Taulun paikka

Naapurin vanha täti käy meidän lomien aikana aina hoitamassa hamsteria ja kastelemassa kukkia. Kerran hän kysyi minulta ihmeissään, miksi meillä on kaikki taulut ripustettu niin alas. Ei minulla siihen ollut helppoa katselukorkeutta kummempaa selitystä. Minun logiikkani mukaan, jos taulu on pöydän päässä, se on kiva nähdä istuiltaan taittamatta niskojaan, jne.

Viime aikoina olen katsellut muutamia BBC:n period drama -filmejä. Huomasin, että niissä on tosiaankin kaikki taulut ripustettu korkealle ja moneen kerrokseen. Ei näyttänyt hullummalta. Eilen päätin sitten siirtää yhden taulun toisten "samanlaisten" luo yhdeksi kokonaisuudeksi. Olen tyytyväinen yhdistelmään. Jotenkin ne täydentävät toisiaan, vaikka kehykset ovatkin ihan erilaisia. Kranssin viereen pitää keksiä vielä jotakin, mutta siinä onkin hyvä syy kierrellä kirpputoreja syksyllä loman jälkeen.

Taulujen ripustamisessa on yksi pieni ongelma. Jotkut katsovat paikan ja merkitsevät merkin seinään. Minä katson paikan noin suunnilleen, laitan taulun lattialle ja lyön naulan siihen, mihin ajattelen sen tulevan. Usein se onnistuu, aina ei, joskus ei kahdellakaan yrittämällä. Eilen löin tietysti sitten ensimmäisen naulan väärään kohtaan. Onneksi reikä peittyi taulun taakse. Luulisi silti, että ihminen oppisi ajan kanssa jotakin. (Ainakin omista toimintatavoistaan.)

Pirtelö

Hellepäivän ja mysteeritavoitteen pienen etenemisen kunniaksi surautin itselleni pirtelön.

Hellettä on ja se jatkuneekin. "Kopioin ja liimasin" aamupäivällä valokuvia kesälomaan sisältyviä tapaamisia varten. Seurasin kohtalaisen tarkasti vuodenaikoja ja tuntui ihan uskomattomalta, kun tulin talvisten lumisadekuvien kohdalle. Olen niin iloinen, että nyt on kesä. Kestän kuumuutta huomattavasti paremmin kuin kylmyyttä.

Mysteeritavoitteesta sen verran, että sain lopultakin rohkeuteni koottua ja nyt jännitän, mitä siitä seuraa. Tällä viikolla saan toivottavasti hoidettua toisenkin siirron, joka on ilmeisesti ainakin minun osaltani helpohko. Minkäänlainen odottelu ei kuulu vahvuuksiini, joten se lienee sen siirron pahin osuus. Joka tapauksessa pienikin eteneminen mysteeritavoitteen suhteen on pirtelön veroista.

Pirtelö syntyi tehosekoittimella näistä aineista: banaani, kaksi pientä, kuorittua nektariinia, pieni purkillinen luonnonjogurttia ja sopiva loraus maitoa. Jogurtissa oli sokeria mukana, joten jos käytät maustamatonta lorauta mukaan hiukan juoksevaa hunajaa tai sokeria. Hunaja lienee parempaa.

PS. Michelin-ukkomukit ostin viimeksi ohiajomatkalla Villeroy&Boch:in tehtaanmyymälästä. Taisivat olla 2€/kappale. En kyllä olisi sen muotoisista enempää maksanutkaan, mutta siihen hintaan voi hiukan irrotella.

Jäätelöä

Tämän kesän ehdoton hitti on jogurttijäätelö. Helpolla pääsee: suuri purkillinen perusmansikkajogurttia, tuoreita mansikoita ja ikean jäätelöpuikkomuotti. Vuorotellen vain mansikanpaloja ja jogurttia muottiin, tikut päälle ja pakastimeen päiväksi. Tyttö ei syö kovin vapaaehtoisesti jääkaappikylmää jogurttia, mutta jäätelön muodossa söisi useamman päivässä. Ei kai se ihan terveysruokaa ole, mutta ehkä voittaa kuitenkin ostetun jäätelön sekä sokerin, rasvan että myös lisäaineiden määrän suhteen. (Ei me sellaisia yksityiskohtia kuitenkaan jatkuvasti ajatella. Siihen olemme liian herkkusuita.) Muista jogurteista ja hedelmistä saa varmasti yhtä hyvää, mutta meillä usein jämähdetään siihen, mitä ensimmäiseksi tehtiin.

Lastentarha

Täällä tuntuu joka paikassa olevan pulaa lasten hoitopaikoista. Koulu aloitetaan yleensä 2,5v. iässä, mutta sitä ennen tarvitaan muita hoitopaikkoja - pikkulasten tarhoja ja hoitotätejä. En tiedä tarjoavatko kaupungit pikkulasten hoitopaikkoja ollenkaan. Minusta tuntuu, että se ala on täällä suurimmaksi osaksi yksityisten käsissä.

Edellisessä työpaikassa joitakin vuosia sitten autoimme perustamaan kristillisen lastentarhan. Eilen tapasimme lastentarhatiimistä suurimman osan. Valokuvassa on johtaja vaimoineen. Hän kertoi lapsia olevan jonossa enemmän kuin mitä pystytään ottamaan vastaan. Mielenkiintoista on, että toimipaikan asuinalue on suhteellisen muslimi- ja ulkomaalaisvaltainen, mutta avoimesti kristillinen arvopohja ei näytä yhtään hidastavan kasvua. Päinvastoin monet vanhemmat ovat kuulema sanoneet, että vaikka he eivät itse olekaan kristittyjä, he silti kannattavat sitä, että lapsille opetetaan kristillisiä arvoja.

Linkin etusivulla vilkkuu valokuvasarja. Ennen tarhan aloitusta remontti oli aika hurja. Rakennus oli vanha, likainen ja rapistunut. Kaikki adjetiivit voisi kirjoittaa suurilla alkukirjaimilla. Muistan, kun haimme voileipiä läheisestä kahvilasta ja istuimme väsyneinä, hiljaista lounastaukoa pitäen "siisteimmässä" huoneessa sakean pölyn leijaillessa ilmassa. Nyt kaikki on viihtyisää, siistiä ja raikasta. (Suuri kiitos avuliaille vapaaehtoisille!)

Johtajalla on jatkosuunnitelmia. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Hyvää juhannusta!

En pääse juhannustunnelmaan, en sitten millään. Ulkona on kyllä kesäistä, mutta ei mitenkään sen kummempaa kuin viikko tai pari sitten. Aurinko kyllä paistaa ja siitä olen oikein iloinen. Mutta ei ole sellaista tunnelmaa niin kuin juhannuksena kuuluu olla.

Sen verran yritin eläytyä, että menin tietokoneen kanssa parvekkeelle kirjoittamaan luentoa valmiiksi. Sitten päätin paistaa itselleni valmispitsan juhlaruoaksi. Onneksi minulla ei ole perinteitä siitä, mitä juhannuksena pitäisi syödä. Nyt tuli perinneittömyys hyvään tilanteeseen. Otin pitsan pakastimesta ja ihmettelin, mikä ihme jäähileinen pahvinpala siinä tuli mukana. Mies oli näköjään repinyt omankielisensä ohjeen pahvirasiasta ja pakastanut sen pitsan mukana. :D

Toivottavasti teillä on hiukan enemmän juhlatunnelmaa ja parempaa syötävää. ;)

Tilaihme

Toisesta kesäkassista tuli tilaihme. Sen kanssa voi käydä kaupassa tai kirjastossa ja vieläkin siihen uppoaa lisää tavaraa. Töihinkin kangaskassi kelpaa. Siihen mahtuu muutama kuminauhamappi, pari kirjaa ja eväät yhtä aikaa ihan kätevästi. Leveän sangan kanssa sitä on helppo kantaa. Päälliskankaan ostin Ikeasta ja vuoreksi leikkasin valkoista puuvillakangasta, jota minulla jo sattui olemaan.

PS. Edelliseen kirjoitukseen liittyen: Tänään mietin pääni puhki, mikä siinä on, että sinisen paidan väri tuntuu niin rauhoittavalta. Sitten tajusin, että sehän on ihan anestesiahoitajan/- lääkärin väri. Selvä selitys.

Puuvillaa

Ostin kesäpaidan. Se ei ole oikein oman värinen eikä oikein oman mallinenkaan. Nyt on taas muoti sellaista, ettei mikään käy päälle. Itse asiassa minusta on jo useamman vuoden tuntunut siltä, että mikään ei käy päälle, kun kaupassa sovittelee.

Nyt ajattelin, että koska niin monille muille tuntuu kaikki käyvän ihan hyvin, vika saattaa olla enemmän ajatuksessani kuin missään muussa. Ajattelin alkaa rikkoa omia rajojani ja ostaa ainakin joskus sellaista, mikä näyttää edes jotenkin sopivan, vaikkei se olisikaan niin tismalleen. En tiedä, onko tässä menestystä, mutta johonkin tiettyyn muottiin jämähtäminen vasta huonoa onkin. Silloin jää lopulta niin toivottomasti kaikesta jälkeen, ettei löydä enää mistään yhtään mitään. Se vasta pahalta kuulostaakin. Parasta siis vieriä (edes hitaasti) ajan mukana eteenpäin, vaikkei minusta kyllä ikinä mitään "ajan tasalla" olevaa tulekaan. (Ilman sen suurempaa psykologiaa tämä kirjoitus jo sinänsä näyttää, että olen ihminen, joka ei tällä alueella helposti pysy mukana. Vastustanko muutosta? Toivonko jatkuvuutta? Tiedä sitä, mutta joka tapauksessa, jos joku vaate tuntuu päällä mukavalta, haluaisin mieluummin uuden samanlaisen kuin jotakin muuta.)

Onpahan nyt ainakin kesäpaita, joka olikin vahingossa liian ja leveä pitkä yhdistettäviksi hameisiin, joihin sitä ajattelin. Lisäksi se on liian haalea ja ohut yhdistettäväksi ruskeisiin tai mustiin pellavahousuihin, mitä myös kaupassa harkitsin. Onneksi kaapista löytyi äidiltä pari vuotta sitten perityt vanhat farkut. Niiden kanssa paita sopii parhaiten. Valkoisiin farkkuihin sopisi myös, mutta ne ovat sitten oma tarinansa. Sellaisten löytäminen lienee melkein mahdotonta, kun tavallisetkin, hyvin istuvat farkut ovat kiven takana.

Onko teistäkin yhtä vaikeaa löytää itsellenne (ja toisiinsa) sopivia vaatteita?
Epätoivoista tämä naisen elämä toisinaan, eikö!?!

Ensin urheillulliset vii ja sitten hiukan feminisimiä

Tässä me nyt sitten olemme. Aika lailla itsemme näköiset. Olisin tehnyt omasta hahmostani aavistuksen verran hoikemman, mutta muut äänestivät hiukan lisää vyötärönympärystä. Nainen tietysti aina näkisi itsensä mieluummin hieman todellisuutta hennompivartisena. Jostakin luin äskettäin, että suurin osa naisista näkee peilikuvansa vääristettynä, tai jotakin sinne päin. Muistaakseni siinä viitattiin siihen, että naiset luulevat olevansa lihavampia kuin ovatkaan. Minä luulen näkeväni oman peilikuvani ihan oikein, mutta ajattelin silti, että pelissä voisin seikkailla hiukan solakampana fiktiona. Faktat ovat meidän perheessä kuitenkin aina fiktioita tärkeämmät, joten tyydyn olemaan oma itseni - pelissäkin.

Viime viikolla ärsyynnyin uutta pääministeriä kommentoineesta lehtijutusta. Feminismi on karissut minusta lähes kokonaan, mutta meinasin silti ihan hermostua siitä, että julkaistaan kaikenmaailman valokuvia ja kommentoidaan naisen ulkonäköä. Siis sellaisen naisen, joka on valittu tehtäväänsä ammattitaitoisuutensa vuoksi. Minusta sellainen kommentointi on ihan asiantonta. Ei sen takia, etteikö nainen ansaitsisikin positiivista huomiota, vaan se, että sellainen huomio siinä tilanteessa latistaa naisen ammattitaidon lyttyyn keskittymällä ihan epäolennaiseen. Solidaarisuuspisteet hän sai minulta heti pelkästään asiattoman lehtikirjoituksen vuoksi, vaikka en edes tiedä, mitä asioita hän suunnittelee kaudellaan hoitavan.

Vokaaleja ja konsonantteja

Ala-asteella on koeviikot. Joka päivä joku koe kahden viikon ajan. Huomenna on vuorossa äidinkielen loppukoe. Lukulistassa oli kymmenen kielioppi- ja lauseenjäsennyssääntöä esimerkkeineen. Harjoittelu näytti kyllästyttävän, joten ajattelin hiukan nopeuttaa sitä keksimällä sääntöihin sopivat tehtävät. Ensimmäisen tehtävän tehtyään tyttö sanoi säälivällä äänellä: "Äiti, susta kyllä huomaa, ettet sä ole käynyt koulua. Näistä on kuule osa ihan erilaisia klinkers (=vokaaleja) kuin toiset. Mä nyt kuitenkin silti tein tän sillai niin kuin sä tarkoitit." Aika kovaa tämä elämä.

Prinsessa-ajatuksia

Viikonloppu on kulunut prinsessa-ajatuksissa. Katsoimme häitä ruotsalaiselta SVT-kanavalta. Hiukan itkettiin mukanakin. Oli se aika koskettavaa. Morsian vaikutti niin välittömältä ja niin onnelliselta, että ei ihme, jos ruotsalaiset rakastavat häntä. Sulhanen taas selviytyi hienosti, vaikka varmaankin jännitti aika tavalla.

Tyttö oli onnessaan kaikesta kimalteesta, hevoskärryistä, hienoista asuista ja elävistä prinsseistä, prinsessoista, kuninkaista ja kuningattarista. Belgian kunigas Albert II ja Paola, sekä kruununprinssi ja prinsessakin bongattiin juhlaväen joukosta. Koulussa on heistä kuulema puhuttu. Itseasiassa muistelen, että luokan seinälläkin taitaa olla pieni kuva kuninkaasta ja kuningattaresta. Hilpeyttä herättivät kärryjen vierellä juosta pinkoneet henkivartijat ja pyörtynyt kuninkaallisen kaartin sotilas. Kieli hiukan turhautti, on kuulema ihan ärsyttävää, ettei osaa yhtään ruotsia. Tyttö tunnisti jonkin satunnaisen sanan, mikä muistutti jotakin oman kielistä sanaa. Sain silti iltalenkillä pienen kieliluennon. ("Tack" tarkoittaa kiitos, "tack tack" kiitos kiitos.)

Kesäherkkua

Kuvassa Godiva-suklaakaupan versio tummalla suklaalla kuorrutetuista suurista mansikoista. Samanlaiset onnistuvat kotonakin. Suklaan laatuun kannattanee kiinnittää huomiota, sillä makuhan tässä ratkaisee. Se sulaa parhaiten paloiteltuna mikrossa 270w. Ettei suklaa kuumene liikaa, sitä kannattaa sekoittaa lusikalla kymmenen-viidentoista sekunnin välein. Mansikoiksi tarvitaan mahdollisimman kiinteämaltoista laatua. Tuoreesta ananaksesta leikatut palat sopivat samaan tarkoitukseen myös oikein hyvin. Dippaamisen jälkeen kuorrutetut hedelmät laitetaan hetkeksi lautaselle/leivinpaperin päälle jähmettymään. Kun suklaa on kovettunut, ne voi asetella tarjolle.

Uusi alku

Vanhasta muistilehtiöstä loppuivat sivut. Kannet taas olivat täynnä tärkeitä muistettavia asioita, kuten tunnussanoja, päivämääriä ja pikaisesti ylöskirjoitettuja sähköpostiosoitteita. Oli aika ostaa uusi lehtiö.

Ostan mielelläni koulutarvikkeita. Uudessa vihkossa, kynässä ja vaikka klemmaripaketissa on jotakin koskettavaa. Minulle ne edustavat aina uutta alkua, mihin tahansa aikaan vuodesta, vaikka elokuussa tunne onkin kaikista voimakkain.

Muistan, kun lapsena ennen koulun alkua sain rahaa uusien kynien ja pyyhekumien ostoon. Ajoin pyörälläni Tiimariin, vertailin hyllykaupalla koulutarvikkeita ja valitsin mielestäni kauneimmat. Sitten kotona pakkasin penaalin valmiiksi ja odotin kärsimättömästi koulun alkua. Viimeiset lomaviikot tuntuivat hirveän pitkiltä, koska olisin jo mieluummin ollut koulussa.

Ei uskoisi, että aikuinen voi saada niin paljon iloa yhdestä uudesta muistilehtiöstä. Ja että vielä bloggaakin siitä! Olen iloinen, että saan työni varjolla ostella paljon kyniä, kumeja, vihkoja, kansioita ja vaikka niitä klemmarirasioita ja niille on aina järkevä selitys. (Ilman järkevää selitystä tässä asiassa taitaisi olla jotakin huolestuttavaa.)

Hylly ja salaliittoteoria

Ilahduin muutama viikko sitten ruokakaupassa, kun huomasin hyllystä löytyvän 5-viljan hiutaleita. Ajattelin tietysti 4-viljan Nalle-pakettia, mutta sekoitus oli hiukan erilainen. Joka tapauksessa vaihtelu kaurahiutaleiden sekaan on nyt taattu.

Hiutaleet, müslit ja murot sijoittuvat meillä keittiön pitkälle hyllylle. En tiedä, mihin ne mahtuisivat, jos hyllyä ei olisi. Keittiön tila on maksimikäytössä. Ainoa, mitä voisi lisätä on toinen pitkä hylly olemassa olevan yläpuolelle. Sitten vain ilmavuus kapeasta ja pitkulaisesta tilasta olisi lopullisesti mennyttä.

Hyllyssä on pienehkö ongelma - keittiössä se kerää pölyä. Tai paremminkin pöly näyttää laskeutuvan siihen ahkerammin kuin muualle. Ehkä ongelma on enemmän minussa kuin hyllyssä, koska en tule pyyhkineeksi sitä jatkuvasti. Se on yksi niistä asioista, mitä tulee kyllä ajateltua, muttei hoidettua tarpeeksi usein... Uskottelen itselleni, että muillakin on samanlaisia kohtia kodeissaan. Sellaisia, mitä hiukan nolostelisi, jos joku sattuisi ne huomaamaan, mutta mihin kuitenkin luottaa, ettei niihin kukaan kiinnitä huomiota. Hiukan kuin salaliittoteoria.

Vastaan tullutta

Etsin asiatietoa ja vastaan tuli sopiva kevennys. TIME -lehti nimesi Stanley Hauerwas -nimisen henkilön vuonna 2001 'Amerikan Parhaaksi Teologiksi.' Syynä ilmeisesti se, että hän on usein äänessä ajankohtaisten yhteiskunnallisten asioiden tiimoilta osallistuen julkiseen keskusteluun ja välttäen teologisia sanakäänteitä. Valintaansa tohtori Hauerwas kuulema oli kommentoinut sanomalla, ettei 'paras' ole teologinen kategoria...
(Alaviite: Tänään Wikipedia yllätti iloisesti.)

P.S. Sain eilen ihanan muistilapun tytöltä. Ruusut toi mies ruokatunnillaan työpaikan pensaista, jotka kukkivat ihan täysillä...

Pieni annos teologiaa

Olen selviytymässä 1900-luvulle. Jostakin syystä henkilökohtainen mielenkiintoni rajoittuu ajanjaksoon 0-300 jKr. Sen jälkeen on tietysti tapahtunut vaikka mitä. Ajatus pyörii nyt tässä aihepiirissä, joten sallinette pienen sukelluksen teologiaan.

Jonkin aikaa sitten vastaan tuli mielenkiintoinen lause: "The historical circumstances of the first century are not normative for Christians in later centuries, but the apostolic teaching given in those historical circumstances is normative." (E. Ferguson, The Chruch of Christ, 1996, p. xviii) Käännettynä suunnilleen: "Ensimmäisen vuosisadan historialliset olosuhteet eivät ole normatiiviset myöhempien vuosisatojen kristityille, mutta apostolinen opetus, joka noissa historiallisissa olosuhteissa annettiin, on normatiivinen." Mielestäni se oli hyvin tiivistetty ajatus.

On olemassa olennaista ja epäolennaista. Joskus kirkko-/seurakunnat roikkuvat kiinni epäolennaisessa, kuten vaikka jumalanpalveluskaavassa tai -kaavattomuudessa, tai muissa sellaisissa tavoissa, missä yritetään "toistaa" ensimmäisen vuosisadan ulkonaisia piirteitä. Parempi olisi kohdistaa huomio olennaiseen, ulkonaisista yksityiskohdista "sisäisiin." Kirjoittajan mukaan asiasisällön tulisi seurata mahdollisimman kiinteästi apostolien jättämää perintöä. Se on se olennainen, mitä tulee vaalia. Muu on kulttuurisidonnaista ja saakin muuttua ajan mukana, mutta perussisältö, evankeliumi yksinkertaisessa perusmuodossaan, ei saa muuttua. Se on se, mikä on tarkoitettu jatkuvaksi.

(Valokuvilla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa. Laitoin ne vain kevennykseksi.)

Ai niin, vielä sen verran, että se kaavioidea kantoi sujuvasti 1600-luvulle saakka. Loput vuosisadat eivät enää tiivistyneet yhtä siistiin pakettiin, enkä halunnut pakolla vääntää. Niille on keksittävä jotakin muuta. Väkinäiset kaaviot eivät tee oikeutta aiheille eikä ihmisille.

Suklaamurukeksit

Meidän aikuisten lepäillessä melkein koko viikonlopun ilkeässä vatsataudissa, tyttö on täyttänyt urakalla tehtäväkirjojaan. Vastaan tuli suklaakeksiresepti. Tänään olin itse jo sen verran eilistä paremmassa kunnossa, että suostuin leipomiskaveriksi. Hyviä tuli, vaikka tavallinen tumma suklaa sulikin taikinan sekaan.

Tyttö kehui keksejä maailman parhaiksi. Sellaiset superlatiivit ovat kuitenkin sen verran ahkerassa käytössä, että seuraava yritys on todennäköisesti vuorostaan myös maailman paras. Oikeastaan siinä on asennetta. Parasta katsoa eteenpäin ja aina ylittää kaikki edeltänyt kevyesti. Aikuisen ongelmina lienevät jatkuva kriittinen vertailu ja liian pitkäkestoinen muisti. Lapsen jokainen päivä yllättää ihmeellisesti ja ilo nyt saavutetusta voittaa mennen tullen kaiken vanhan. Se on sopivanlaista kevytkenkäisyyttä, vaikka sitten maitoa hörpättyään sanoisi jopa: "Äiti, mä niin RAKASTAN näitä keksejä!" Se sulanut suklaakin on kuulema parasta juuri niin.

Kotiinpaluu

Maatilaleirikoululainen palasi iltapäivällä. Oli ollut mukavaa, vaikka vettä oli satanutkin. Lapset olivat oppineet tekemään villasta lankaa ja lypsämään lehmiä. Ruoka oli ollut hyvää. Unikin oli tullut helposti, mutta aamulla jotkut olivat hihittelyllään herättäneet muut liian aikaisin. Kotiin tuli matkalaisen mukana itse leivottu leipä, pieni purkillinen itse kirnuttua voita ja itse valmistettua suklaalevitettä. Heti tietysti herkuteltiin.

Nyt odotetaan kärsimättömästi maatilamatkaa siskon luokse pohjoiseen.

Pallo mangoa, kiitos!

Auringonpaisteisen (lopultakin!) aamun kunniaksi kirjoitan lempijäätelöni mainoksen. AUSTRALIAN -jäätelökioskiketjun sorbetit (laktoosittomia, hurraa!) ovat kaikki hyviä, mutta ehdottomaksi suosikikseni olen ottanut mangon. Raikasta, makeaa, tuhtia sorbettia. Nimestään ja kenguruassosiaatioista huolimatta jäätelöillä ei ilmeisesti ole mitään tekemistä oikean Australian kanssa. En tiedä, minkälaista oikea aussijäätelö on, mutta sieltä kotoisin oleva oppilaani ei pitänyt firman jäätelöitä vähääkään australialaisena. Mistä lie kotitekoiseksi väitetty jäätelö sitten tuleekin, minusta se maistuu silti huippuhyvälle!

Viikon väläykset

Minulla oli lapsena luokkakaveri, joka odotti minua usein aamuisin urheilukentän portilla. Erään viikon aikana, monena aamuna, kaveri yritti valoittaa minulle huomaamaansa tosiasiaa, että reaaliaika olisi nopeutunut. Minun aikani kulki silloin niin hitaasti, etten oikein päässyt kärryille ajatuksesta. En vaikka kuuntelin aamuisin luennon toisensa perään. En muista, mistä kaveri väitti asian johtuvan, mutta kyllä minustakin nyt jo tuntuu, että aika kuluu entistä nopeammin.

Tajusin muutama päivä sitten, että parin vuoden päästä olen tuntenut mieheni puolet elämästäni. Aika on kulunut nopeasti. Muistan, kun äitini sanoi isästä niin ja ajattelin, että itselläni menee ikuisuus, että olen sellaisessa tilanteessa. Siitä ikuisuudesta tuleekin huomattavasti lyhyempi kuin silloin luulin. Irrallisena ajatuksena niin nopea ajankulu on aivan omituinen, koska meistä kumpikaan ei ole mielestäni muuttunut miksikään. Ehkä olemmekin, mutta koska muutos on tapahtunut yhdessä ollessa, meistä ei sitä kumpikaan huomaa.

Eilen pääsimme poikkeuksellisesti pitkästä aikaa iltalenkille kahdestaan. Sade hellitti lopultakin puoli kymmeneltä. Kun ei tarvinnut huudella ohjeita pyöräilijälle ollenkaan (pysähdy, varo risteystä, sieltä voi tulla auto, odota, pysy reunassa...), huomasimme, että ehkä kymmenen vuoden sisällä olemme taas ihan kahdestaan. Ei siinä kahdestaan olossa mitään ole pielessä, mutta se ajatus, että kolmas olisi pois tuntuu silti surkealle. Olen aina ihmetellyt sitä, että keskiverroin keskieurooppalaiset nuoret asuvat kotona suomalaisnuoria kauemmin. Nyt ajattelen, että se on loistava idea. Joskus ihmettelin sitäkin, miksi kaikki eivät lähde heti ulkomaille, kun valmistuvat. Nyt ajattelen, että toivottavasti omani ei lähde yhtä nopeasti, kuin itse lähdin.

Joskus elämä tuntuu liian lyhyeltä ja aika kuluu liian nopeasti. Eilen oli sellainen päivä. Saanen vakavuuteni kuitenkin anteeksi, koska olosuhteet olivat kaikinpuolin poikkeukselliset ja olin siksi turhan sentimentaalinen ja hiukan "out-of-sorts" muutenkin. Olisi varmasti pitänyt noudattaa neuvoa ja pyytää itse itseäni pelaamaan erä Kimbleä.

Sadetta

Melkein kirjoitin otsikoksi "vettä sataa ropisee." Jätin kirjoittamatta, koska sitä tulee paremminkin kaatamalla kuin ropisemalla. Ruusut ovat alkaneet kukkimaan ja muutenkin kaikki vihertää hienosti. Etu se on sateellakin, vaikka olenkin enemmän auringon kannalla.

Aloitin eilen uuden luentosarjan valmistelemisen. Ensimmäiset tunnit ovat vaikeimmat kirjoitettavat, kun tuntuu, että on vielä NIIN paljon materiaalia jäljellä ja on VASTA pääsemässä itse asiaan. Kirjoitan riviväli ykkösellä ja fonttikoolla 10. En viitsi vaihtaa puoleentoista ja kahteentoista. Yhden luennon puhumiseen menisi silloin viisi tai kuusi sivua, nyt reilut kolme, mikä tuntuu psykologisesti paremmalta tässä alkuvaiheessa, vaikka sisältö onkin ihan sama. ;D Seuraavasta osuudesta mietin, voiko materiaalin selkeyttää jonkilaiseen kaavioon ilman, että se yksinkertaistuu niin paljon, ettei asia pääse oikeuksiinsa.

Sellainen sadepäivä täällä. Onko teillä yhtään parempi sää?

Väriä varvastossuihin

Vapaapäivän kunniaksi hain kempparista pienen pullon uutta kynsilakkaa. Joskus naiset vain yksinkertaisesti tarvitsevat jotakin sellaista hienostelua ilman sen kummempia selityksiä, eikö vain?

Kempparin kassaneiti pudotti pussiin myös tuoksunäytteen. Paketissa lukee suunnilleen näin: "Rento retki Välimeren kimallukseen, matka maan ja meren väliin. Raikastava minttu ja calabrialainen sitruuna, joita lämmittää aistillinen yhdistelmä ruskeaa sokeria ja sisilialaista seetriä." Mainoslauseen kirjoittajalla on selvästikin kielellistä lahjakkuutta. Hajuvesi tuoksuu hyvälle, joten sisältö on helppo kuvitella, kun joku sen ensin noin kauniisti mutoilee. Meneeköhän ihan mikä tahansa kaupaksi, jos vain keksii liittää tuotteeseen tarpeeksi hyviä mielikuvia?

Nyt voisin lähteä sinne Välimerelle katsomaan, missä ne laineet kimaltavat ja maa ja meri kohtaavat. Harmi, ettei kassaneiti tarjonnut matkalippuja. Olisin ottanut nekin mielelläni.

Kesäkassi

Toisesta välikäsityökesäkassista tuli pirteä. Päälyskangas on makuuhuoneen laskosverhokankaan loppupalasta, vuorikangas Ikeasta. Molemmat paksua puuvillaa. Kahden ihan erilaisen kankaan vastakohtaisuus toimi hyvin.

Yläreunassa on kaksi taitosta, joten suuaukko ei ole valtava, vaikka sisään mahtuukin paljon tavaraa. Kassin saa kiinni nepparilla. Hihnaan keksin omasta mielestäni loistavan idean, joka tosin syntyi suunnittelemattomuuden tuloksena. Leikkasin itselleni tyypillisesti kankaat pelkän ajatuksen varassa olevan "kaavan" mukaan ja lopulta huomasin, että hihna on kuin onkin hiukan ylileveä. Ompelin hihnaan olkapään kohdalle taitoksen, joten se kääntyy kesken matkan.

Tyttö tuli uimahallista kotiin, kun kassi oli melkein valmis. Kun näytin sitä, hän sanoi heti, että sehän on aivan hänen piano-opettajansa tyylinen. Niinpä kassi vaihtoi seuraavana päivänä omistajaa kiitoksena mukavista musiikkitunneista. Valkoisen yläosan kanssa värikäs kassi näytti mielestäni hyvältä, joten saatan ommella itsellenikin vielä toisen samanlaisen.

Juhlatunnelmaa

Päätösjuhla oli hieno. Tapana on antaa valmistuvan luokan valita yhdessä heille sopiva raamatun jae. Juhlassa se sitten luetaan kaikilla kielillä, joita valmistujat edustavat. Tänä vuonna kieliä oli englannin lisäksi neljätoista. Se on joka vuosi ehdottomasti juhlan kaunein hetki. Valmistujat olivat helpottuneita ja onnellisia saadessaan todistuksensa.

Lopun alkua

Hetken kuluttua alkavat juhlallisuudet. Viime vuonna tähän aikaan oli kylmää ja epävakaista. Tänä vuonna tiedossa melkein kolmenkymmenen asteen helle. Iltapäiväksi on siis luvassa juhlavaa tuskaa. Istumapaikkani on lavalla takarivissä muiden yhtä tukalasti hikoilevien seurassa. Viimeinen viikko on aina yhtä juoksemista, mutta kiire loppuu yhtäkkiä siihen, kun kulkue on lopulta kirjaston edessä nimilistan mukaisessa järjestyksessä kaavut kiiltävänä ja tupsut järjestyksessä.

Tällä viikolla:
- valvoin loppukokeita
- tarkistin toisena korjaajana työkaverin kurssin esseitä ja kokeita
- stressasin syksyn essee-tehtävien suunnittelua
- katoin juhlapöytää juhliin, jotka jouduin itse jättämään lopulta välistä
- kävin syömässä kahden oppilaan kanssa
- kävin kahvilla toisen oppilaan kanssa
- ompelin kaksi kangaskassia äidin sanonnan mukaan "välikäsityönä" (niistä lisää toisella kertaa)
- ostin hädissäni väärän sävyisen neuletakin, jonka kuitin heitin pois, enkä pysty sitä enää palauttamaan (pah!)
- tarkistin omien kurssieni kokeet ja esseet
- kirjoitin monta sähköpostillista palautetta
- työllistin "tyhjänpanttina kävelevän näköisiä" oppilaita
- autoin kukkakimppujen sitomisessa
- valmistelin herkkukoreja arvovieraille
- unohdin hankkia kukat ajoissa, mutta niitä ei lopulta kukaan ymmärtänytkään omilta kiireiltään kaivata (olen kiitollinen työkavereista, jotka osaavat heittäytyä olennaiseen asiaan ja jättää vähemmän olennaisen kokonaan huomaamatta)
- kuljetin pulleaksi puhallettua ilmapatjaa pienessä autossa (Kiitos pikakäynnistä - aina saa nauraa vedet silmissä!)
- illastin sekä BBQ:ssa, että hienostuneemmassa juhlassa
- tutustuin vanhempiin
- sanoin hyvästejä
- palaveerasin toimistossa epävirallisesti työkaverille sattuneen sählingin vuoksi
- kirjoitin alustavan suunnitelman kesälomaan sisältyvään projektiin
- jouduin sosiaalisesti muutamaan noloon tilanteeseen (joskus sitä kuulostaa siltä, että aivot ovat vähintäänkin kohmeessa, ehkä useinkin, mutta hyvä, ettei sitä aina itse huomaa)
- korjailin juhlavaatteita

Nyt pikasiivous ja suihku. Sitten juhlamieli esiin.

Mukulakivikadulla vanhoissa kengissä

Minusta mukulakivikadut ovat ehdottomasti parhaita. Kivetkin ovat aikojen kuluessa hioutuneet sileiksi. Niillä olisi varmasti paljon juttua kaikista niiden yli kävelleistä miljoonista ihmisistä, jos vain osaisivat puhua.

Kohta nuo kengätkin kyllä saattavat alkaa kertoa tarinaa. Olen pitänyt niitä jo monta kesää, enkä vieläkään löydä sen parempia lestiltään, joten kestäkööt vielä ainakin yhden kesän. Olen jo parina vuonna uhannut pitäväni niitä viimeistä kesää, mutta sitten kun en löydäkään uusia, jotka istuisivat jalkoihin yhtä hyvin, jatkan niiden pitämistä.

Kenkien ostaminen on melkein pahinta. Ensimmäinen ongelma on liian kapea jalkaterä, seuraavana se, että melkein kaikki kengät hankaavat kantapäät rakoille ja kolmantena vielä, se, että asennon on oltava juuri oikea.

Kerran eräs kauppias yritti myydä minulle puoliväkisin kauniit, mutta huonoasentoiset kengät. Kun kerroin, että jos kanta yhtään kallistuu eteenpäin, en pysty niitä selän vuoksi käyttämään ollenkaan, kauppias tuhati, ettei minun ikäisillä ihmisillä sellaisia selkävaivoja voi olla. Siitä on muistaakseni seitsemän vuotta aikaa. Luulen, että nyt kauppias tuhatelisi hiukan vähemmän. Joku etu vanhenemisestakin - saa ainakin itse päättää mitä ostaa ja mitä jättää ostamatta. Ja uskoo itse itseään, että kaikki ei vain sovi, vaikka kauppias väittäisi muuta.