Tämä pioni oli vielä roskikseenkiin mennessään kaunis. Ajattelin, että sääli heittää sitä menemään ottamatta muutamaa varovaista valokuvaa. Pienellä hipaisulla terälehdet olivat pudota kokonaan ja putosivatkin lopuksi, mutta sain kuin sainkin toivomiani kuvia. Turkoosi tausta on askartelupahvin pala. Aika kaunis kontrasti, eikö?Tuli pionista mieleen, että ihminenkin voi olla loppuun saakka kaunis. En tässä aja takaa niinkään ulkonaista, vaan sisäistä kauneutta. Tunnette varmaan tekin sellaisia vanhuksia, joiden kasvoilta näkyy eletyn elämän haasteet, mutta silmissä tuikkii ilo ja jutuista kuultaa valoisuus. Sellaista tarkoitan. Se olisi hyvä tyyli vanheta. Ei menisi hukkaan viimeinenkään päivä.
Minusta tuntuu että moni meistä on kauneimmillaan nimenomaan silloin kun ei enää ulkoinen puoli niin kukoista, silloin matkan loppupuolella.
VastaaPoistaMutta kuten elämme niin myös vanhenemme eri tavalla eikä (onneksi?) voi omaa vanhuuttaan ennustaa. Ehkä minustakin tulee aivan sietämätön akka vaikka miten koittaisin muuta!