Hyvää uutta vuotta!

Sain jonkin aikaa sitten lahjaksi vanhan kirjan, Florence L. Barclayn The White Ladies of Worcester. Pidin kertomuksesta. Se etenee hitaasti kauniilla vanhalla kielellä kerrottuna. Literary Heritage -linkistä tekstin voi ladata tietokoneelle luettavaksi.

Kirjassa oli muutamia vanhoja rukouksia. Mielestäni ne sopivat sisältönsä puolesta hyvin juuri vuoden vaihtumiseen, kun kuluneet päivät ja kuukaudet siirtyvät historiaan ja uusi vuosi alkaa avautua päivä kerrallaan. Lupausten ja suunnitelmien sijaan ajattelin siirtyä vuoteen 2011 näiden kahden rukouksen siivillä.

O God, the Protector of all that trust in Thee,
without Whom nothing is strong, nothing is holy;
Increase and multiply upon us Thy mercy,
that Thou being our ruler and guide,
we may so pass through things temporal,
that we finally lose not the things eternal,
Grant this, O heavenly Father, for Jesus Christ's sake our Lord.
Amen.

O Lord, we beseech Thee mercifully to receive the prayers of Thy people
who call upon Thee;
and grant that they may both perceive and
know what things they ought to do,
and also may have grace and power faithfully to fulfil the same:
through Jesus Christ our Lord.
Amen.

Hyvää uutta vuotta 2011!

American pancakes

Paistoin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni amerikkalaisia lättyjä. Hyvin onnistuivat, kiitos Jamie Oliverin. Amerikan mitoituksella ohje löytyy linkistä, mutta laitan tähän kotimaisemmat mitat ja muutaman oman huomion.

2,4+ dl itsestään kohoavaa vehnäjauhoa (kohotusaine valmiina jauhoissa mukana)
2,4 dl maitoa
1 muna
ripaus suolaa (laitoin 1/3 tl)
päärynä
voita/margariinia paistamiseen

Vatkaa jauhot, maito, muna ja suola sileäksi. Minulle tuli liian ohuen oloista taikinaa, joten lisäilin jonkin verran jauhoja vielä, ehkä yhteensä siitä tuli n. 3 dl, mutta en mene siitä takuuseen, koska en mitannut lisäilyjä kunnolla. Kuori päärynä, irroita kota ja raasta palaset suoraan taikinaan. Itse käytin aika pientä raastinta, joten päärynä meni taikinaan melkein soseena. Pienet palat eivät tosin haittaa, joten ensi kerran raastan karkeammalla.

Kuumenna paistinpannulla rasvaa ja paista n. 10 cm halkaisijaltaan olevia paksuhkoja lättyjä. Laitoin 3 rkl taikinaa per lätty. Paista muutama minuutti keskilämmöllä ja käännä ja paista toinenkin puoli, kun lätty on pohjasta ruskistunut ja hiukan kohonnut. Parhaimmillaan lätyt olivat, jos sai omansa suoraan pannulta ilman, että ne ehtivät jäähtyä. Porukka kannattaa siis kutsua pöytään jo kun ensimmäiset lätyt ovat paistuneet. Päälle laitoimme Jamie Oliverin ohjeen mukaan luonnonjogurttia. Juoksevan hunajan sijaan käytimme vaahterasiirappia.

Päärynäraasteen voi kuulema korvata esim. marjoilla, tai banaanilla. Muutoskyky on siis reseptissä bonuksena. Mitäs siellä Ameriikoissa ei keksittäisi?

Karkkikaappi ja muut parhaat palat

Välipäivien iloksi olen katsellut jotakin sisustusblogeja. Ehdottomasti paras idea, mitä löysin on karkkikaappi. Joskus, jos on sopiva paikka sellaiselle, toteutan idean itsekin. Aivan mahtava näky - ei voi muuta sanoa. Tänä jouluna tein muuten Kodin Kuvalehden reseptillä toffeeta. En noudattanut ohjetta ihan kirjaimellisesti, mutta lopputulos oli alkuun hyvä jäähdyttyään, mutta sitten palat pehmenivät ja muuttuivat niin tahmeiksi, että jouduin heittämään ne lopulta roskikseen. Keittämisaika oli kyllä ihan pieleen arvioitu. Tarvitsin 6-8 min. sijaan melkein tunnin, ennen kuin seos alkoi sakeutua. Hiukan epäonnea on aina oltava näköjään mukana. Muut herkut onneksi onnistuivat. Tarpeeksi tuli kuitenkin syötyä, joten ehkä oli hyvä, ettei nyt ollut omaa karkkikaappia.

Haaveilen hopeaisista ruokailuvälineistä. Ehkä ensi jouluksi. Tiedän yhden kirkon kulman, missä on usein hopeakauppias ulkona myymässä käytettyjä hienouksiaan. Minusta käytetyt ovat hopean suhteen parhaita kaikkine kiemuroineen ja pienine virheineen. Makuasia tietysti. Olen pannut merkille, että myyntipöydällä on aina monta valkoista hanskaa ja myyjä vahtii asiakkaita silmä kovana. Kiillotettuihin kun ei parane koskea paljain käsin.

Värivalinnoista vielä sen verran, että jos punavalkoinen vielä ensi vuonnakin innostaa, ompeluideoille ei näy loppua. Joulukuu tuskin riittäisi näihin näperryksiin, mutta voihan sitä valmistelut aloittaa jo kesäloman jälkeen. Tai ehkä ei sentään. Hiukan sitä täytyy talven ensin tulla, että pääsee tunnelmaan.

Nämä olivat ihan parhaat palat minun makuuni.

Lumiukko ja sen kaverit

Isoäiti ja koululainen ehtivät tehdä monta lumiukkoa. Kerrankin oli niin paljon lunta, että sitä riitti kunnollisen kokoisiin palloihin. Naapurin mamma ja pappa olivat hekin niin innoissaan, että antoivat tehdä ukot ensin etupihalleen olohuoneen ikkunansa eteen ja myöhemmin vielä toiset kaksi takapihalleen. Kerran kadun toisella puolella asuvat pojat pistivät etupihan lumiukot matalaksi. Pojilla ei ilmeisesti ollut parempaakaan tekemistä pimeän aikaan.

Lahjaksi

Tänä vuonna sattui niin hauskasti, että kaikki saamani lahjat sopivat väreiltään yhteen - valkoista, mustaa, mustavalkoista ja ripaus violettia. Ihan kuin antajat olisivat sopineet väriskaalan etukäteen. Talviaamun valossa kuvasin tänään uudet pyyhkeeni ja kylpyharjan. Tykkään ihan kamalasti. Tykkäsin kaikesta muustakin ihan hirmuisesti. Muistan, että olin viime joulunakin ihan onneni kukkuloilla samasta syystä. Tyttökin oli niin iloinen lahjoistaan ja koko joulusta, että nimesi tämän joulun tähän astisen elämänsä parhaimmaksi.

Isoäiti ja isoisä olivat täällä, joten se oli tietysti ihan erityisen juhlavaa. Äiti ja isä, ihana, että tulitte! Voisitte tulla joka joulu, mutta taidanpa arvata, että yhtä innokas kutsu on joka joulu voimassa kahteen muuhunkin paikkaan.

Joulupukki ja -herkut

Joulupöydässä

Merry Christmas!

Niin se jouluaatto lopulta koitti.

Tunnelmasta muutama sana sekalaisessa järjestyksessä:
* Äiti keitti joulupuuron, minä tein kirsikkakiisselin. Isoisä suositteli kanelia kiisselin mausteeksi.
* Tyttö lähti vielä aamupäiväksi kouluun suuri tonttuhattu päässään.
* Lunta tuli yön aikana useampi sentti ja lisää sataa koko ajan.
* Joulusauna näyttää menevän sivu suun lumen vuoksi.
* Joululiina on vielä silittämättä. Ompelin sen vasta eilen illalla.
* Lahjoja on kasapäin.
* Piparikranssi oli ihana, mutta se ehti jo pudota.
* Keksejä, suklaata ja toffeeta on purkit täynnä, vaikka karsimmekin laatujen määrästä tänä vuonna.
* Isoisä ja isoäiti ovat harjoitelleet tytön kanssa jouluesityksiä.
* Pianossa on numeroituja Post-It-tarroja, jotain uutta sävellystä varten, mihin soittaja ei osaa kirjoittaa nuotteja.
* Kinkut näyttivät onnistuvan. (Monikko siksi, että kaupan kinkkurekka oli jäänyt Saksaan jumiin lumen vuoksi, eikä kinkut tulleet perille. Ostimme kevyesti savustetun verkkokinkkupötkön, tavallisen kinkun palan ja kalkkunan. Lihat paistettiin perinteisesti, kalkkuna rosmariinin ja valkosipulin kanssa.)
* Peitot ovat ulkona pakkasessa tuulettumassa.
* Tyttö leipoi minijoulutorttuja itsekseen eilen illalla, kun minä otin joulunalustorkut.
* Pyykkiä ja joulupaidat on vielä silitettävä. (Minulle on kultainen paita, miehelle punaruutuinen kauluspaita, tytölle tyllimekko.)
* Äiti tekaisee kohta laatikot paistovalmiiksi. (Sana "tekaisee" siksi, että häneltä käy kaikki niin nopeasti, ettei siinä välissä muut ehdi edes "tehdä" mitään.)
* Mandariineja on syöty kilokaupalla.
* Kaikilla on joulumieltä.
* Minulla on konnien kynsilakkaa. (Kuulema ihan sitä samaa, mitä tämän vuoden Pikkukakkosen joulukalenterin pahiksilla.)
* Joulurauhan julistus pitää muistaa katsoa yhdeltätoista.
* Viisaat miehet näyttävät tänä vuonna kiertävän talliin sivuoven kautta. (Tyttö järjestelee seimen hahmoja sitä mukaa, kun joulu lähestyy.)

Joka vuosi minusta on yhtä ihmeellistä, että Jumala, joka itse loi ihmisen, lähetti vielä Poikansakin syntymään ihmiseksi, jotta voisi voittaa luotunsa takaisin itselleen. Se on todellista rakkautta, kun haluaa ostaa takaisin jotakin, minkä oikeasti jo omistaa.

Hyvää joulua!

Oi kuusipuu...

Tänä vuonna onnisti joulukuusen suhteen. Se on sellainen hiukan samantapainen juttu kuin kinkkukin, että joinakin vuosina käy paremmin, toisina vuosina hiukan huonommin. Olen jo useampana vuotena ostanut ruukussa kasvavan kuusen. Hinnalla ei ole kovin suurta eroa, mutta neulasten kestävyydessä on hurjasti. Purkkikuusi ei varise, kun sitä vain kastelee silloin tällöin. Se saattaisi säilyä vihreänä vaikka huhtikuuhun saakka. En tosin ole kokeillut, mutta tarkoitan noin niin kuin arviona vain.

Täällä on myynnissä monenlaisia kuusilaatuja. On niitä perinteisen piikikkäitä ja sitten esimerkiksi näitä pehmeä- ja pitkäneulasisia. Koristelu on mukavampaa, kun neulaset eivät pistele ollenkaan. Ne ovat ihan lehtimäisiä litteitä, kiiltäviä ja taipuisia. Joku metsäntuntija varmasti osaisi sanoa, minkä lajinen tälläinen pehmokuusi on.

Tänä vuonna sattui löytymään hyvin tasapainoinen kuusiyksilö. Tyttö vaati itseään pidempää joulukuusta. Vaatimus täyttyi, mutta ilo oli silti valtava, kun kuusi nousi vielä viisitoista senttiä korkeammalle takanreunuksen ansiosta. Koristelussa tyttö autteli ja lopputulokseen olimme molemmat tyytyväisiä. Sanottakoon nyt sekin, että pipareiden lisäksi, kuusen koristelu on aina ollut toinen hirmuisen vakava asia. Nyt otin siinäkin aavistuksen verran rennommin. Oli jo aikakin. (Ne poropiparitikin on jo syöty, joten ei niiden muodostakaan mitään harmia ollut.)

Isä ja äiti pääsivät lumesta huolimatta hyvin perille. Tänään on shoppailtu vielä muutamia joululahjoja, laitettu ruokaa ja juteltu. Ei sitä mitään muuta täällä ulkomailla niin kaipaakaan kuin omaa perhettä. Kaikkeen elämiseen tottuu ja joihinkin asioihin, joita joskus sattuu kaipailemaan, keksii kyllä jotakin vastaavaa korvikkeeksi, mutta omaa perhettä ei voita mikään.

Joulusiivous

Lauantaina teimme joulusiivouksen. Pyyhin pölyt niistäkin paikoista, mistä tavallisesti siivotessa ei tule pyyhittyä. Kaappeja emme kuitenkaan alkaneet järjestellä. Niitä ehtii laittaa kuntoon silloin kun siltä tuntuu. Minulle sellainen tekeminen ei luo joulumieltä ollenkaan.

Pölyjä pyyhkiessä keksin hiukan uutta säilytystilaa. Vanhan kaapin päällä on jo pitkään säilytetty koreja, mutta nyt huomasin, että sehän onkin sopiva talvehtimispaikka kukintansa lopettaneille orkideoille. Valkoruukkuinen tuskin silti viettää kaapin päällä kovin pitkää aikaa. Se kun kasvattaa jo uutta kukkavartta. Olin iloinen keksinnöstäni, koska rehellisesti sanottuna olen vain siihen saakka viherpeukalo, kun kukkiva kasvi kukkii. Jos sitä ei sitten saa pois silmistä, niin se on suuressa vaarassa joutua "kaatopaikatuksi." Kuten tiedätte, orkideat saattavat odotuttaa uutta kukintaa pitkäänkin, joskus jopa lopun ikäänsä, joten ne eivät varmastikaan ole ihan oikeanlaisia kasveja minunlaiselleni kasvattajalle. Nyt ne ovat kuitenkin turvassa. Ylimääräinen taulukin löysi sijoituspaikan. Lehtipino myös, mutta se piiloutuu korien taakse.

Lamppun vaihdoin toiset koristeet, koska punasävyisiä tarvittiin muualla. (Kuusi saatiin myös jo koristeltua. Laitan siitä kuvia myöhemmin.) Nyt lampussa roikkuu kokoelma vuosien aikana kerääntyneitä koristeita neutraaleissa värisävyissä.

Kunnon talvi

Tänään oli ihana auringonpaiste ja luminen maisema. Illalla on satanut lisää lunta. Huomennakin on aamusta luvassa pyryä. Illaksi toivon kovasti vesisadetta, jotta lentokoneet saavat laskeuduttua aikataulujen mukaisesti. Vanhempiani nimittäin odotellaan saapuvaksi illan suussa.

Suorastaan radikaalia

Yleensä minulla on kaksi selitystä, miksi pipareista pitää tehdä ainoastaan sydämiä. Saman muotoiset näyttävät kipossa kauniimmalta kuin kasa eri muotoisia. Makuasia tietysti, ja muutenkin sellainen, jonka ainoastaan toinen vakava perfektionisti pystyy käsittämään. Toisessa selityksessä on hiukan enemmän järkeä. Sydänpiparit eivät kärvenny niin helposti reunoistaan kuin vaikka joulukuuset, tähdet, ukot, akat tai mikä muu muoto tahansa, missä on ulokkeita. Tai yleensäkin, jos pellillä on vain yhdenlaisia muotoja, paistaminen helpottuu. Keskittynyt paistaja kuitenkin selvinnee siitäkin, joten ajatus perustunee pelkkään mukavuuden haluun. Molemmat selitykset ovat yhtä turhanpäiväisiä, mutta läpi ne menevät, jos sitkeästi ja säälimättä joka vuosi seisoo kannassaan. (Eikä edes ala kaivaa muottirasiaa, jossa kyllä olisi muutakin tarjolla.) Tänä vuonna olen päätellyt sen olevan pelkkää huumorintajutonta tiukkuutta.

Tänä vuonna päätin joustaa ja ostin poromuotin. Leipuri oli niin innoissaan, että ihan vakavasti kyseenalaistin tavanomaisen kireyteni piparimuotojen suhteen. Mikä ihme saa ihmisen ottamaan joulun niin vakavasti, ettei meinaa pystyä joustamaan piparien suhteen, koristeluista puhumattakaan?

Tänä jouluna olen kuitenkin suorastaan radikaali. Kaikki alkoi siitä punaisesta väristä, mitä en ole aattoillan joululiinaa lukuunottamatta sietänyt ikinä ennen. Sitten tuli poromuotti ja nyt vielä vilkkuva joulupallo, joka näkyy edellisen postauksen kuvissa. Olen päättänyt, että tästä vuodesta alkaa rentoutus joulun suhteen. Ihan turhaa stressiä yrittää pitää kaikki niin mahdottoman harmoonisena. Piparitkin on tarkoitettu syötäviksi, eikä purkissa katseltaviksi.

Ripaus sinistä

Leipuri leipoi viikonloppuna kolmannen adventin kunniaksi minitorttuja. Torttutaikinalevyt (täällä valmista, pakastettua croissant-taikinaa) leikataan neljään osaan, taittelut, täyttäminen, voitelu ja - voilá! Keksin kokoiset tortut tuntuvat kevyemmiltä, kuin suuret. Keveyteen vaikuttaa tietysti ainoastaan koko. Useamman jos syö, on samassa tilanteessa kuin suurempienkin torttujen kanssa... Joka tapauksessa pienet, somat torttuset ovat hauskan näköisiä ja sopivat hyvin katettavaksi pipareiden ja muiden joulukeksien rinnalle. Niitä muita ei tosin ole vielä leivottu.

Saksalaisesta jouluperinteistä olemme soveltaneet itsellemme muutamia keksireseptejä, jotka leivotaan myös joka joulu. Tänä vuonna luotan leipuriin. Intoa ja sitkeyttä riittää, joten minun osani on vain ohjailla toimintaa... Pähkinämurskat, kookoshiutaleet ja mausteet odottavat kaapissa, joten eiköhän tässä pikkuhiljaa päästä etenemään.

Tarjoilulautasen alla on nimikoitu sinivalkoinen keittiöpyyhe. Ystäväni oli nimikoinut minulle useamman samanlaisen. Ne ovat niin kauniita, että en meinaa raaskia niitä ottaa käyttöön. Keittiöpyyhkeiden kanssa tunnustan olevani hiukan omituinen - yritän aina säästellä niitä uusina, ettei niihin vain tulisi tahroja... Ja nehän materiaalin puolesta nimenomaan kestävät jopa melkein keittämisen, joten niistä ei tarvitsisi olla niin huolissaan.

Yllätyslahjaksi

Pikkujoulun perinteisiin kuuluu lahjaleikki. Jokainen tuo n. 5€ arvoisen lahjan paketoituna kuusen alle. Kaikille leikkijöille jaetaan numerolappu. Ykkösen saanut saa aloittaa valitsemalla paketin. Seuraavaksi kakkonen saa joko ottaa ykkösen avatun lahjan tai avata lahjan kuusen alta. Kolmonen voi pyytää ykkösen tai kakkosen lahjaa tai avata uuden, jne. Jokaisella leikkijällä on siis oman vuoron tullessa kohdalle mahdollisuus avata lahja kuusen alta, tai ottaa jotakin jo valmiiksi avattua toiselta leikkijältä. Jos joltakin viedään avattu lahja, vuoro siirtyy lahjansa menettäneelle leikkijälle, joka saa puolestaan joko pyytää jo avattua lahjaa toisilta leikkijöiltä tai hakea kuusen alta uuden paketin avattavaksi. Sen jälkeen leikki jatkuu jälleen numerojärjestyksessä.

Leikissä jokainen lahja voi vaihtaa omistajaa avaamisen jälkeen kaksi kertaa. Sitten se lukittuu viimeiselle omistajalleen, eikä kukaan voi enää pyytää sitä itselleen. Kun kaikki numerot on käytetty, leikin aloittanut ykkönen saa vielä käyttää viimeisen mahdollisuutensa ja vaihtaa oman lahjansa kenen tahansa leikkijän kanssa, lukuunottamatta lukittuja lahjoja. Jos lahjansa menettänyt on tyytyväinen omaan lahjaansa leikki loppuu. Jos ei, hän voi vaihtaa jonkun toisen leikkijän kanssa, jne. Eli leikki jatkuu niin pitkään, kunnes jokainen vaihtamaan joutunut on tyytyväinen.

Ompelin tällä kertaa lahjaksi joulutyynyn. Se vaihtoi omistajaa muutaman kerran ennen kuin se lukittautui. Minulta vietiin kaksi avattua lahjaa, ja lopulta minulle jäi punainen tekokukkakoriste. ;-) Leikki on sitä hauskempi, mitä enemmän leikkijät "taistelevat" lahjoista. Ei sentään ihan tosissaan, mutta pelin vuoksi pitää uskaltaa olla hiukan röyhkeä, jotta lahjat kiertävät tarpeeksi ja vuorot vaihtuvat edes takaisin.

Ja vielä se makea

Pikkujouluihin piti siis viedä suolaisen lisäksi jotakin makeaakin. Leivoin kirsikkajuustokakun. Perusohje on äidiltä peritty. Lopputulos oli jouluinen. Ehkä vain värin vuoksi, vaikka toisaalta säilötyt kirsikatkin ovat talviruokaa.

Kirsikkajuustokakku

Pohja:
100 g margariina/voita
3/4 dl sokeria
muna
3 dl vehnäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta

> Sekoita kaikki aineet yhteen. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
2 dl rahkaa
2 dl kermaa
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
n. 400 g kivettömiä kirsikoita sokeriliemessä
(Siis oikeita kirsikoita, ei niitä kiinteitä sokeroituja "tekokirsikoita", mitä käytetään hedelmäkakkuihin ja koristeluun. Nämä ovat viininpunaisia, pehmeitä ja isossa lasipurkissa. Olipas taas määritelmä, mutta luulisi jostakin löytyvän. Meillä päin näitä löytyy ihan Lidlistä, taitaa olla niin perinteistä saksalaista.)

> Sekoita kaikki aineet yhteen. Kaada täyte taikinan päälle. Valuta kirsikat ja levitä ne täytteen päälle. Paista 200 asteessa, kunnes täytekin on kevyesti ruskistunut. Ehkä hiukan yli puolisen tuntia.

Mietinpä tässä sellaistakin, että taidan yrittää tehdä tänä jouluna kirsikkakiisselin riisipuuron kanssa syötäväksi. Nyt jotkut tutuimmat tietysti ihmettelevät, olenko kenties alkanut syödä marjoja. Pois se minusta, en ole aloittanut, enkä aiokaan aloittaa. Ajattelin vain kaikkia muita, jotka syövät marjoja niin mielellään. En minä itse tuota piirakkaakaan ole maistanut - en tällä kertaa enkä viimeksikään. Mies on kuitenkin sen verran hyvä kakunsyöjä, että jos hän kehuu jotakin hyväksi, siihen voi kyllä luottaa maistamattakin.

Jouluiset lohirullat

Viikonloppuna juhlimme pikkujoulua työkavereiden kanssa. Jokainen toi mukanaan jotakin suolaista ja jotakin makeaa. Tuli hiukan kiire ennen lähtöä, koska olimme päivällä joululahjaostoksilla. Päädyin nopeisiin ja yksinkertaisiin lohirulliin, jotka ovat ennenkin tehneet kauppansa hyvin. Ne käyvät hyvin sormin naposteltavaksi alkuruoaksi tai muuten vain hiukopalaksi.

Lohirullat

suorakaiteen muotoista mahdollisimman ohutta rieskaleipää (Ikean pakastimesta)
tuorejuustoa (Philadelphiaa tai muuta)
rakeista vahvaa sinappia tai Ikean piparjuurikastiketta (tai mitä se nyt onkaan, sellaista kirpeän makuista vaaleaa pilkullista lasitölkissä. Tällä kertaa jouduin tyytymään sinappiin, koska mies toi Ikeasta vahingossa jotakin muuta. Selitykseni ilmeisesti ontui pahasti, koska sitä mitä tarkoitin on aina myynnissä...)
tilliä
kylmäsavustettua graavilohta

> Levitä ohuelti sinappia/piparjuurikastiketta leivän päälle (ehkä n. 1tl). Levitä puoli rasiaa tuorejuustoa päälle. Jätä toiselta suoralta reunalta leipä kuivaksi noin puolentoista sentin matkalta, koska rullatessa täyte hiukan siirtyy ja reuna muuttuu tahmeaksi, jos täytettä on liian reunassa asti. Levitä graavilohisuikaleita tuorejuuston päälle. Lisää tilliä tarpeeksi. Rullaa leipä tiukaksi rullaksi ja laita se tiiviisti muovikelmun sisään jääkaappiin. Leikkaa 2cm paloiksi terävällä veitsellä tunnin tai kahden kuluttua. Ripottele pinnalle lisää tilliä. (Yksi 200g graavilohipaketti riitti kolmeen leipään, tuorejuustoa tarvitsin yhteensä puolitoista rasiaa. Paloja tuli yhteensä n. 20.)

Variaatioksi tein viime vuonna poroleikkeestä samanlaisia rullia. Niihin käytin yrttituorejuustoa ja piparjuurikastiketta. Jätin tietysti tillin pois. Periaatteessa siis melkein mikä vain leike käy, jos siinä vain on tarpeeksi makua. Savun maku ja suolaisuus ovat minusta parasta, mutta jokainen tyylillään.

Mustavalkoista

Suomalaiset toivat tullessaan Marimekkoa ja pikkunäkkäreitäkin muiden herkkujen lisäksi. Kerroinkin jo, että olen juonut jo x-monta kupillista teetä kauniista, uudesta kupistani. Ripaus mustaa täydentää punavalkoisen idean juuri sopivasti. Kierteet jatkuvat, niistä ensi viikolla lisää. ;-) Luvassa on muutama ompelus, joita en ole vielä ehtinyt valokuvata. Talvella tuntuu, että kotona pitäisi olla kamera kädessä juuri oikeanlaisen valon aikaan, jos aikoo sisätiloista saada kunnollisia valokuvia. Blogi ei oikein käy selitykseksi, jos jättäisi työt kesken, kun aurinko pilkistää sopivalla tavalla. Eli ehkä ehdin valokuvata viikonlopun aikana.

Muutama oppilaista joutuu lähtemään jo ennen lukukauden loppua. Tarjosin luokalle viimeisen koulupäivän sijasta suklaacroissantit jo tänään, jotta lähtijätkin pääsisivät osalliseksi herkuista. Lumiukkolautasliinojen kera. Ulkona tosin sataa vettä. Lumet lähtivät, mutta lisää on ilmeisesti tulossa jossakin vaiheessa.

Luvassa on rauhallinen viikonloppu. Ajattelin, että yritän sovittaa kaksi tuntia työjuttuja johonkin väliin stressaamatta muita. En tiedä onnistuuko se. Tämä lukukausi on ollut sellainen, että eilen tyttö sanoi ennen nukahtamistaan, että olisi kivempaa, jos ehtisin joskus tehdä hänen kanssaan jotakin. Olen tietysti ehtinytkin (minun mielestäni), mutta ilmeisesti liian vähän, koska tuollaiseen toive kuitenkin tuli esille. Tietokone olkoon siis viikonlopun ajan minun osaltani kiinni ja luennot odottakoon, jos ei luontevaa hetkeä satu kohdalle.

Hyvää kolmatta adventtiviikonloppua! En muista joulukuuta, milloin aika olisi lentänyt näin nopeasti.

Positiivinen kierre

Marraskuun lopussa eräänä päivänä kotiin palatessamme postilaatikossa odotti paketti vanhemmiltani. Minulle paketissa oli kaksi Lexingtonin jouluista keittiöpyyhettä. Siinä on firma, joka myy tuotteensa elämäntapaidealla. Olen ihan otettu Lexingtonin tyylistä. Kaikki mainoskuvatkin henkivät rentoa tunnelmaa, hiukan rosoista, luonnollista kauneutta, elämän selkeyttä, rentoutta... Ehkä on hyvä, ettei pankkitilini saldo yllä pilviin. Se saattaisi tulla sieltä rymisten maan tasalle, jos lähtisin Lexingtonia shoppailemaan.

Laitoin pyyhkeet kaappiin odottamaan paketin myötä kohdalle sattunutta kierrettä. Kierteelle on sellainen selitys, että keittiö ei sopinut pyyhkeisiin ihan sellaisenaan. Jos on hienot pyyhkeet, niille on tietysti oltava asianmukainen ympäristö, jotta niistä voisi nauttia täysillä. Päätin ommella keittiöön elämäni ensimmäiset jouluverhot. Ihan rehellisesti ihan ensimmäiset. Keski-Euroopassa ei ole tapana vaihdella verhoja tai mattoja vuodenaikojen mukaan. Samat käyvät ympäri vuoden. Siksi en ole itsekään ikinä ajatellut tarvitsevani minkäänlaisia jouluisia verhoja. Tuumasta toimeen. Onneksi Ikeassa on halvat kankaat.

Verhot tulivat valmiiksi ja pyyhkeet sopivat niihin täydellisesti. Kierteen toinen vaihe oli vaihtaa avohyllyille valkoiset astiat värikkäiden tilalle. Ne sentään löytyivät ihan omasta takaa. En siis pistänyt astiastoa uusiksi keittiöpyyhkeiden vuoksi, huokaiskaa vain helpotuksesta. Kierteen kolmaskin vaihe oli myös jo valmiiksi ajateltu. Siivouksen jälkeen vaihdoin makuuhuoneen punaiset pikkumatot keittiöön.

Nyt tuntuu keittiö ihan uudelta. Ja niin jouluiselta.

Vieraita ja hiukan muutakin

Loppuviikosta tuli vieraita ja olimme yhdessä enemmän ja vähemmän tien päällä koko ajan. Tutustuttiin paremmin puolin ja toisin, esiteltiin työkuvioita, juhlittiin itsenäisyyspäivää hieman etuajassa hyvin kansainvälisellä joukolla, katsastettiin kaupunkia... Nyt on hyvät varustukset vapaahetken iloksi. Pino suomenkielistä luettavaa ja suklaata/muuta herkkua kaapit täynnä. On myös uudet villasukat, lapasia, ja pipoja talven tarpeiksi. Ai niin, ja uusin AkuAnkka-pokkari, Marimekon astioita, joiden mustapilkullisesta mukista olen juonut jo monta kupillista teetä... Kiitokset vierasjoukolle kiinnostuksesta työtämme kohtaan, mukavasta seurasta ja tuliaisista!

Uusi viikko alkoi tutulla tavalla työn merkeissä. Pikkuhiljaa alan päästä luentomateriaalien loppupuolelle ja opintotehtävien viimeisiin osioihin... Siitä siirrytäänkin sitten sujuvasti korjauslinjalle. Tulosten ilmoitusaikataulua on kiristetty, joten tänä vuonna ei paljon hidastella korjaamisen kanssa. Kiitollinen mieli joka tapauksessa siitä, että vuoden loppu alkaa olla lähellä. Olen tyytyväinen, etten tiennyt vuotta aloittaessa, minkälainen prässi vuodesta oli tulossa.

Sinterklaas oli käynyt maanantain vastaisena yönä ja jätti lahjoja koululaisen kenkien viereen, vaikkei hän Sinterklaasiin enää uskokaan. Paras koulukaveri vielä uskoo, että niistä yksi on oikea ja loput pukeutuneita. Tyttö yritti autossa kotimatkalla selittää, että se oikea oli pyhimys, joka eli kauan sitten ja nykyään kaikki ovat vain pukeutuneita. Kaveri ei uskonut, joten lopulta takapenkiltä kuului hiljaista, mutta ärtynyttä suomenkielistä mutinaa: "Usko sitten mitä haluat, mutta sitä ei todellakaan ole olemassa..."

Toinenkin sanonta hiukan hymyilytti kaikessa synkkyydessään. Olin tytön ja hänen kaverinsa kanssa sunnuntai-iltana matkalla ranskankielisen seurakunnan joulujuhlaan. Sisko ja muut oli juuri viety lentokentälle vastoin odotuksia päivää etuajassa. Kun pääsimme perille takapenkiltä kuului kiukkuisesti: "Nyt pukkaa vihaa!" Kysyin ihmeissäni, mitä se tarkoittaa. Kiukutti kuulema ihan kamalasti, ettei Ellis enää ehtinytkään esitystä katsomaan. Harmitti se minuakin, varsinkin kun takaisin tullessa ajoin pilkkopimeässä kaupunkia kiertävälle moottoritielle väärästä päästä ja sain kiitokseksi kiertää monen kymmenen kierroksen ihan huvikseni. Minulla ei kuitenkaan ihan sentään vihaa alkanut pukkaamaan. Joku raja synkkyydessäkin.