Pihalla

Ulkona kukoistaa jo komeasti. Krookusten aika meni jo, melkein huomaamatta ja nyt ovat vuorossa narsissit, sitten tulppaanit. Jotkut puut kukkivat jo. Joka paikassa tuntuu olevan siitepölyä, sen verran nenä vuotaa jatkuvasti ulkona ollessa.

Nyt on ollut työn puolesta jo pari viikkoa paljon järjestettyä ohjelmaa ja iltamenoa. Oikein hyvää, erittäin hyödyllistä ja hauskaakin. Olo on kuitenkin hiukan pihalla. Se, että ajatus hajaantuu tuhanteen suuntaan ja saa koittaa kynsin hampain pitää muistissa tallessa kaikkea lukemaansa ja kuulemaansa, hiukan turhauttaa silloin tällöin. Joskus mietin, mitä ihmettä opiskeluaikana tein, kun tuntui, että aina oli aikaa ja keskittymiskykykin oli huipussaan. Sai uppouduttua asiaan kuin asiaan sataprosenttisesti ja tuntui, että jäi vielä kapasiteettia käyttämättäkin. Nyt tuntuu välillä, että kapasiteetti kiristää ja usein aikaakin on liian vähän. Kieltäydyn ajattelemasta, että se voisi liittyä ikään. Todellinen kapasiteetti ei kuulema vähene ennen kahdeksaa kymmentä.

Uskon, että tunne liittyy elämän hajanaisuuteen. Odotuksia ja tekemisiä on vaihtelevasti ja hiukan joka suuntaan, eikä koskaan voi keskittyä VAIN yhteen asiaan. Työkaveri kertoi lukeneensa äskettäin tutkimuksen, jossa sanottiin, ettei kukaan oikeasti pysty tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Ajattelin mielessäni, että ehkä ei täydellisesti pystykään, mutta jos ei edes yritä, jää taatusti puolet tekemättä.

Viikon arvosanaksi voisi antaa vaikka 9-. Kaikki oli muuten oikein hyvin, mukavaa ja mielekästä niin kuin yleensäkin, paitsi että meinasin hermostua itselleni useamman kerran juuri tuon "hajapäisyyden" vuoksi. (Lienee vain tavallista "aikuisen elämää"?)

Oli aika jo viikonlopun tulla. Ensi viikolla on taas uutta energiaa. Aion harjoitella hetkessä läsnäoloa. Ja ajatella vain yhtä asiaa kerrallaan. Saatan saada seuraavan viikon arvosanaksi vaikka kokonaisen kympin, kun lakkaan ryntäilemästä mielessäni joka suuntaan.

Rentoa viikonloppua!