Onpas onni, että nyt alkaa viikonloppu! Tämä viikko oli niin työntäyteinen, että ihmetyttää itsekin miten selvisin... Valmistelin uutta luentomateriaalia reilun kymmenen tunnin edestä. Ehkä enemmänkin, mutta siinä ajassa sen matskun saisi käytyä läpi kuitenkaan vaivuttamatta opiskelijoita epätoivoon. Tunnustan nyt kuitenkin, että jouduin opettamaan sen kaiken kolmessa tunnissa. Kyllä, yleisön reaktiot olivat juuri sitä mitä sellaisella pikakelauksella voi odottaa. Puolustukseksi sanon, että enempää aikaa ei ollut, materiaali oli pakko sisällyttää mukaan ja se oli sellaista, että vaikka sitä pystyin kyllä tiivistämään, siitä ei pystynyt rakenteeltaan leikkaamaan mitään. Anteeksi ja kiitos. Ei kai sitä mitään muuta voi sellaisten luentojen päälle sanoa. Seuraavalla kerralla on pakko raivata hiukan enemmän tilaa tuolle pätkälle.
Viime vuosien aikana olen joutunut lukemaan työn ja opiskelujen vuoksi niin paljon, että en ole juurikaan vapaa-ajalla jaksanut tarttua kirjoihin. Muutama rento kirja silloin tällöin, mutta noin niin kuin yleisesti olen lukenut ihan hurjan vähän. Olen aina tykännyt lukemisesta ja kokenut sen mukavan rentouttavana, joten vapaa-ajan lukemisen vähäisyys on välillä hiukan harmittanut. Sillä tavalla hiukan kitkerän suolaisesti, ihan kuin joku olisi tahallaan pilannut mukavan harrastuksen. Asialukemista on kuitenkin jatkuvasti ollut niin paljon, että muut kirjat eivät ole vetäneet puoleensa niin paljon, että olisin oikeasti saanut tartuttua niihin säännöllisesti.
Joululoman alussa päätin, että loman aikana en koske työ- tai opiskelujuttuihin ollenkaan. Niinpä reissuunkin mukaan pääsi pari sisustuslehteä ja englantilaisesta kirjakaupasta Brysselissä ostamani Julian Fellowsin kirjoittama Belgravia. Se olikin hyvä ostos! Kertomus sijoittuu vanhaan aikaan ja on hiukan Downton Abbey -tyylinen, vaikka yhden kirjan mittainen kertomus on tietysti huomattavasti lyhyempi ja vähempisäikeinen, kuin massiivinen monen kauden ajan esitetty tv-sarja. Kirja ei ole todellakaan ole mitään korkeakulttuuria, eikä edes kevyenä romaanina mitenkään poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu, mutta tarina on kuitenkin ihan mielenkiintoinen luettavaksi, vaikka hiukan hidastempoinen olikin.
Kun ei ollut työ- ja opiskelujutuista painetta, niin huomasin, että kyllä rento lukeminen rentouttaa edelleen. Ajattelin, että tänä vuonna voisin koittaa silloin tällöin ottaa kirjan käteen vapaa-ajallakin. Mitään yhtään vaativampaa kuin tuollaista kevyttä hömppää en kyllä tosin jaksa tällä hetkellä edes ajatella vapaa-ajan lukemiseksi. Laadukkaampi kirjallisuus voi siis jäädä odottelemaan tulevaisuutta ja tilannetta, kun analyyttisempi lukutyylikin taas rentouttaa. Sitä hetkeä odotellessa pitää vaan pistää hyviä kirjaideoita korvan taakse odottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti