tiistai 24. toukokuuta 2011

Professorin maailmanloppu



Näyttää tulevan aurinkoinen päivä. Se lupaa hyviä valokuvausmahdollisuuksia. Tänään on nimittäin ensimmäinen lukuvuoden lopetusjuhlista - baccalaureate. Kaavut ja huput ovat valmiina ripustimessa suoristumassa. Seuraavaksi sitten tenttiviikko ja sen jatkoksi loput juhlallisuudet.

Maailmanloppu jäi kuulema tulematta. En tosin kyllä sitä itse odotellutkaan. Erikoisia ne ihmiset, jotka päiviä Raamattuihinsa vedoten ehdottelevat ja ne tuhannet, jotka ehdottelijoita uskovat. Kuitenkin siellä monta kertaa mainitaan, ettei viimeistä päivää tule kukaan tietämään etukäteen ja että se lopulta hiukan yllättää senkin joka sitä odottaa.

Aikoinaan yliopistosta jäi mieleen eräs Ilmestyskirja-seminaari, jossa professori laittoi meidät opiskelijat kääntämään kreikasta lukua 18. Hän oli kiinnostunut tekstien sosiologisesta näkökulmasta ja johdatti keskustelun siihen, miten luku kuvastaa toisaalta totaalista loppua, mutta toisaalta sitä, että ihmiselämä toimivassa yhteiskunnassa jatkuu normaalina ihan loppuun saakka. Nimekkäänä Uuden Testamentin tutkijana professorin tulkinta oli tietysti hiukan monimuotoisempi, mutta perusajatus muistuttaa Lutheria vapaasti lainaten siitä, että viimeisenäkin päivänä kannattaa vielä istuttaa omenapuu. Niin paljon ei kannata loppua odottaa, että laittaisi kädet taskuun ja lakkaisi elämästä. Toisaalta saman luvun (huonolla tavalla) yllätyksellisen käänteen vuoksi kannattaa kuitenkin pelata varman päälle niin, että lopun voi sitten joskus odottaa yllättävän itsensä iloisemmin - tuli se sitten missä muodossa tahansa. Loppu on jokaisella kuitenkin jossakin vaiheessa edessä. Sen toteamiseen ei tarvitse olla kovin höyrypäinen tai nykykielellä (pikkusiskoni sanoin) mikään foliohattu.

Foliohattu on muuten aika kuvaava sana, eikö? Täällä ulkomailla uhkaa sanavarasto jäädä päivittymättä. Toinen hauska sanonta, jonka luin äskettäin jostakin lehdestä oli inkkareista kanootissa. Oli niitä muutama muukin yhtä hauska, mutta ne unohtuivat jo sopivien käyttötilanteiden puutteessa...

Aurinkoista tiistaita! Parasta alkaa valmistautua juhlaan.

2 kommenttia:

  1. Pakko nyt "sivistää" serkkua ja kertoa muutama vaihtoehto: "ei ole kaikki muumit laaksossa", "ei penaalin terävin kynä" ja "yhdellä airolla soutelija". Viimeisin on Lidl:n mainoksesta, jotka ovat tosi hauskoja...-Heidi-

    VastaaPoista
  2. Hyviä sanontoja, kun niitä vielä jotkut osaa laittaa kerronnassa oikeaan kohtaan. Aurinkoista päivää koko perheelle ja isot halit.
    äiti

    VastaaPoista