perjantai 19. tammikuuta 2018

Suomalaisia painajaisia



Kävin ennen joulua Suomessa ja toin miehelle joululahjaksi Karoliina Korhosen Finnish Nightmares -kirjan. Kaikki varmaan tietävät nämä sarjakuvamaisesti piirretyt suomalaisvitsit jo, ne kun kiertävät epäsäännöllisen säännöllisesti facebookissa. Mies ei ollut kuitenkaan sattunut näkemään niitä aikaisemmin, mutta tykkäsi kirjasta kovasti. Hän naureskeli varsinkin sille, että sää on ihan kamala, mutta täytyy odottaa bussipysäkin ulkopuolella, koska pysäkki on ihan täynnä, kun siellä on yksi ihminen. Ilmeisestikin hän on huomannut suomalaisten tilan tarpeen vuosien aikana ja joutunut muutaman kerran hiukan epäselvään tilanteeseen sen vuoksi. 

Nämä vitsit on kyllä hauskoja minustakin. Muutamasta kohdasta ajattelin, että tuossa asiassa ei ole tullut ikinä mieleenkään nolostua. Joistakin taas ajattelin, että tuon tilanteen nolous ei ole tullut mieleen enää pitkään aikaan. Joistakin kohdista huomasin huvittuneena, että hei, tuolla tavallahan mä ajattelen vieläkin. Erityisesti mieleen jäi se, että ei viitsi mennä rappukäytävään jos kuulee, että siellä on joku. Olen ainakin miljoona kertaa odottanut kotona, että siivooja lähtisi tai naapurit menisivät ensin ennen kuin lähden rappukäytävään. Hassu juttu, koska oikeasti kuitenkin tervehdin ihmisiä mielelläni ja jään ihan iloisesti kenelle vaan juttelemaan, jos satun tulemaan kotiin jonkun kanssa yhtä aikaa tai kun siivooja vielä siivoaa... eikä se ole ikinä vähimmässäkään määrin noloa. No, ehkä se hiukan, jos joutuu kulkemaan vastapestyn lattian yli siivoojan katsoessa vieressä. Siitäkin kuitenkin yleensä selviää ihan kunnialla, kun vain pahoittelee asiaa. Kukaan ei ole ikinä ollut moksiskaan. Silti en mielellään lähde kotoa, jos joku on käytävässä. Ihan täysi paradoksi siis, mutta ehkä se on vain suomalaista minussa, hahah. Tässä on täysin vastakohtana mun mies. Hän ei ikinä siirtäisi omaa menoaan minuutillakaan tuollaisesta syystä. Muista syistä lähtö voi kyllä viivästyä, mutta ei todellakaan sen takia, että käytävässä olisi joku muu. Rappukäytävähän on nimenomaan kulkemista varten! Sen kun vain suomalaisuudeltaan muistaisi. 

Ehkä tämän sarjiskirjan aiheuttama havainto näin ulkosuomalaisen näkövinkkelistä on se, että monessa asiassa voi oppia toimimaan toisin ja jopa täysin päinvastaisesti, mutta jossakin sisällä säilyy kuitenkin se suomalainen, joka tulee esiin aina silloin tällöin mitä omituisemmissa tilanteissa. Silloin on hyvä nauraa itselleen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti