perjantai 2. maaliskuuta 2012

Salaattiin (ja hamsterille)


Keväisin alkaa aina tehdä mieli ituja. Ostin ensimmäistä kertaa parsakaalin siemeniä. Mauksi luvataan mietoa, joten katsotaan, miten käy. Viikonlopun jälkeen kasvusto siirtynee ruokalautasille. Ja pieni osa hamsterin häkkiin. Hamsteri on sairastanut melkein kaksi viikkoa. Kahden eläinlääkärikäynnin ja antibioottikuurinkin jälkeen se on edelleen hiukan toipilas. Siskolta saatiin ensiapua puhelimen välityksellä. (= Luuri häkkiin ja sisko toisessa päässä kuulostelee, mikä hamsterin oudon yskän syy on...) Eläinlääkäri sanoi tutkittuaan, että se oli työntänyt liikaa herkkuja poskipussiinsa ja sitten saanut jonkun isomman tulehduksen. En ole vähääkään eläinrakas, mutta eläimen kärsimys on ihan kauheaa katsottavaa. Ja sillä hinnalla kun vie hamsterin eläinlääkäriin, ja ostaa sille lääkkeet, saisi monta uutta hamsteria tilalle. Eihän se tietysti ole yhtään sama asia kuin rakkaan hamsterin paraneminen, mutta jos ei ole ollenkaan eläinrakas, saattaa tulla kaikkea kamalaa mieleen. Kuten sellaistakin, että ehtii heti huomattuaan jotakin olevan vialla jo rukoilla sen kuolevan nopeasti, ettei tarvitsisi maksaa eläinlääkärille piikin antamisesta. Sitten kuitenkin, vaikkei olekaan yhtään eläinrakas, soittaa itse kiireisen ajan eläinlääkärille ja maksaa laskun, koska ei pysty katsomaan päivääkään, että hamsteri näyttää ja kuulostaa ihan kamalan kipeältä. Ja sitten vielä näkee ihan punaista, kun apteekkari kysyy, onko lääkärin kirjoittama resepti kissalle ja alkaa nauraa hervottomasti, kun kuulee sen olevan hamsterille. Siis hamsterille? (En ymmärrä vitsiä vieläkään.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti