Lauantain suunnitelmissa on muutama työjuttu, keittiöjakkaran hiominen ja maalaus, tulppaanikimpun osto, pyykin silitys, ja eilisen lasagnen lämmitys. Viimeinen taitaa olla parasta, koska sen avulla säästyn ruoanlaitosta tänään. Toisaalta, jos voisin laittaa ruoan silittämisen sijasta, ilahtuisin kovasti. Silittäminen ei nimittäin kuulu millekkään suosikkilistalleni.Ruoan lämmitys on oikeastaan yksi aikuiselämäni kehityksen huipentuma. Aiemmin en voinut syödä minkäänlaista lämmitettyä ruokaa. Siihen antipatiaan perustui se, että opettelin laittamaan täsmäannokset melkein lajia kuin lajia, niin että kaikki voidaan varmasti syödä loppuun samalla aterialla. Vuosia sitten tapahtui kuitenkin jonkinlainen muutos ja aloin laittaa joitakin ruokia niin, että teen niitä kaksinkertaisen annoksen, jolloin toisena päivänä on tarjolla samaa ruokaa uudestaan. Tai vaihtoehtoisesti pakastan osan, niin että sen voi syödä vaikka viikon kuluttua. Reilu kymmenen vuotta sitten koko ajatus olisi yököttänyt minua ihan mahdottomasti (maku muuttuu, joskus myös koostumus muuttuu, ruoka näyttää nuhjuiselta...). Kaikki ruokalajit eivät vieläkään mielestäni sovi lämmitettäväksi uudelleen, mutta jotkut ruoat jopa paranevat odottaessaan seuraavaan päivään. Luulen, että ajan- ja myös rahankin säästöllä on tässä joustavuuden kehittymisessä ollut jonkinlainen rooli.
Minulle tämä tapahtunut kehitys on melkein yhtä ihmeellistä, kuin jos olisin oppinut hyppäämään oman varjoni yli. Ei sitä tietenkään kukaan sellainen synnynnäisesti ns. "hyväruokainen" ymmärrä ollenkaan. Jos kuitenkin melkein kaikki tavalliseksikin ruoaksi mielletty on aina helposti yököttänyt, jäänyt kurkkuun kiinni ja/tai puistattanut aikuiseksi asti, niin normaalilla tavalla joustavaksi ruokailijaksi muuttuminen ihmetyttää itseä vielä enemmän kuin muita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti