keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Sadetta

Melkein kirjoitin otsikoksi "vettä sataa ropisee." Jätin kirjoittamatta, koska sitä tulee paremminkin kaatamalla kuin ropisemalla. Ruusut ovat alkaneet kukkimaan ja muutenkin kaikki vihertää hienosti. Etu se on sateellakin, vaikka olenkin enemmän auringon kannalla.

Aloitin eilen uuden luentosarjan valmistelemisen. Ensimmäiset tunnit ovat vaikeimmat kirjoitettavat, kun tuntuu, että on vielä NIIN paljon materiaalia jäljellä ja on VASTA pääsemässä itse asiaan. Kirjoitan riviväli ykkösellä ja fonttikoolla 10. En viitsi vaihtaa puoleentoista ja kahteentoista. Yhden luennon puhumiseen menisi silloin viisi tai kuusi sivua, nyt reilut kolme, mikä tuntuu psykologisesti paremmalta tässä alkuvaiheessa, vaikka sisältö onkin ihan sama. ;D Seuraavasta osuudesta mietin, voiko materiaalin selkeyttää jonkilaiseen kaavioon ilman, että se yksinkertaistuu niin paljon, ettei asia pääse oikeuksiinsa.

Sellainen sadepäivä täällä. Onko teillä yhtään parempi sää?

3 kommenttia:

  1. Täällä enteilee sadetta, vielä ei sada. Kuuntelen youtubesta musiikkia ja haaveilen töiden tekemisestä ilman keskeytyksiä- ehkä se on joskus tulevaisuudessa mahdollista. Ikävä teitä, onneksi pian nähdään!
    Ellis.

    VastaaPoista
  2. Loma mullakin mielessä, olisin jo mielelläni siellä. :D

    VastaaPoista
  3. Täällä meillä päin on ollut hieno ilma. 20 astetta ja puolipilvistä. Hyvä sää vaunujen kanssa viilettää pitkin kyliä! -Heidi-

    VastaaPoista