Sunnuntaina ajelimme pienen kylän halki. Siellä oli niin hiljaista, että tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Kaikki talot olivat kauniisti omanlaisiaan, vierivieressä, mutta jokainen hiukan erilainen naapuriin verrattuna. Keskellä oli pieni puisto, jonka reunoilta hieman valokuvasin. On se hyvä, että mies on kärsivällistä sorttia ja jaksoi odotella, kun kuljin katua ylös ja alas ja pysähtelin valokuvaamaan.Valkoinen ovi, jossa on "auringonsädeikkuna" oli ihan parasta. Olisipa sellainen kotiovi. Ja korkeat ikkunat myös. Muuten en kyllä niin nostalgisessa paikassa voisi asua, vaikka sen kauneus kiehtookin. Tylsistyisin hyvin nopeasti, jos missään ei kulje ihmisiä eikä kuulu edes elämän ääniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti