Löysin vielä yhden tunnelmakuvan Antwerpenistä. Tätä en tainnut teille vielä näyttää. Valkoiset liinat ja pionit pöydällä, paljon enempää ei voisi toivoa.
Sitten ihan muuta. Tänään sain hauskan kokemuksen ulkomaalaisuudesta. Harvemmin sattuu näitä kohdalle, kun en ulkonäöltäni poikkea valtaväestöstä mitenkään. Jouduin poikkeuksellisesti käväisemään lääkärillä, jota en tuntenut ollenkaan. Lääkäri tervehti ja kysyi, puhutaanko ranskaa vaiko flaamia. Flaamia, kiitos. Sitten lääkäri päivitteli, että osaan kieltä ja kysyi kauanko olen asunut maassa. Vastasin, että seitsemän vuotta. Sitten lääkäri kysyi korottaen ääntään, että olenko käynyt KIELITUNNEILLA? Katsoin varmasti hieman häkeltyneen näköisenä, koska siihen perään lääkäri toisti vielä kuuluvammin KIE-LI-TUN-NEIL-LA. Häkellyin vielä hieman lisää sellaisesta äänen korottamisesta, joten vastasin vain joo. Onneksi sen jälkeen äänenpainot kuitenkin palautuivat ja loput jutuista menivätkin puolin ja toisin ihan täysijärkisesti. Kaikki kunnossa. Ymmärsin sen ihan ilman huutoa. Hurraa!
One more photo from Antwerp. I think I did not show this one yet. White table clothes and peonies, what more could one wish for?
Then something totally else: I had a funny encounter today. I had to visit a doctor whom I did not previously know. She greeted me and asked whether I prefer to speak French or Dutch. I opted for Dutch of course, but then she was surprised and asked how long I have lived here. I answered that about seven years. Then she asked me with extra clear and loud voice, whether I have taken language lessons. I must have looked bit surprised by her raising her voice, because then she repeated even louder "LANGUAGE LESSONS." That point I guess I went blank, because I could only reply yes. Fortunately the rest of the conversation worked out in a normal fashion... Everything was fine, and I understood it without any further raised voice. Hurray!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti