Loppulomasta toteutin lopulta virkkaamisenopettelemissuunnitelmani. Hain kirjastosta muutaman yksinkertaisen ohjekirjan, ostin bambulankaa ja suuren virkkuukoukun. Opettelin piilosilmukan, puolipylvään ja pylvään. Niillä voi tehdä tiski-/siivousrättejä. Olen nähnyt vastaavia monissa kätevien ihmisten blogeissa ja joissakin sisustusliikkeissäkin. Kai niillä silmukoilla muutakin voi tehdä, mutta en minä ymmärtänyt vaikeammista ohjeista sen enempää. Enkä jaksanut perehtyä asiaan niin kunnolla, että olisin alkanut ymmärtää. Joka tapauksessa ensimmäinen tiskirätti innosti niin, että aloin heti tehdä seuraavaa ja sitä seuraavaa. Sitten alkoi mennä kaikki pieleen. Katsoin viimeiset silmukat jotenkin väärin ja jouduin purkamaan monta kertaa koko väkerryksen, kun reunat olivat ihan sahalaitaiset...Yritys-ja-erehdys-tekniikalla kun tekee, niin rätissäkin voi olla haastetta. Kerran aloin vahingossa käyttää aloitussilmukan langanpääloppua huomaamatta, että oli väärä lanka menossa... Silloin ajattelin, että taitaa olla parasta jatkaa uutta harrastusta vasta seuraavana päivänä. Joka tapauksessa uusi taitoni tuntuu juhlalliselta. Se oli eniten ehkä itsensä voittamista, koska olen vuosikausia uskonut, etten kykene virkkauksen suhteen mihinkään muuhun kuin ketjusilmukoihin. Nyt kykenen ainakin muutamaan muuhunkin silmukkalajiin, joten sehän on lähestulkoon sankarillinen fiilis. Jos joskus saan aikaan jotakin muutakin kuin tiskirättejä, bloggaan lopputuloksesta ihan varmasti heti paikalla.
Kuvan taustalla oleva väritys- ja tehtäväkirja oli läksiäisyllätys isältäni. Se on Gösta Serlachiuksen Taidemuseosta ja nimeltään Virginien paletti. Jokaisella sivulla on värikuva ja selitys jostakin maalauksesta ja vieressä mustavalkokuva samasta maalauksesta. Sen saa värittää itse mieleisekseen, joko katsomalla mallia alkuperäisestä kuvasta tai keksimällä itse jotakin muuta. Hieno idea, eikö? Se tuo kevyellä tavalla hienoa taidetta lähelle.
PS. Valokuvat ovat tästä lähtien toivottavasti hieman aiempaa parempia. Sain /saimme etukäteis(+yhteis)syntymäpäivälahjana uuden digijärjestelmä- kameran. Kamerakauppa oli miehen idea. Aavistin jotakin yllätystä olevan työn alla. Yritin tietysti arvailla kaikkea mahdollista, mutten osunut oikeaan, joten yllätys lauantaiaamuna oli melkoinen. Olen ihan innoissani kamerasta ja siitä, että lopultakin on taas toivoa kunnollisista valokuvista. Pokkarikuvia en ole viitsinyt edes montaa viime vuosien aikana tulostamaan, kun paperilla niiden laatu ei vain ole tarpeeksi hyvä. Joudun nyt harjoittelemaan lähes kaiken taas alusta pitäen, koska pikkupokkarin automaattitoimintoihin tottuminen vei muutamassa vuodessa kaikki muistikuvat kunnollisesta kuvaamisesta...
Onnittelut. Tiedän kyllä miltä tuntuu kun on luullut ettei voi oppia mutta oppii kuitenkin. Se on ihana tunne, oli kyse miten pienestä asiasta hyvänsä. Seuraavaksi ihanin on se tunne kun on oppinut vielä hiukan enemmän, ja muistaa miten vaikealta alku tuntui. Huomaa että se mitä ei ensin osannut yhtään menee täysin rutiinilla.
VastaaPoistaSilloin voi jo vähän säveltääkin.