Kotitekoista

Kotilieden uusimmassa numerossa oli vappumunkkien ohje. Uskaltauduin ensimmäistä kertaa elämässäni leipomaan niitä ihan itse. Olen aina pelännyt öljyn kuumentamista kattilassa. Minulla ei tietenkään ollut lämpömittaria, mutta onneksi oli hyvä leivontakirja, josta tarkistin homman perusperiaatteet. Paras vinkki kuumuuden toteamiseen oli se, että kun puukauhan laittaa öljykattilaan, sen reunoihin alkaa heti tulla paljon pieniä kuplia. Sellainen testi sopikin minulle mittaria paremmin. Paistaminen oli paljon helpompaa kuin olin ikinä kuvitellut.

Munkeista tuli ihan hyviä, mutta päätin kokeilla ensi kerran omaa pullataikinaani. Muut olivat tyytyväisiä, mutta itse jäin kaipaamaan oikeaa taikinan makua. Ihme juttu, että pullataikinoita on yhtä monta kuin leipojiakin. Jokaisen taikina on erilainen ja jokainen ohje on erilainen. Kaikkiin tulee kuitenkin ihan samat aineet, niiden suhteet vain vaihtelevat aavistuksen verran. En osaa edes analysoida, mitä tuohon taikinaan tarvittaisiin lisää tai mitä siinä pitäisi olla vähemmän. Se vain on erilaista. Eikä erilaisuus ole hyvä asia perinteisissä leipomuksissa. Niiden idea on juuri se, että ne maistuvat juuri oikealle. Ja se on pienestä kiinni.

Toinen asia, missä opin uutta oli pinaattikeitto. Naapuri toi suuren pussilllisen tuoretta pinaattia kasvimaaltaan. Ryöppäsin reilun määrän, silppusin pinaatin ja tein pinaattikeiton. Lopputulos oli onnistunut, mutta ei kovinkaan erilainen kuin pakastepinaatista tehty. Tuli mieleen, että tuoreen pinaatin käyttö keitossa ei liene vaivan arvoista. Lopputuloksessa tuskin on sen enempää vitamiinejakaan tallella kuin pakastepinaattia käytettäessä. Taisin sitä paitsi hajottaa sauvasekoittimen. Pinaatti kietoutui terän juureen. Sitä näyttää menneen terän varren sisälle ja nyt terä ei pyöri kunnolla. Opetus sekin - pinaattia ei kannata kuvitella silppuavansa sauvasekoittimella.