Tänään oli ihana auringonpaiste. Aamuseitsemältä tosin auton ikkunat olivat jäässä, mutta täällä pilvetön yötaivas tietää lämmintä päivää tai ainakin poutaa, joten joskus parista pakkasasteestakin voi olla kiitollinen. Olin koko päivän reissussa oppilaan kanssa, koska kuljetus järjestyi helpoiten, kun lähdin itse kuskiksi. Tomtom pelasti monelta mutkalta, vaikka senkin kanssa ajoin muutaman kerran harhaan. En aina usko sen naisen ohjeita. Olisikohan miesääneen helpompi luottaa?Otin kassillisen tekemistä mukaani, joten sain ihan tehtyä omia töitäni McDonaldsissa, puistossa ja autossa. Hyvä sää tuli kuin tilauksesta! En tiedä montako hampurilaista olisin joutunut syömään, jos olisin koko päivän pitänyt pöytää varattuna.
Oppilas oli innoissaan opintoretkestään. Odottelen kiinnostuneena muutaman sivun analyysiä päivän havainnoista. Tämä idea olisi pitänyt laittaa käytäntöön jo kauan sitten. Nyt on kontakti luotu, joten homma toiminee tulevinakin vuosina.
Auringonpaisteessa puiston penkillä en voinut olla ajattelematta, että on tämä elämä vaan ihanaa. Se oli kuitenkin vasta sitten, kun olin saanut työläimmän homman pois alta. Etten tässä nyt liian yksipuolisen hohdokasta kuvaa antaisi päivän kulusta, paljastan, että kotimatkalla matelimme melkein kaksi tuntia ruuhkassa, vaikka matkaa oli vain 20km. En todellakaan suostuisi sellaiseen työmatkaan kovin usein. Se on kuitenkin monille tavallista arkipäivää. Kotiin palattuani iloitsen siitä, että minun arkeni toimii pienemmällä maantieteellisellä mittakaavalla. Arjen pienuuteen tylsistymiseen tehoaa kierros moottoritiellä pahimpaan ruuhka-aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti