torstai 26. kesäkuuta 2014

Todistukset ja juhlallisuudet - Certificates at a reception



Vaikka koulua onkin vielä loppuviikkokin, juhlat pidettiin jo keskiviikkoiltana. Ensin puheet ja sitten todistusten jako. Jakajina koulutoimenjohtaja, luokanopettaja ja rehtori. Pusuilta ei tietysti vältytty, mutta tyttö selviää tietysti ihan täysin näistä paikallisista juhlallisuuksista ja suukkojen oikeista määristä tilanteessa kuin tilanteessa... Virallisessa juhlassa yleensä annetaan kolme poskipusua per henkilö ja joskus muutenkin, mutta näin ulkomaalaisen kannalta määrät määräytyvät jokseenkin mysteerilogiikalla ja asiaa vaikeuttaa vielä sekin, että ranskan- ja flaaminkielisten tavat hiukan eroavat toisistaan. Lapset olivat askarrelleet itselleen asiaankuuluvat hatut, joten ne heitettiin juhlan lopuksi ilmaan. Sain otettua paljon ihania kaverikuvia muistoksi. 

Mies muuten sai osansa juhallisuuksista, kun hänet kutsuttiin yllättäin eteen ja lahjottiinkin vielä herkkukorilla. Hän on ollut mukana vanhempien toimikunnassa koko ajan, kun tyttö on käynyt tätä koulua. Siitä voisi melkein kirjoittaa sellaisen 'ulkomailla asuminen'-jutun. Se on nimittäin ollut yksi parhaista sopeutumiskeinoista meille kaikille. Siinä tuli nopeasti koko koulun henkilökunta, talon tavat ja laajempi vanhempien verkosto tutuksi. Uskon, että se osaltaan myös sulautti meidät osaksi kouluyhteisöä, joten ulkomaalaisuutemme unohtui kaikilta lähes kokonaan. Tai ehkä se ei unohtunut, mutta siinä ei ollut ikinä minkäänlaista negatiivista kaikua. Täytyy sanoa, että tämä koulu oli kyllä kokonaisuudessaan niin hyvä kokemus, että ei olisi voinut parempaa toivoa! 

---- 

Although the kids have classes until Friday afternoon, the certificates were already given at the reception on Wednesday night. First the speeches and then the rest. Lots of kisses naturally, but our daughter seems to know what to do and how many kisses to give in different situations. For an adult foreigner, the amount of kisses is at times slightly confusing, not only because it depends on the reason and setting, but also because the French and Dutch speakers follow different logic. The kids had made themselves graduation caps. I was happy that I got so many good photos of all friends our daughter holds dear.

My husband got his share of the celebration as well when he was suddenly invited to come to the front to receive a present. He has been part of the parents' committee all these years our daughter has attended the school. That would almost be a story worthy of 'living abroad' title. It has namely been one of the best things of settling down to the community for all of us. I am myself not much of a committee person, but through all the contacts he made, we all got to know the school team, their ways of doing thins and also a large network of parents. We believe that it is one of the biggest reasons that made everybody during the years almost forget that we are foreigners. Or perhaps it was not forgotten, but it never had any negative connotation to it. I must say that this school was altogether such a good experience for all of us, that we could not have hoped for a better one!    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti