perjantai 24. joulukuuta 2010

Merry Christmas!





Niin se jouluaatto lopulta koitti.

Tunnelmasta muutama sana sekalaisessa järjestyksessä:
* Äiti keitti joulupuuron, minä tein kirsikkakiisselin. Isoisä suositteli kanelia kiisselin mausteeksi.
* Tyttö lähti vielä aamupäiväksi kouluun suuri tonttuhattu päässään.
* Lunta tuli yön aikana useampi sentti ja lisää sataa koko ajan.
* Joulusauna näyttää menevän sivu suun lumen vuoksi.

* Joululiina on vielä silittämättä. Ompelin sen vasta eilen illalla.
* Lahjoja on kasapäin.
* Piparikranssi oli ihana, mutta se ehti jo pudota.
* Keksejä, suklaata ja toffeeta on purkit täynnä, vaikka karsimmekin laatujen määrästä tänä vuonna.
* Isoisä ja isoäiti ovat harjoitelleet tytön kanssa jouluesityksiä.
* Pianossa on numeroituja Post-It-tarroja, jotain uutta sävellystä varten, mihin soittaja ei osaa kirjoittaa nuotteja.
* Kinkut näyttivät onnistuvan. (Monikko siksi, että kaupan kinkkurekka oli jäänyt Saksaan jumiin lumen vuoksi, eikä kinkut tulleet perille. Ostimme kevyesti savustetun verkkokinkkupötkön, tavallisen kinkun palan ja kalkkunan. Lihat paistettiin perinteisesti, kalkkuna rosmariinin ja valkosipulin kanssa.)
* Peitot ovat ulkona pakkasessa tuulettumassa.
* Tyttö leipoi minijoulutorttuja itsekseen eilen illalla, kun minä otin joulunalustorkut.
* Pyykkiä ja joulupaidat on vielä silitettävä. (Minulle on kultainen paita, miehelle punaruutuinen kauluspaita, tytölle tyllimekko.)
* Äiti tekaisee kohta laatikot paistovalmiiksi. (Sana "tekaisee" siksi, että häneltä käy kaikki niin nopeasti, ettei siinä välissä muut ehdi edes "tehdä" mitään.)
* Mandariineja on syöty kilokaupalla.
* Kaikilla on joulumieltä.
* Minulla on konnien kynsilakkaa. (Kuulema ihan sitä samaa, mitä tämän vuoden Pikkukakkosen joulukalenterin pahiksilla.)

* Joulurauhan julistus pitää muistaa katsoa yhdeltätoista.
* Viisaat miehet näyttävät tänä vuonna kiertävän talliin sivuoven kautta. (Tyttö järjestelee seimen hahmoja sitä mukaa, kun joulu lähestyy.)

Joka vuosi minusta on yhtä ihmeellistä, että Jumala, joka itse loi ihmisen, lähetti vielä Poikansakin syntymään ihmiseksi, jotta voisi voittaa luotunsa takaisin itselleen. Se on todellista rakkautta, kun haluaa ostaa takaisin jotakin, minkä oikeasti jo omistaa.

Hyvää joulua!

1 kommentti:

  1. Hyvää Joulua!
    Oi kuinka kaunis piparkakkutalo - sitä on varmasti ollut todella mukava tehdä ja koristella! Ja todella kaunis kattaus, ja erilaiset jouluherkut!
    Kullankalliita hetkiä teille perheen kanssa,
    halauksin Nina

    VastaaPoista