Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Tätä amaryllistä ehdittiinkin odottaa... Eikä se avautunut vielä loppiaiseksikaan, mutta nyt aletaan selvästi jo olla voiton puolella. Uuden vuoden jälkeen leikkasin kukkavarret maljakkoon, kun ajattelin, että se saattaisi hiukan nopeuttaa näitä hitureita. Amaryllis ei tosiaan ole kärsimättömälle sopiva kukka. Täytynee muistaa muistuttaa itseäni sitten siitä taas joulukuussa. En muuten ole juurikaan vielä alkanut raivata joulua pois, mutta nyt varmaan täytyy viikon aikana aloittaa sekin. En pitänyt kiirettä, kun tuntuu että päivät ovat edelleenkin tasaisen harmaita ja pimeitä, joten on kiva, kun on hiukan jouluvaloja vielä ja hämärään aikaan ainakin voi edelleen tunnelmoida hiukan. 

Lehdestä luin viime viikolla, että Brysselissä oli joulukuussa vain kymmenisen tuntia aurinkoista, kun yleensä vastaava tuntimäärä on 45 tuntia. Vuosikymmenien ennätys kuulema tämän vuotinen auringottomuus. Ihmekös tuntui joulukuu niin pimeälle... Jossakin kohtaa sanoinkin miehelle, että en muistanut, että joulukuu olisi aikaisemmin tuntunut näin valottomalta. Ei se sitten ihan pelkkä oma tunne ollutkaan.

Nyt ollaan kuitenkin täälläkin menossa valoisampaa kohti, eikä siihen enää montaa viikkoa kulu, kun eron huomaa jo selvästi. Täällä alkuvuoden aurinko tosin tietää aina talvista ikkunanpesu-urakkaa, jos vain plussan puolella ollaan. Ilmassa on jatkuvasti niin paljon pölyä, että auringon paiste paljastaa likaiset ikkunat, vaikka marraskuun lopussa taisin ne vasta viimeksi pestä. Siinä kohtaa kaipaan aina pohjoisempaan ja puhtaampaan ilmaan. Sitten taas heti kun alan hommiin muistan, miten kamalaa on pestä monikerroksisia ikkunoita ja olen saman tien erittäinen tyytyväinen täällä oloon, koska täällä riittää yhden sisä- ja yhden ulkopinnan pesu. Hassua miten ihminen löytääkin elämästä kaikenlaisia kiitollisuuden aiheita...