tiistai 3. kesäkuuta 2014

Uusi laukku - A new bag




Reisentheliltä oli tullut hauska uusi kangaskuosi, joten en voinut vastustaa tälläista pieneksi taiteltavaa ostoskassia. Siihen voi laittaa monta kiloa tavaraa ja muutenkin siinä on aika tavalla tilaa. Meillä on aina auton takakontissa iso kori ostoksille ja muutama muukin vahva ostoskassi, mutta joskus kun hakee vain muutamaa ruokajuttua nopeasti, niin hanskalokerossa on hyvä olla kassi, jonka voi napata sieltä nopeasti mukaan. Välttyy jatkuvalta muovipussien ostamiselta ja värikäs kukkakuosi saa hyvälle mielelle. Reisenthelistä mulla on muutenkin vain hyviä kokemuksia. Kaikki, mitä olen ostanut siltä merkiltä, on kestänyt todella pitkään hyvänä, vaikka hinta onkin varsin kohtuullinen. Tämäkin kassi lähti mukaan viidellä eurolla ja kestää varmaankin useamman vuoden.

Pionit taas tarttuivat tänään mukaan. Täällä leikkokukat on todella paljon halvempia kuin siellä pohjoisessa. Esim. tänään tarjouksessa olivat keltaiset liljat, kaksi nippua viitosella, mutta ne eivät nyt kiinnostaneet, koska liljojahan saa ympäri vuoden. Tai, no, ainakin melkein, mutta pioneja on vain tähän aikaan.   

----

I could not resist this shopping bag from Reisenthel. It was made of the new material with colorful flowers. We have always a big basket and huge shopping bags in the trunk of the car for the big shopping, but for a little errands it's practical to have a small shopper in the glove compartment. So far I have been very happy with everything I have ever bought from Reisenthel. Their bags seem to last almost forever, but their prices are very agreeable. 

Today I bought some peonies at the supermarket. They are irresistible at this time of the year! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti