Aarre / Treasure

Miehen enolla oli vieläkin puoli kaapillista mummon liinavaatteita, nyt lähinnä tyyny- ja pöytäliinoja. Sain valita vielä niistäkin kaiken, mitä halusin. Kukaan muu kuulema "ei tosiaankaan ole kiinnostunut niistä." Minä pyörittelin päätäni ja tunsin olevani kultakaivoksella. Luulen, että nämä mummo on tehnyt ihan itse. Aika aarteita!

My husband's oncle still had half a closet full of the Grandma's old linen. I got a permission to choose whatever I liked. Nobody else in the family has interest in such stuff. I was amazed. To me it was like a gold mine. I think the Grandma made these table clothes and pillow cases by herself. Treasures - that's what they are, aren't they?

Leikkokukkia / Cut flowers

Sain eilen ihanan kukkakimpun, johon tyttö oli ihan itse valinnut kaikki kukat. Sain kaikenlaista muutakin, yllätyksiä itseasiassa jo perjantaista asti. Melkein joka päivä jotakin. Kaikki oli oikein mieluista - makeaa, silmänympärysvoidetta, hienostelutuotteita, lukemista, tupper-rasioita... Tyttö kysyi autossa: "Äiti, ootko sä nyt elänyt kymmenen vuotta tässä maailmassa?" Lapsen ajantaju on joskus armollinen. Joskus taas ei. Nyt sattui olemaan. Onneksi.

Yesterday I got a beautiful bouquet of flowers. The girl had picked the colours all by herself. I got plenty of surprises, too, actually nearly everyday since the last Friday. The girl asked me in the car: "Mom, have you now lived ten years on this earth?" The children's sense of time can be gracious. It can also be somewhat less so. This time the grace was on my side. Fortunately.

Viisaiden kaupunki / The town of the wise

Valokuvasin muutaman näkymän miehen kotikaupungin keskustasta. Sieltä on kotoisin toinenkin viisas mies, nimittäin Johannes Kepler. Ei ihan turhia tyyppejä kumpikaan. Omani on kyllä näistä kahdesta parempi. Luulen nimittäin, että loputon laskeminen ja tähtien tähyäminen olisi hurjan tylsää.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Kepler

I fotografed couple of scenes in the town where my husband comes from. Another wise man was born there, too. His name was Johannes Kepler. No humble association, is it? However, I totally prefer mine to the other one. I suppose the endless math and search for stars could soon get really boring.

http://en.wikipedia.org/wiki/Johannes_Kepler

Ostoksilla / Shopping

Käväisimme anoppilassa viikonloppuna. Lauantaina tyttö jäi anopin hoitoon, mies lähti veljensä kanssa auttamaan isäänsä puusavotassa. Me tytöt lähdimme shoppailemaan. Miehen-veljen-vaimo on suvun uusi tulokas. Mukava kuin mikä! Kierreltiin Königstrassella suosikkikauppoja. Molemmille tarttui paita mukaan, muttei sen kummempaa. Eipä meillä mitään varsinaista ostamista ollutkaan - kunhan vain nautittiin loppukesän auringosta, ihmisvilinästä ja vaatetankojen hypistelystä. Pitsaakin syötiin, kun alkoi väsyttää kiertely. Illalla oltiin ihan puhki, vaikkei oltu mitään varsinaista koko päivään tehtykään. Katsottiin sitten vielä saksalainen komedia, kun miehet veivät tytön kylpylään. Oli kiva päivä!

We visited the parents-in-law last weekend. On Saturday the mother-in-law spend some time alone with the little girl and my husband went with his little brother to help his father with the fire wood. We - older girls - went shopping. I got some months ago a new sister-in-law. She's really nice and fun to spend time with. We hanged aroud at the "Königstrasse" and checked through ALL our favorite stores. We did not have big ambitions for finding anything. It was more about enjoying the September sun and seeing what's new in the shops... After few hours we got tired of walking. Right before the pizza place. Good timing, I would say. In the evening we felt so tired that it was a perfect idea to watch a new German comedy. The men took the kid to a nice swimming place nearby. It was a nice day!

Matematiikan koe

Eilen koulunportilla odotettuani tyttö tuli kaverinsa kanssa ulos ja alkoi selittää minulle ja kaverin äidille matematiikan koetuloksista.

Tyttö kertoi jonkun luokkakaverin saaneen "honderd op honderd" eli "sata-sadasta." Samaan hengenvetoon hän kertoi toiselle äidille, että hänellä itsellään ja tämän äidin tyttärellä oli molemmilla kauheasti virheitä. Ihan kauheasti, kuului selitys, mutta onneksi olivat molemmat kuitenkin sentään olleet sellaisen prosentin yläpuolella, joka kaikkien olisi saavutettava. En oikein osannut sanoa siinä mitään, kun toinen äiti alkoi minulle heti selittää, että hänen omalta koululuokaltaan keskinkertaiset oppilaat olivat menestyneet elämässä paremmin kuin ne silloiset luokan parhaat. Siinä sitten juteltiin niitä näitä, mutta ajattelin mielessäni, että kyllä tuo tyttö ehtii jokaisen saada päästään pyörälle jutuillaan.

Kotimatkalla kysyin, mikä numero siitä kokeesta sitten tuli. Jotakin yhdeksällä alkavaa, ehkä 91 oli vastaus, mutta kauheasti oli virheitä, ihan kauheasti. Kotona katsoin neljäsivuisen koepaperin läpi. Siinä oli kolme huolimattomuusvirhettä ja pisteitä oli 97/100. Kehuin kovasti, että hyvinhän se on mennyt, mutta tyttö oli hiukan ihmeissään ja sanoi, että se yksi kaveri osasi niin hyvin, ettei tullut yhtään virhettä.

Suoraan sanottuna en oikein ymmärrä, mitä tuollaisen oppilaan kanssa pitää tehdä. Ei hän näytä ymmärtävän ollenkaan, että hyvä-kategoriaan sopii muutama virhekin. Ehkä piirrän janan ja yritän selvittää, että kaikki mikä on edes lähellä sataa on melkein kuin sata. Tai keksin jonkun palkintosysteemin, että kaikesta mikä on vähänkään hyvä saa jotakin. Ehkä niin saisi luotua onnistumiseniloa edes jollakin tavalla ilman täydellisiä tuloksiakin, kun kuitenkin kaikki menee koko ajan oikein mallikkaasti. Hermostuttaa täkäläisen koulusysteemin 100 prosentin/täydellisen virheettömyyden korostus. Oppimisen iloa saa tuntea vain ja ainoastaan se oppilas, joka sattuu saamaan ihan kaiken oikein. Toisaalta tytöllä on itsekritiikki muutenkin niin korkea, että hän saattaisi hyvinkin reagoida samalla tavalla muuallakin.

Toivottavasti kaverin äiti sai kotona huokaista helpotuksesta. Hän ottaa lastensa koulunkäynnin kauhean vakavasti ja reagoi tytön selitykseen sellaisella ilmeellä, että ajattelin, että se varmasti säikähti tosissaan. Taatusti ihan turhaan.

Vain nopeat elävät

Vanhoja tuoleja kirpputoreilla riittää. Niitä myydään jatkuvasti kahden ja puolen euron hintaan. Kolikon kääntöpuoli on se, että ne usein vaativat purkamista ja liimausta, jos niitä aikoo käyttää istumiseen. Kiikunkaakun-tuolien joukossa seisoi viimesen kirpparikierroksen aikana kolme ryhdikästä tuolia. Viimeksi innostuin punotusta istuimesta, nyt innostuin kuviosta. Jätin kolmannen ostamatta, koska tarvitsin vain kaksi. Kassalla toinen asiakas vielä kyseli tuolien perään. Vain nopeat elävät - se on kirpparilla käydessä hyvä motto. Parasta pitää kaksin käsin kiinni, ettei ostoksia viedä kädesta vielä kassajonossakin. Joskus löytää jotakin kivaa, joskus ei. Se kuuluu harrastuksen luonteeseen. Joskus taas hyvä kauppa menee sivu suun, kun joku toinen on nopeampi. Tällä kertaa se toinen olin minä.

Hyvän päivän ilta

Aamulla klo 8 otin kuvan luokkahuoneen ikkunasta. Oli ihanan kirpeä sää, paljon sumua maan pintaa lähellä ja kuitenkin kirkas taivas sumupilvien yläpuolella. Niin rauhallista, että suuri varis nokki löytämäänsä ruokaa tien penkalla ja vähät välitti liikenteestä.

Illalla tyttö alkoi maalata pientä pöytäänsä itse valitsemallaan maalilla. Missä lie sumussa olin rautakaupassa käydessä, kun mukaan sattui alkydimaali. Melkein kielsin koko maalaamisen ikuisten tahrojen pelossa. Aika hyvin se kuitenkin onnistui, eikä sotkeutunut mikään. Muutaman kerran pensseli ulppasi todella syvälle, mutta muuten sujui "niistäminenkin" ja valumajälkiä ei tullut nimeksikään. Värin valinta oli tytölle lähestulkoon itsestään selvyys. Muistelen, että minulla oli samanikäisenä isän maalaama vaaleanpunainen pyörä ja kirjoituspöytä. Tykkäsin molemmista kovasti.

Ilta-aurinko paistaa parvekkeelle talon taakse aika paahteella. Edelliset keittiöntuolit saivat siirron parvekkeelle, kun löysin kirpparilta kaksi kahden ja puolen euron tuolia, jotka olivat edellisiä ehommat. Nyt on etsinnässä metallinen, ruostunut pyöreä parvekepöytä. Luulen kyllä, että sellaista etsivät muutkin. Voi olla, että jää löytämättä, mutta nuo tuolit hiukan kuin kutsuisivat sellaista seuraansa.

Pientä ja kaunista

En ikinä väsy katselemaan vanhojen kivitalojen pieniä yksityiskohtia. Valokuvailen kulkiessani hiukan omituisia asioita, mutta nautin pienistä ja kauniista ideoista. Varsinkin, jos ne on tehty aikoinaan huolitellen. Silloin ei ajan kulukaan haittaa, koska kaunis jopa rapistuu kauniisti.

Yksinkertainen on kaunista

Bongasin yhden kahvilan edestä kauniin syksyisen asetelman. Täsmälleen samanlaisia asetelmia oli ikkunasyvennyksissä useampi, joten kokonaisvaikutelma ei ollut liian pelkistetty yksinkertaisesta ideasta huolimatta. Aika tyylikästä, ajattelin.

Sunnuntai ilman autoa

Lähdimme iltapäivällä kaupungille autottoman sunnuntain kunniaksi. Tytölle otettiin pyörä mukaan, joten kulkeminen sujui sutjakasti. Kaikkialla - keskustan isot autotiet mukaan lukien - sai pyöräillä ja kävellä. Väkeä oli hirmuisesti. Kaikenlaista ohjelmaa oli tarjolla katujen kulmissa. Kuninkaan linnan edessä oli isolla alueella kaikkea "ympäristöystävällistä" mainontaa, kuten sähköautojen esittelyä, luomutuotteita, jne. Eläimiäkin oli tuotu lasten taputeltavaksi. Kilometrejä kulkiessa kertyi varmaankin yhteensä 6-7. Löydettiin muutama paikka, missä ei oltu ikinä aiemmin käyty.

Muistin taas miksi isossa kaupungissa on niin ihanaa asua. Ihmisiä on aina liikenteessä - se on ihan parasta! Eikä koskaan tule sellaista oloa, etteikö keksisi jotakin tekemistä. Jossakin tapahtuu aina jotakin, ja aina on paikkoja, joissa voi käydä.

Kynttilälyhty

Syksyn tullen on taas ihana istuskella kynttilänvalossa teekuppi kädessä. Kiertelin äskettäin kirpputorilla ja löysin sellaisen kynttilänjalan, jollaista minulla ei vielä ikinä ole ollut... Olin niin innoissani omasta löydöstäni, että en oikein tajunnut, että maksoin siinä kassalla samalla kiskurihinnan kahdesta sarjakuvakirjasta, jotka tyttö itselleen valitsi. Tässä sarjakuvien maassa ihmiset ilmeisesti keräilee niitä. Muu ei asiaa selitä, koska yleensä kirjat on sillä kirpparilla ihan pilkkahintaisia. Kirjat olivat kuitenkin niin mieluisia, että tyttö luki niitä kotiin tultuaan useamman tunnin ihan keskittyneenä. Tai siis katseli, sarjakuvia hän ei kuulema viitsi "lukea."

Koko perheen projekti

Päätimme maalata tytön huoneen uusien ikkunoiden laiton jälkeen. Taas kerran huomasimme, että asuntoon muuttaessa kannattaa tehdä heti kaikki, mitä aikoo tehdä. Maalasimme silloin vain vaaleanpunaisen seinän, joten nyt valkoiset seinät olivat todella uuden maalikerroksen tarpeessa. Kun kerran hommaan ryhdyttiin, ja jouduttiin joka tapauksessa irroittamaan kaikki hyllyt sun muut, niin ajateltiin, että samantien hommataan parvisänky. Huone on niin pieni, että parvi antaa tosiaan paljon lisätilaa. Huone tuntuu nyt puolta suuremmalta. Tyttö on lopputulokseen oikein tyytyväinen. Verhoja mittailin uudestaan ja luulen, että keksin sopivan idean, millä saan ainakin tytölle vanhan laskosverhon vielä käyttöön. Aika helpotus.

Siinä tämä lauantai menikin sänkyä kootessa ja tavaroita järjestellessä paikalleen. Olen aika varma, että tytöllä on enemmän irtaimistoa, kuin meillä kahdella yhteensä.

Uusi alku

Niin se lukukausi sitten alkoi. Kolme kurssia - kaikki lilliputtiluokilla. Toisen vuoden opiskelijoita on englanninkielisellä puolella vain muutama, joten kaksi kurssia vedän ohjattuna "lukemisena" ja vain yhden luennoimalla. Ranskankielisiä on isot ryhmät, sekä toisella, että myös nyt taas ensimmäisellä luokalla. Taitaa olla pakko aloittaa ranskankielen opinnot jossakin vaiheessa minunkin... Mies on innoissaan aloittamastaan kielikurssista. Olivat jo oppineet kertomaan itsestään. Melkein käy kateeksi. Se kun on niin kiva tunne, kun alkaa oppia jotakin ihan uutta ja voi heti laittaa opitun käytäntöön.

Tänään saimme mukavan pyynnön, kun eräs kihlapari pyysi meitä pitämään heille avioliittoon valmistavan "kurssin." En nyt muista onko sillä edes nimeä suomeksi, mutta joka tapauksessa se on avioliittoon liittyvien teemojen käsittelyä. Sellaiset "kurssit" on hauskaa ja rentoa yhdessäoloa vakavamman keskustelun lisäksi.

Kiva mieli oli siitäkin, kun sain raivattua toimistonurkan uudelle opettajalle, joka saapui viikonloppuna. Jotenkin oli sellainen fiilis, että se pitäisi saada ajoissa valmiiksi. Kun menin toimistolle käymään alkuviikosta, huomasin, että hän oli jo tuonut tavaroitaan ja järjestänyt kirjojaan hyllyyn. Olin iloinen, että sain sen ajoissa raivattua, koska toimisto näytti olevan hänelle tärkeämpi asia, kuin mitä olin itse ajatellut.

Nyt ensimmäisen päivän päätteeksi on energinen ja innostunut olo. Aurinkokin paistoi niin ihanasti, että ei tarvinnut vaihteeksi edes takkia. Oli pehmeä lasku uuteen lukukauteen.

Kurpitsa

Kurpitsat ovat jotekin vastustamattomia. En tiedä, onko se niiden muoto, väri vai mikä, mutta niiden ohi on vaikea kävellä. Jos minulla olisi oma piha, niin luulen, että kasaisin syksyisin ulko-ovelle kauhean kasan erilaisia kurpitsoja. Pari kynttilälyhtyä niiden väliin ja siinä olisi hieno asetelma ilman mitään kommervenkkejä.

Saksassa asuessani ranskalainen ystävättäreni järjesti yhtenä syksynä oikein isot illanistujaiset. Mitäkö söimme? No, kurpitsakeittoa tietenkin. Siihen jatkoksi sitten vielä suolaista piirakkaa. Oli kivat juhlat ja kaikki söivät monta annosta lämmintä, makeahkoa ja oranssinväristä keittoa. (Lupaan, että tämä on viimeinen sosekeittoresepti vähään aikaan.)

Ranskalaisen naapurin kurpitsakeitto

1,5kg painoinen syötävä kurpitsa, kuorittuna ja siemenet poistettuna
kaksi sipulia, suurina lohkoina
peruna, palasina
vettä
suolaa ja pippuria

Laita vihannekset veteen kiehumaan, lisää mausteet. Soseuta, kun vihannekset ovat pehmeitä. Mausta lisää, jos on tarpeen. Tarjoile ranskankermanokareen kanssa.

Sitä alakerran naapuria on usein vieläkin ikävä. Hän oli sellainen, jonka kanssa yhdessä hehkutettiin vaateostoksia, vaihdettiin pukeutumisideoita, esiteltiin kampaamokäynnin tulokset ja pohdiskeltiin elämää teekupit kädessä. Mutkattomasti, niin, että molemmat koputtelivat vuorollaan toisen ovelle, kun oli jotakin asiaa. Ihan mitä tahansa. Aina, kun teen tätä keittoa ajattelen tuota ranskalaista ystävääni. Se onkin ystäviltä saaduissa resepteissä parasta. Niihin liittyy aina pala elämää.

Lääkärillä täkäläisittäin

Olen viime aikoina taas asioinut hammaslääkärillä useampaan otteeseen. Luulen, että viimeinen keikka toi vastauksen ongelmaan. Toivon ainakin kovasti, että vältyn tällä erää pahemmalta.

Viimeksi siellä käydessäni ajattelin, että jos ei tauti tartu täkäläisessä hammaslääkärissä niin se ei tartu missään muuallakaan. Hammaslääkäri ei täällä mitenkään itsestäänselvyytenä käytä hanskoja. Itseasiassa minun henkilökohtaisten tutkimustulosten mukaan näyttää siltä, että hanskoja käyttävät ovat harvemmassa. Ei ne hanskatkaan mitenkään automaattisesti kerro paremmasta hygieniasta. Jos hammaslääkäri niitä käyttää, niin yleensä se tarkoittaa, että niitä samoja käytetään useamman potilaan suussa. Ja jos jotakin putoaa lattialle, niin se vaan nostetaan sieltä takaisin pöydälle. Kerran meinasin kiljaista, kun kyseessä oli juurihoidon neula...

Yleislääkäri on ihan yhtä todennäköinen tartuttaja. Täällä ei tosiaankaan pestä käsiä joka välissä, kun potilaat vaihtuvat. Itseasiassa en ole ikinä nähnyt omalääkärimme pesevän käsiään. Selitys ei voi olla se, että hän pesisi ne asiakkaiden välissä. Ai, mistäkö tiedän? Ihan siitä, että hän tulee asiakkaan perässä samalla ovenavauksella pikaista paranemista toivotellen hakemaan seuraavaa asiakasta odotushuoneesta.

Jos täällä ei siis sairastu hammaslääkärissä/lääkärissä käynnin jälkeen, niin sitten ei varmaankaan kannata olla kovin huolissaan muistakaan tartuntalähteistä. Yleiseen hygieniatasoon ei potilas pysty vaikuttamaan. Vaikkei käsiä pestäkään, täkäläisen terveydenhoidon tasoa pidetään kansainvälisestikin hyvin korkeana. Hoitoonkin pääsee aina nopeasti - suoraan erikoislääkärillekin, jos on oikea kiire.

Ilman käsien jatkuvaa pesemistäkin omalääkäri on niin mukava, kun se muistaa meidät kaikki nimeltä ja kyselee koko perheen kuulumiset siltä, joka on tullut vastaanotolle. Hammaslääkärikin on oikein ystävällinen ja antaa ajan aina heti tarvittaessa. Kai hyvästä hoitosuhteesta voi parin pöpön verran maksaa!?! Tietääpähän sairastuttuaan olevansa hyvissä käsissä. ;)

PS. Pikkupotilas menee huomenna kouluun, tauti alkaa olla selätetty.

Ikkunat

Ihan uskomatonta, lopulta se sitten toteutui!

Työmiehet tulivat jo klo 6:50 laittamaan uusia ikkunoita paikalleen. Hurraa, oli niitä odotettukin! Ei siinä jaloissa viitsinyt paljon pyöriä, joten tässä kuva valmiista ikkunasta ulkoa päin. Ihan hieno harmaa ulkopuolella ja valkoinen sisäpuolelta - onneksi.

Nyt ei ole muuta harmia kuin se, että laskosverhojen puulistaa ei uskalla kiinnittää uuteen ikkuna-aukkoon, tai voi tulla myöhemmin harmia omistajan kanssa. Verhokiskoja on onneksi kaksi, joten saa ne laskosverhot siihenkin kiinni. Siinä on tosin pieni mutka matkassa - en ollut ommellessani jättänyt kummankaan makuuhuoneen laskosverhoon enempää käännöstä kuin oli ulkonäön puolesta tarpeen, joten nyt molemmat verhot ovat liian lyhyet! Tänään entisiksi muuttuneet laskosverhot olivat edelleen mieluisat. Niitä ei ehditty käyttääkään kuin reilun vuoden verran. Ei auta muu kuin lähteä kangaskauppaan! Yleensä innostun vastaavista "pakkotilanteista" kovasti, mutta tällä viikolla on niin kiire, että melkein enemmän hermostuttaa koko ajatuskin. Toivottavasti pääsen positiiviseen ompelutunnelmaan kankaita valitessa.

Mitäpä sitä ihminen ei syksyn tullen tekisi kaksinkertaisten ikkunoiden vuoksi. Niin tiiviiltä vaikuttavat, että luulenpa voivani luopua suunnitelmistani syöttää naapurin kiljukaula-aasille myrkkyporkkanoita.

Juhlallista sankaruutta

Sain elämäni ensimmäisen kaavion tehtyä tietokoneella omin avuin. Yleensä joudun huutelemaan apua moneen kertaan, mutta nyt ei ollut apua saatavilla, joten askartelin itsekseni. Huomattavaa edistystä käsinpiirrettyyn versioon nähden. Olen melkein ylpeä itsestäni, vaikka jokaisesta, jolta tietokonehommat sujuvat helposti, tämä näyttääkin aika alkeelliselta... Usein rohkaisen oppilaitani oppilaanohjauksessa arvioimaan omaa akateemista kehitystään heidän omiin aiempiin taitoihin suhteutettuna. Sillä arviointityylillä voi aina iloita pienestäkin edistyksestä.

I made a time chart all by myself. Usually with this type of tasks I have to call for help several times, but this time there was no help available. I did it! Quite an improvement compared to the hand-written version. I feel almost proud of myself, though everyone, who is better at this than me, sees immediately how primitive it is... Anyway, I often encourage my students to measure their academic improvements against their own previous skills instead of some other external standard. With that in mind, one has always reason to rejoice about his/her success, even if it would appear to others as something very minor.

Toipilaalta putosi hammas. Hän käänsi sitä ja se putosi. Ylpeyden aihe sekin, että homma hoitui ihan itse. Palkkioksi annettiin 2€.

The slowly recovering patient lost yet another tooth. She just turned it and it fell off. She felt proud of having done it all by herself. She got 2€ as a reward.

Värejä (ja hiukan tauteja)

Flunssasta johtuen eilisestä "avoimien mahdollisuuksien lauantaista" tuli hiukan kapea-alaisempi vapauden käsitteen suhteen. Aamupalalle silti kiitos, keksin kaikesta huolimatta itselleni mahdollisuuden lyhyeen hetkeen omassa seurassani. Paremman seuran puuttuessa oli oma seura ihan kohtuullinen vaihtoehto. Pystyn lopultakin ajamaan lyhyitä matkoja autolla! Mieli tietysti teki koluamaan kirpputoreja, mutta siihen kello oli jo liian paljon. Päädyin ajamaan paikalliseen ostoskeskukseen parin kilometrin päähän. Kiersin ne kaupat, joista joskus olen löytänyt jotakin. Niitä ei siinä keskuksessa ole kovin montaa. Löysin kuitenkin jotakin toimistotarviketta, salmiakkia ja muutaman sovitettavan vaatteen. Lopulta ostin kuvassa olevan puolipitkähihaisen paidan. Kaupoissa oli ihania syksyn värejä - viininpunaista, turkoosia, violettia, harmaata... Jouduin lievään kiusaukseen jonottaessani kassalle sukkahousuhyllyn vieressä, kun näin paksuja petroolin värisiä sukkahousuja. "Aina-asiallinen-minäni" voitti lopulta ajatusten väittelyn ja jätin ne ostamatta. Sanoin mielessäni "toistaiseksi," koska saatan vielä talven aikana muuttaa mieleni.

Potilas on parantumaan päin, joskin huomisesta koulupäivästä ei taida tulla vielä mitään. Joudun etsimään itselleni tuuraajan uusien oppilaiden kielitestin valvojaksi. En voi pyytää hoitajaa, ettei tauti lähtisi leviämään. Vaikka se onkin vain tavallinen flunssa, s-influenssan ollessa liikkeellä joudumme olemaan tällä lukukaudella tavallista varovaisempia. Väkeä nimittäin saapuu juuri näinä päivinä kaikista ilmansuunnista. Mieluiten välttyisimme epidemialta, joka sisäoppilaitoksessa voi pahimmillaan saada aikamoiset mittasuhteet. Mies muistaa vuosia sitten sattuneen vatsatautiepidemian, jolloin oppilaat makasivat asuntolan käytävällä jonossa oksennuskippoineen odottamassa lääkäriä...

Aamupalalla / At the breakfast

Miehen perheessä oli hänen lapsuudessaan tapana käydä lauantaiaamuna leipomossa hakemassa aamupala-ainekset. Sitä perinnettä kunnioittaen olemme omassa perheessämme jatkaneet samaa... Muuten hiukan vastustan kaikkia puolipakollisia perinteisiä pyykki-, leipomis- ja siivouspäiviä siksi, että ne jotekin ahdistavat ja hankaloittavat elämää. Minun mielestäni lähinnä siksi, että silloin pitäisi tietyn viikonpäivän vuoksi löytää puhtia hoitaa rutiini, vaikka olisi paljon kivempiakin asioita mielessä. Leipomoaamiainen taas on sellainen rentoutusrutiini, siitä ei tule stressiä ikinä. Se poikii monesti mukavia suunnitelmiakin viikonlopun vieton suhteen... Ehkä juuri siksi lauantai on erityisen mukava päivä, että mitään ei ole "pakko" tehdä ja kuitenkin kaikkea "voi" tehdä. Pyykätä, leipoa ja siivotakin voi, jos siltä tuntuu, mutta ne työt voi siirtää toiseen päivään, jos keksii jotakin parempaa. Ajatus vapaudesta rentouttaa. Vaikka, kuten minäkin tänään, alkaisi heti aamupalan jälkeen tuulettamaan petivaatteita, raivaisi keittiön ja laittaisi pesukoneen pyörimään.

My husband's family had a nice Saturday tradition. They used to go to the bakery on the Saturday mornings. We've happily continued that precious tradition. Otherwise we work hard against any other compulsory traditions for Saturdays (laundry day, big cleaning day, baking day)... Mostly because they tend to make us feel so stressed by oblidging us to perform a certain chore even we had better plans in our mind. Saturday breakfast is a different thing - it only makes us feel relaxed. I guess that's why we all just love Saturdays. We don't need to do anything, but we can do anything. We may do laudry, bake or even clean, if we feel like it. If not, we just do it on another day. It's that feeling of freedom that makes the difference! Even then, when we begin after the breakfast to clean up the kitchen, start the washing machine, and rush to get groceries, like we did today.

Syysflunssa iski viikonlopun kunniaksi. Lääkäri ei diagnosoinut ainakaan sikainfluenssaa, joten eiköhän tästäkin toivuta alkuviikkoon mennessä. Särkylääke, lepo ja kylmä kääre riittäneevät hoidoksi.

The kid caught a flu yesterday. Luckily the doctor diagnosed it to be just a regular one. She'll hopefully be through it as the classes start next week. Some paracetamol and rest will probably do the trick.

Auringonkukkia

Syksyn tullen täytyy aina ostaa muutaman kerran auringonkukkia. Sekin kuuluu totuttuihin tapoihin. Erään naapuritalon pihassa auringonkukat ovat kasvaneet ihan liioittelematta kolmimetrisiksi. Kaksi sellaista paksuvartista hujoppia vierekkäin. Latvat ylettyvät toisen kerroksen ikkunan tasolle. Siinä ei sen talon alakertalaiset omista kukistaan paljon pääse ilman kiikareita nauttimaan.

Aurinkoista viikonloppua!

Liina

Koska se tee-suklaayhdistelmä ei tehonnut virkistävästi, niin ajattelin kokeilla aktivointia. Raivasin, imuroin ja laitoin pesukoneen pyörimään. Oli yllättävän tehokas metodi! Keksin siinä edestakaisin ryntäillessäni, että voisin ommella jyväpussiini uuden päällisen. Se on vieläkin niin ahkerassa käytössä, että ajattelin uuden päällisen hiukan piristävän. Voin joskus tulevaisuudessa muistella parantunutta selkävaivaa kangaskuosien rytmittämän ajankulun mukaan. Kaikista kipein oli luonnonvalkoinen päällinen, seuraavaksi tuli raidallinen, toivottavasti viimeiseksi tämä turkoosikukallinen...

Turkoosikukallista kangasta olikin jäänyt kaappiin monta metriä pitkä ja noin 50cm leveä suikale. Jyväpussin jälkeen innostuin ompelemaan siitä vielä kaitaliinan ruokapöydälle. Jotenkin väri sopi hyvin syksyiseen koulunalkufiilikseen. Tuollaisia kaitaliinoja tarvitsee aina, joten vaihtelu on hyödyksi. Liinoilla on tässä taloudessa tapana tahraantua pysyvästi, vaikka ideana onkin, että vain keskellä pöytää oleva liina ei likaantuisi suuren liinan tapaan. Joka tapauksessa, liina kuin liina, niin aina voi olla varma, että siihen putoaa pari tippaa kastiketta, ruiskahtaa ketsuppia tai mitä tahansa muuta... Joku Murphyn laki varmaan sekin. (Syö vaikka kerran ilman liinaa, niin pöytä taatusti kiiltää puhtauttaan, vaikka oikein yrittäisit sotkea.)

Nyt ei tarvita kuin tiilenpunaiset tai valkoiset lautasliinat, paljon valkoisia kynttilöitä, kunnon ruokaa ja hyviä ystäviä pöydän ääreen. Viikonloppu on tulossa, joten eiköhän me jotakin keksitä!