maanantai 13. joulukuuta 2010

Ja vielä se makea

Pikkujouluihin piti siis viedä suolaisen lisäksi jotakin makeaakin. Leivoin kirsikkajuustokakun. Perusohje on äidiltä peritty. Lopputulos oli jouluinen. Ehkä vain värin vuoksi, vaikka toisaalta säilötyt kirsikatkin ovat talviruokaa.

Kirsikkajuustokakku

Pohja:
100 g margariina/voita
3/4 dl sokeria
muna
3 dl vehnäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta

> Sekoita kaikki aineet yhteen. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
2 dl rahkaa
2 dl kermaa
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
n. 400 g kivettömiä kirsikoita sokeriliemessä
(Siis oikeita kirsikoita, ei niitä kiinteitä sokeroituja "tekokirsikoita", mitä käytetään hedelmäkakkuihin ja koristeluun. Nämä ovat viininpunaisia, pehmeitä ja isossa lasipurkissa. Olipas taas määritelmä, mutta luulisi jostakin löytyvän. Meillä päin näitä löytyy ihan Lidlistä, taitaa olla niin perinteistä saksalaista.)

> Sekoita kaikki aineet yhteen. Kaada täyte taikinan päälle. Valuta kirsikat ja levitä ne täytteen päälle. Paista 200 asteessa, kunnes täytekin on kevyesti ruskistunut. Ehkä hiukan yli puolisen tuntia.

Mietinpä tässä sellaistakin, että taidan yrittää tehdä tänä jouluna kirsikkakiisselin riisipuuron kanssa syötäväksi. Nyt jotkut tutuimmat tietysti ihmettelevät, olenko kenties alkanut syödä marjoja. Pois se minusta, en ole aloittanut, enkä aiokaan aloittaa. Ajattelin vain kaikkia muita, jotka syövät marjoja niin mielellään. En minä itse tuota piirakkaakaan ole maistanut - en tällä kertaa enkä viimeksikään. Mies on kuitenkin sen verran hyvä kakunsyöjä, että jos hän kehuu jotakin hyväksi, siihen voi kyllä luottaa maistamattakin.

2 kommenttia:

  1. kauheita luurankoja paljastuu täällä... miks sä et syö marjoja?!! :-o

    VastaaPoista
  2. Syön yleensä, jos tarjotaan, mutta en ikinä omasta aloitteestani. En tiedä, mikä siinä on, mutta en ole ikinä pitänyt marjojen mausta ja koostumuksesta. Vitamiinit on kyllä silti aina olleet kohdallaan. Syön paljon vihanneksia ja hedelmiä. Ai niin, kasvihuonemansikoita syön nykyään vapaaehtoisestikin, mutta niillä ei kuulema ole oikeiden mansikoiden kanssa mitään tekemistä. ;-)

    VastaaPoista