Äitiydestä ja vähän muustakin

Äitiys on hieno asia, mutta samalla myös sellainen vuoristorata, että heikkohermoista joskus hiukan huimaa. Monessa asiassa koen olevani erityisen onnekas, kun taas joissakin asioissa olisin kyllä toivonut olevani hiukan erilainen ihminen tähän projektiin. En nimittäin olisi vuosia sitten ikinä uskonut, että voisin jännittää ja pelätä niin montaa asiaa kuin mitä olen ehtinyt tässä vuosien aikana jännittämään ja pelkäämään. Jälkikäteen voi tietysti aina sanoa, että joitakin asioita mietti ihan, tai ainakin osittain, turhaan. Joistakin toisista asioista taas voi sanoa, että onneksi en tajunnut, että tällaistakin voi tapahtua. Aika monista asioista voi kuitenkin todeta, että omat reaktiot olivat ihan realistisia. Äitiys on nimittäin sellainen juttu, että siihen ei pysty osallistumaan puolella sydämellä, eikä tulevaisuus ole ikinä etukäteen täysin selvää. Jälkiviisastelu tai itsensä syyllistäminen evät siis kannata silloin kun huolesta on kyse.

Eilen kirkossa laulettiin loppuun vielä vanha hengellinen laulu, minkä kertosäkeistö on suomeksi muistaakseni jotakin sinnepäin että 'Jeesus elää, siksi elää tahdon.' Se on suomeksikin ihan hieno laulu, vaikka noin käännettynä se kuulostaa minun korvaani jotenkin aavistuksen verran elämänvastaiselle. Englanniksi en kuule siinä sellaista sävyä ollenkaan. Nyt vasta huomasin, että yhtä säkeistöä en ole edes ikinä huomannut.  

How sweet to hold a newborn baby,

And feel the pride and joy he gives;

But greater still the calm assurance:

This child can face uncertain days because He Lives!

En muista, että suomalaisessa versiossa ainakaan olisi tällaista säkeistöä ikinä ollutkaan! Englanniksi minun on täytynyt laulaa se monta kertaa vuosien aikana, mutta vasta nyt huomasin, mitä siinä sanotaan. Ehkä tämä huomio tuli kuitenkin hyvään kohtaan, koska tämä äiti ainakin rohkaistui tuosta näkökulmasta. Omassakin elämässä luottaminen on joskus hankalaa, mutta äitinä luottaminen on usein vielä monta astetta vaikeampaa. Mietin siinä mukana laulaessani, että sellainen "rauhallinen vakaumus" on kyllä tarpeellinen juttu, että tosiaan voi luottaa, että oma lapsi selviää mistä vain. Kenekään elämä ei koko aikaa mene myötätuuleen ja ihan realistisesti ajatellen jokaisen lapsen elämässä on välillä epävarmuutta tuovia päiviä. Pelottomuus ja luottamus ovat kuitenkin sitä, mitä toivoo lapsen elävän omassa elämässään todeksi vaihtuvista tilanteista huolimatta.

Tämän vanhan laulun yllätyssäkeistö olikin hyvä muistutus tähän vuoden alkuun! Sama Jumala, mikä kantaa äitiä itseään epävakaisina aikoina, kantaa lastakin. Äitinä sitä ei vaan aina omalta huoleltaan muista tai huomaa.