Hyvää lomaa! Have a good holiday!

Koulujen kesälomat alkoivat tänään!

Saimme kaikki askartelut ja tehtäväkirjat kotiin. Todistus oli tosi hyvä - tyttö näyttää ohittavan vanhempansa jo heti alkuun. Uskomatonta, miten nopeasti kouluvuosi kului! Ihmeellistä on se, että yhden vuoden aikana lapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Niillä taidoilla maailma avautuu ihan uudella tavalla. Ajatella, jos aikuisena joutuisi oppimaan yhdessä vuodessa jotakin yhtä voimakkaasti elämää mullistavaa! Liekö riittäisi kesälomakaan toipumiseen!?!

Sanoisin, että loma on nyt ansaittu!

~

The school summer holiday began today!

She brought all the crafts and excercise books home. The grades were high - the kid seems to excel her parents already at this point. It's unbelievable how quickly the year passed! It's incredible how the kids learn to read and write in such a short period of time. How different the world looks like when you to possess those skills! Think if we as adults would need to learn something so life-changing within one single year! I wonder if a summer holiday could ever be enough to recover from the efforts!?!

I would say, the holiday is now well-earned.

Jäätelöä

Nautiskelija voisi elää kesäkuukaudet pelkällä jäätelöllä. Laktoosi-intoleranssi on ajanut "vesijäätelö"-linjalle, kuten asianomainen itse mehujäitään kutsuu. Sain kyllä jo muutama viikko sitten ilmoituksen, että kesälomalla tulee olemaan joka päivä ohjelmassa yksi Hesburgerin pehmis. Se on tunnetusti vähälaktoosinen herkku. Taidetaan olla itsekin pehmeitä joka suuntaan loman jälkeen...

HelloKitty taas on ihme juttu. Mikä lie siinä on niin erityistä? HelloKittyä myytiin jo silloin, kun itse olin lapsi ja nyt se on taas pinnalla. Luulen, että tyyliniekka pukisi päälleen melkein mitä vain, jos siinä olisi yksikin HelloKitty -kuvio. Se selittänee, miksi H&M myy silityskuvia! Ehkä me äidit tarvitsemme niitä, että saamme lapset käyttämään vähemmänkin mieluisia vaatteita!?!

Eilen tarjouduin pelaamaan UNOa, mutta tyttö huuteli huoneestaan ettei ehdi. Jonkin ajan kuluttua hän tuli esittelemään oman itse tehdyn pelinsä. Pelin idea oli aika hauska. Laput sekoitetaan ja kun peli alkaa ne pitää asettaa nopeasti oikeaan aikajärjestykseen. Kaikki lauseet ovat toiminnoista koulupäivän aikana. Tuon ikäisen kuuluukin Piagetin mukaan osata järjestää sarja oikein päin. Täytynee kokeilla tänään, osaisiko hän jo laittaa ne päinvastaiseen järjestykseen lopusta alkuun. Takaperin ajattelu on yksi olennaisimmista uusista kognitiivistä taidoista seitsemästä vuodesta alkavan kehityskauden aikana. Mielenkiintoista huomata ajatusten kehittyvän!

Thanks!

Thanks for yesterday!

The food was tasty and fellowship was pleasant!

I hope the volley returned to its rightful owner.
I also hope that someone felt no pain turning
her head this morning.
Further I hope the chives were not completely
destroyed by our visit.
~
I can't help hoping one more thing.
I hope I'll always have friends like you, guys!

Kellon tarkkuudella

Keskiviikkona oli ihmeellinen päivä.

Puoli tuntia ennen yllätyksenä tulleita huonoja uutisia eräs ystävällinen ihminen tuli juttelemaan kanssani. Hän sanoi, että alkaa muistaa minua rukouksin erään asian puolesta ja kehotti minua luottamaan, että Jumala voi tehdä ihmeen. Ajattelin, että onpas hirmuisen sydämellistä, että joku huomioi lähes tuntemattomia ihmisiä noin kauniisti. Kiittelin kovasti, koska olen aina iloinen, jos joku lupaa rukoilla puolestani. Mielestäni ihmisellä ei voi ikinä olla liian montaa esirukoilijaa.

Kului se huoleton puolituntinen. Sitten kuulin ne huonot uutiset. Itkuhan siitä tuli. Iso itku. En itke usein, mutta sitten kun itken, siitä on oksat pois. Harmituksen keskellä kuitenkin huomasin, että Jumala toimi taas kerran kellon tarkkuudella. Hänhän lähetti hetkeä aiemmin sen ihmisen rohkaisemaan minua. Aina sitä tarvitsee sulatteluaikaa, mutta silti tuntui taas kerran ihan ihmeelliseltä, että taivaassa ajatellaan tavallisenakin päivänä ihan tavallista ihmistä ihan tavallisten asioiden keskellä. Vähän kuin olisin joku VIP.

Pienikään asia ei ole liian pieni hoidettavaksi taivaasta käsin.

Musiikkia

Harjoittelen välillä klassisia pianokappaleita omaksi huvikseni. Soittaminen on sellaista ajanvietettä, jossa ajatukset voi laittaa katkolle. Varsinkin klassisissa kappaleissa, kun joutuu harjoitellessaan keskittymään ihan täysillä. Ehkä tämä ei päde jokaiseen, mutta minä ainakin joudun keskittymään enkä siksi todellakaan ehdi miettiä mitään muuta. Löysin internetistä filmin pienestä tytöstä, joka soittaa harjoittelmani kappaleen ulkomuistista, todella nopeasti ja kauniisti.

http://www.youtube.com/watch?v=NzT0tBuVbJ0

Minä taas en ole ikinä oppinut mitään ulkomuistista, en soita nopeasti enkä kauniistikaan. Silti soittaminen rentouttaa ja siitä tulee hyvä mieli. Ei soittamisen ilon löytymiseen tarvita erityistä lahjakkuutta tai edes hurjan kurinalaista harjoittelua. Soittaa voi sillä tasolla ja niillä taidoilla, joita omistaa. Tällä filosofialla ei tietenkään pääse pitkälle, mutta se riittää siihen, että omaksi ilokseen voi tuottaa musiikkia, vaikkei se täydellistä olekaan.

Joskus tuntuu, että iloitakseen taidoistaan nykymaailmassa kaikkea pitäisi aina osata täydellisesti. Siitä tulee paineita harrastuksistakin. Hyvähän se on panostaa harjoitteluun ja kehittää itseään kurinalaisestikin, mutta ei silti kannata unohtaa, että monesta luovasta taidosta voi olla elämän aikana iloa, vaikkei tavoitteeksi huippua asettaisikaan. Riitasointukin voi olla opettava, ja joskus väärästä nuotista voi tulla hieno ääni, vaikkei se olekaan sama, mitä säveltäjä tarkoitti.

Camouflage

Hirviökuva, mutta se todistaa, että tänä kesänä soluttaudun tosi hyvin maastoon kuin maastoon. Kiitos suurelle (uudelle) pigmenttiläiskälle, joka valtasi otsan! Tuli siitä sentään symmetrinen. Ja pahempaakin voisi olla. Sillä voi aina lohduttautua.

Tänä vuonna näyttää, että kasvot kuvioituu jokaisen aurinkoisen päivän aikana lisää. Enkä edes ole ottanut aurinkoa. Ajatella mitä tapahtuisi, jos makaisin pari päivää hiekkarannalla. Ehkä minua ei edes tunnistaisi sen jälkeen!?!

Menin apteekkiin kysymään onko tähän läikikkyyteen mitään voidetta. Kunnollinen aurinkovoide voi kuulema auttaa ettei tulisi kovin montaa uutta läiskaä. Kysyin voiko näille jo tulleille mitään tehdä, vaikka tiesin kysymättäkin, ettei tässä enää mikään ihmettä tee. Jos nyt kuitenkin saisi maastokuvioinnin edes pysäytettyä. On vasta kesäkuu ja parhaimmillaan kolme aurinkoista kuukautta on vielä edessä. Ei kannata lohduttaa, etteikö tuota muka edes näe. Se on luonnossa vielä pari astetta voimaakkaampi kuin kuvassa. Se näyttää lähinnä siltä, että olisin käyttänyt reilusti itseruskettavaa ja idea sattui menemään pieleen. Onneksi en osaa lukea ajatuksia.

Pitäisiköhän leikata lyhyempi otsatukka peitoksi tai ostaa sellaiset aurinkolasit, että olisi puoli naamaa linssien takana piilossa? Tai lierihattu, jonka voi painaa niin syvälle päähän, että sieltä tuskin edes näkisi mitään. Sekin on oiva vaihtoehto.

Toisaalta, jos nyt joku sattuu kesän kuluessa jonkun hurjan vaaran lähestyessä huutamaan "maastoutukaa!" niin luulen, että jään vain tyynesti seisoskelemaan, kun kaikki muut ryntäävät maahan. Mitäs sitä turhia säikkymään, kun kerran on jo kuviointi kasvoissakin.

Luulen, että meillä jokaisella on omat pienet harmimme. Pää vain pystyyn, siskot, suurin osa näistä pienistä vioistamme haittaa vain meitä itseämme! (Mieskin vain nauroi, että jopas sattui.)

Ruokatunnilla nähtyä

Kotimatkalla huomasin, että kirsikat ovat kypsyneet! Pitkät tikapuut näyttivät siltä, etteivät ne loppuisi koskaan.

Saksassa asuessamme seurakunnassa oli vanhemman puoleinen täti, jota kaikki kutsuivat nimellä Tante Tina. Ei Tante Tina oikeasti ollut kenekään täti, mutta hän oli nimensä ansainnut. Hän oli erityinen monella tapaa. Vaikka elämä ei varmasti aina ollut helppoa, niin Tante Tina oli silti aina iloinen ja kiitollinen. Hänellä oli aina aikaa keksiä hyvän mielen höpsötyksiä. Hauskin sanonta, mikä jäi niiltä vuosilta mieleen, oli Tante Tinan tapa kutsua aviomiestään kultaiseksi peräkärrykseen. Tante Tinalla oli suuri rinnepuutarha, jota hän huolella hoiti miehensä kanssa.

Tante Tina antoi minulle kerran leivontaohjeen, jonka nimesin omaan muistikirjaani hänen nimellään. Aina kun leivon Tante Tinan kakkua, ajattelemme häntä ja muistelemme mukavia yhteisiä hetkiä ja mietimme, mitä Tante Tinalle nykyään kuuluu. Hänet tuntien, emme yhtään epäile etteikö hän olisi edelleenkin vauhdissa. Itse asiassa minulle ei ikinä selvinnyt, kuinka vanha Tante Tina oikeasti on. Muttei kai sillä ollut väliäkään, sillä hän osasi vanheta niin, että ikä ei tuntunut missään.

Tante Tinan upotettu kirsikkakakku

200g voita/margariinia
200g sokeria
> vaahdotetaan
4 kananmunaa
> lisätään yksitellen samalla hyvin vatkaten
125g jauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl kanelia
> sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan sekoittaen
125g jauhettua pähkinää
100g raastettua tummaa suklaata
> lisätään taikinaan

Lopuksi ohjeessa taikinaan sekoitetaan valutetut kivettömät kirsikat isosta lasitölkistä (n. 350-400g), mutta tuoreista kirsikoista onnistuu varmasti ihan yhtä hyvin. En tiedä saako joka paikasta niitä sokeriliemessä säilöttyjä kirsikoita. Saksasta niitä saa ja täältäkin melkein kaupasta kuin kaupasta. Ei silti huolta, tuoreista kirsikoista taikina onnistuu varmasti ihan yhtä hyvin. Torilta ostettuja tuoreita ja makeita kirsikoita laittaisin ehkä n. 500g. (Kannattaa poistaa kivet, tai muuten saattaa joutua lähtemään herkuttelun jälkeen hammaslääkäriin.)

Kakkutaikina tasoitetaan irtopohjavuokaan (halkaisija 24 tai 26cm) ja paistetaan 175 asteessa n. 50 min. Kun kakku on jäähtynyt, päälle voi ripotella tomusokeria.

Läheltä piti

...että oltaisiin saatu uudet ikkunat makuuhuoneisiin. Eilen vuokraisäntä soitti, että luvatut ikkunat tulevat tänään. Heräsimme aamulla jo kuuden maissa raivaamaan huonekalut syrjään ja irroittamaan verhoja. Ehdin pestäkin jo kahdet verhot, kun kuulimme, etteivät työmiehet tietäneet, että heidän pitäisi meillekin tulla... Jotakin väärinkäsitystä aikataulun suhteen. Meille ikkunat vaihdetaankin vasta elo-syyskuussa. Ei se mitään, enemmän iloa niistä ikkunoista tulee muutenkin olemaan kylmään aikaan. Tulipahan verhot pestyä. Kyllä ne olivatkin pesun tarpeessa, ihan ilman ikkunaremonttiakin. Hiukan huvitti, kun aamulla kiireellä raivattiin ja kuvittelin jo mielessäni, että otan sitten töiden jälkeen pari valokuvaa blogia varten. Ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa. Ihanaa silti, että tiedetään ikkunoiden olevan tulossa. Toivottavasti ensi talven lämmityskulut ovat viime talven kuluja pienemmät!

Töissä oli palaveripäivä. Kävimme joka ikisen kurssiarvosanan läpi koko lukuvuoden ajalta. Täällä korjataan kaikki kokeet ja esseet nimettöminä, joten korjatessa ei yleensä tiedä ollenkaan kenen työstä on kyse. Anonyymius liittyy objektiivisuuden turvaamiseen. On silti ihanaa, että tässä vaiheessa lukuvuotta numerokoodit muuttuvat tuloskaavioissa nimiksi. On mukava iloita menestyksestä ja siitä, että kova työ palkitaan. Joskus taas huonompaan menestykseen löytyy nimien selvitessä selitys. Sen myötä on helpompi ymmärtää ja yhdessä miettiä, miten oppilasta voitaisiin tulevaisuudessa paremmin tukea. Iltapäivästä koski selkään niin, että istuminen on taas pannassa hetken aikaa. Keskiviikkona on käydään kaikki vielä kertaalleen läpi ja sitten on arvosanat virallistettu.

Genetiikkaa italiaksi

Isäni suvusta on tehty hieman sukututkimusta. Olenkin varma, että minun puoleltani tähän perheeseen ei ole tullut yhtäkään Italian geeniä. Voisin elää perunaa syöden useamman viikon, kuten esi-isänikin ovat eläneet ihan tyytyväisinä siellä pohjoisessa. En usko, että kovin nopeasti edes huomaisin syöväni perunaa joka päivä, jos sitä tarjottaisiin eri muodoissa - muussina, keitettynä, paistettuna, uuniperunana, janssonin kiusauksessa, keitossa...

Vaan toisin on, koska tuntemattomaa perua olevat Italian geenit rulettaa. Kuvittele, jos laitan perunaruokaa kahtena peräkkäisenä päivänä (vaihtelun vuoksi tietysti ihan eri muodossa) saan jo sen toisen päivän ruokapöydässä kaksi katsetta, kaksi huokausta ja kaksi kommenttia: "Voisitko laittaa pastaa VÄLILLÄ?" Siis millä ihmeen "välillä" - mehän söimme sitä vasta edellispäivänä!?!

Tunnustan - meillä syödään pastaa monta kertaa viikossa. Peruna on vaihteluruokaa, koska yritän vastustuksesta huolimatta vääntää sitä ainakin kaksi kertaa viikossa ruokalistaan. Joka kerran muistan mainita, että siitä saa sentään edes vitamiineja, kun taas pastasta ei saa yhtään mitään. Yritän asennemuokkausta, vaikka oikeasti alan luopua toivosta ja opettelen jatkuvasti tekemään uudenlaisia pastakastikkeita.

Englannissa opiskellessamme söimme rahan ja ajan puutteessa parina päivänä viikossa pastaa bolognese-kastikkeen kanssa. Manner-Eurooppaan palattuamme en pystynyt syömään bolognesea missään muodossa moneen vuoteen. Se kuvotti jo ajatuksenkin tasolla, saati sitten lautasella. Aika näköjään parantaa yökötyksetkin, kun bolognesekin on päässyt takaisin ruokalistalle.

Mikä tässä pastataistelussa on alentavinta, on se, että olen alkanut pitää pastasta itsekin! Alan selvästi pehmetä. (Ehkä joudun joskus tulevaisuudessa esittelemään perunan eksoottisena pohjoisena kasviksena). Olen jopa opetellut tekemään nuudelitaikinankin ihan itse... Jokohan tässä on pohja näkyvissä?

Jos tätä postausta lukiessasi mieleesi juolahti, että minun kannattaisi keittää terveellisempää ruskeaa kokojyväpastaa, erehdyt pahasti. Et ilmeisesti ymmärrä alkuunkaan, mitä se tarkoittaa, kun sanotaan, että joku rakastaa pastaa. Kunnon pasta tehdään valkoisesta durum-jauhosta. Sitä paitsi tuskinpa itsekään vaihtaisit perunaa esim. nauriiseen, vaikka joku väittäisikin sen olevan terveellisempää!

Nyt tuli pohja vastaan - puolustan "italianäkäisesti" valkoista pastaa!!! Tässähän saa hävetä silmät päästään...

Seuraavaksi meillä on ruokana perunaa, eikä valituksia oteta vastaan.

Leikekirja

Tänään vietin hetken muutaman vanhan lehden, saksien, liimapuikon ja leikekirjani kanssa. Muutamaa yksittäistä kuvaa lukuunottamatta, kaikki valitsemani kuvat olivat taas hämmästyttävän samaa linjaa - harmoniaa, vaaleita sävyjä, parkettilattioita, ripaus tummaa puuta tai jotakin maalattua mustaa.

Olen miettinyt viime päivinä useasti lattioiden merkitystä sisustuksen suhteen. Oikeastaan muilla raameilla ei niin paljon ole edes väliä, jos lattia vain on kunnollinen. Suurin unelmani on "kalanruoto"- parketti ja korkeat valkoiset lattialistat. Jos olisi sellainen lattia ja ne ihanat lattialistat, seiniksi kävisivät melkein mitkä vaan. Parasta tietysti olisi, jos ne olisivat vanhaa rähjäistä punatiiltä sotkuisesti harmaalla laastilla muurattuna. Rapsuttaisin ylimääräiset pölyt pois ja nostaisin suuren kiiltäväkehyksisen peilin rosoista seinää vasten. Rähjä ja huoliteltu vierekkäin saisi unelman elämään. Rehellinen tosiasia on se, että sellaista seinien "vaatimattomuutta" löytää nykyisin vain huippumuodikkaista loft-rakennuksista ja kuluneita kalanruotoparketteja taas vain vanhoista mielettömän hintaisista keskustojen kerrostaloista.

Lapselle tulee usein sanottua ns. turhien toiveiden yhteydessä, että usein ajatus jostakin mukavasta on parempi kuin sen mukavan omistaminen. Väitän, että se on totta myös sisustusunelmien suhteen. Unelmissa kaikki on mahdollista ja ihanaa. Tosielämässä taas - jos varaa olisikin kaikkien unelmien toteuttamiseen - unelmia ei ehkä edes osaisi niin kovasti arvostaa ja sittenhän niistä olisi ilokin osittain mennyttä!?! Henkisesti elämä olisi köyhempää, jos ei olisi jäljellä mitään saavuttamatonta, mistä voisi unelmoida. Pahinta olisi, jos aina vain haluaisi kauniinpaa, kalliimpaa ja suurempaa, eikä osaisi ikinä pysähtyä nauttimaan siitä, mitä jo omistaa. En haluaisi sellaista elämää, koska siitä puuttuisi kaiken yltäkylläisyyden keskellä kiitollisuus. Väitän, että kiitollisuus "sisustaa" kotia kauniimmin kuin mikään muu, sillä se luo kotiin ilmapiirin, jossa on hyvä olla.

Tänään oli hyvän mielen vapaapäivä.

Elämän kokoinen tilkkutäkki

Silitin pestyä tilkkutäkkiä ja löysin siitä purkautuneen kohdan, joka vaati pientä käsinompeluoperaatiota.

Joskus elämäkin vaatii pienempää tai suurempaa kokoonkursimista. Tämä tilkkutäkki, ja kolme muutakin, ovat sellaisen prosessin tuloksia. Muutama vuosi sitten käytin suuren osan kesälomastani näihin "terapiapeittoihini." Nimensä ne saivat, koska täysin meistä itsestämme riippumattomista syistä jouduimme yllättäen kirjaimellisesti laittamaan koko elämämme muutamaksi kuukaudeksi konttiin. Tom & Jerry-mäisesti tuntui aivan siltä, kuin joku olisi ajanut meidät yllättäen ihan litteäksi. Ainoa ero piirrettyihin oli, että me emme palautuneet seuraavan sekunnin aikana entisellemme. Sellaisissa tunnelmissa hain sisustusliikkeestä monta viiden euron säkkiä tilkkuja, joista ompelin, ompelin ja ompelin täkin toisensa jälkeen. Tilkut tuntuivat ihanan hallittavalta materiaalilta, koska ne asettuivat lattialla juuri siihen järjestykseen kuin halusin. Sitten vain ompelin suoria saumoja loputtomiin. Suora sauma taas on armollinen, koska sitä ommellessa ei tarvitse ajatella yhtään mitään.

Olen toimintaterapian kannalla - elämän kolhiessa kannattaa ehdottomasti hankkia tekemistä, josta saa sisäistä nautintoa. Täkkien valmistuessa oloni muuttui hiukan seesteisemmäksi. Pelkät terapiatäkit eivät silti tehneet ihmettä yksinään. Luulen, että niiden paras anti on siinä, että ne eivät saa minua ikinä unohtamaan Jumalan huolenpitoa tuon kesän ja sitä seuranneen vuoden aikana. Kuten minä tilkkupeittoa ommellessani, Jumala pala palalta kokosi meidät sisäisesti entisellemme. Aikaa siihen kului, kaikkea kun ei ole järkevää korjata pikaliimalla tai muutenkaan kiirehtien. Palauduimme kuitenkin entisellemme ja varmasti monella tapaa vahvemmiksikin. Joskin omasta vahvuudesta ei niiden kokemusten jälkeen ole enää tullut paljon puhuttua. Omat rajat nähtyään muistaa pitkään, missä ne rajat kulkevat. Elämässä ainoa todellinen vahvuus on se, että on Jumala, johon saa turvata.

Sanotaan, että elämä on vain elämää ja kaikkea voi sattua kaikille. Elämän voi kuitenkin kirjoittaa isolla E:llä, kun omistaa Jumalan, joka on läsnä silloinkin, kun se "kaikkea" rysähtääkin omalle kohdalle niiden "kaikille" muille sijaan. Sitä "kaikkea" on monenlaatuista - yllättävää sairautta, suuria muutoksia, raskaita menetyksiä tai mitä muuta tahansa. Ihminen voi mennä ihan palasiksi, muttei ikinä niin hajalle, etteikö Jumala saisi palasia paikoilleen.

Ihanaa juhannusviikkoa!
Jos on kylmä, kääriydy tilkkutäkkiin!

Uudet kirjat ja silmälasit

Eilen tyttö oivalsi, että osaa lukea myös suomeksi! Hän luki kerralla kirjan puoleen väliin ennen nukahtamistaan. Tänään olin sitten kuunteluyleisönä. Hyvin sujui, vaikka y, ä ja ö vaativatkin välillä pienen mietintätauon. (Y on täällä IJ. Ä:tä ja Ö:tä taas ei ole olemassakaan.) Muut äänteet sujuvat helposti. Sana "malttamattomana" tuotti hiukan hankaluutta. Suomenkielen lukemisesta olen melkein yhtä innokas itsekin! Lukemalla kieli kehittyy parhaiten.

Toinen huvitus oli nuo alemman kuvan silmälasit. Eilen oli paikallinen isänpäivä ja lahjoja riitti. Niitä syntyy nopeasti ja vähistä raaka-aineista. Luovuudesta ei ole puutetta...

Töissä oli tänään palavereita. Suunnittelimme uutta lukuvuotta, mietimme korjauksia kursseihin ja pohdimme sivuainetarjontaa. Lukuvuosi saadaan purkkiin ensi viikolla, kun kaikki arvosanat on ensin käyty läpi. Heinäkuun alussa on vielä ensivuoden kurssikuvausten päivitystä ja koekysymysten suunnittelua.

BBQ:n kaveriksi

Löysin viime viikolla amerikkalaisen lehden, jossa oli grillausreseptejä. Tein kuvassa olevaa perunasalaattia, kun tänään tapasimme ystäviä herkuttelun merkeissä. Salaatista taisi tulla tämän kesän "rillilisäke." Laitan tähän reseptin, jos haluat kokeilla. Me söimme salaatin lämpimänä, mutta ohjeessa sanottiin, että sen voi syödä yhtä hyvin huoneenlämpöisenäkin tai vasta seuraavana päivänä. Jos salaatin valmistaa jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää, niin saattaa olla, että kastiketta kannattaa vähän säästellä, ettei mausta tule liian voimakas. En ikinä seuraa reseptejä kovinkaan tarkasti, joten tässä tämä on niin kuin minä sen tein.

Perunasalaatti "Ameriikoista"

Reilu kilo pieniä puikulaperunoita (punakuorisia ja tavallisia) Tässä tein työtä käskettyä, kun luulin, että lopputuloksessa ero näkyisi paremmin. Jos kaupasta ei helpolla löydy punakuorisia, niin ei kannata lähteä niitä etsimään.
- keitä kypsäksi ja puolita leikkaamalla vinoon
Kaksi punasipulia
- leikkaa ohuiksi renkaiksi

Kastike:
9 rkl punaviinietikkaa
9 rkl oliiviöljyä
1 1/2 rkl vahvaa sinappia (sitä missä sinapinsiemenet näkyvät)
3/4 tl sokeria
3/4 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
persiljaa (tuoretta tai kuivattua)
- mittaa aineet suljettavaan purkkiin ja ravista sekaisin

Sekoita perunanpalat, sipulirenkaat ja kastike. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Oli muuten ihana päivä! Aurinko paistoi ihanasti, jutut olivat mukavia ja jälkiruoaksi isäntäväki oli tehnyt vohveleita. Vohvelien päälle saatiin vaniljajäätelöä ja mansikoita. Ehkä huomenna olisi viisasta syödä kevyemmin. Luvassa on muuten sadetta, joten se siitä helleaallosta. Tässä maassa on parasta nauttia kesästä aina, kun aurinko tulee esiin. Eläköön auringonpaiste, ystävät ja grilliruoka!!!

Keittiöpuutarha ja viisaita ajatuksia

Ajatella, miten vihertää! :D Ostin pari pussillista erilaisia siemeniä ja kokeilen, minkä makuisia ituja mistäkin tulee. Nämä ovat peräisin retiisistä. Maku on aika voimakas: kuvittele nippu retiisejä tiivistettynä yhteen ituun. Jostakinhan se valmiin retiisin kitkeryys syntyy. Aion käyttää idut salaattiin mausteeksi viikonlopun aikana. Idut ovat retiisimäisesti punavalkoisia, joten ne kyllä voisivat koristaa tarjoilua kuin tarjoilua. Kirpeä maku saattaisi sopia graavilohen seuraan tai vaikka lisäväriksi voileipäkakun koristeiden päälle.

Sain hauskan sähköpostin, jossa oli hyviä ajatuksia elämästä. Kirjoittajaksi ilmoitettiin Regina Brett, 90-vuotias Ohiosta, USA:sta. Tässä listasta muutama:

- Elämä ei ole reilua, mutta se on silti hyvää.
- Älä vertaile omaa elämääsi kenekään toisen elämään. Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se sisältää.
- Kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Älä silti ole huolissasi; Jumala ei räpyttele silmiään.
- Hankkiudu eroon kaikesta, mikä ei ole hyödyllistä, kaunista tai iloista.
- Anna kaikille kaikki anteeksi.
- Miten tahansa hyvä tai huono tilanteesi on, se tulee muuttumaan.
- Älä ota itseäsi liian vakavasti - eivät muutkaan ota.
- Usko ihmeisiin.
- Vanheneminen on parempi kuin sen vaihtoehto, mikä on kuolla nuorena.
- Jos kaikki ihmiset tekisivät ongelmistaan kasan ja näkisimme toisten kasat, ottaisimme nopeasti omat ongelmamme takaisin.
- Kateus on ajan hukkaa - sinulla on jo kaikkea, mitä tarvitset.
- Elämä on lahja, vaikkei siihen olekaan solmittu suurta rusettia.

Aurinko paistaa ja viikonloppu on tulossa!

Kangaskaupassa

Hääpäiväkahvilareissun jälkeen kiertelimme hetken aikaa sellaisessa kaupunginosassa, missä emme olleet ennen käyneet. Olin ihan innoissani, kun bongasin saman ketjun kangaskaupan, missä olin Antwerpenissakin käynyt! Tiesin, että kangaskauppa on siellä jossakin, mutta olin ajatellut, että se on tietysti niin vaikeassa paikassa, ettei sinne tule ikinä lähdettyä. Sitä paitsi Antwerpenissä väittivät, että tästä kaupasta saa melkein pelkästään juhlapukukankaita. Asiakkaan huijausta! Valikoima oli ihan huippu - varsinkin sisustuskankaiden osalta. Nyt on unelmapaikka tiedossa, kun alkaa ideoita kuplia...

Tunnustan, että en usein käy kangaskaupassa ostamatta yhtään mitään. Siksi en jatkuvasti kiertele kangaskauppoja. Ajattelin kyllä ihan rehellisesti ulko-ovella, että kunhan katson vain, että tiedän tulevaisuudessa, mitä valikoimassa on. Mitä peremmälle kaupassa kävelin, sitä enemmän löysin kaikkea ihanaa. Yleensä kangaskaupassa löydän kaiken tarvitsemani ensisilmäyksellä. Kierrän reippain askelin kaupan läpi ja tiedän nopeasti, mitä haluan ja mihin tarkoitukseen. Kangas on ostettavana samanlainen kuin mikä tahansa sisustusjuttu, siitä näkee heti onko se hyvä vai ei! Tietysti hinta rajoittaa rajustikin, joten se on hyvä syy jättää kauniskin kangas ostamatta. Maanantaina tarvitsin vain minuutin ja tiesin, että tästä valkopohjaisesta kukkakankaasta saan kesätyynyt.

Olen kangaskaupassa extrapihi, ostan vain sen verran kuin oikeasti tarvitsen. Joskus jopa liian vähän. Tunnen itseni ja tiedän, että idean toteutettua loppupalalla en tee kerrassaan mitään. Tällä kertaa pyysin vain 50cm palan. Myyjä varmisteli, että ymmärränkö varmasti, että kuvio on niin suurta, ettei se pienellä alueella pääse näkyviin. Leikkasi onneksi kuitenkin vain sen minkä pyysin. Pääsin kuin pääsinkin kaupasta 12 eurolla. Ei hullumpi hinta kolmesta tyynynpäällisestä!

Joku tietysti ostaisi vetoketjutkin, mutta minä ompelin kaikki reunat kiinni. Inhoan vetoketjujen ompelua (liian hidasta ja hankalaa) ja sitä paitsi ne lisäisivät hintaa sen verran, ettei enää kannattaisi ommella itse. Joudan kyllä purkamaan ja ompelemaan uudestaan kiinni, kun pesun hetki koittaa. Tämä tapa on taas niin tee-se-itse -meininkiä kuin olla voi, mutta jos ajattelisin liian monimutkaisesti, minulta jäisi moni idea toteuttamatta. En minä muutenkaan ole ikinä oikeaa ompelijaa esittänytkään, joten tuskin tästä vetoketjuttomuudesta kovin paljon maine huononee. Ja saahan jokainen omia väkerryksiään purkaa ja korjata niin monta kertaa kuin jaksaa.

Mummolan lakanoita

Sain miehen mummolasta perintönä kassillisen vanhoja valkoisia petivaatteita. Kukaan muu ei niitä halunnut. Ihmeellistä minun mielestäni! En nimittäin tiedä, mitkä muut petivaatteet olisivat kauniimpia.

Kaikki lakanat olivat ihan käyttämättömiä, osa vielä alkuperäisissä paketeissaankin ja monessa kangas tuntui ihan rapisevan vanhasta tärkistä. Pesin innoissani monen monta pesukoneellista, kuivasin ja silitin. Nyt on ensimmäiset lakanat käytössä ja kaapissa niitä on lisää. Parasta näissä vanhoissa lakanoissa on himmeän hohtava pinta, kankaaseen kudottu kuviointi (klikkaa kuvaa suuremmaksi) ja alaosan nappilista. Silittäessä voi vain ihmetellä, mikä ero vanhalla puuvillakankaalla on uusiin verrattuna. Nämä nimittäin siliävät kertapainalluksella, kun taas jokainen uusia puuvillalakanoita omistava tietää, mitä tuskaa niitä on saada sileäksi... Kyllä ennenvanhaan on osattu.

Mikä minua eniten ihmetyttää on se, että monilla saksalaisilla naisilla on tämän tapaisia perintö- tai kapiolakanoita kaapit pullollaan, mutta käytössä niitä ei näe juuri milloinkaan! Monet tuntemani naiset valittavat, että vanhoista valkoisista lakanoista on niin paljon vaivaa, ettei niitä kannata käyttää. Tottahan sekin voi olla, mutta esteettisyyden eteen teen itse mielelläni melkein mitä vain. Sellainen kulttuurinen ero tähän tietysti liittyy, että minun "hyvin silitetty" ei ole sama asia kuin saksalainen "hyvin silitetty." Olen kuitenkin täysin tyytyväinen oman työni laatuun, vaikka moni "echte Hausfrau" varmasti vain pyörittelisi silmiään ja alkaisi silittää uudelleen.

Nyt on lakanoita koko seuraavaksi vuosikymmeneksi, ehkä vielä toiseksikin, jos laatu on yhtä hyvää kuin miltä se vaikuttaa.

Hääpäivän kunniaksi

Hääpäivän kunniaksi kävimme aamiaisretkellä kaupungilla. Suosikkikahvilamme oli auki! Se on ihanasti sisustettu, jotenkin moderni, mutta myös kodikkaasti perinteinen. Leivät maistuvat itse leivotulle! Ihan ihanaa, rapeakuorista, tummahkoa hiivaleipää, vaaleita sämpylöitä ja croissanteja. Marmeladit, hunaja, päärynäsiirappi ja suklaalevite ovat myös oikeista aineista tehtyjä. Sekä leivonnaisia, että myös levitteitä voi myös ostaa mukaan.

Muut kuvat otin huvin vuoksi. Täällä kaunis ja rähjäinen muodostaa usein mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Ei kaiken tarvitse olla steriiliä ollakseen kaunista. Kontrasti tekee joskus ihmeitä!

Valmistujaisjuhlat

Ennen juhlaa tunnelma oli jännittynyt - niinkuin pitikin. Kävin ottamassa muutaman valokuvan kirjaston edessä ennen h-hetken koittamista. Kulkue sujui hienosti, valmistujat saivat todistuksensa ja saivat siirtää lakkinsa tupsun oikealta vasemmalle. Kakkutarjoilun jälkeen lakit lensivät perinteiseen tyyliin.

Valmistuneita oli yhteensä 41. He edustivat 18 eri kansalaisuutta. Luokan valitsema juhlateksti oli Johannes 3:30.

Vanhoja ystäviä

Eilen juhlittiin koulun 50-vuotisjuhlia. Iltapäivällä oli aiemmin valmistuneiden oppilaiden tapaaminen ja illalla varsinaiset juhlallisuudet. Kaikki ei tietenkään päässeet paikalle. Valmistuneethan ovat hajaantuneet yli 70 eri maahan! Eri vuosikymmeniltä oli kuitenkin väkeä paikalla muistelemassa opiskeluaikoja. Tässä muutama ystäväni, joiden kanssa vietettiin aikaa yhdessä.

Teetauon paikka

Aamun korjasin toimistolla kirjoitelmia ja hoitelin muutaman viime hetken puutarhahomman. Nyt laitoin teeveden kiehumaan ja kiipesin hakemaan valmistujaisjuhlien kaapua säilytysrasiasta vaatekaapin päältä. Huomenna on tiedossa valokuvausta.

Tuttu silitysrupeama on edessä. Joskus jopa "höyrytimme" kaapuja laittamalla ne kuuman suihkun höyryyn kuitenkaan kastelematta niitä. En muista, että siitä olisi ollut paljon apua. Silitys on sallittu silitysraudan miedoimmalla lämmöllä, joten siitä voi mielessään laskeskella, minkä verran aikaa toimenpiteeseen kuluu. Silitys on terapeuttinen vuoden lopetustraditio. Ilman sitä loppua ei tule, eikä loppua tule ilman sitä.

Meille naisille silityksestä seuraava vaihe on miettiä, mitä kaavun alle laittaa. Jos hame on normaalimittainen, helmaa ei näe kaavun alta. Se saa sääret kuin sääret näyttämään vääriltä ja vitivalkoisilta. Jos taas asun yläosa ei ole kunnolla istuva tai siinä ei ole nappeja, saa koko juhlan ajan nykiä tuota värillistä "huppua" alemmas, ettei koko komeus kurista kaulaa. Jos säätiedotus lupaa lämmintä, niin olo tulee joka tapauksessa olemaan kuin muovipussissa. Hihattomat ja lyhythihaiset yläosat hiostavat eniten, kun iho osuu suoraan kaapuun. Silti liikaakaan ei kannata alle pukea, koska sekin tekee olon tukalaksi. Asuvalinnan jälkeen vielä, jos kaiken vastavuoroisen oikomisen ja asettelun jälkeen saa hupun laskokset pysymään kutakuinkin oikeassa asennossa olkapäillä alkukulkueesta juhlan läpi loppukulkueeseen saakka, niin lopputulos on juhlava.

Tänä vuonna selkäni ei kestä lavalla istumista nousematta välillä seisomaan, joten pääsen viikonlopun juhlallisuuksiin yleisöksi siviilivaatteissa. Lauantaiaamuna uskon sen tuntuvan hienolle, kun saan pukea päälle ihan mitä tahansa juhlavaa. Juhlapäivässä on kuitenkin jotakin erityistä, josta nyt taidan jäädä pahasti paitsi. Siksi aion käväistä kirjastossa, jossa on aina ihan ainutlaatuinen tunnelma ennen kulkueen muodostamista. Ilma melkein säkenöi, ilo saavutetusta tutkinnosta on käsin kosketeltavaa ja jokaista hiukan mietityttää meneekö kaikki valmistelujen, harjoituksien ja kulkue- ja istumapaikkakaavojen mukaan täsmälleen oikein. Näen valmistuvat oppilaat ensimmäistä kertaa kaavuissaan. Toivon saavani oman osani h-hetken jännityksestä.