Hmm, toivottavasti tauti ei tartu aikuisiin.

Kirjaimet ja numerot

Lauantaiaamuna päätin kokeilla pellavakankaan painantaa. Kirjaimia ja numeroita pellavakankaille painettuina näkyy viime aikoina olevan jokainen sisustuslehti ja -blogi täynnä, joten ajattelin, että sellainen saattaisi onnistua ihan itsekin tekemällä. Sablunoiksi tulostin muutamia suuria kirjaimia ja numerosarjoja paperille ja leikkasin ne irti. Ompelurasiassa oli kauan sitten ostettu purkki mustaa kangasväriä ja keittiön kaapista löytyi puhdas sieni. Sitten vain tuumasta toimeen. Hetken kuluttua väri olikin jo kuiva ja sain sen kiinnitettyä silittämällä. Sitten oli nitojan vuoro. Muutama tunti meni ja nyt on uudet päälliset ruokapöydän tuoleissa.

Nitoja on ihan huippujuttu. Jos on tarkkana, kuuden tuolin päällisiin menee normaalilevyistä kangasta hiukan alle kaksi metriä. Se on hyvä mitta muistettavaksi, koska kangaspäällysteiset tuolit tarvitsevat ajoittain uusintaa, jos ei halua istua tahraisella tuolilla.

Alkuperäinen idea oli hiukan näitä kirjaimia ja numerosarjoja romanttisempi, mutta kerron siitä toisella kertaa, kun keksin ensin jotakin muuta siitä pieleen menneestä viritelmästä. Itse tehden joskus ideat onnistuvat, joskus taas voi vain ihmetellä, mitä älynväläystä sitä yrittikään toteuttaa...

Hyvää viikonloppua!

Muistivihkojen kansissa olevien hienojen naisten kuvilla toivotan jokaiselle hyvää viikonloppua! Sain tänään suunnitelman mukaisesti monta työasiaa hoidettua ja ylitin 10 000 sanan rajan siinä opiskeluun liittyvässä kirjoitusjutussa. Vielä hiukan puuttuu, mutta nyt voi jo tuulettaa ja säästää loput sanat ensi viikkoon. Viikonloppu alkakoon!!!

Muistivihkot löysin äskettäin kirjakaupan alepöydältä. Australialainen Lantern Studios oli ihan uusi tuttavuus. Aika kivoja paperijuttuja niillä näyttää olevan. Hienot naiset, varsinkin nuo kaverukset kuumailmapallon korissa, olivat niin hyväntuulisen näköisiä, että en voinut vastustaa, kun hinnaksikaan ei jäänyt kuin pari euroa. Käsilaukussa on aina joku vihkonen tarpeen.

Aamulla toimistossa

Joinakin aamuina näkymä toimiston kattoikkunasta on ihan huippu. Ensimmäisen kuvan näkymän näkee, vaikka istuisi kirjoituspöydän ääressä. Toista varten täytyy nousta seisomaan ja hiukan kiivetäkin, mutta tällaisina aamuina sekin kannattaa.

Tästä päivästä on tultava superteho, jotta viikonloppu voi illalla alkaa.

Kuumailmapalloja

Sain joululahjaksi unelmakoneen. Olin toivonut sellaista jo pitkään. Nyt olen testaillut sitä muutamaan kertaan. Eilisiltainen projekti oli vanhan tuolin istuintyyny. Valkoinen pellava oli sen verran läpikuultavaa, että jouduin pehmusteen jälkeen niittaamaan vielä alle lakanakangasta ja sitten vasta ilmapallokankaan. Tämä oli muuten se hutiostos. Siitä piti tulla ruokapöydän tuoleihin päälliset, mutta kotiin tullessa huomasin, että kuvio ei pääse ollenkaan oikeuksiinsa niin pienenä palana, mitä kangasta niissä tuoleissa näkyisi kerralla. Niihin onkin jo toiset ideat muhimassa ja kuumailmapallokankaallekin on käyttöä tämän tuolin lisäksi muuallakin. Tuoli päätyi nyt ainakin aluksi makuuhuoneeseen. Siellä ei ole paljon tilaa, mutta on kiva, että tyynyjä ei tarvitse kasata iltaisin enää lattialle.

Ai niin, piti vielä sanoa, että meillä on porakone samanlaisessa kätevässä, vihreässä salkussa. Sopiivat siis askartelemisen väliajoilla säilytettäväksi vierekkäkin kellarin kaapissa. Ei vaiskaan, ei kai niiden tarvitsisi yhteen sopia, ei varsinkaan kellarin kaapissa, mutta sellainen on silti mukava idea, että ei työkalutkaan ole jokainen ihan erilaisessa paketissa. Naistenkohan vuoksi Bosch on ne salkut keksinyt? :-)

Tilannekatsaus

Maanantaina sain verhot keittiöön. Ommeltua siis. Tällä kertaa verhojutut ja varsinkin ompelu ovat jostakin syystä tympäisseet. Toiseksi olen pelännyt ostavani vääränlaista kangasta. Kankaiden osto on aina hiukan haasteellista. Yksi hutiostos ehti jo tapahtua. Sille kankaallekin on kuitenkin käyttöä, mutta tunaroinnista tulee aina väkisinkin mieleen, että seuraava ostos saattaa mennä yhtä pieleen. Ihan hassua sinänsä, koska yleensä minulle ei kankaiden suhteen satu sellaista. Eli hutiostos on kuitenkin enemmän poikkeus kuin sääntö. Joka tapauksessa se sai harkitsemaan keittiön verhoa moneen kertaan ja käymään ensin parilla turhalla keikalla kangaskaupoissa. Lopulta olin 100% varma, minkä kankaan haluan. Nyt olen niin tyytyväinen, että verhoitta odottelu kyllä kannatti. Sivuverhon kuvio on ruskeasävyinen, joten se yhdistyy hyvin oikeanpuoleisen seinän maitokahvin sävyyn.

Laskosverho on vanhan asunnon olohuoneessa olleesta laskosverhosta korjailtu. Kavensin sen vain molemmista reunoista ikkunan levyiseksi. Reunoihin ompelin 3cm leveät uudet taitteet. Sivuverhossa on vain yksi kankaanleveys. Myyjä yritti myydä kaksi, mutta minusta yksi riittää, koska nyt kuvio tulee esiin ja toiseksi kangas päästää näin enemmän valoa sisälle. Kuvioverho on pellavaa, kuten myös laskosverhokin.

Verhotankoja on kaksi rinnakkain. Seinää lähemmäs kiinnitin laskosverhon ja ulompaan sivuverhon. Verhot laskeutuvat siis limittäin. Sivuverhoa joutuu siirtelemään jatkuvasti, joten renkaat ja nippelit auttavat verhoa luistamaan kevyesti. Se säästänee vaaleaa kangasta puhtaana hiukan pidempään.

Lamppu on vielä etsinnässä. Tai oikeastaan ihan tarkasti ottaen sitä ei ole vielä ehditty edes etsiä. Ajatus on valmiina, mutta toteutus odottakoon. Vaarana on, että silmä tottuu sokeripala-johdonpätkä-hehkulamppuviritelmään ja koko lampun osto unohtuu... Kai te sitten muistutatte, jos se ei ala hävitä valokuvista jossakin vaiheessa!?!

Elossa

Tämä ennen joulua istutettu mikäliekasvi on edelleen elossa ja jopa voi hyvin kastikekulhossaan. Punainen lintu joutui joulutavaroiden mukana varastoon, mutta itse kasvi kasvaa vain joka suuntaan. Nyt se siirtyi keittiön ikkunalautaa piristämään. Luulen, että paikka on valon suhteen optimaalinen.

Tänä viikonloppuna huomasin, että väsymys meinaa iskeä. Joululoma kului juhlapyhiä ja pientä matkaa (otin sinnekin mukaan pakollista luettavaa) lukuunottamatta tutkimus-/kirjoituspuuhissa ja nyt se tuntuu hiukan kostautuvan. Täytyy katsoa ensi viikon aikana, että löytyy jonkinlainen järkevä rytmi taas olemiseen ja elämiseen. Kun alkaa tuntua, että taistelee enimmäkseen kellon viisareita vastaan, niin silloin tietää, että on aika hidastaa tahtia. Jotkut ajatukset toimivat sellaisina sopivina signaaleina. Vähän niinkuin lapsuuden satukasetin ohjeessa: "Kun kuulet tämän äänen, pling, tiedät, että on aika kääntää sivua."

Väsymystä lukuunottamatta tänään oli erityinen päivä. Pidimme suomalaisten (ja saksalaisten) työkavereiden kanssa kenttäpalaveria. Saksalaiset tosin näyttävät pian saavan meistä ylivoiman (minulla saksalainen mies, toisella työkaverilla on saks. vaimo, yhdellä saks. poikaystävä, lapset taitavat mennä puoliksi, kun jokaisella heistä taitaa olla molemmat kansalaisuudet...) Mies tarjosi leikillään tytölle kympin, jos hän väittäisi tänään olevansa pelkästään saksalainen. Tiukat on panokset, kun melkein tasoissa ollaan. Kieltäydyin itse maksamasta suomalaisuudesta, se kun on tarpeeksi arvokasta jo itsessään, heheh.

Katsastimme aamulla hiukan pohjoisempana sijaitsevaa hyvässä vauhdissa olevaa seurakunnan perustamisprojektia. Ihan alkuvaiheessa olimme itsekin mukana sitä ideoimassa, kun teimme seurakuntatyötä sillä suunnalla. Nyt oli hieno nähdä muutaman viime vuoden tuomaa kehitystä. Aika huima projekti sellainen aina on, mutta tässä on löytynyt kohderyhmä ja työkonsepti selkeytynyt ajan kanssa toimivaksi. Olin niin innoissani sekä tunnelmasta, että ihmisistä, että olisin voinut hymyillä koko ajan. Se on vaan hiukan omituista, jos joku on sen näköinen alusta loppuun, joten yritin hiukan peitellä intoani ainakin osan aikaa. ;-) Kiitos vaan kaikille, jotka siinä jutussa olette itse paikan päällä autelleet ja myös niille, jotka olette olleet siinä jutussa välillisesti mukana meidän kautta silloin aikoinaan! Täytyy todeta, että kaikki vaivannäkö on todellakin kannattanut.

Uups!

Tässä pikkukylään muutossa on ollut puolituntemattomien ihmisten kanssa muutama hyväntahtoinen, mutta aika hassu juttu. Tytön balettitunnin jälkeen eräs puolituntematon äiti sanoi: "Te raivasittekin sitten jo viime viikonloppuna joulukuusen pois." Ai, mitä? Joo, parvekkeella se on ollut muutaman päivän.

Eilen mies sattui käymään yhdessä paikassa, jossa oli henkilö, joka ei ole ikinä käynyt meillä, ja muutenkin se ihmissuhde on enemmän asia- kuin yksityispainotteinen. Häneltä kysyttiin muitta mutkitta olemmeko sopeutuneet hyvin uuteen kotiin. Mies myönteli ja kyselijä jatkoi: "Kyllähän te enemmän tilaa tarvitsittekin. Sehän on nyt sellainen kahden kerroksen asunto..." Ahaa.

Yhtenä päivänä, kun tulin kotiin ja ohitse sattui kulkemaan vanhempi pariskunta. Pappa pysähtyi meidän ulko-oven eteen katsomaan, kun huomasi minun menevän ovesta sisään... Oli tässä muutama muukin vastaava juttu, kohta ei saa laskettuakaan niitä enää. Aika hassua, tässä maassa on yleensä sellaisenen aika vahva perusajatus, että jokainen pitää huolen omista asioistaan ja jos on utelias, se ei haittaa, jos sen vain osaa peittää. Rehellinen uteliaisuus on minusta kuitenkin peiteltyä kivempaa, joten näille jutuille hymyillen on hyvä siirtyä viikonlopun viettoon.

Nyt se joulukuusi on kaatunut. Täytyy varmaan käydä nostamassa se viikonlopuksi pystyyn, ettei meitä ihan koko kylän voimalla hulttioiksi luulla. ;-)

Vitamiinit

Sitrushedelmät ovat ihanan raikkaita talvisaikaan. Mandariinit ja clementiinit ovat suosikkilistalla. Jos valitsee valmiiksipakattujen sijaan itsepalveluna pussiin kerättäviä, saattaa saada myös vihreät lehdet mukana. Kassalle mennessä on vaan oltava silmä tarkkana, ettei terävät oksantyngät tule muovipussista läpi ja mandariinit leviä pitkin kaupan lattiaa... Ne vierivät silloin Murphyn lain mukaisesti joka suuntaan, ja nopeasti. Nm. Kokemusta on.

Verhojen lopputilanne

Lopputilanne kuulostaa sanontana hiukan turhan totiselta. Ei sisustamisessa ikinä ole mitään varsinaista loppua, kun aina voi keksiä uusia muutoksia, jyrätä huonekaluja nurkasta toiseen, järjestellä tavaroita uudelleen, jne... Joka tapauksessa nyt päädyin tälläiseen ratkaisuun. Laitoin sisempiin verhoihin pienet rintakorut, jotka hiukan katkaisevat muuten suorana roikkuvia verhoja.

Kokeilin pari päivää leveällä vyötteellä, mutta se tuntui niin raskaalta ja mummomaiselta, että jotakin muuta oli keksittävä. Muistin nämä rintakorut, jotka olin jo vuosia sitten ostanut verhojen kiinnitykseen jossakin osoitteessa. En muista enää missä, mutta samapa se. Mies sanoo, ettei muista koko juttua, joten ehkä se oli joku väliaikainen idea silloin. Saattaa olla sellainen nytkin, mutta onpahan nyt ainakin verhot ikkunassa ja siten hiukan enemmän yksityisyyttä. Se kyllä on sanottava, että näistä kankaista ei ommella kaihdinverhoja. Onneksi en edes yrittänyt. Sen verran hankalaa oli saada edes alareunoja suoraan, kun kangas veti milloin mihinkin suuntaan, eikä lankasuorasta ollut tietoakaan... Alareunat kiinnitin tällä kertaa silittämällä. Ikean verhoissa näkyy olevan aina paketissa mukana silitysnauha, joten alareunat eivät tarvitse ompelua.

Viikonloppuna naapuri oli lastensa kanssa meillä katsomassa lasten elokuvaa. Siirsimme sohvan ikkunan eteen, jotta jokainen näkisi kunnolla. Raivatessa huomasin, että sohvahan oikeastaan sopisi paremmin toisin päin, joten nyt se on "poikittain," käsinoja parvekkeen oven suuntaan. Nyt on ilmavampi tunnelma. Pienestä se on joskus kiinni. :-)

Aarteeksi

Päälimmäinen kirja on viimeisin aarteeni. Koko kirjasarja oli tietääkseni pitkään loppuunmyyty, joten luulin nytkin, että niitä saisi vain antikvariaateista tai kirpputoreilta, ja sellaisistakin paikoista harvakseen.

Kirja on LOEB Classical Libraryn osa varhaisista kirkkoisistä. Tarvitsin kirjan tenttiä varten. Koko kirjasarjan lumousvoima on sisällön lisäksi sen vanhanaikaisuus. Uusi painos näyttää ihan samalta kuin ne vanhat pölyiset ja kellastuneet kirjansivut, joita selailin kauan sitten, kun joskus etsin tietoa Pontius Pilatuksen luonteenpiirteistä tai Jeesuksen aikaisista kansannousuja yrittäneistä höyrypäistä. Kirjasarja teki kai itsessään vaikutuksen, kun muistan etsimäni asiat vieläkin. :-)

Tässä osassa, jonka itselleni tilasin, on mm. Didache. Se oli suunnilleen vuonna 100 seurakunnissa käytetty kirja apostolisista opetuksista. Kirjasta oli hyötyä heti, kun posti sen toi, koska satuimme juuri seurakuntaopin tunnilla pohtimaan opiskelijoiden kanssa alkuseurakunnan ehtoolliskäytäntöjä. Kaunein kohta on mielestäni ehtoollisleivän siunaamiseen tarkoitettu rukous:

"Kiitämme sinua, meidän Isämme,
elämästä ja ymmärryksestä,
jonka annoit meille lapsesi Jeesuksen kautta.
Sinulle olkoon kunnia iänkaikkisesti.
Kuten tämän leivän osat levitettiin vuorille
ja koottiin jälleen yhdeksi,
koottakoon myös sinun seurakuntasi yhteen
maailman kaikilta ääriltä sinun valtakuntaasi.
Sillä sinun on kunnia ja voima
Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisesti."

Viiden minuutin uudistus

Viikonlopun aikana avasin muutaman kuplamuoviin paketoidun taulun. Mikään kirpputoreilta ostetuista tauluistani ei ole oikeasti minkään arvoinen, joten päätin turvautua pikaiseen viiden minuutin korjausoperaatioon. Paikallista "Erikeeperiä" ja pellavakangasta. Helposti kävi ja lopputulos on parempi kuin aloitustilanne. Tässä kyseisessä taulussa maali ja taustakangas ovat tosin molemmat niin hapertuneita, että ei tarvitse kuin hipaista ja jo irtoaa pieni pala. Se taitaa korjailusta huolimatta tulla nyt ripustettavaksi viimeistä kertaa.

Kiitos teetaukoseurasta, nyt on aika taas jatkaa seurakuntaopin esseiden korjaamista...

Laulu viikon aloitukseksi

Kirkossa laulettiin todella kaunis, vanha laulu tänään. Se sopii hyvin uuden viikon aloitukseksi. Se saattaa olla suomeksikin olemassa. Melodiassa oli jotakin tuttua. Tästä linkistä voi kuunnella Youtubesta kauniisti tulkitun Sierra Hull -version. Laitan tähän vielä sanoituksetkin, kun ne ovat niin hyvät. (Sanat kopioin täältä.)

When we walk with the Lord
In the light of His Word,
What a glory He sheds on our way
While we do His good will,
He abides with us still,
And with all who will trust and obey

Trust and obey
For there's no other way
To be happy in Jesus
But to trust and obey

Then in fellowship sweet
We will sit at His feet
Or we'll walk by His side in the way
What He says, we will do
Where He sends, we will go;
Never fear, only trust and obey

Trust and obey
For there's no other way
To be happy in Jesus
But to trust and obey

Lauantaiaamun askartelu

Tänä aamuna oli tulppaanitunne. Se on varma kevään merkki, joka iskee aina heti loppiaisen jälkeen automaattisesti. Kukkakauppiaalla oli vain valkoisia ja violetteja tulppaaneita. Valkoinen tuntui niin jouluiselle, että valitsin violetin paketin. Kuudella eurolla kimppu, silloin ei tietysti kannata keskustella väreistä sen enempää... Ostin kuitenkin lisäksi muutaman vihreän oksan. Kukkakauppias kysyi sidotaanko kimpuksi, mutta kieltäydyin, koska siitä tulee aina turhia kuluja, kun kukat saa itsekin maljakkoon ihan pelkällä hyvän mielen palkalla. Sitä paitsi tulppaanit venyvät usein ulos kimpusta, kun on muiden kukkien vuoksi laitettava maljakkoon enemmän vettä ja sitten komeuden joutuu joka tapauksessa purkamaan ja järjestämään uusiksi.

Kotimatkalla mietin, mihin maljakkoon kukat laittaisin ja, mistä löytäisin jotakin violettia siihen viereen. En muistanut, että minulla olisi mitään, mikä olisi violettia, joten ajattelin, että ainakin maljakolle on keksittävä jotakin. Joulusta oli vielä kakkupapereita jäljellä, joten leikkasin yhden suikaleiksi ja kiinnitin ne läpinäkyvällä teipillä huomaamattomasti maljakon reunaan. Aika helppo uudistus vanhalle maljakolle. Kukkavarsien leikatut päät eivät muutenkaan kauneudella komeile ja oksat yleensä värjäävät veden nopeasti likaiseksi, joten pieni peittelyoperaatio toimii senkin vuoksi hyvin.

Kukkia leikatessa huomasin, että parvekkeen lyhdyssä on violetti kynttilä. Se oli liian korkea oikeasti poltettavaksi siinä lyhdyssä, joten pelkkänä koristeena se oli säilynyt melkein kokonaisena. Olipas hyvä, että olin unohtanut sen sinne. Nyt on keittiössä pieni keväinen asetelma.

Verhogalluppi

Kaikki verhosuunnitelmat menivät olohuoneen suhteen uusiksi, kun löydettiin Ikean alehyllystä hiukan läpikuultavia valkoisia verhoja. Kaksi verhoa maksoi nyt vain 7e, joten ajattelin, että kolmella paketilla tekee kyllä jotakin. Jos ei muuta niin juuri sen tyyppisestä kankaasta saa tehtyä laskosverhoja. Niin ajattelin ja illalla hetken aikaa yksin ollessani ripustin verhot kokeilun vuoksi sivuverhoiksi.

Verhoissa oli yllätyksekseni sekä ripustuslenkit (> laskokset, parvekkeen oven vasen puoli) ja myös kuja (> perinteinen rypytys, parvekkeen oven oikea puoli). Lisäksi vasemmalla puolella on kolme verhoa vierekkäin, kun taas oikealla on kokeeksi vain kaksi. (Kolme verhoa alkoi tuntumaan liian "tuuhealle" vai miten sen nyt sanoisi, kun kangasta vaan tursuaa...) Pikkuikkunassa verho roikkuu vain tavallisesti, parvekkeen oven molemmin puolin kiinnitin niitä hiukan kokeilun vuoksi perinteiseen tyyliin... Nyt en sitten tiedä, mitä niille kannattaisi tehdä. Myönnettäköön, että koko sivuverhoidea tällaisella kankaalla on aika mennyttä aikaa, mutta toisaalta se on sopivan neutraalia ja kevään tullen laskee valoa sisään peittämättä kirkkoa, joka on kyllä kaunis katseltava.

Kankaat voin tietysti myöhemmin laittaa laskosverhoiksi, kun jaksan keskittyä sellaisten ompeluun, joten ei kai tässä mitään menetäkään, jos niitä ensin pitää sivuverhoina. En muista milloin minulla olisi ollut miettimistä verhojen suhteen. Yleensä tiedän heti, mitä haluan ja kuvittelen lopputuloksen mielessäni juuri sellaiseksi kuin siitä sitten tuleekin.

Kenelläkään mielipiteitä näistä kokeiluversioista???

Sammalta

Aika karmea sää! Välillä tulee vettä, sitten rakeita, ukkostaa ja paistaa vuorotellen... Yläkerrassa vinojen kattojen alla on aika meteli, kun kunnolla myrskyää. Tätä vanhan tallin kattoa olen katsellut kattoikkunoista jo muutamana päivänä. Se on aika hauskasti sammaloitunut.

Muutaman päivän kirjoitusrupeaman jälkeen pää vaikuttaa lähinnä yhtä sammaloituneelta, mutta lupaan terästäytyä ja blogata jotakin hauskempaa seuraavalla kertaa...

Käsivoidemainos

Sain joulupaketista toivomaani käsivoidetta. Suosittelen ehdottomasti. Tuoksu on ihanan voimakas ja säilyy iholla pitkään. Tässä tuubissa tuoksun nimi on "Aavikon ruusu," mutta myös sarjan muut tuoksut ovat ihan uskomattoman hyviä. Ja parasta on, että tuubi on kaunis ja mahtuu helposti käsilaukkuun. Ei unohdu käsivoiteen laitto enää...

Sain johdannon kirjoitettua tänään pyydettyyn kirjoitelmaan, joka on työn alla. Ihan hyvä aloitus maanantaiksi. Tästä se nyt alkaa nopeutua, aloitus ja rungon miettiminen on aina ihan pahinta. Nyt sattuu vielä olemaan suurelta osin sellaista materiaalia, mikä ei ollut ennestään juurikaan tuttua, joten jäsentely hiukan tuotti päänvaivaa. Sitten huomasin hävittäneeni yhden tärkeän paperinipun. Hetken aikaa ehdin jo ajattella, että onkohan tässä toimiston järjestyksessä nyt kuitenkin jotakin vikaa. Sitten kuitenkin löysin, mitä etsin, joten sain huokaista helpotuksesta. Hetki sitten mies toi kaupasta tullessaan suuren yllätyspussillisen irtokarkkeja vauhdittamaan kirjoittamista. :-) Parasta jatkaa siis vielä muutaman kappaleen verran...

Toimistossa

Uuden vuoden aatto meni mukavasti. Sumusta ei ollut puolelta öin enää tietoakaan. Kävelimme pimeässä läheiselle kukkulalle, josta näimme Brysselin keskustaan saakka. Mies ja tyttö olivat ajellessaan päivällä jo valinneet paikan valmiiksi. Aika hyvä näköala oli, kun edessä levittäytyvän kaupungin eri osissa ammuttiin ilotulitusraketteja.

Tässä muutama kuva toimistosta, jotta ei jää viime vuoden lupaukset asuntovalokuvista täyttämättä... Toimisto on n. kahdeksan neliön suuruinen. Ovesta oikealla on työpöytä, jonka ostin Ikeasta. Tarkoitus oli etsiä pöytä kirpputorilta. Muuttoviikolla kiersin isän kanssa kaikki kirpputorit ja osto- ja myyntiliikkeet, jotka tässä lähellä tiesin, mutta mitään ei tietenkään kiireessä löytynyt... Vanhaan asuntoon en olisi voinut ostaa ylimääräistä pöytää odottamaan, kun siellä oli tupaten täyttä jo muutenkin. Pian muuton jälkeen oli kuitenkin päästävä takaisin työrytmiin, joten pöytä oli saatava heti paikalleen... Löysin Ikeasta halpaakin halvemman version, johon nyt lopulta olen tyytyväinen vain siksi, että se uppoaa tuohon kohtaan neutraalisti. Edelleenkin ärsyttää se, että piti madaltaa ajatusta työpöydästä. Olin kuvitellut löytäväni vielä Ikeaakin halvemmalla massiivipuisen vanhan pöydän, jossa on laatikot ja jonka olisin maalannut harmaaksi.

Kadun puoleiselle seinälle mahtuu vieraspatjat. Peitin ne vanhalla verholla ja muutama tyyny hiukan pehmentää kokonaisuutta. Oven taakse vasemmalle jää kirjahylly. Mies kuului jollekin kommentoivan, ettei kirjahyllyä ole vielä järjestetty. (Pyysin häntä heti järjestelemästä sitä sen enempää, koska siinä on nyt ensimmäistä kertaa meidän yhteisen elämän aikana minun järjestykseni. Se järjestys ei tietenkään ole "järjestys," jos on tottunut järjestämään kirjat aakkosten, teemojen tai jonkun muun systeemin mukaan.) Joka tapauksessa minä löydän omat kirjani ja muut paperini nyt ihan loistavasti. Järjestyksessä on selvä logiikka, vaikkei se aukeaisi kenellekään muulle. Tiedän myös, mitkä kirjat ovat takarivissä, koska muistan, mistä syystä valitsin laittaa ne sinne. Extrasyvä kirjahylly ostettiin aikoinaan siksi, että valokuva-albumit uppoaisivat siihen kokonaan. Sen jälkeen huomattiin, että se vetää kaksinkertaisen määrän kirjoja hyllymetreihin nähden, koska näkyvien kirjojen taakse saa toisen rivin piiloon ja hätätilassa vaakatasoon vielä toisen pinon eturivin kirjojen päälle. Minusta takarivi-idea on aivan huippujuttu, mutta mies toivoisi kaikkien kirjanselkämysten näkyvän. Me olemme suurimmassa osassa asioita käsittämättömän samanlaisia, mutta sitten on nämä järjestelykysymykset, missä molempien on parasta huolehtia sekä omista papereistaan, että kirjoistaan. ;-P (Yhdessä asiassa oli äskettäin pakko tehdä myönnytys. Juhlallisesti luovutin kesällä kaikki koulutodistukseni varmuuden vuoksi miehen säilytettäväksi, koska kesällä hakupapereita kootessani olin melkein saada sydänkohtauksen, kun mies sanoi, ettei tiedä yhtään, missä koulutodistukseni ovat. Olin kuulema pari vuotta sitten sanonut hänelle huolehtivani niistä itse.)

Se toimistosta. Muiden huoneiden kanssa odottelen vielä, että muutama hylly ja taulu saadaan seinille, jotta on hiukan hauskempaa valokuvatakin, kun tavarat ovat kunnolla paikoillaan ja seinät eivät ihan loista tyhjyyttään.