Toukokuun puolivälissä katsottiin tytön kanssa kuninkaallisia häämenoja. Se on meillä sellainen ehdoton juttu, että jotakin pientä tunnelmaan sopivaa pitää keksiä, kun kruunupäät juhlivat. Pionit aukesivat juuri sopivasti juhlalauantaiksi ja me koottiin jalallisiin, kristallisiin jälkiruokakulhoihin itsellemme jäätelöannokset, joihin tuli mukaan mansikkasiivuja ja mansikkamarenkeja. Kuplavedellä höystettyä omenamehua laseihin ja kaikki tarjolle "hopeatarjottimelle" ja juhlat saivat alkaa. Pienistä jutuista tulee mukavia muistoja. Nyt ei kyllä sitten taidakaan olla kuninkaallisia häitä tiedossa useampaan vuoteen, kun seuraavat prinssit ja prinsessat tarvitsevat vähintään vuosikymmenen, useammat kaksikin, kasvaakseen ensin aikuisiksi.
Pioneita kuitenkin onneksi riittää! Ne eivät tunnu loppuvan vielä vähään aikaan. Tänä vuonna olen ottanut kauden loppumisen pelossa ilon irti ja ostanut lähes viikottain uudet kukat maljakkoon. Yleensä pionien aika on niin lyhyt, että se loppuu ihan kesken, mutta tänä kesänä se näyttää jatkuvan ja jatkuvan. En tiedä, johtuuko se vaihtelevasta säästä vai mistä, mutta en ikinä saa tarpeekseni näiden kukkapalleroiden ja kymmenien paperinohuiden terälehtien kuvaamisesta... Lempikukka, ei siitä pääse mihinkään, vaikka sanonkin samaa joka vuosi tähän aikaan. Harva kukka on puolikuolleenakin upea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti