Kiitokset talkoolaisille

Tänään talkoolaiset saivat kunnolliset taputukset kiitokseksi avusta! Oppilaat ja työntekijät nousivat spontaanisti seisomaan taputusten alkaessa.

Katja ja Timo lapsineen ovat olleet täällä jo useamman viikon ja autelleet pääasiassa sähkö- ja keittiötöissä. Hiukan haastetta varsinkin ensiksi mainituissa, koska vanhojen rakennusten sähköpiirrustukset puuttuvat ja liitäntöjen yhdistelemisessä on ihan omanlaisensa logiikka tai ehkä useimmiten ei logiikkaa ollenkaan. Lapset ovat olleet uskomattoman reippaita uuden paikan, ihmisten ja kielen suhteen! Meidän koululainen taas on nauttinut viihtyisästä leikkiseurasta ja suree jo nyt, että kaverit lähtevät pian takaisin Suomeen. Kiitos ylimääräisen leikkijän vahtimisesta, Katja! Se on viime viikkoina ollut todella suureksi avuksi! Keskiviikkona taisi olla toinenkin leikkijä kyläilemässä...

Miehet taas ovat puolivälissä talkookeikkaansa. Muutama WC alkaa saada uutta ilmettä vaaleasta laatoituksesta. He ovat saaneet joitakin ongelmallisia putkitöitä hoidettua, vuotavaa kattoa paikattua, jne. Ainoa harmin aihe heille tuntuu olevan se, että he joutuvat välillä madaltamaan tasoa siitä standardista, mihin ovat kotimaassa remontoidessaan tottuneet. Maassa maan tavalla - kaikille olosuhteille ei mahda mitään. Tai voisi tietysti mahtaa, jos remonttibudjetti liikkuisi reiluissa seitsemännumeroisissa luvuissa. Se taas kuulostaa jo ajatuksenakin niin utopistiselta, että siinä menisi kirjanpidossa varmasti Exel-taulukotkin solmuun.

Täällä on todella suuri apu jokaisesta ylimääräisestä käsiparista. Suuri kiitos talkoolaisille itselleen ja myös heidän lähettäjilleen! Harmillista vain, että aika kuluu niin nopeasti. Täällä olisi käyttöä myös pidempien aikojen keikkatyöläisille.

Työtä ja matka-ajatuksia

Viime päivät, oikeastaan viikot, ovat olleet aika työläitä luentojen suhteen. Huomasin, että yhdessä kurssissa tulee materiaalin kanssa kiire, joten nyt olen sitten valmistellut viikottain kaksinkertaiset määrät materiaalia niille luennoille. Joku olisi tietysti lyhennellyt asiaa rankasti, mikä olisi saattanut olla minullekin järkevää, mutta kukin luonteensa mukaisesti. Ajattelen, että asioille on vaikeaa tehdä oikeutta tiivistämällä niitä liikaa. Se on hiukan kuin pakottaisi materiaalia väkipakolla sellaiseen muottiin, johon se ei edes kuulu.

Sorruin sitten kiireessä siihen, että viime viikkoina olen antanut lähes kokonaiset muistiinpanot opiskelijoille, jotta aikaa säästyy tunnilla, kun ei tarvitse itse kirjoittaa muistiinpanoja kovin paljon, ja voin siksi edetä tavallista nopeammin ja silti sanoa kaiken sen, mitä pidän tarpeellisena. En olisi uskonut, että tekisin joskus niin. Yleensä olen antanut vain luentojen rungot ja ylimääräiset lappuset. Täytyy katsoa lukukauden lopussa, onko muistiinpanoista enemmän hyötyä vai haittaa. Ei siis varsinaista "haittaa," mutta tarkoitan, että katson paranevatko tulokset vaiko ei. Vastoin tähän käytäntöön sortumista, uskon itse vaakaasti, että muistiinpanojen kirjoittamisen vaivannäkö tehostaa oppimista.

Kevätmatkan saarnojen ja lyhyempien puheiden ideat alkavat olla purkissa. Yksityiskohtiin perehdyn ensi viikolla iltapäivien aikana, kun aamupäivät kuluvat palavereissa. Lippujen vahvistussähköposti tuli muutama päivä sitten. Siinä lopulta aina konkretisoituu matkalle lähtö. En kuulu niihin ihmisiin, jotka pakkaavat kaiken monta päivää etukäteen. Paremminkin elän aina "täysillä" viime hetkeen saakka, sitten heitän tavarat nopeasti kassiin ja lähden. Jotakin varmasti stressaisi sellainen, mutta minua kiusaa enemmän, jos joutuu olemaan jalka oven välissä ja matkalaukut puolipakattuna monta päivää. On vain kolme vaihtoehtoa - vielä kotona, juuri lähdössä tai jo perillä. Ei missään välissä missään välissä.

Kukkivia oksia ja unohtuneet lahjatoiveet

Koulun pihalta katkaisin muutaman "ylimääräisen" oksan kukkivasta puusta. Suuri puu näytti siltä, ettei niitä oksia siitä kukaan voi huomata puuttuvan. Luulen, että kyseessä on pähkinäpuu, mutta en tunnista kukintoja kovinkaan hyvin. Terälehtiä varisi kantaessa jatkuvasti. Siitä päättelen, että kukinta-aika saattaa jo pian olla ohi. Olisi pitänyt olla kahta viikkoa aiemmassa katkomassa oksia.

Syntymäpäiviä kovasti valmistellaan, joten pari pientä pakettia on jo valmiina. Jotakin on vielä ostamattakin. Ensimmäinen pyyntö oli kamerakännykkä, mutta se pyyntö peruuntui siinä pelossa, että se saattaisi muodostua ainoaksi lahjaksi. Olin tyytyväinen toiveiden muuttumiseen, koska tosiasiassa täällä lapset eivät tee yhtään mitään kännyköillä ennen yläastetta. Olisi ollut turhanpäiväistä ostaa jonkinlaista perusmallia, joka ensinnäkin ehtii tekniikaltaan vanheta ennen kuin todellinen tarve edes tulee kohdalle, ja toiseksi se mitä todennäköisemmin lojuisi 99,9% ajasta jossakin askartelukasan alla lataamattomana.

Ai niin, syy siihen, miksei kännyköitä tarvita on se, että ala-asteelaiset eivät ikinä ole missään yksinään. Kaverillakin jos käy, sinne viedään ja sieltä haetaan ovelta ovelle ja vanhemmat ovat kotona, kun vieras lapsi kutsutaan kylään. Ulkona ei laahusteta ikinä yksinään, eikä harrastuksista voisi soittaa kuitenkaan ja sitä paitsi sinnekin viedään ja haetaan joka tapauksessa ja aikuiset kyllä soittavat hätätilanteessa. Oikeastaan aika hyvä senkin vuoksi, että kännykkäpuhelujen ja tekstareiden hinnat ovat täällä moninkertaiset Suomen hintoihin verrattuna. Eli ihan turhaan eivät aikuisetkaan viitsi soitella.

On se vain erikoista, että tämän viikkoista syntymäpäivää on odotettu jännityksellä suunnilleen 11kk 3vkoa. Aika on ollut pitkä, kuten odottavan ajalla tapaa olla. Monta kertaa sankari on miettinyt kutsuvieraslistaa, lahjatoiveita, tarjoiluideoita, koristelumahdollisuuksia, jne. Missä vaiheessa se kääntyy niin päin, että syntymäpäivän saapumista kammoaa vuosittain 11kk 3vkoa?

Balettiesityksiä

Musiikkikoulun tanssikurssien oppilaat järjestivät näytöksen. Jännitystä oli ilmassa ja esitykset menivät hyvin. Pikkulasten ja ala-asteelaisten ryhmät esittivät kivasti ikäryhmälle tyyliltään ja teemaltaan sopivia tansseja. Isompien oppilaiden ja aikuisten tanssit olikin sitten osittain sellaisia, että jätän ne kommentoimatta.

Paras aarre

Eilinen kirpputorilöytöesittely jatkukoon! Tämä jääköön viimeiseksi esittelyksi tällä kertaa, etten ihan väsytä teitä kaikkia näillä romukasoillani, joita kuvailen (kuvittelen) aarteiksi.

Olen etsinyt todella pitkään kaunista jalallista kulhoa. Nyt sattui sopiva kohdalle. Oikeastaan vielä parempi kuin, mitä olisin osannut edes kuvitella. Näin heti, että tämä on juuri passeli. Ja sitten käänsin kaikki lautaspinot siltä pöydältä monta kertaa ympäri, jotta löytäisin sarjaan sopivia osia. Kuvion väri on sellainen Jane Austenin vihreä ja kulhon muoto on sellainen, että on vaikea pistää paremmaksi. Pahoittelut tästä ylenpalttisesta kehumisesta, mutta en ole ikinä ollut hyvä peittämään innostustani mistään asiasta.

Pelkään hiukan, että kulholle tapahtuu jotakin. Ei mitenkään epärealistinen pelko, jos muistelee muita viime ajan löytöjä. Laitoin sen sohvapöydälle, mihin se sopii juuri passelisti, ja muistutin miestä ja tyttöä, että sitä ei saa siirrellä mihinkään 'pois tieltä.' Tiukka linja, mutta se on varma, että se on hyvin pian useampana kappaleena, jos sitä aletaan kannella ympäriinsä, kun kannettavalle tietokoneelle tai kotiläksypapereille tehdään tilaa. Mies vitsaili että kipon säilyttäminen ehjänä kuulostaa niin riskialttiilta, että taitaisi olla parasta ottaa sille jonkinlainen vakuutus. Paljastin kyllä, että maksoin siitä vain 2,50€, mutta hän tietää, että hinnalla ei ole mitään merkitystä sen suhteen, miten arvokkaaksi esine muodostuu, jos siihen kiintyy. Ja uskokaa vaan, joihinkin esineisiin kiintyy sekunnin murto-osassa!

Joskus kaikki tietysti hajoaa ja saakin hajota, mutta toivon kovasti tälle aarteelle pitkää ikää. Tunnustan vielä senkin, että en ole itse yhtään luotettavampi kulhon varjelija. Olen syyllinen tämän talouden viimeisimmän rikkoutuneen astian kolauttamiseen. Luulen, että aion vältellä menemästä tämän kulhon lähellekään sellaisina päivinä, kun kaikki putoaa kädestä tai vähintäänkin töksähtää jonnekin. Niitä päiviä sattuu joskus kohdalle ja silloin ei edes auta se, että yrittäisi olla tarkkana.

PS. Talkoolaisperhe, joista bloggaan jossakin vaiheessa oman postauksen, lähti katsomaan Pariisia. Muutama vapaapäivä on todellakin ansaittu. Heidän jäljiltään kaikki ulkovalot palavat jälleen ongelmitta ja kokkikin on enemmän kuin tyytyväinen saamastaan avusta päiväruoan valmistuksessa. Viimeisimmät talkoolaiset taas saapuivat eilen illalla, osa autolla, toiset lentokoneella. Pienen kierroksen jälkeen hekin aloittivat työt samantien. Tehokasta porukkaa - ei voi muuta sanoa!

Kirpparilla

Löysin yhdeksän sinivalkoista lautasta kirpputorilta. Mietin hetken aikaa otanko vai jätänkö, mutta tuntui, että jo kotona katuisin, jos jättäisin taakseni niin ison pinon samanlaisia virheettömiä lautasia.

Lähdin kävelylle kirpparin suuntaan selän takia, kun koko päivä oli kulunut istuessa tietokoneen ääressä. Kävelyllä sinne suuntaan nautin auringonpaisteesta ja lähetin tekstarin pikkusiskolle. Kotiin päin kävellessäni toivoin koko ajan olevani jo perillä. Laukussa oli muutama kilo tavaraa... Joskus löytää, joskus ei. Ja kun löytää, silloin on tartuttava tilaisuuteen. Silti vaikka joutuisikin kantamaan aarteensa kotiin selkä vääränä. Illalla ihmettelin, mitä ihmeen ruhjeita näkyy oikeassa olkapäässä. Mitä sitä ei ihminen kärsisi.

PS. Näiden lautasten lisäksi löysin mm. kaksi sinistä ja yhden vaaleanpunaisen mummon lautasen. Kohta niitäkin on jo kokoelma.

Ennätyksiä ja mukavia vieraita

Eilinen oli ajankäytön suhteen ennätyksellinen päivä:

- sain kymmenisen sivua luentoja kirjoitettua, rivinväli ykkösellä siihen sivumäärään mahtuu aika monta sanaa
- jossakin siinä välissä leivoin suklaakakun
- tapasin oppilaanohjausryhmäni ja söimme kakun juttelun lomassa
- kävin ruokakaupassa ja laitoin karjalanpaistin uuniin ja jatkoin kirjoittamista
- hain tytön koulusta ja jatkoin kirjoittamista
- raivasin kodin, katoin pöydän, kuorin perunat, tein jälkiruokapiirakan paistovalmiiksi, näpersin kokoon salaatin ja muussasin perunat

Kaikki oli valmiina melkein ajoissa, kun suomalaiset opiskelijat tulivat hammaslääkäristä palanneen miehen ja tytön kanssa samalla ovenavauksella eteiseen. Siihen loppui supervauhti juuri sopivasti. Ilta oli mukavan rento. Näitä vieraita voi parhaiten kuvailla seuraavan kaltaisilla sanoilla - suloinen, sydämellinen, hauska, jne... sellaisia erityisiä ihmisiä, samat adjektiivit sopivat heistä jokaiseen. Syötiin, juteltiin ja pelailtiin pelejä. Mutkatonta olemista. Jos Scrabble-peli olisi ollut suomeksi, sanalla sydämellinen olisin saattanut voittaa. Olen varma, että ä-kirjaimesta olisi saanut monta pistettä. Kukako voitti oikeasti? Sara tietysti, hän pelaa kaikki pelit aina eri sarjassa kuin muut. ;-D

Pääsiäiskoristeita ja ajatus evankeliumikirjasta

Alkuviikosta teimme valkoisesta askartelusavesta pupun muotoisella piparimuotilla pieniä koristeita. Kaupasta löytyi kolmea erilaista yhteen sopivaa paperia. Toteutus ohuen paperin, liiman ja siveltimien kanssa oli hiukan odotettua hankalampaa. Pupuista olisi kannattanut tehdä suurempia päällystystekniikkaa ajatellen, mutta toivotaan, että lopputulos vastaisi alkuperäistä ideaa.

Tänään oli ihana, aurinkoinen kevätpäivä! Mietiskelin muutaman viikon päästä koittavan työmatkan sovittuja tilaisuuksia. On se ihme juttu, että materiaalia puhumiseen on kokonainen kirja, hyödyllisiä lisäteoksia lukematon määrä, mutta silti on aina odotettava, että ajatus alkaa avautua ja elää. Joskus olen miettinyt, millaista olisi seurata liturgista kalenteria. Katselin viime viikolla luterilaisten evankeliumikirjaa ja ajattelin, että kyllä siihenkin inspiraatiota tarvitaan, jos joku toinen on päättänyt tekstit puhujan puolesta.

Ajatus evankeliumikirjasta on mielestäni kuitenkin hyvä, koska sitä seuraten varsinaista tekstin lukemista tulisi tilaisuuteen ensinnäkin enemmän ja toiseksi myös vaihtelevammin eri puolilta Raamattua, koska tekstien järjestys on suunniteltu etukäteen pitkälle aikavälille. Opetuksen johdonmukaisuutta ajatellen järjestelmällisyys on olennaista.

Liturginen kalenteri on tietysti tuttu suurten kirkkojen kannattajille, mutta uskon, että siitä hyötyisivät muutkin. Jokainen teksti on "hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään..." (2 Tim. 4:16). Siinä mielessä "satunnainen" valikointi ei liene tasapainon kannalta kovin hyödyllistä, järjestelmällisyys taas kattaisi kokonaisuuden paremmin. Toisaalta se on niin, että oli teksti sitten annettu tai itse valittu, työtä siinä joka tapauksessa joutuu tekemään sen eteen, että saarna kantaisi hedelmää sekä puhujan itsensä, että myös kuulijan elämässä.

Aamiaisella

Mies leipoi aamupalalle teeleipiä englantilaisittain. Hyvää vihreää teetä, appelsiinimehua ja keitettyjä kananmunia... Ulkona hiukan auringon paistetta. Lupaava lauantaiaamu, eikö vain?

Scones (9 kpl)

225 g vehnäjauhoa
3 tl leivinjauhetta
suolaa maun mukaan
50 g voita
150 ml maitoa

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää voi palasina. Sekoita käsin, kunnes seos tuntuu "tasaisen hiutaleiselta." Lisää maito ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Taikina jää tahmeaksi, joten helpointa on ottaa ruokalusikalla taikinaa leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja painella taikinakökkäreitä hiukan litteämmäksi lusikan avulla. Toinen vaihtoehto, mistä tulee hiukan enemmän raivaamista, on taputella taikina (käytä hiukan jauhoja) n. 2 cm paksuiseksi ja leikata palat veitsellä. Voitele maidolla ennen paistamista. Paista 220 asteessa n. 10-15 min. kunnes scones kuulostavat pohjaan koputettuna ontolta.

Me söimme herkut voin ja marmeladin kanssa. Englantilainen olisi kaivannut kermavaahtoa marmeladin kaveriksi.

Kun asuimme Sheffieldissä, eläkeläisystävällämme Sylvialla oli tapana leipoa sconeseja. Usein hän lisäsi taikinaan perinteiseen tyyliin 50g rusinoita, 25g sokeria ja 1/2tl kanelia. Sylvian scones olivat aina pehmeitä ja herkullisia. Niistä innostuneena yhteinen intialainen ystävämme Mercy keksi kerran leipoa samanlaisia. Mercy ja Simon laittoivat aina hyviä intialaisia ruokia, joten oletus sconesien onnistumisesta ei ollut pelkkä hatusta temmattu ajatus. Jotakin kuitenkin meni paistaessa pahasti pieleen, koska lopputuloksena oli kivikovia tummia palleroita. Söimme tietysti kohteliaisuudesta niitäkin, mutta John (Sylvian mies) ei voinut olla vitsailematta ilkikurisen englantilaisesti suurin piirtein näin: "Mercy's scones are like stones. You break your teeth trying to eat them!"

Kylvöpuuhissa

Alkuviikosta tyttö kylvi itselleen pääsiäisistutuksen. Hiukan multaa, vettä ja krassin siemeniä. Kevät tulee kohisten. Tällä viikolla on nautittu useana päivänä jo +15 asteesta. Kesätakkejakin ehdittiin käyttää muutamana päivänä, ennen kuin taas tänään sää viileni.

Edelliseen postaukseen liittyen vielä sen verran, että putkimies tuli iltapäivällä ja sen jälkeen saatiin siivottua paikat vielä uudelleen. Nyt tuoksuu koko asunto kloriitille. Erittäin tervetullutta vaihtelua, ei voi muuta sanoa. Ajattelin tänään, että pullo kloriittipesuainetta on kyllä oltava aina hyllyssä. Sen avulla selviää näköjään melkein mistä vain. Sen mainitseminen kannattaisi melkein liittää lähetyskoulutuksen perusoppimäärään, siihen osioon, missä muitakin selviytymiskeinoja neuvotaan.

Tytölle nousi mahataudin alkaessa hiukan hellittää vielä kuumekin. Eli taitaa olla varmuudella ainakin yksi toipilaspäivä edessä... Toivottavasti kuitenkaan ei sen useampaa, kun lauantaiksi on suunnitteilla kenttäpalaveri kollegojen kanssa. Olisi kiva, jos se onnistuisi, mutta peruttavahan se on, jos huominen päivä ei vaikuta selvästi paremmalta.

Toivottavasti saan jotakin mukavaa ajoiksi viikonlopun aikana, jotta nämä postauksetkin tästä hiukan virkistyisivät sisällöltään. :)

Että niinkin voi käydä

Nyt on elämä kääntynyt sellaiseksi, ettei kannata paljon valokuvia liittää näihin postauksiin.

Vessan viemäri meni tukkoon tänään ja illalla oli sitten yläkerran naapurinkin sotkut meillä pitkin lattioita monen metrin matkalta eteisessä ja keittiössä saakka, kun iltatilaisuudesta tultiin kotiin. Tässä kannattaisi varmasti aloittaa jokin 'kuukauden kauhut' blogipostaussarja. Tammikuussa oli täitä, jotka eivät meinanneet kuolla ei sitten millään, helmikuussa lämmitysöljyt pitkin ikkunoita ja seiniä, nyt sitten, hmm, tämän maaliskuisen jätän mieluummin tarkentamatta. Aste asteelta pahenee nämä kuukausittaiset takapakit. Mies tuumasi pestessään lattioita, jotakin siihen malliin, että tämä on kai sitten inhimillisen elämän matalinta liitoa...

Sen verran kamala puolitoista tuntinen on nyt takana, että ei pysty edes vakavalla naamalla ajattelemaan. Huomenna tulee putkimies - toivottavasti heti jo aamusta. Putkimiehen tuloon saakka toivon nöyrästi, että yläkerran naapuri muistaisi, ettei saa vetää vessaansa.

Purentakiskotarina päättyy

Hammaslääkäri teki minulle purentakiskon. Lopultakin. Suomalainen hammaslääkäri ehdotti sitä jo kesällä, mutta syksy kului nopeasti, kun minut passitettiin ensin kaiken maailman tutkimuksiin. Sen "kaiken maailman" huippuna oli sähköshokkitesti, mistä ylähuuli oli arkana monta päivää jälkeenpäin. Nyt sitten oma, ihan tavallinen, paikallinen hammaslääkärini teki kiskon ihan muutamassa viikossa. Ajattelin, että suljettu rasia on paras valokuvattava. Säästän teidät sen tarkemmilta yksityiskohdilta... ;-D

Vastoin antipatioitani liian tuttuja kukkakauppiaita ja vastaavia kohtaan, lääkäreistä tykkään yleensä enemmän tuttuina kuin vieraina. Pidän muutenkin kovasti ihmisistä, jotka puhelevat normaalista elämästä ja kokemuksistaan sitä sun tätä ilman tärkeilyä tai kyräilyä. Kuulostaa ehkä siltä kuuluisalta small talk:ilta, mutta se voi olla oikein viihtyisää, jos kaikki osallistujat ovat niissä pikkujutuissaankin mutkattomasti omia itsejään.

Tänään olisin voinut maksaa hyvänmielenlisää, niin kiva hammaslääkärikeikka oli. Ja nyt jos vielä hammas- ja päänsäryt vähenevät purentakiskon ansioista, niin sitten se aurinko vasta paistaakin.

Sydämellistä auringonpaistetta

Ostin äskettäin pienen puukyltin WC:n ovenkahvaan ripustettavaksi. Kyltti itse oli kyllä kaunis, mutta joka kerran, kun ovea avattiin tai laitettiin kiinni, se kolahti monta kertaa. Sille täytyy selvästikin keksiä muuta uusiokäyttöä. Paremman idean keksimistä odotellessa ompelin vessan oveen vanhoista tyynyliinan paloista sydämen.

Ulkona on luvassa viittätoista astetta ja auringonpaistetta. Suunnitelmissa pitkä, rauhallinen kävelylenkki. Selkä nimittäin kipeytyi pitkästä aikaa taas ihan ärhäkäksi. Toivon kävelyn, lämpöpussin ja särkylääkkeiden tehoavan pian.

Aurinkoista viikonloppua!

Nuotteja ja hiukan muutakin

Kävimme viikonloppuna musiikkiliikkeessä ja ostimme tytölle uudet pianokirjat. Vanhat oli jo soitettu loppuun soittotunneilla ja into harjoitella oli reilun puoli vuotta kokonaan hukassa. Nyt löysin sopivan kiinnostavat kirjat, joissa tulee hiukan uutta hiukan eri tyylillä, mutta kuitenkin vanha kertautuu ja siksi uuden oppiminen on ainakin alkuun helpohkoa. Kahden balettitunnin lisäksi viikossa ei paljon muita virallisia harrastuksia ehdikään, joten sovimme, että harjoitellaan vain kotona huviksemme. Nuotti sopii hyvin kirjanmerkiksi. Aika hyvä idea, koska nuotin koukku pitää merkin tiukasti paikallaan.

Viikkokin on taas kulunut yli puolivälin. Käsittämätöntä, miten aika kuluu. Sovittelin rehtorin kanssa seuraavan lukuvuoden kurssijuttuja. Ensi vuoden kevätpuoli alkoi paperilla näyttää hiukan mahdottomalta, mutta eiköhän siihen ratkaisu löydy. Onneksi ollaan ajoissa liikkeellä.

Ai niin, vielä ihan muutakin asiaa. Mysteerisuunnitelma on edennyt pienen askeleen eteenpäin, oikeastaan ihan hyvän sysäyksen. Ainakin nyt noin niinkuin teoreettisella tasolla. Vielä, kun saisi laitettua sen käytäntöön ilman, että sen vuoksi menisi monen viikon yöunet ajatellessa, voisin lopultakin paljastaa, mikä suunnitelma se on ja miksi sitä olen hautonut niin kauhean pitkään. En tiedä olenko täällä ikinä maininnut, että minkäänlaiset päätöksenteot eivät ole minun forte. Ehkä se on tullut selväksi ilman mainintaakin. ;-)

Kevätkukat ja PS 1&2

Parvekkeelle on aina saatava jotakin vihreää, kun kevät alkaa saapua. Orvokit ovat varmuuden vuoksi kylmää kestävää laatua, vaikka en varsinaisesti odottelekaan kylmempiä säitä. Sen verran hallaa voi kuitenkin aina tulla, että ei kannata liiotella kevätistutusten kanssa. Vaikka eipä tässä istutuksista voi juurikaan puhua, kun pudotin vain orvokit ruukkuineen sinkkiruukkuihin. Keltaisessa kulhossa olevalta kukalta, jonka nimeä en tiedä, irroitin muoviruukun, koska se ei olisi mahtunut kirpputorilta ostettuun murokulhoon.

Nyt voi kevät tulla - olen valmistautunut ottamaan sen vastaan.

PS 1. Useamman viikon talkoolaiset saapuivat viikonlopun aikana ja asettuvat parhaillaan taloksi. Tai ehkä asettuvat paremminkin työmaaksi, kun asuintalo valitettavasti muistuttaa enemmän remonttia kuin kotia ja töitäkin ehtivät jo aloitella. Tyttö on ollut ihan innoissaan mukavista kavereista ja toivoisi voivansa olla hoidossa yötä myöten. Kivasti sattui krookusloma juuri sopivaan saumaan. Eikö olekin paljon parempi nimitys lomalle kuin "hiihtoloma?" Ei kuulosta edes läheskään yhtä kylmälle.

PS 2. Parhaillaan on menossa avoimien ovien päivät. Porukkaa on liikkeellä tavallista enemmän, mikä yleensä näkyy syksyn uusien opiskelijoiden määrässä. Enemmistö tuntuu olevan tällä kertaa ranskankielistä väkeä. Kielien välinen suhdeluku aina vaihtelee miten milloinkin.

Kotona taas!

Viikonloppureissu anoppilaan onnistui hyvin. Hiukan oli ruuhkaa menomatkalla Luxemburgin kohdalla, mutta muuten saatiin mennen tullen ajaa raikkaan kevätauringon paisteessa. Lauantaina pääsimme kahdestaan kiertelemään kaupungille, kun tyttö vietti aikaa Oman kanssa.

Saksalaiset koristelevat kotejaan pääsiäisenä melkein yhtä paljon kuin jouluna. Kaupoissa oli suuret valikoimat kaikenlaista kaunista. Valitsin muutamalla eurolla rasiallisen käsinmaalattuja mustavalkoisia munia. Mustavalkoteema keltaisella höystettynä jatkukoon. Uuden sisustuslehden kanssa on mukava käpertyä sohvalle teekuppi kädessä.

Kotona taas. Viikko on alkanut. Orkidean nuput näyttävät lupaavalta. Aukenevatkohan ne jo tämän viikon aikana?

Syväpsykologiaa kukkakaupassa

Kukkakauppias myi minulle muutaman narsissin taimen. Hän kehui tämän lajikkeen olevan runsaskukkaista ja erityisen tuoksuvaa. Maksettuani ostokseni hän ihmetteli koululaisen kasvaneen niin paljon viime kerrasta. Pieni vihje sen suhteen, että en ole käynyt hänen kaupassaan ihan äskettäin.

Oikeasti pieniä liikkeitä kannattaisi tukea ostamalla säännöllisesti. En vain tykkää siitä, jos tulen niin tutuksi omistajan kanssa, että joudun kohteliaisuudesta ostamaan sellaista, mistä en pidä tai mistä en halua maksaa. Ja koska tykkään mieluummin näperrellä kukkajuttuja itse kuin ostaa niitä valmiina, ostaisin mieluiten vain raaka-aineet.

Tässä kyseisessä kaupassa, jossa myyjät ovat erittäin ystävällisiä, olen joutunut liikaa selittelemään ostoksiani. Siitä kiusaantuneena vaihdoin kukkakauppaa suurempaan, missä kukaan ei kysele mitä ostan, miksi ostan ja mitä aion tehdä. Suuressa kukaan ei välitä, kunhan vain kauppa käy. Se on tietysti ns. huonompaa palvelua, mutta onpahan asiakkaalla ainakin enemmän yksityisyyttä.

Ystävällistä myyjää suurempi ongelma taitaa kuitenkin olla se, että minulle itselleni tulee tunne, että olen selityksen velkaa. Siitä jos pääsisin yli, voisin taas alkaa käydä vanhassa kaupassa. (Ehkä. Tai ehkä en, koska isommassa on parempi valikoima ja tuoreemmat kukat. Nekin asiat ovat asiakkaan näkökulmasta aika olennaisia.) Joka tapauksessa voisin painaa delete-nappulaa ja poistaa itseltäni mokoman "selitystoiminnon" kokonaan. Sen poistosta olisi hyötyä joskus muuallakin kuin vain kukkakaupassa. Perimmäinen ongelma lienee se, että itse harvoin utelen keneltäkään mitään, joten en osaa suhtautua siihen luontevasti, jos joku ilmeillään ja eleillään tavallaan tuntuu vaativan minulta lisätietoa.

Hyvää (selittämätöntä) viikonloppua!

Suuri siivouspäivä

Keskiviikkoiltapäivä kului viihtyisästi suuren siivouspäivän merkeissä. Kaikki työntekijät ja oppilaat oli jaettu ryhmiin. Kolme tuntia joka puolella kampusta oli aika hulinaa ja lopuksi saatiin aito italialainen pasta-ateria ja jälkiruoaksi lättyjä ja jäätelöä. Tunnelma oli korkealla alusta loppuun saakka. Yhteistuumin päätettiin, että siivouspäivistä muutaman kerran vuodessa voitaisiin tehdä tapa.

Kaikki iltapäivän aikana ottamani valokuvat eivät onnistuneet, koska a) kuvattavat olivat liikkeessä tai b) kevätaurinko paistoi niin voimakkaasti, että osa otoksista ylivaloittui aavistuksen verran. Kummastakaan syystä en silti valita. Porukka oli hurjan ahkeraa ja aurinko paistoi ihanasti. Olisiko suurelta siivouspäivältä enempää voinut odottaa?