Vieraita ja hiukan muutakin

Loppuviikosta tuli vieraita ja olimme yhdessä enemmän ja vähemmän tien päällä koko ajan. Tutustuttiin paremmin puolin ja toisin, esiteltiin työkuvioita, juhlittiin itsenäisyyspäivää hieman etuajassa hyvin kansainvälisellä joukolla, katsastettiin kaupunkia... Nyt on hyvät varustukset vapaahetken iloksi. Pino suomenkielistä luettavaa ja suklaata/muuta herkkua kaapit täynnä. On myös uudet villasukat, lapasia, ja pipoja talven tarpeiksi. Ai niin, ja uusin AkuAnkka-pokkari, Marimekon astioita, joiden mustapilkullisesta mukista olen juonut jo monta kupillista teetä... Kiitokset vierasjoukolle kiinnostuksesta työtämme kohtaan, mukavasta seurasta ja tuliaisista!

Uusi viikko alkoi tutulla tavalla työn merkeissä. Pikkuhiljaa alan päästä luentomateriaalien loppupuolelle ja opintotehtävien viimeisiin osioihin... Siitä siirrytäänkin sitten sujuvasti korjauslinjalle. Tulosten ilmoitusaikataulua on kiristetty, joten tänä vuonna ei paljon hidastella korjaamisen kanssa. Kiitollinen mieli joka tapauksessa siitä, että vuoden loppu alkaa olla lähellä. Olen tyytyväinen, etten tiennyt vuotta aloittaessa, minkälainen prässi vuodesta oli tulossa.

Sinterklaas oli käynyt maanantain vastaisena yönä ja jätti lahjoja koululaisen kenkien viereen, vaikkei hän Sinterklaasiin enää uskokaan. Paras koulukaveri vielä uskoo, että niistä yksi on oikea ja loput pukeutuneita. Tyttö yritti autossa kotimatkalla selittää, että se oikea oli pyhimys, joka eli kauan sitten ja nykyään kaikki ovat vain pukeutuneita. Kaveri ei uskonut, joten lopulta takapenkiltä kuului hiljaista, mutta ärtynyttä suomenkielistä mutinaa: "Usko sitten mitä haluat, mutta sitä ei todellakaan ole olemassa..."

Toinenkin sanonta hiukan hymyilytti kaikessa synkkyydessään. Olin tytön ja hänen kaverinsa kanssa sunnuntai-iltana matkalla ranskankielisen seurakunnan joulujuhlaan. Sisko ja muut oli juuri viety lentokentälle vastoin odotuksia päivää etuajassa. Kun pääsimme perille takapenkiltä kuului kiukkuisesti: "Nyt pukkaa vihaa!" Kysyin ihmeissäni, mitä se tarkoittaa. Kiukutti kuulema ihan kamalasti, ettei Ellis enää ehtinytkään esitystä katsomaan. Harmitti se minuakin, varsinkin kun takaisin tullessa ajoin pilkkopimeässä kaupunkia kiertävälle moottoritielle väärästä päästä ja sain kiitokseksi kiertää monen kymmenen kierroksen ihan huvikseni. Minulla ei kuitenkaan ihan sentään vihaa alkanut pukkaamaan. Joku raja synkkyydessäkin.