Puolitoista viikkoa on kulunut ihan hujauksessa. Tuhkapilvi oli meistä oikein mukava, vaikka sekoittikin isän ja äidin suunnitelmat täysin. Laivamatkaa se tuskin pystyy sekoittamaan, joten huomenna on hyvästien aika. Harmittaa jo valmiiksi. Aamulla on niin paljon kyyneleitä luvassa, että tyttö pyysi, että kirjoittaisin opettajalle lapun, että itku saattaa tulla päivänkin aikana. Kielsin isoäitiä ja isoisää lähtemästä lupaamasta saattaa häntä kouluun, koska silloin pahin kohtaus sattuisi koulun portilla... En tiedä, millä opettajat siitä selviäisivät, sen verran draamaa hyvästeihin sisältyy. Olen yrittänyt lohduttaa, että nyt olemme nauttineet monen päivän lisäajasta ja siitäkin voi olla kiitollinen. Selitys ei auta ollenkaan, koska aika on aina liian lyhyt, silloinkin vaikka se pitenisi päivillä, viikoilla tai kuukaudellakin... Hyvästit ovat aina yhtä kurjat, eikä siinä ole eroa joutuuko itse lähtemään vai lähtevätkö vieraat.Onneksi kesä on pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti