Ujostus (ja selitys)

Tietokoneita ymmärtävä ystäväni laittoi kuun vaihteessa blogiini laskurin. Uteliaisuuttani seuraan sitä silloin tällöin. Näen laskurista, missä maissa blogissa on käyty. En tietenkään näe kuka on käynyt, mutta vain kuinka monta kertaa ja milloin blogia on missäkin klikattu. Huomasin, että jopa Algerian rannikolla joku on käynyt lukemassa kirjoituksiani. Kieli selittää sen, että lukijoita on Suomessa tietysti eniten, mutta sielläkin monissa sellaisissa kaupungeissa, joista en tiedä tuntevani ketään. Uteliaisuuteni on herännyt ja ihmettelen, miten te kaikki olette tänne eksyneet. Voin vain kuvitella teidät, koska muutamaa kourallista tuttuja lukuun ottamatta, en tiedä ollenkaan, keitä kymmenet muut lukijat ovat.

Minua alkoi lukijamäärä hiukan ujostuttaa. Tuli sellainen tunne, että olen jonkinlaisen selityksen velkaa. En ikinä kerro täällä itsestäni mitään erityistä ja kuitenkin kirjoitan avoimesti askarteluistani, arjestani ja ajatuksistani. En ole ollenkaan huolissani siitä, minkälaisen kuvan itsestäni annan. Jos tapaisit minut arjessasi, et todennäköisesti muutenkaan ajattelisi minusta sen kummempaa, kuin mitä jo olet blogia lukemalla ajatellut.

Kuitenkin tiedostan, että tähän virtuaaliseen maailmaan sisältyy se vaara, että lukijan mielikuvitus täyttää aukot, joita tälläinen viestintämahdollisuus pakostakin jättää. Siksi haluan varovaisesti muistuttaa, että kirjoitan suurimmaksi osaksi pilke silmäkulmassa. Kaikki kirjoittamani on tietysti totta. Tarkoitan siis "totta, kuten minä asiat ymmärrän." Jos tapaisimme, saattaisin hyvinkin selittää samat asiat sinulle livenä ja todennäköisesti myös samalla tyylillä, kuten kirjoitankin. Otan elämäni vakavasti, mutta siihen vakavuuteen on mielestäni mahduttava annos vilpitöntä iloa.

Silti, koska en millään keksi, keitä vierailla paikkakunnilla ja maissa olevat lukijat mahdollisesti saattaisivat olla, ajattelin tällä avauksella varmistaa, että olemme samalla aaltopituudella tämän blogin suhteen. Otan vastuun vain siitä, mitä kirjaimellisesti kirjoitan. Rivien välistä ei löydy mitään. Toisaalta kukaan muu kuin minä ei ole vastuussa kirjoituksistani, joten en kirjoittaessani edusta mitään virallista tahoa. Silti rehellisyyteen pyrkivänä ihmisenä seuraan täällä samoja periaatteita kuin arkielämässänikin, joten kirjoitukseni eivät millään tavalla loukkaa ihmisiä tai yhteisöjä, jotka liittyvät yksityiselämääni tai työhöni.

Ja viimeiseksi, koko elämäni ei tietenkään ole täällä blogissa. Elämä on liian suuri projekti tiivistettäväksi kattavasti blogimuotoon. Pieniä suikaleita täällä kuitenkin on ja olen iloinen, että voin jakaa ne kanssasi. Toivon, että viihdyt ja koet valokuvani ja juttuni omikseni. Ehkä ne joskus piristävät päivääsi. Tai ainakin pääset hetkeksi kurkistamaan omasta arjestasi minun arkeeni. Viestiä kirjoitusten perään voi jättää (nimettömänäkin), kun vain klikkaa "kommentare" kohtaa sen kirjoituksen lopussa, mitä haluaa kommentoida. (En ymmärrä, miksei se "kommentare"-sana vain käänny suomeksi, vaikka olen kaikki muut asetukset saanut vaihdettua.)

PS. Suunnittelin laittavani tähän avaukseen erään lainauksen "rivien välistä" lukemisen suhteen, mutta sitten ajattelin, että kyllä te muutenkin ymmärrätte. Se on kuitenkin sen verran hauskasti sanottu, että en voi sittenkään vastustaa kiusausta. Ainakin postmodernismista ja/tai hermeneutiikasta kiinnostuneita se naurattaa.

Wendell Berry (2000) Jayber Crow -kirjansa alussa:

"Persons attempting to find a ‘text’ in this book will be prosecuted; persons
attempting to find a ‘subtext’ in it will be banished; persons attempting to
explain, interpret, explicate, analyze, deconstruct, or otherwise ‘understand’ it
will be exiled to a desert island in the company only of other explainers. BY
ORDER OF THE AUTHOR."